”Osaisitko sä neuvoo?”

Nyt kohtaavat sukupolvet ja kulttuurit, suomen kieli, tavat ja tottumukset. Nyt sukelletaan syvälle käyttäytymisen syvimpään hermoon ja tutkiskellaan itseämme ja toisiamme. Nyt ollaan asian ytimessä ja ajan hermolla. Nyt puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä!

Oletteko koskaan panneet merkille, millä tavalla pyydätte apua kaupassa? Siis että sanotteko, että ”hei voisitko sä neuvoa” vai ”osaisitko auttaa, kun” vai ”viitsisitkö kertoa, että”? Kuuntelin nimittäin kerran sivusta, kun pari rautaista alansa ammattilaista valittivat keskenään, kuinka paljon heitä ottaa hermoon, kun ihmiset kysyvät, ”osaisitko auttaa”.

Heidän mielestään oli epäkohteliasta ja väheksyvää kysyä ”osaisitko auttaa” ihmiseltä, joka on koulutettu tietämään alastaan kaiken mahdollisen. No, eihän meistä kukaan koskaan kaikkea tiedä eikä valmiiksi tule, mutta ainakin teoriassa yksi voisi osata omasta alastaan lähestulkoon kaiken.

Kuva: The U.S. Army

Toinen sitten samaan hengenvetoon lisäsi, että ihan yhtä pahoja ovat kysymykset ”voisitko” tai ”viitsisitkö”, kun kyseessä on kuitenkin asiaan palkattu työntekijä. Että pakkohan sitä on voida ja viitsiä, halusi eli ei. Kolmas nyökytteli vieressä.

Minä jäin yksin omassa hiljaisuudessani miettimään, että millä tavalla sitä apua sitten pitäisi oikein pyytää? Vai pitäisikö sitä sitten lainkaan pyytää, olisiko parempi käskeä? Itse kokisin, että ”osaisitko auttaa” ei lainkaan kyseenalaista työntekijän ammattitaitoa, vaan on lähinnä kohtelias muoto. Mutta onko se sitä?

Ymmärrän kyllä, että joku on opiskellut ensin viisi vuotta koulussa ja sitten itseopiskeluna koko lopun ikänsä jotain alaa. Sitten, kun joku tulee ja kysyy, että ”anteeks, mut osaisiksä sanoa, että mikä tämä on”, niin saattaahan se nyt hermoa kiristää. Mutta en usko hetkeäkään, että sen kysyjän itsensä tarkoitus on toisen osaamista vähätellä. Vai onko? Olenko minä vain sinisilmäinen hupakko?

Eli kun tässä nyt ihmiset kohtaavat toisiaan kaupassa, niin mitä ihmettä sitä oikein pitäisi sanoa sitten? Onko epäystävällistä vähätellä toisen osaamista tai halua auttaa?

BFF #4: Whaaat?

In the series of BeFriending Finland I explore and marvel some of the peculiarities of Finnish culture. Today’s topic is about our way of saying “excuse me”. You might also want to check out parts #1, #2 and #3!

Yesterday I, like the rest of the Finland, was still recovering from Juhannus. Juhannus is the midsummer’s festival, during which we just loose it. Imagine it yourself: for few days the sun does not set at all – at least in most parts of Finland. Those few nightless nights are definitely worth celebrating for!

While celebrating, one might get a little sidetracked during a conversation. Now, being a polite English speaking person, one would say “excuse me?” or like my favourite dialect in the world puts it: “pardon?”. But how do we do it? We say: “WHAT?” Sometimes I seriously think we must have the rudest language in the world…

Kuva: Martin Terber

Before you decide never to set your foot inside the borders of Finland let me assure you the tone of the word makes all the difference. In three cases out of four the tone is not rude at all. More likely “what” (“mitä?”) is said very quickly and with a light tone. Since it is a question, it sounds like a question.

But once again, like with please, it is very hard for us to get rid of the “what” while learning a new language. It took several weeks for me to learn to say “pardon” instead of "what" even though I was living in England and faced situations like that every day. That's how tightly the habit sticks with us.

So please give us some credit for trying, be patient and understanding. When a Finn says “umm… what?” what he’s really saying is ”excuse me, can you repeat that, I didn’t quite get it”.

Stay tuned for more, coming up next: a word or two about the Finnish women.

Tule, tule hyvä kakku…

Nykyaikaisiksi ihmisiksi me olemme edelleen melko taikauskoisia. Koputamme puuta, välttelemme tikapuiden ali kävelemistä ja lohduttaudumme sirpaleiden keskellä sanoen, että ne tuovat onnea. Juhannukseenkin liittyy taika jos toinenkin. Kummasti ne tuntuvat liittyvän jotenkin naimaonneen…

Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.
(Toivottavasti se puoliso ei ole siellä kaivossa, lammessa tai lähteessä.)

Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.
(Mitä iloa on sulhosta, joka on jo kuollut?)

Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.
(Minulle on koko pieni ikäni väitetty, että savu seuraa sitä, joka on pienenä kiusannut lehmiä.)

Jos juhannusyönä kerää seitsemän kukkaa ja ylittää seitsemän aitaa ja nukkuu kukat tyynyn alla, niin unessa näkee tulevan sulhasen/morsiamen.
(Miksei mulle ollut kukaan noista aidan ylittämisistä kertonut? Ilmankos eivät ole pelkät kukkaset toimineet.)

Kuva: Paul Williams

Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.
(Eli kannattaa viettää juhannusta paikassa, jossa ei ole käkiä.)

Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.
(Ajatuksena hivenen pelottava… Tulee mieleen kauhuleffa tai pari)

Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärin päin jalassa.
(Vain Suomen suvessa tarvii nukkua sukat jalassa.)

Kun juhannusyönä kiertää kolmikulmaisen pellon kolmeen kertaan alastomana, niin kolmannella kerralla tulee sitten se tuleva elämänkumppani vastaan.
(Kolmikulmainen pelto? For real?)

Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.
(No varmasti ainakin, jos joku sattuu paikalle.)

Kun juo itsensä juhannuksena kaatokänniin, soutaa keskelle järveä ja nousee kusemaan seisaaltaan, voi nähdä rannalla tulevan leskensä.
(Että viisaasti vesillä sitten, eiks juu?)

Erinomaisen hyvää juhannusta ja naimaonnea kaikille!

Toivoo Aliisa, vasemman jalan sukka jalassa väärinpäin

ps. Olisi kyllä kätevää olla irlantilainen, sillä Irlannissa kokon savun yli kolmesti hyppäämällä puhdistuu sekä synneistä että sairauksista. Melko nerokasta!

Seurassa: älä tuomitse

Juhannus tulee, seuramiehet ovat liikkeellä taas. Ja -naiset kans, ei tässä mitään sovinisteja olla. Niin, että pistetäänpä seuraava osa seuraihmisen työkalupakkia vireille. Päivän kuuma aihe kuuluu seuraavasti: älä tuomitse.

Niin kuin toivottavaa on, ihmisillä on yleesä rutkasti mielipiteitä. Koska ne ovat nimenomaan oman mielen piteitä, monet niistä riitelevät toisten ihmisten mielipiteiden kanssa. Keskustelua pidän kaikin puolin hyvänä, mutta kiivassävyinen tuomitseminen on syytä jättää aikaan tulevaan.

Tähän on erinomaisen päteviä syitä. Ensinnäkin kun astutaan toisen henkilökohtaisten näkemysten alueelle, pahoitetaan hyvin helposti mieli tai pari. Ihmiset suhtautuvat näkemyksiinsä usein hyvin suojelevasti ja ottavat tahtomattaankin itseensä. Vaikka asiat riitelevät ihmisten sijaan, jos haluat olla hyvää seuraa, et pahoita läsnäolijoiden mieltä tuomitsemalla.

Kuva: Sean McGrath

Toisekseen kannattaa ottaa huomioon, että tuomitessaan saattaa tehdä vahingossa itsestään ääliön, vaikka oma näkökulma olisi miten briljantti ja perusteltu. Seurassa, jossa jutut ja aiheet poukkoilevat alati ja joka on muutenkin altis ulkopuolisille häiriöille, voi keskustelu livahtaa uusille urille liian nopeasti. Jos ei ehdi esittää omia briljantteja perustelujaan, voi helposti käydä niin, että jyrkkä ja tuomitseva julistaminen jättää muille aivan väärän kuvan.

Olen ennenkin sanonut, että kun seura on iso, eikä kovin tuttu, kannattaa pysytellä selvillä ja tyvenillä vesillä. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että esittää asiansa rauhanomaisesti ja sovitellen, vaikka kiivaasti erimieltä olisikin.

Vai oletko muka eri mieltä kanssani, hä? :D

Viisi kohdetta hymyllesi

Olemme tulleet todenneeksi, että hymy on automaattinen reaktio, sitä voi harjoitella ja että se on yksi parhaista tavoista kiinnittää vieraan ihmisen huomio. Tästä huolimatta emme hymyile lainkaan niin paljon, kuin voisimme. Hymyn ollessa ilmaista ja suhteellisen vaivatonta toteuttaa, ehdottaisinkin seuraavaa.

Kuva: Francesco Sgroi

Hymyile

1) Lapsille

Aloitetaan helposta. Lapsille tulee hymyiltyä muutenkin vahingossa, kun he pyllähtelevät ja muksahtelevat ja päästävät suustaan hellyttäviä lapsellisuuksia. Mutta tahallaankin kannattaisi. Jos olet koskaan saanut lapsen hymyilemään hymyilemällä tälle ensin, tiedät kuinka helposti hymy tarttuu lapseen. Eikö paras tapa kasvaa tähän maailmaan, ole kasvaa hymyillen?

2) Vanhuksille

Välillä tuntuu, että vanhat ihmiset unohtuvat. He ikään kuin muuttuvat läpinäkyviksi. Ehkä sen vuoksi heillä on tarve kiilata kassajonossa ja huudella äkäisesti pyöräilijöille. Ehkä, jos vain hymyilisimme heille enemmän, he huomaisivat, että heidänkin olemassaololla on merkitys. Lisäksi monet vanhukset ovat yksinäisiä ja satunnaisesti hymyilevä vastaantulija saattaa olla asiakaspalvelijoiden lisäksi ainoa inhimillinen yhteys toiseen ihmiseen. Ajattelepa omalle kohdalle.

3) Joka päivä vastaan kävelevälle

Onko sinullakin sellainen tyyppi? Se kaveri, joka osuu aina samaan bussiin iltapäivällä, joka jonottaa samaan aikaan aamukahvia kahvilassa, joka kävelee vastaan joka ilta koiran kanssa? Ensi kerralla hymyile hänelle. Näytä, että olet huomannut hänet. Ei sen tarvitse sen kummempi ele olla. Siinä hymyilee samalla sekä tuolle vieraalle, että kosmiselle universumille sen kaikkine kummallisuuksineen.

4) Peilikuvalle

Eivät vain muut kaipaa hymyäsi, sinä kaipaat sitä itsekin. On syytä olla itselleen lempeä ja ystävällinen. Eihän tästä elämästä mitään tule, jos itse murjottaa itselleen. Niitä murjottajia riittää ilman apuakin. Joten hymyile peilikuvalle, näyteikkunalle tai muulle heijastavalle pinnalle ja vähät välitä siitä, näkeekö joku ja mitä se joku asiasta ajattelee.

5) Sille jollekulle kiinnostavalle

Ei perusteluja. :)

Arvosta ainutlaatuista ystävääsi

Minulla on hyvä ystävä, jolla on maailman parhain tapa napata laukustani kiinni ja tönäistä minut kohti välillä pelottaviakin sosiaalisia tilanteita. Tiedän, että hän odottaa nurkan takana laukkuni kanssa, kävi miten kävi ja on valmis lähtemään lipettiin välittömästi, jos tunnen tarvitsevani kasvojenpalautusaikaa. Hänen läsnäolonsa tekee minutkin rohkeammaksi.

Nyt hän ei enää ole kaupungissani ja näen häntä harvoin. Aina silloin tällöin olen jo ojentamassa laukkuani, kun tajuan, ettei hän olekaan ottamassa siitä kiinni. Ja juuri sellaisena hetkenä ajattelen välittömästi, kuinka paljon häntä kaipaan. Ei sillä, ettenkö kaipaisi muutenkin.

Kuva: Aristocrats-hat

Nämä pikkuruiset yksityiskohdat, asiat jotka vain oma ystävä osaa, tekevät ystävyydestä ainutlaatuisen. Vain kyseinen poika osaa patistaa minua juuri oikealla tavalla, eikä koskaan liikaa. Vain hänen annan sysätä minut päistikkaa uusiin tilanteisiin. Juuri nämä pienet asiat tekevät hänestä niin tärkeän.

Parhaiten kunkin ystävyyden ainutlaatuiset ominaisuudet tulevat esiin, kun toisesta joutuu eroon. Valitettavasti vasta silloin. Ne ovat niitä hetkiä, kun päähän yhtäkkiä jysähtää ajatus, "voi kun [ystäväsi nimi tähän] olisi täällä juuri nyt".

Minkä pienen asian vain sinun ystäväsi osaa tehdä oikein? Mikä tekee ystävästäsi ainutlaatuisen? Koska viimeksi muistit arvostaa ystävääsi nimenomaan näiden ominaisuuksien vuoksi?

Iskuoppaat ja miksi ne eivät toimi

Iskuoppaitahan on tuhatkaksisataa viisikymmentä kolme kertaa äks. Esimerkiksi vaikka blogista Sex @ The Helsinki City löytyy parikin, kustomoidut sekä miehille että naisille. Alaksissakin pojat ovat kertoneet näkemyksenä siihen, kuinka pojan saa tykkäämään tytöstä. Myöhemmin kommenteissa todettiin, että laskelmoivat iskusäännöt ovat keinotekoisia ja vievät tuhoon. Onko näin?

Esimerkinomaiset iskuoppaat ja muut yritelmät hahmottaa, kuinka mies tai nainen kaadetaan, kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Kas kun ei meistä yksikään mene puhdasjakoisesti mihinkään kategoriaan, ei edes kategoriaan ”mies” tai ”nainen”. Eikä siten kukaan voi luoda iskutaktiikkaa, joka perustuisi tällaiseen kategoriaan.

Tietysti iskuoppaissa on hyviä ja suhteellisen yleispäteviäkin juttuja: kuuntele, kiinnostu, kunnioita. Ne ovat perusteita, joita ilman ei pärjää. Mutta kyllä jokainen yksilö tulee ottaa vastaan nimenomaan sellaisena. Yksilönä. Naapurini Pablo osuvasti totesi: ”you just need to find the right key”.

Kuva: kthypryn

Lisäksi iskuoppaista poiketen väitän, ettei ole ikinä hyvä idea esittää itseään tyhmempää tai avuttomampaa. Toki oman avuttomuutensa voi suunnata niin, että suo jollekin toiselle mahdollisuuden tuntea olevansa tarpeellinen. Mutta ylenpalttisesta esittämisestä jää kyllä kiinni. Sen toisen täytyy viehättyä sinusta sinuna, ei minään muotin mukaan paloiteltuna kuvitelmana.

Vaikka iskuoppaita kritisoinkin, seuraavat vinkit kuitenkin rakkauden kesään 2011 annan.

1) Pidä ensimmäiset treffit kevyehköinä. Paljasta möröt yksi kerrallaan, jolloin uusi ei säikähdä heti kättelyssä ja pidä jutustelun taso aluksi seurallisena ja leppoisana. Synkkien syvänmeren sukellusten aika on vasta myöhemmin.

2) Älä esitä olevasi muuta kuin olet. Ole rennosti, hymyile ja puhu totta. Kalavalheita ei lasketa. ;)

3) Nauti tilanteesta murehtimatta muuta. Älä suunnittele, pelaa tai laskelmoi. Pyri olemaan hetkessä ja tietoisesti läsnä. Anna asioiden edetä omalla painollaan hätäilemättä ja kuuntele itseäsi ja toista pysyäksesi tahdissa, joka sopii teille molemmille.

Tärkein ohjeeni kuitenkin on: tartu tilaisuuteen. Aina, kun se on mahdollista.

Ystävyydellä on monta kieltä

Joskus ei ole mitään sanottavaa. Varsinkin näin maanantaisin. Toisinaan taas ei voi sanoa, vaikka tahtoisi. Onneksi ystävyyden kieli ei aina tarvitse sanoja. Katsokaa video, se on paitsi tärkeä myös ihana.



Ajatuksia?

Ystäväpojista poikaystäviä?

Vaviskaa, sillä sieltä se taas tulee. Nimittäin tuo pahamaineinen helluntai, joka yli vuosi sitten meinasi minutkin ajaa kummallisiin temppuihin. Sanontahan kuuluu, että ellei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä. Mene ja tiedä. Mutta näin helluntain korvalla haluan kiinnittää huomionne erääseen huomionarvoiseen huomioon! Siis huomio!

Olen seuraillut Susan Walshin blogia nimeltä Hookign Up Smart ja olen sitä mieltä, että muidenkin kannattaisi. Jo kauan aikaa sitten HUS kirjoitti jutun siitä, kuinka ihmiset harvoin näkevät ystäviään potentiaalisena parisuhteena. No ei kai nyt, kun kyseessä on ystävä, eli joku, johon suhde on ollut platoninen mahdollisesti pienen ikuisuuden.

Kuva: mollypop

Susan käyttää kaveripojista ja -tytöistä termiä ”personality crush” eli persoonaihastus. Termillä viitataan ihmisiin, joiden persoona ja luonne viehättävät kovasti, mutta joita kohtaan sitä ihastuksen kipinää ei vain tunnu. Kuitenkin, kuten HUS kirjoittaa, tunteet kehittyvät ja monesta persoonaihastuksesta saattaisi tulla erinomainen tyttö- tai poikaystävä, kun tilanteelle antaisi mahdollisuuden.

Susan kehottaa ajattelemaan ystävälaatikon ulkopuolelta. Samaa ehdotan minäkin. Helluntain tehdessä tuloaan, mitä, jos pyytäisitkin kaveriasi treffeille? Olisitte toistenne helluntaiheiloja ja kokeilisitte, miltä tällainen asetelma tuntuisi? Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka löytyykin kipinöitä, kun kahta kiveä vähän uudesta kulmasta toisiinsa sovittaa.

Majaileeko sinun kaverilaatikossasi persoonaihastuksia?

Kymmenviikkoinen kesä

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että koululaisen kesä on kymmenen viikkoa pitkä? Kymmenen! Vaikka esimerkiksi me opiskelijarentut saamme jatkaa kesälomaamme elokuun loppuun asti, kyllä ilmassa alkaa olla jo selvää kesän lopun tuntua, kun koulureppuja aletaan mainostaa lehdissä. Ei sitä turhaan sanota, että Suomen kesä on lyhyt, vaikkakin vähäluminen.

No tämän ei nyt ole tarkoitus millään tavalla masentaa ketään. Tämän tiedon on määrä toimia samanlaisena herätteenä kuin se oli minulle ja asiasta kertoneelle työkaverillenikin. Kesä on NYT! Just juurikin nyt eikä melkein kohta huomenna.

Olen sivukorvalla kuullut monien käyttävän seuraavanlaista lausetta: ”hei pitäs joskus tässä kesän aikana nähdä ja tehdä sitä tai tätä”. Ehdotankin seuraavaa. Älkää tuudittautuko petolliseen ”vielä on kesää jäljellä” –rallatteluun, vaan ottakaa silmä käteen. Kesä on nyt, joten sitä jotain kesän aikana tehtävää juttua olisi parempi tehdä jo huomenna, ellei tänään.

Älä siis lykkää sen varjolla, että ehtiihän tässä. Kuten tuossa kevään korvalla muistuttelin, tämä hetki tässä ja nyt unohtuu liian usein, vaikka juuri nyt saattaisi olla aivan erinomainen hetki mennä syömään jäätelöä.

Hmm… pitäisiköhän mennä syömään jäätelöä?

BFF #3: Please

Good morning world! Let’s start this new week with a new post in the series called BeFriending Finland. BFF is all about exploring and hopefully explaining the quirks and peculiarities of Finnish culture and people. Today our topic is the little but quite common word we all know. That is please.

To put it in a one sentence: we do not have a word for “please”. There, I said it. This is one of the reasons why a foreigner might think that Finns are rude and impolite.

See, if one asks another to pass the salt, one would automatically add please to the end. Since we do not have that word, we don’t. We use conditional to make the sentence polite. So when a Finn says “ojentaisitko suolan” ("would you pass the salt"), he’s actually being very polite.

In the case of “yes, please”, we replace the “please” with "kiitos", which is “thank you”. Comparing it to English “no, thank you”, it’s not very different. Anothe way of going around "please" is to replace it with "ole hyvä" ("you're welcome", or literally "be good"). Such a case might be for example "please pay here" and that would be "maksa tähän, ole hyvä".

Kuva: Steven Depolo

Also as we have noticed how useful that little word is, it kind of has been adapted to our language. One might hear someone say “älä pliis tee noin” (“please, don’t do that”), where "pliis" is just a Finnish version of the word, written as it is pronounced, as the rest of Finnish language. Though I must admit in most cases it is used more in a non-honest, ironic kind of way. And all in all it is not very common and not at all official.

If I try to sum it up a bit, I’d say that if someone asks you to do something and doesn’t say please, he might not be impolite. He might just be Finnish.

Are there any other situations, where English speaking people use “please” I did not remember to talk about? Does your language have a word for “please”? Do you consider Finns rude?

Stay tuned for more, coming up next: What?

Mistä löytää kavereita, osa 11

Blogissa on vuoden aikana keretty etsiä kavereita vaikka mistä: harrastuskavereista, penkkiurheilusta, baareista, vaihto-oppilaista ja järjestöistä, erityisesti YADista. Kaveruuden vuoksi on myös tehty ystävyyden tekoja, lainattu koiraa, menty tilanteisiin ja tehty retkiä kyllä-maahan. Muitakin ratkaisuja taatusti on, niistä tänään käsittelyssä yksi, nimittäin valmistujaiset.

Valmistujaiset voivat olla jäykkää pönötystä ja epätoivoista nimien opettelua. Potentiaalisesti ne ovat kuitenkin myös kaveruuden keitaita. Ajatelkaas: Lasi kuoharia alkuun, jotta pahin alkujäykkyys menee ohi. Sitten, suomalaisen kesäsään tuntien, sisätiloihin sullottuna useita kourallisia ihmisiä. Kaikilla on yhteinen syy olla paikalla, nimittäin juhlakalu, mikä on luonteva keskustelun aloitus. Tilanteita tulee tämän tästä, milloin ruokapöydästä herkkuja hakiessa, milloin väärältä käytävältä vessaa etsiessä. Oikein hyvä.

Kuva: Jani Laaksonen

Eli vaikka ei huvittaisi YHTÄÄN lähteä sen kolmannen serkun viidensiin valmistujaisiin, niin kannattaa harkita silti. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä, että kuinka monta herkumpaa serkkua juhliin onkaan eksynyt. Entä kuinka moni niistä onkaan potentiaalinen uusi kaveri! Sinne sekaan vaan, muistaen, kuinka soluttaudutaan kuppikuntiin ja keksitään tikusta asiaa.

Erityisesti nyt kesän alkaessa erilaisia valmistujaisia on kaikkialla kasapäin. Näin myös minun lähipiirissäni. Suurella ylpeydellä saan kertoa, että pikkusiskoni valmistuu media-assistentiksi teatteri- ja esitystekniikan linjalta. PALJON ONNEA SISKO! Lisäksi huomenna päähän painettavista valkoisista lakeista yksi kuuluu kämppikselleni Annille. PALJON ONNEA ANNI!

Paljon onnea tasapuolisesti kaikille muillekin valmistuville. :)

PS. Jos sinulla on erihyviä ideoita tai kokemuksia, mistä kavereita löytää, pistä postia tulemaan.
PPS. Vielä ehtii osallistua kilpailuun! Osallistua saa useammin kuin vain kerran. ;)

Viimehetken peruuttaja

Tänään pureudumme Kipiltä tulleeseen postiin. Kipin ongelma on seuraavanlainen: ennen melko läheinen ystävä on ajan saatossa jäänyt etäisemmäksi. Joka kerta, kun Kipi kysyy ystäväänsä ulos jonnekin, käy tälle oikein mainiosti ehdotettu tapaaminen. Kuitenkin joko edellisenä iltana tai viimeistään sovittuna päivänä ystävä peruu. Että mitäs ihmettä nyt sitten?

Noh, keittiöpsykologinne neiti Aliisa tulkitsee tilanteen näin: ystävä on etääntynyt, mutta haluaisi olla vielä niin kuin ennenkin. Jostain syystä tuntuu kuitenkin mahdottomalta jatkaa siitä, mihin jäi ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeammaksi näkeminen muuttuu. Ajatus yhteisestä kahvihetkestä houkuttelee ja ahdistaa, voiton vie kuitenkin ahdistus.

Kyseessä voi olla myös klassinen ”en osaa kieltäytyä, joten sanon nyt joo ja perun myöhemmin” –tapaus. Sellainen tyyppi suostuu kaikkeen aina ja laskee sen varaan, että voi viime hetkellä johonkin tekosyyhyn nojaten perua ne menot, joihin ei haluakaan mennä. Helppo joskin epäreilu ratkaisu, jota en toivo kenenkään valitsevan.

Kuva: Mornoe's Dragonfly

Olipa kyseessä kumpi tahansa tilanne, vaihtoehtoja on kaksi: joko kysyy suoraan, että mikä on kun ei onnistu tai sitten antaa olla. Suoraan kysymisessä on se riski, että kuulee jotain, mitä ei haluaisi. Toisaalta ystävä tuskin odottaa suoraa kysymystä ja se pakottaa hänet reagoimaan ainakin jotenkin. Reaktion puuttuessa sekin kertoo omaa tarinaansa. Yhtä kaikki suoraan kysymällä saa tilanteeseen ainakin jonkinlaisen selvyyden.

Jos taas antaa olla, on mahdollista, että toinen hiljaisuuden venyessä lähestyykin itse. Tai sitten ei. Ja jos ei, niin siihen se sitten hiljalleen jää. Joka tapauksessa tilanne on kurja ja siinä pahoittaa vain oman mielensä, jos jokainen yritys päättyy aina viime hetken perumiseen. Siksi jossain vaiheessa kannattaa suosiolla lopettaa. Itseään ei pidä määräänsä enempää kiusata.

Mutta mikä on se määrä, jota enempää ei tarvitse itseään kiusata?