Alaks olee?

Haasta Aliisa

2012-02-10T08:00:00.001+02:00

Eikö keskustelun aloittaminen meinaa luonnistua millään? Oletko joskus miettinyt, että mitähän tässäkin tilanteessa voisi oikein sanoa? Epäiletkö, ettei Aliisakaan pysty kaikkeen? No, kohtahan se nähdään!

Vietetään tänään casual fridayta ja pistetään hösseliksi. Minä haastan sinut haastamaan minut! Keksi tilanne, oikea tai kuvitteellinen, jossa joku haluaisi aloittaa keskustelun jonkun toisen kanssa. Kirjoita se kommentteihin. Minä lupaan keksiä vähintään yhden tilanteeseen sopivan keskustelunavauksen.

Jos joku keksii tilanteen, johon minä en keksi keskustelunavausta, se joku saa jonkun ylläripalkinnon.

Kuva: lululemon athletica

Esimerkiksi kommentti voisi olla tällainen: Miten avataan keskustelu spinning-tunnin aikana viereisen polkupyörän päällä istuvan tytön kanssa? Johon minä sitten vastaan jotakin mallia: Tytölle voi sanoa vaikka, että "Eipä ole näkyvää hyötyä pyyhkiä päätään tähän likomärkään pyyhkeeseen. Tuolla ohjaajalla taitaa olla tapana rääkätä osallistujat hengiltä?".

Noniin toveri, sinun vuorosi!

Mitä on suvaitsevaisuus?

2012-02-07T06:00:00.020+02:00

Suvaitsevaisuus. Juuri taakse jätetyissä vaaleissa se oli iso teema. Siitä puhuttiin paljon ja mesottiin kovaan ääneen, mutta mitä suvaitsevaisuus oikeastaan edes on?

UNESCOn mukaan suvaitsevaisuus on

meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä.

Jos uskomme UNESCOa, on suvaitseminen siis erilaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Kuitenkin määritelmä jättää eräänlaisten takaportin, sillä suvaitseminen ei merkitse omasta vakaumuksesta luopumista. En kuitenkaan ole varma, voiko ihminen, jonka vakaumuksen mukaan esimerkiksi homous on synti, ikinä todella kunnioittaa, hyväksyä ja arvostaa homoseksuaalia.

Ensimmäisen kerran ymmärsin koko sanan vaikeuden, kun kirjoitin teille vaaleista. Facebookin puolella sain vastaani Herran, joka on kirjoittanut provosoivasti otsikolla Vitut suvaitsevaisuudesta. Herra ei pidä suvaitsevaisuutta kardinaalihyveenä, mutta kertoo silti suvaitsevansa esimerkiksi pedovestiitteja ja tatuointeja, koska se tekee elämän joustavammaksi.

Herran mielestä naispappeja ei tarvitse suvaita, koska heissä ei ole mitään suvaittavaa. He ovat jo lähtökohtaisesti siedettäviä. Sen sijaan suvaitsevaisuus kohdistuu asioihin, joita pidämme vastenmielisinä.

Kuva: Juan Manuel Cruz del Cueto

Tuomas Enbuske sen sijaan pitää suvaitsevaisuutta itsessään vastenmielisenä. Hän kirjoittaa, että suvaitsevaisuus on

vastenmielistä, sillä se on vallankäyttöä. Se asettaa suvaitsijan suvaittavan yläpuolelle. Aivan kuin minä olisin siinä asemassa, että saisin joko hyväksyä tai hylätä tavan, jolla joku muu haluaa elää. Suvaitsija luulee, että hänellä on valta olla myös suvaitsematta.

Ymmärrän näkemyksen ja siinä on totuuttakin. Suvaitsevaisuus tulee ikään kuin ylhäältä päin. Minä suvaitsen sinua. Enbusken mielestä suvaitsemista parempi olisi vain antaa toisten elää rauhassa. Eikä se huono idea olekaan. Jos toisten tekemiset eivät haittaa muita, miksi niitä pitäisi suvaita tai olla suvaitsematta? Olkoot.

On kuitenkin mahdollista, että toisten vastenmieliset tavat "hyppivät silmille" esimerkiksi kadulla. Päädytäänkö silloin takaisin suvaitsevaisuuden alueelle? Vai pitäisikö mieluummin käyttää sanaa "hyväksyminen"? Saattaahan olla, että hyväksyminen tulee yhtälailla ylhäältäpäin kuin suvaitseminenkin.

Haluaisin ehdottaa, että suvaitseminen ei sittenkään olisi vallankäyttöä ja oman ylemmyytensä osoittamista. Suvaitsevaisuus on mielestäni ennen kaikkea omien ennakkoluulojensa ja rajoittuneisuutensa voittamista. Suvaitseva ihminen tietää, että pitää syystä tai toisesta jotain vastenmielisenä, mutta ylittää sen. Hän antaa toisten elää rauhassa ja kohdatessa kohtelee ihmistä kuin ihmistä.

Mitä sinä suvaitset? Mitä suvaitsevaisuus sinun mielestäsi on?

Montako kertaa tervehditään?

2012-02-02T07:00:00.001+02:00

Jos työskennellään tai opiskellaan tiiviisti pienessä rakennuksessa, samat ihmiset tulevat ja menevät pitkin päivää ja kohtaavat mennessään toisiaan. Ensimmäisellä kerralla tervehditään. Sama kaveri saattaa tulla kuitenkin vastaan neljä tai viisikin kertaa. Mitä niillä muilla kerroilla tehdään? Tällaisen kysymyksen sain pohdittavaksi lukijalta; kiitos Laura!

Tähän ongelmaan törmää kyllä tämän tästä. Tuntuu hoopolta tervehtiä samaa ihmistä heti perään uudestaan, jos ihan vasta nähtiin. Toisaalta on vähintään yhtä hoopoa vain kävellä ohi huomaamatta toista mitenkään. Erityisesti jos kyseessä on vieraampi ihminen, jonka tuntee vain kasvoilta, saatetaan vaiti ohi käveleminen tulkita tylyydeksi.

Tähän ei liene absoluuttista totuutta, niin kuin ei ihmisasioissa yleensäkään. Toiset morottelevat mennen, tullen ja palatessa. Onneksi, kuten isäni usein sanoo, meiltä eivät morot kesken lopu. Ei se niin haittaa, vaikka samaa kaveria tervehtisi useitakin kertoja. Voihan sinne perään lisätä toisinaan, että "hei... taas".

Kuva: Zach Klein

Silmiin katsominen ja hymyileminen on ihan yhtä hyvä vaihtoehto. Kättäkin voi heilauttaa sen merkiksi, että "huomasin sinut, olet kiva". Ei siinä tarvitse mitään sen ihmeempää sanoa. Toisen huomioiminen on monesti elekielestä kiinni.

Lisäksi voi vähän varioida. Päivän lähestyessä loppuaan voi huikata, että "huomiseen". Jos kuitenkin törmää samaan ihmiseen vielä tämänkin jälkeen, voi nauraen pistää leikiksi ja todeta, kuinka toisesta ei näytä pääsevän eroon millään.

Jos samaa tyyppiä näkee viisi kertaa päivässä, viisi kertaa viikossa, joka ikinen viikko, alkaa jossain kohtaa muuttua luontevaksi vain kävellä ohi. Tuttuus tulee jatkuvasta näkemisestä ja tuttujen kesken ei ole niin justiinsa, vaikkei ihan joka kerta tervehditäkään. Edelleen on kohteliasta katsoa silmiin ja ystävällistä hymyillä.

Vastaukseksi otsikon kysymykseen: niin monta kertaa, kuin tuntuu hyvältä tervehtiä. Vähintään kerran. Toisen voi huomioida aina muilla tavoilla sitten, kun alkavat morot huveta.

Mitä sinä teet, jos näet saman ihmisen jo kolmatta kertaa saman päivän aikana?

Kakkonen, kuutonen ja pari muuta numeroa

2012-01-31T08:00:00.001+02:00

Ihmiskunta jaksaa ihmetyttää minua kerta toisensa jälkeen. Juttelimme lounaalla ystäväni kanssa siitä, miten kiinalaiset laskevat kertolaskuja, harjoittavat lääketiedettä ja ajattelevat ylipäätään maailmasta niin eri tavalla kuin länsimaalaiset. Kiinalainen ajattelutapa tekisi välillä äärimmäisen hyvää tälle minä, minä, minä -keskeiselle kulttuurille.

Hiljattain olemme asettaneet minä, minä, minä -ajattelun syrjään, sillä kansaa yhdistää uusi agenda. Presidentinvaalit. Nämä ovat ensimmäiset muistamani vaalit, jotka herättävät suurta kuohuntaa. Ihmisillä tuntuu olevan mielipide. Rivit yhdistyvät. Kantaa otetaan. Asia ei ole yhdentekevä.

Ongelma on siinä, että siellä missä on meidän joukkue, on aina myös se vastajoukkue. Kansan rivit yhdistyvät yhteisen vihollisen edessä, tässä tapauksessa Niinistöläiset vastaan Haavistolaiset. En ollut uskoa, kun kuulin, että vaalikampanjointi on mennyt mielivaltaisuuksiin. Sitten luin vaihteeksi Aamulehteä.

"Kokoomuksen ja vihreiden opiskelijajärjestöt vetosivat sunnuntaina rehdin vaalikampanjoinnin puolesta. Järjestöjen mielestä äärimielipiteet ovat lisääntyneet huolestuttavasti nyt, kun presidentinvaalien toisen kierroksen ratkaisuvaiheet lähestyvät. Järjestöjen mukaan tietoon on tullut tappouhkauksia ja yksi väkivallanteko." - AL 30.1.2012

Sitä sanotaan, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Asia ei kuitenkaan lyö ketään. Asia ei uhkaa tappaa ketään. Asia ei käy käsiksi vaalikampanjoijaan vain siksi, että tämän rintapielessä on väärä numero.

Kuva: The Ulkopolitist

Tässä kohdassa ihmiskunta alkaa jälleen ihmetyttää minua. Itämaisessa kulttuurissa ihminen on vain osa suurta energiaa. Me kaikki olemme lähtöisin samasta energiasta ja siihen myös palaamme. Ihmisen tehtävä on pitää itsensä balanssissa ja olla vahingoittamatta muita.

Länsimainen ajattelu taas menee kokoajan syvemmälle individualismin syövereihin. Kaiken keskipiste on minä, minä itse, eikä kukaan muu. Toista voi vähän hutkia ja mätkiä, kun se on vieras, erilainen tai väärä. Ihmisiä voidaan solvata ja halventaa, koska he kannattavat väärää presidenttiehdokasta.

Huolimatta poliittisesta mielipiteestään, toinen ihminen on aina ihminen. Kun vaalit ovat ohi, ihminen lakkaa olemasta Haavistolainen tai Niinistöläinen ja on taas ihan sama naapurin Martti kuin aina ennenkin. Et kai solvaisi saati löisi Marttia?

Minun mielestäni on ihan sama, kumpi on maamme seuraava presidentti. Ihmisten on oltava suvaitsevaisia toisiaan kohtaan lopputuloksesta huolimatta.

Kun vaalit ensi sunnuntaina saadaan pois päiväjärjestyksestä, syntyykö siitä jonkinlainen vaaliaktivismin jälkeinen tyhjiö? Jos syntyy ja se tarvitsee täyttää jollakin, minulla on eri kelpo ehdotus!

Minä olen ihan toivoton, mitä tulee korvamatoihin. Kaikki soi päässäni aina ja lakkaamatta. Nyt minua pelottaa, että ensi kesän joka ikinen päivä, joka hiivatin valoisa yö päässäni soi Frontside Ollie. Hajoan vartissa, jos niin käy.

Siis te kaikki tyhjiön riivaamat vaalikannattajat - ja muutkin - liittykää riveihini ja pelastakaa minut hermolomalta. Ehdotan vaihtoehtoiseksi kesäbiisiksi alla olevaa kappaletta. Se sitä paitsi vie meidät metrin lähemmäs yhdistyneitä numeroita ja kauemmas minä, minä, minä -maniasta.

Ellet ole puolellani, olet minua vastaan. Vai miten se meni?

Hyvää syntymäpäivää, sisko! <3

Likoon ja linkoukseen

2012-01-27T08:00:00.002+02:00

Välillä tuntuu, että ihmisten kanssa ei kertakaikkiaan onnistu. Tuntuu, että kosmisen universumin käytännön pilat ovat niin julmaa hupia, ettei kenelläkään voi olla niin kieroutunut huumorintaju. Silloin sitä miettii, että miksi jaksaa kerta toisensa jälkeen asettaa itsensä alttiiksi.

Joskus uskaltaa yrittää, vaikka pelottaa. Sitä menee juttelemaan sille pitkälle vaalealle pojalle, jota on salaa katsellut koko illan. Ennen kolmatta lausetta poika kuitenkin tokaisee, että "ei millään pahalla, mutta mä en voi sietää punapäitä", nousee ja kävelee pois. Sitä istuu hölmistyneenä paikallaan ja miettii, että miksi edes yritti.

Kuva: Derrick Tyson

Ellei kuitenkaan yritä, ei koskaan tapahdu mitään. Ei koskaan tule sitä junamatkaa, jolloin käytävän toisella puolella istuu kiinnostavan oloinen tyyppi. Ei koskaan ole rohkeutta kirjoittaa paperille isoin kirjaimin, että "viereeni saa istua" ja näyttää sitä. Eikä koskaan koe sitä fantastista onnen tunnetta, kun se tyyppi hymyilee ja tulee viereiseen penkkiin rupattelemaan.

Niin, että miksi me asetamme itsemme alttiiksi senkin uhalla, että välillä joutuu keräämään itsensä kilon paloina lattialta? Siksi, ettemme voi muutakaan. Don Huonot lauloi aikoinaan, että "turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa". Se nakertaminen on loppujen lopuksi tuhat kertaa kivuliaampaa.

On laitettava itsensä likoon, alistuttava linkoukseen ja toivottava, että lopputuloksena on muutakin kuin märkiä rättejä.

BFF #9: Foood. Om nom nom.

2012-01-20T08:00:00.024+02:00

Dear all, welcome to another episode of our exciting quest of understanding Finnish culture and people. Today’s topic in BeFriending Finland is food. If you enjoy this, be sure to check out parts #1, #2, #3, #4, #5, #6, #7 and #8 too!

What do people eat in England? Fish and Chips! In Italy? Pizza and pasta! In France? Baguettes and red wine! In Finland? Umm... ummmmm... potatoes? Meat? Anyone?

Yeah, that's the thing. We might have a food culture. Somewhere. I think we have one. Mom, did you put our food culture in the attic last time you had a spring cleaning? I can't find it anywhere!

That's a bit mean. We do have a food culture, the one that Silvio Berlusconi insulted while visiting. That's probably the only thing he can't be blamed for. Our food culture is not much of culture. And in any case it is not something you can find abroad labeled "Finnish cuisine".

Kuva: mwri

Different parts of Finland have different traditional things that could be called food culture, like the Karelian pastry. It is actually amazingly good with butter and egg. But most of all we just eat simple, humble things. We eat potatoes with meat, all kinds of fish, vegetables and fruits, since we can pick them up for free.

And since we do not have a strong food culture of our own, we have adapted all of yours. Come to Finland to find Mexican, Indian, Chinese, Italian, Japanese and American restaurants sitting next to each other in peace.

This is my opinion. If you need a second opinion, and I strongly recommend that you do, check out what my best friend wrote about the Finnish food culture.

Am I beeing too short sighted? Do we have a food culture? Did someone find it? Where was it? Please, argue with me.

Ole hyvä asiakas palvelijalle

2012-01-16T08:00:00.005+02:00

En usein kirjoita tänne tuohtuneena, mutta nyt kirjoitan. Aloitin sunnuntaini lukemalla päivän Aamulehden ja päästyäni liitteisiin, vetäisin aamukahvit nenääni. Ja että miksikö?

Juuri taakse jätetyn vuoden lopulla Palvelualojen ammattiliitto vetosi ihmisiin, etteivät he purkaisi joulustressiään asiakaspalvelijoihin. Asiakkaiden käytös on välillä jopa niin aggressiivista, että PAM on joutunut toteuttamaan verkkokurssin, jolla pyritään kouluttamaan asiakaspalvelijoita uhkaavien asiakastilanteiden varalle.

Siis me ihmiset, sivistyneet ja älykkäät ihmiset, aiheutamme asiakaspalvelussa tilanteita, jotka vaativat uhkatilannekursseja. Tämä on arkipäivää. Ja mitä tekee Aamulehti? Uhraa sunnuntailiitteestään pari aukeamaa sille, millainen on hyvä asiakaspalvelija.

Kuva: zoetnet

Kyllä asiakaspalvelijan täytyy olla työssään pätevä ja kykenevä toimimaan kaikenlaisten ihmisten kanssa. Se on sanomattakin selvää. Mutta mitä asiakaspalvelu oikeastaan on, ellei ihmisten välistä kanssakäymistä. Tähän, niin kuin tangoon, tarvitaan kaksi.

On välillä hyvin vaikea olla hyvä asiakaspalvelija, jos asiakas itse käyttäytyy kuin aasiakas. Olisiko kohtuutonta vaatia, että saadakseen hyvää asiakaspalvelua, olisi asiakkaallakin velvollisuus käyttäytyä kuin ihminen?

Kukaan meistä ei voi seuraamuksitta puhua törkeästi esimerkiksi poliisille. Miksi kuitenkin asiakaspalvelijan niskaan saa kaataa mitä tahansa ja odottaa, että tämä siitä huolimatta hymyilee ja toivottaa aurinkoisesti hyvää viikonloppua?

Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa? Missä vaiheessa lakkasimme olemasta inhimillisiä ja aloimme käyttäytyä kuin aasiakkaat? Missä vaiheessa unohdimme, ettei meitä palvele kone, vaan tunteva ihminen, samanlainen kuin sinä ja minäkin?

Puhelinnumero on, mitä sitten?

2012-01-12T08:00:00.001+02:00

Jos onnistuu saamaan vieraan tytön tai pojan puhelinnumeron yöllä baarissa, koska viestiä voi laittaa ja mitä siihen pitää kirjoittaa? Tätä pähkäili radiojuontaja päivänä menneenä naiskollegansa kanssa. Pähkäillään mekin.

Puhelinnumeron kanssa saattaa olla ihan solmussa. Viestin lähettämisajankohta pitäisi mitoittaa siten, ettei vaikuttaisi liian innokkaalta eikä liian hankalaltakaan. Juontajaparka sanoi, että lähettipä sen viestin ennemmin tai myöhemmin, aina tuntuu menevän pieleen.

Nyt kerron teille salaisuuden.

Sillä ei ole mitään merkitystä, koska viestin laittaa. Jos se toinen on kiinnostunut, mikä tahansa aika tunnista pariin päivään on ihan hyvä. Jos taas toinen ei ole kiinnostunut, mikä tahansa aika on väärä. Niin yksinkertaista se on.

Tein tapaustutkimuksen ja testautin teoriaa kavereillani. Jotakuinkin jokainen vastasi samalla tavalla. Jos tyyppi on ollut ihana, viesti on ihana myös, olipa se lähetetty heti perään tai vasta vähän myöhemmin. Jos tyyppi ei ole ollut ihana, viesti ei ole ihana. Näin se vaan kuulkaa on.

Kuva: Johan Larsson

Viestin sisältö on selvästi olennaisempi seikka. Suhteellisen neutraali mutta mahdollisuuksien rajoissa hauska viesti toimii parhaiten. Liian innokkuuden voi karsia viestin sisällöstä ja keskittyä tunnustelemaan maaperää.

Yksinkertainen on kaunista, kuten: "Oli tosi kivaa äsken/eilen/lauantaina. Oiskohan yhtä kivaa nähdä uudestaan paikassa, jossa kuulee ilman kolmea toistoa?" Esimerkki on hyvä erityisesti siksi, että se sisältää kysymysmerkin. Etenkin miehet tuntuvat reagoivan varmemmin viesteihin, joissa on kysymysmerkki.

Yksi juttu on kuitenkin syytä pitää mielessä: aikateoria pitää paikkansa vain ensimmäisen viestin kohdalla. Ensimmäisen jälkeen on syytä pitää viestien välillä pidempää taukoa ja aluksi ei missään nimessä pidä lähettää yhtä viestiä enempää ennen vastausta.

Lisäksi toimitus haluaa huomauttaa, että samat säännöt ja ohjeet pätevät myös kaveritutustumiseen.
Vai pätevätkö?

5 syytä miksi ei kannata stalkata

2012-01-09T08:00:00.002+02:00

Edellisen jutun kommenteissa pyydettiin Alaksin stalkkausvinkkejä. Voisin kirjoittaa sellaiset, jos minulla olisi jotain hyviä vinkkejä. Ei kuitenkaan ole, sillä pyrin välttämään stalkkaamista. Tässä viisi perin juurin pätevää syytä miksi.

1) Stalkkaus vie kaiken löytämisen riemun

On äärimmäisen tylsää oppia kaikki tietämisen arvoinen toisesta Facebookin kautta. Se tekee hankalista kahvikuppitreffeistä entistäkin hankalampia, kun toiselta ei voi edes kysellä mitään. Tuntuisi hoopolta esittää tietämätöntä tutustumisen kohteen musiikkimieltymyksistä, jos on stalkannut ne jo etukäteen.

2) Stalkkaus luo vääriä mielikuvia

Luemme yksittäisiä tiedonjyviä ja vedämme niistä omat johtopäätöksemme. Johtopäätökset voivat olla radikaalistikin vääriä. Hylkäämme ehkä kiinnostavia ihmisiä heppoisin perustein tai luomme pilvilinnoja, joista tulemme alas polvet mustelmilla. Lisäksi on aina olemassa vaara, että Ville Virtasen tietoja kaivaessaan saakin käsiinsä väärän Ville Virtasen edesottamukset.

Kuva: Jesse757

3) Stalkkaaminen voi mennä yli

Entiset puolisot, työkaverit, kiinnostavat ihmiset. Kaikkien noiden tekemisten seuraaminen voi mennä äärimmäisyyksiin. On oikeasti parempi olla tietämättä kaikkea, kuin esimerkiksi kiduttaa itseään entisen puolison pariutumisuutisilla. Parempi elää omaa elämäänsä kuin toisten.

4) Stalkkauksesta voi jäädä kiinni

Mikään ei huuda lujempaa "epätoivoinen friikki" kuin laajamittainen stalkkaus. Ei ole ihan tervettä onkia Internetistä kaikkea sitä, mikä toisesta on esiin ongittavissa. Stalkkaus ei ole romanttista tai kiinnostunutta, se on epäilyttävää tai jopa ahdistavaa. Kohde tuskin arvostaa sitä, että toinen tietää itsestä kysymättä suurin piirtein kaiken.

5) Stalkkaus ei johda mihinkään

Toisesta voi tietää ummet ja lammet, mutta ellei tuo toinen ole kertonut noita asioita itse, ei niistä ole juuri hyötyä. Jakamaton tieto ei vahvista ystävyyttä, ei synnytä luottamusta, ei herätä keskustelua. Jos kaiken tuon olisi kysynyt itse, olisi toiseen ehtinyt jo syntyä jonkinlainen suhde.

Nyt yritän jo etukäteen vastata muutamaan oletettavaan vasta-argumenttiin.

Kyllä, jokainen meistä on ihan itse laittanut tiedot itsestään tuonne jonnekin ja kenellä tahansa on oikeus ja mahdollisuus ne sieltä etsiä. Ei ongelma olekaan siinä, että etsii toisesta vapaata tietoa vaan siinä, ettei tuota tietoa hankita keskustellen, tutustuen, toisesta oppien.

Kyllä, on myös hyvänlaista stalkkaamista. On mielestäni ihan ymmärrettävää esimerkiksi yrittää ottaa selvää, onko toinen parisuhteessa ennen kuin tätä pyytää treffeille. Osalle se voi olla riittävä kynnystä madaltava tekijä ja se heille suotakoon. Jännitystä tästä tavasta kyllä puuttuu, mutta sitähän eivät kaikki niin kaipaakaan.

Kyllä, on eri asia etsiä esimerkiksi tulevan työntekijän tietoja. Tästä on puhuttu ennenkin. Minun mielestäni tulevan työntekijän stalkkaus olisi ihan ok, mutta se on sitten ihan lailla kielletty. Kai tässäkin joku logiikka piilee.

Kyllä, stalkkaus on negatiivisesti värittynyt verbi (to stalk = vaania, väijyä, kytätä, seurailla). On myös ihan tavallista uteliaisuutta ja kiinnostumista, joka voi ilmetä toisen googlettamisena. Olen kuitenkin edelleen, jälleen ja taas sitä mieltä, että jos on kiinnostunut toisesta, on parempi mennä ja kysyä henkilöltä itseltään.

Kyllä minäkin stalkkaamiseen välillä sorrun. En kuitenkaan ole siitä ylpeä ja pyrin sitä tietoisesti välttämään. Stalkkaatko sinä? Rohkenetko tunnustaa?

[Toim. huom. Puhun nyt Internet-stalkkauksesta. Puskassa kykkiminen ja toisen vahtaaminen lienee itsestäänselvästi hämärää ja vähintäänkin epätoivoista hommaa?]

Mistä löytää kavereita, osa 14

2012-01-05T08:00:00.001+02:00

Aiemmin olemme etsineet kavereita jostain tietystä paikasta tai tilanteesta. Tänään kokeilemme hivenen erilaista lähestymistapaa. Olen tullut havainneeksi yhden olennaisen seikan, joka vaikuttaa kavereiden löytymiseen ja tuo seikka on rutiini.

Totesin kerran, että ihmiset ovat pohjimmiltaan eläimiä. Me olemme säikkyjä kuin peurat ajovaloissa ja siksi ihminen täytyy kesyttää. Kesyttäminen vaatii aikaa, mutta on ainoa tapa päästä lähelle vierasta ihmistä. Eikä mikään muu kuin toistuvuus auta kesyttämään toista.

Toistuvuus syntyy rutiineista, kuten siitä, että menee tietyllä bussilla töihin tai kouluun joka aamu. Tai siitä, että notkuu samassa kuppilassa useammin kuin joskus ja jouluisin. Kun saman ihmisen näkee samassa paikassa tai tilanteessa riittävän monta kertaa, sitä alkaa vahingossa vähän kesyyntyä. Toinen ei vaikuta enää satunnaiselta, vieraalta, pelottavalta.

Kuva: Steve Garry

Vähän kerrallaan vieras ihminen muuttuu satunnaisesta tyypistä juuri siksi tyypiksi, joka tykkää aina juosta reunimmaisella juoksumatolla keskiviikkoisin. Ajan kanssa se juoksumattotyyppi käy kasvoiltaan ja eleiltään niin tutuksi, että kynnys keskustelun aloittamiseen on suorastaan olematon.

En kehota ketään väijymiseen, siitä ei hyvä seuraa. Väitän kuitenkin, että rutiineissa piilee mahdollisuus. Mahdollisuus kesyttää ja kesyyntyä.

Kenet sinä näet sattumalta usein?

Kahvikuppitreffit pelkkää piinaa

2012-01-03T10:33:00.003+02:00

Edellisen kerran vuoden vaihtuessa toivoin, että pääsisin vuoden aikana neljänsille treffeille. Ja pääsinkin. Nyt vuoden vaihtuessa toivoin, että ihastuisin korviani myöten. Äkkiseltään vaikuttaisi siltä, että olen taantunut toiveissani askeleen taaksepäin. Mutten ole.

En tiedä mitä ihmiset toisaalla väittävät, mutta treffeillä käyminen on kaameaa piinaa. Useimmiten tilanne on jäätävän vaivaantunut. Sanottavaa ei keksi ja supliikeinkin ihminen pelkistyy kahvikuppiaan hämmentäväksi tolvanaksi. Ei meitä ole luotu sellaiseen!

Kuva: Steve Johnson

On suorastaan mahdotonta antaa itsestä parastaan, kun tilanne on niin pysähtynyt ja virikkeetön. Sille on siis syynsä, miksi olen kehottanut teitä pyytämään ulos pyytämättä kahville. Melkein mikä tahansa muu ajanviete on parempi kuin vaitonainen kahvikupin tuijottelu.

Neljänsillä treffeillä hämmensin kahvikuppia ja mietin seuraavan päivän kauppalistaa. Samalla yritin keksiä, missä valtakunnassa treffeillä käyminen voisi olla jotenkin mukavaa ja jännittävää. Viereisessä pöydässä tyttö ja poika istuivat hiljaa kahvikupit kädessään. Ero oli se, että he tuijottivat lumoutuneena toisiaan.

Siinä se siis on! Treffeillä käyminen on jännittävää ja ei niin piinallista, jos on korviaan myöten ihastunut siihen, kenen kanssa on treffeillä. Siksi toivon, että tänä vuonna ihastuisin kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi ja välttäisin siten kahvikuppitreffien puuduttavan piinan.

Mitä sinä toivot uudelta vuodelta? Onko treffeillä käyminen kaameaa piinaa? Enkö minä vaan osaa?

24. luukku

2011-12-24T08:00:00.014+02:00

On illan sini, luonto vaiti hetkisen.
Ja tähtitaivas harmaa, pilvinen.
Kuin kauan sitten, taaskin lapsen mielin avoimin,
mä hiljentyä jouluun tahtoisin.

Rauhaisaa, ruokaisaa ja rakkaudellista joulua! *<|:)

Ps. Koko soiva joulukalenteri on kuunneltavissa yhdellä soittolistalla YouTubessa. Sama soittolista löytyy myös Spotifysta, jossa voitte lisätä vapaasti omat suosikkinne.

23. luukku

2011-12-23T08:00:00.014+02:00

Tänään minun, kuten varmasti kovin monen muunkin, on aika matkustaa kotiin. Olipa kulkuvälineesi sitten auto tai allekirjoittaneen tavoin juna, turvallista matkaa. :)

"And it's been so long, but I will be there. I sing this song to pass the time away. Driving in my car. I'm driving home for Christmas."

22. luukku

2011-12-22T08:00:00.007+02:00

Koska valitseminen oli vaikeaa tai lähes mahdotonta, laitoin molemmat.

Vaikka kaveri kuulostaa vähän liiaksi Tommi Läntiseltä, instrumenteiltaan tämä on upea.

Ja jos joulukalenteri ei ole mitään ilman Louista, niin vallankaan se ei ole mitään ilman Mercurya.

21. luukku

2011-12-21T08:00:00.002+02:00

Do they know it's Christmas time at all?

20. luukku

2011-12-20T08:00:00.001+02:00

Mitä olisi soiva joulukalenteri ilman Louista?

19. luukku

2011-12-19T08:00:00.000+02:00

Vajaa viikko enää kaikenlaista tohinaa, ennen kuin rauha valtaa tienoot ja mainingit mailleen käy.

18. luukku

2011-12-18T18:01:00.000+02:00

17. luukku

2011-12-17T10:23:00.002+02:00

Juokse porosein ja vauhdikasta jouluista lauantaita vaan!

16. luukku

2011-12-16T08:00:00.007+02:00

Yksi parhaita juttuja Ally McBealissa oli kohtaus, jossa Ally esittää tämän biisin. Viimeinen viikonloppu ennen joulua, joten olkaahan ihmisiksi. ;)

15. luukku

2011-12-15T08:00:00.001+02:00

"I won't ask for much this Christmas
I don't even wish for snow
I'm just gonna keep on waiting
Underneath the mistletoe"

14. luukku

2011-12-14T10:54:00.000+02:00

Väkevä tulkinta väkevältä leidiltä. Kymmenen päivää jouluun enää!

Joulustressin muistilista

2011-12-13T08:05:00.002+02:00

Joulu on ihan kohta jo melkein täällä ja kumma homma, että useita nuppia kiristää. Joka vuosi kaikki lehdet jahavat, että "älä ota joulusta stressiä" ja tadaa, silti joulusta otetaan stressiä. Minä en aio kieltää teitä ottamasta joulusta stressiä. Sen sijaan toivon, että joulustressin keskelläkin muistaisimme seuraavat viisi asiaa.

1) Stressi ei poistu äyskimällä läheislle

Päin vastoin, siitä tulee vain sitten kahdesti kauheampi olo kaikille. Sen sijaan on parempi delegoida kaikki mahdolliset stressinaiheuttajat niin, että jokaisella on kannettavana osansa. Jaettu stressi on olematon.

2) Stressi ei poistu juoksemalla

Minnekään ei joulun alla pääse nopeammin, vaikka juoksisi kuinka. Edessä on aina lauma hitaita, joiden välissä poukkoileminen hermostuttaa. Lisäksi kaatuu sohjossa ja sitten sitä nuppia vasta kiristääkin. Vaikka olisi tuhat asiaa muistilistassa, on järkevämpää kävellä rauhassa, katsella ympärilleen ja yrittää nähdä edessään muutakin, kuin kiirettä.

3) Stressi ei poistu nukkumatta

Jos ei nuku, seuraavana päivänä tilanne on kahta kauheampi. (Linkki spoilaa.) How I Met Your Mother opettaa, että mitään hyvää ei tapahdu kahden jälkeen yöllä. Joulun alla väittäisin, että olisi parempi siirtää sitä vielä kahdella tunnilla taaksepäin. Koska mitään hyvää ei tapahdu puolen yön jälkeen, hommat seis ja kauniille unille.

4) Stressi ei poistu sulkeutumalla

Neljäs kohta viittaa osaltaan myös kohtaan yksi, mutta eroaa siten, että siinä missä ykkönen äyskii, nelonen mököttää ja marttyrisoi. Kun jakaa murheensa ja stressinaiheensa puhumalla, huomaa, miten asiat, joista on stressannut, menettävät merkityksensä. Asiat tuntuvat aina pienemmiltä tai helpommin käsiteltäviltä, kun ne on sanonut ääneen.

5) Stressi ei poistu räjähtämällä ventovieraille

Myyjä, bussikuski, postinkantaja. Kukaan heistä ei ole syypää stressiin, eikä kukaan noista piruparoista pysty asiaan vaikuttamaankaan. Jos kinkku on loppu, bussi myöhässä ja posti takkuilee, se tekee niin kaikille tasapuolisesti. Jos nielee harminsa, tervehtii ja kiittää kaikesta huolimatta, on loppujen lopuksi parempi mieli kuin jos rähjää pahaa mieltään pitkin kyliä.

Jos kaikki nukkuisivat tarpeeksi, jättäisivät juoksemisen sikseen, sanoisivat terve ja kiitos tuntemattomille ja puhusivat läheisilleen, meillä olisi ihan fantastisen paljon vähemmän joulustressiä tässä maailmassa. Kun ihmiset ovat kiireisiä, väsyneitä, kiukkuisia ja räjähdysalttiita, silloin niitä epäystävällisyyksiä vaan tapahtuu.

Joulun pitäisi olla ystävyyden ja ilon aikaa. How about it then?

Ps. Jos joululahjat aiheuttavat päänvaivaa, täällä on kasapäin joululahjavinkkejä!

13. luukku

2011-12-13T08:00:00.003+02:00

Nyt jos koskaan kannattais olla sitten kiltti. Ja asiakaspalvelijana pyydän: olkaa kilttejä paitsi toisillenne, myös kauppojen työntekijöille!

12. luukku

2011-12-12T08:00:00.002+02:00

Kyllähän se alkaa jo joululta näyttää.

11. luukku

2011-12-11T13:31:00.000+02:00

Nyt lapsettaa ihan kauheasti, enkä osannut valita, niin saatte yhden sijasta kolme videota. Ensimmäisenä se, mitä hain, koska se on vaan yksinkertaisesti huippuhyvä mainos biiseineen päivineen.

Seuraavaksi Suomen tämän vuoden, koska sekin on aika sympaattinen.

Ja viimeinen on omistettu parhallee ystävälleni, just because.

10. luukku

2011-12-10T11:12:00.002+02:00

Tänään vuorossa ihan huikea video! :D

9. luukku

2011-12-09T08:00:00.006+02:00

Tämä on omistettu kaikille niille ryökäleille, jotka ostivat Raskasta Joulua -konsertin liput loppuun sillä välin, kun minä olin angiinassa. Ärrinmurrin. Mutta biisi on upea kyllä.

Onko meillä tulevaisuutta vol. 2

2011-12-08T08:05:00.009+02:00

Kirjoitin hiljattain Markusta ja Mairesta. Vaikka heille sittemmin kävi köpelösti, ei anneta sen masentaa liiaksi. Tänään palaan tulevaisuuskysymyksiin, mutta tällä kertaa ihan eri lähtökohdista käsin.

Istuin eilen baaritiskin reunalla ja keskustelin kiintoisan baarimikon kanssa elämästä ja maailmasta. Palasimme kysymykseen, mistä tietää olevansa treffeillä. Baarimikon mielestä sitä tietää, kun tietää. Ellei tiedä, ei ole.

Kuva: Kevin Dooley

No, oli se näin yksinkertaista eli ei, jalostan kysymystä hieman: Mistä tietää olevansa hyvillä treffeillä tai mistä tietää, onko meillä tulevaisuutta.

Vastaus kuuluu: kahdesta asiasta.

1) Haluatko kuunnella häntä.
2) Haluatko pussata.

Jos et kolmen lauseen jälkeen enää jaksa lainkaan kuunnella, eikä sinua kiinnosta vähääkään mikään, mitä vastapuoli sanoo, tilanne on aikalailla taputeltu. Toisaalta vaikka toinen olisi verbaalisesti notkea kuin kiinalainen sirkustaiteilija, ei tulevaisuus näytä valoisalta, ellei välillä ajatus karkaa pussailuun.

Näin minä sen laittaisin. Mutta mitä mieltä sinä olet?

8. luukku

2011-12-08T08:00:00.001+02:00

Eels. <3 Be cool, kids.

7. luukku

2011-12-07T08:00:00.002+02:00

Armotonta puurtamista aattoon asti, koska it's hard to be a tonttu.

6. luukku

2011-12-06T08:00:00.002+02:00

Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa. Sitä me soitettiin kanteleilla monet kerrat. Ja kerran laulettiin koulun pihalla kuoron kanssa ja taustanauha venyi ja paukkui pakkasessa, niin että oli tahdissa kiinni pitämistä. Yhtä kaikki se on edelleen kaunein isänmaallinen laulu, jonka tiedän.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

5. luukku

2011-12-05T08:00:00.004+02:00

Hetken aikaa eilen oli jo ihan talven ihmemaa.

Mitä teet työksesi?

2011-12-05T07:00:00.010+02:00

Törmäsin kommenttiin, jossa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria syytettiin siitä, että se arvostelee ihmisiä työpaikan mukaan. Perusteluksi esitettiin, että toiselta kysytään aina heti kättelyssä, mitä tämä tekee työkseen. Työn perusteella ihminen on helppo sujauttaa jonkinlaiseen lokeroon.

Jäin kuitenkin miettimään, onko kyse niinkään työn merkityksen ylikorostamisesta kuin kätevästä keskustelunaloituksesta? Suomalaisia ei small talkin sujuvuudesta yleensä kiitellä. Ei meitä pidetä supliikkeina oikein muutenkaan. Voisiko siis olla, että "mitä teet työksesi" olisikin vain helppo tie keskusteluun?

Toki meistä kertoo jotain se, että aikojen kuluessa keskustelunavaukseksi on valikoitunut nimenomaan työ. Ja työteliäinä me suomalaiset haluamme itsemme nähtävänkin. Meillä on sauna, sisu ja kaskimaan korventamat jalkapohjat.

Kuva: Biblio Archives

Kysymys on kuitenkin hankala. Suomessa on paljon juuri potkut saaneita, pitkäaikaistyöttömiä, vakavasti syrjäytyneitä, työkyvyttömiä ja muuten työelämästä ulkopuolelle jääneitä. Osa saattaa jopa välttää julkisiin paikkoihin menemistä, ettei joutuisi jälleen kohtaamaan tuota samaa, ehkä jopa arvottavaa kysymystä: "Mitä sinä teet työksesi?"

Vaikkemme halua sitä myöntää, olisi tekopyhää väittää, etteikö tuo tieto vaikuttaisi meihin millään tavalla.

On olemassa monia hyviä keskustelunavauksia, joilla työasiat voi sivuuttaa ainakin aluksi. Voisi olla mukavakin kysyä vaihteeksi, kuinka toinen käyttää aikaansa tai mitkä hänen intohimonsa ovat.

Voimmeko kitkeä työorientoituneen tutustumisen kulttuuristamme? Pitäisikö meidän edes?

PS. Allekirjoittanut alkaa olla jo melkein terve, joten voinen väittää palanneeni takaisin! Joulukalenteri jatkuu edelleen. Ja eilen tuli luntakin... ;)

4. luukku

2011-12-04T08:00:00.002+02:00

Jos sadetta voi tanssia, eikö luntakin vois?

3. luukku

2011-12-03T08:00:00.001+02:00

Tule jo, lumi!

2. luukku

2011-12-02T08:00:00.005+02:00

Vähän Robertia, kun ei ole vielä luntakaan. Vai onko siellä?

1. luukku

2011-12-01T12:01:00.001+02:00

<br>l

Hyvää alkanutta joulukuuta! *<|:)

Ps. Olen ollut aika rankasti kipeänä, enkä ole vieläkään oikein toimintakuntoinen. Palaan asiaan heti, kun pystyn. Sitä ennen mennään suunnitellun soivan joulukalenterin merkeissä.

Lopulta olemme kuitenkin yksin

2011-11-24T08:00:00.002+02:00

Scandinavian Music Groupilla on surullinen laulu, jonka nimi on Lopulta olemme kuitenkin yksin. Se tuli mieleeni, kun kuuntelin erään tuttavan tarinaa mummostaan. Ensi viikolla yhdeksänkymmentä vuotta täyttävä mummo haluaisi jo kuolla.

Ilmiö ei ole ainutkertainen; monien vanhusten kuulee toivovan kuolemaansa. Osa on väsyneitä. Osa sairaita. Valtaosa on kuitenkin yksinäisiä.

Sitä tuntee itsensä ontoksi, kun istuu mummonsa vieressä ja kuuntelee, kuinka tämä toivoo kuolevansa pois. "Miksi minä elän, kun kaikki muut ovat jo kuolleet?", kertoi tuttavani mummonsa sanoneen. Entä minä? Minähän olen tässä?

Kuva: Daria

Valtaosan ajasta emme kuitenkaan ole siinä. Ne ihmiset, joita mummot ja papat ennen näkivät päivittäin, puolisot ja ystävät, ovat jo menneet edeltä tuolle puolelle. Ja vaikka kuinka haluaisimme ajatella, että olemme mummojemme ja pappojemme ystäviä, emme kuitenkaa ole sitä samalla tavalla kuin pitkäaikainen elämänystävä on. Onko siis ihmekään, jos tuntuu ahdistavalta istua yksin odottamassa vuoroaan?

Kun poika kertoi yksinäisestä mummostaan, hän sanoi toivovansa, että mummo näkisi yhdeksännenkymmenennen syntmäpäivänsä. Samaan hengenvetoon hän toivoi, että mummo sen jälkeen pääsisi pois ja saisi rauhan. Kuuntelin, pidättelin itkua ja oivalsin.

Oivalsin, että lopulta olemme kuitenkin yksin. Ennen sitä emme ole. Ura on hieno asia. Harrastukset ja omat puuhat ovat tärkeitä jokaiselle meistä. Vanhuuden hetkinä emme kuitenkaan kaipaa uraa tai harrastuksia vaan ihmisiä.

Kaipaamme niitä, jotka ovat jo menneet. Kaipaamme ystäviä, joita ei näe tarpeeksi usein. Kaipaamme sukulaisia, jotka jäivät jonnekin matkan varrelle. Kaipaamme, että joku jakaisi kanssamme aikamme.

Päätin silloin, että jos minun joskus pitää valita asian tai ihmisen väliltä, valitsen ihmisen.

Mitä sinä valitset?

Mistä löytää kavereita, osa 13

2011-11-22T08:00:00.001+02:00

Kannattaa lukea lehtiä, niistä oppii kaikkea mielenkiintoista. Lauantaina opin Aamulehdestä, että on olemassa sivusto nimelta Ole ystävä. Ole ystävä on Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelu, jolla etsitään vapaaehtoisia ystäviä esimerkiksi syrjäytyneille, maahanmuuttajille tai vanhuksille.

Punaiseen Ristiin voi ottaa yhteyttä, jos on todella yksinäinen ja kaipaa ystävää. Yksinäisyydestä kärsii moni ja olisi hyvä, että ihmiset uskaltaisivat ja kehtaisivat hakea apua. Vaatii kuitenkin kanttia myöntää yksinäisyytensä ja hakea siihen helpotusta.

Kuva: Suomen Punainen Risti

Toisaalta taas ystävätoiminnasta voi saada uusia kavereita ryhtymällä itse vapaaehtoiseksi ystäväksi. Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin, auttaa jotakuta yksinäistä ja tuoda iloa tähän maailmaan, on erinomaisen hyvä idea ryhtyä ystäväksi. Kuten Aamulehdessä sanottiin: ystävyys on hyvä harrastus.

Monet sanovat, että olisi kiva tehdä jotain hyväntekeväisyyttä. Ei sen tarvitse olla niin kovin vaikeaa. Jo se, että olisi ystävä esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle tunnin tai pari viikossa, olisi jo aivan valtava apu yksinäisyyden vähentämisessä. Vanhuksilta oppii itse tervettä perspektiiviä ja viisautta.

Jos et tiedä, mistä löytäisit ystäviä, anna Punaisen Ristin auttaa!

Voisitko sinä kuvitella ryhtyväsi vapaaehtoiseksi ystäväksi?

Onko meillä tulevaisuutta?

2011-11-17T08:00:00.004+02:00

Vaikka otsikko antaisi niin olettaa, en aio pohtia Alaksin tai maailmankaikkeuden tulevaisuutta. Sen sijaan paneudun lukijan probleemaan. Tällä kertaa minua lähestyi Antti, jonka hypoteettinen kaveri (sovitaan, että Markku) on ihastunut hypoteettiseen tyttöön (annamme hänelle nimen Maire).

Hypoteettinen ongelma kuuluu seuraavasti: Markku on ihastunut Maireen. Tulenpalavasti, saanen lisätä. Maire haluaa vauvoja, ei sitten joskus tulevaisuudessa, vaan pian, viimeistään kahden vuoden päästä. Tämän hän on kertonut Markulle. Markku sen sijaan ei tiedä, haluaako vauvoja nyt, kohta tai ikinä.

Antti kysyi siis, onko Markulla ja Mairella tulevaisuutta ja mitä heidän pitäisi nyt tehdä.

Kuva: Pawel Loj

Purkaisin tämän kolmeen osaan. Osa yksi: kuinka kovasti Maire haluaa lapsia. Osa kaksi: kuinka todennäköisesti Markku ei halua lapsia, kohta tai ikinä. Osa kolme: kuinka paljon nämä kaksi tykkäävät toisistaan.

Jos yksi on suurempi kuin kolme tai jos yksi ja kaksi ovat yhdessä suurempia kuin kolme, silloin on ehkä mietittävä, olisiko erillään jatkaminen parempi. Jos taas kolmonen ajaa yli kaikesta, silloin yhteinen tie olisi minusta paras ratkaisu.

Aika neuvoo, hötkyily ei kannata. Ystäväni Juudaksen äiti on neuvonut poikaansa erinomaisesti. Hän on sanonut: "ellet tiedä mitä teet, älä tee mitään". Ei päde kaikkeen, mutta eroamiseen se pätee.

Jos vauvakuume käy sietämättömäksi ja Markku ei edelleenkään tiedä haluavansa vauvoja, niin kyllä tilanne sitten muuttuu ilmiselväksi. Ja toisaalta, toisen kanssa vietetty aika, jos on ihanaa ja rakkautta, ei yleensä kuitenkaan mene hukkaan.

Ainoa rationaalifaktori ongelmassa on se, että meneekö se potentiaalinen tulevien lasten isä Mairelta sivu suun, kun hän on rakastunut Markkuun. Näitä ei kuitenkaan tiedä kukaan, eikä se jossittelu ketään maalta merelle vie. Tätä mieltä minä olen.

Miten sinä neuvoisit Mairea? Entä Markkua?

80/20

2011-11-15T08:00:00.001+02:00

Olen lukenut viimepäivinä kaikenlaista jännää (kiitos vain Juuso kirjalainasta) ja törmännyt 80/20-periaatteeseen. Periaatteen kehitteli eräs Pareto-niminen mies, jonka mielestä 80 % seurauksista johtuu aina 20 % syistä. Eli karkeasti ajatellen 20 % ystävistäsi aiheuttaa 80 % stressistäsi. Vastaavasti 20 % läheisistäsi tuottaa 80 % onnestasi. Ja niin edelleen.

Tietenkään nämä eivät ole mitään täysin absoluuttisia totuuksia ja tutkimustuloksin mitattuja lukuja, mutta periaate toimii. Jos ajattelet elämääsi, niin ne pari, kolme hankalaa ihmistä elämässäsi aiheuttaa suurimman osan mielipahasta, siis 80/20. Tai vastaavasti kouralliselle ihmisiä haluat antaa valtaosan ajastasi, jälleen 80/20.

Joskus voisi siksi olla tarpeellista suorittaa pientä karsintaa. Jos haluat antaa 80 % ajastasi 20 % läheisistäsi, mitä ne loput 80% tekevät sillä 20% ajastasi? On tietenkin hyvä olla myös sellaisia ihmisiä, joita näkee vähemmän, mutta onko jokainen niistä 20 % ulkopuolelle jäävästä todella sellainen, jonka haluat pitää elämässäsi?


Kuva: Vinoth Chanda

Nyt mietin itsekin, että voinko minä kehottaa luopumaan ihmisistä, kun koko tämän blogin idea on tuoda ihmisiä yhteen, saada lisää kavereita ja olla ihmisiä ihmisille. Minä kuitenkin voin ja minulla on siihen syy!

On paljon parempi antaa pienelle määrälle ihmisiä enemmän aikaa, kuin yrittää ripotella aikaa sinne tänne ja vähän joka puolelle. Ystävyys vaatii aikaa, läheinen ystävyys vaatii sitä paljon. Jos yritämme väkisin pitää yllä mahdollisimman laajaa sosiaalista verkostoa, tulemme stressaantuneiksi ja turhautuneiksi ja pahimmassa tapauksessa kokonaan sulkeutuneiksi.

Sen sijaan on paljon hedelmällisempää pitää lähellä kourallista hyviä ystäviä ja todella läheisiä ihmisiä ja maltillista lukumäärää tuttuja ja kavereita. Sellainen sosiaalinen elämä, jonka jaksaa vaivatta pyörittää, tuottaa iloa ja hyvää mieltä.

Ja taatusti tarpeellista on yrittää eliminoida tai ainakin minimoida niiden 20 % vaikutus, jotka tuottavat 80 % mielipahastasi. Entinen tiimiesimieheni kerran viisaasti sanoi, että "niihin ei kannata aikaansa laittaa, jotka saavat sinut pahalle tuulelle". Ei ainakaan määräänsä enempää.

Jos siis jokaisen meidän elämässämme pätee 80/20, voisiko sitä yrittää hienosäätää niin, että se olisi esimerkiksi 60/40? Tai niin kuin eräs mäkilegenda asian muotoilisi 50/60!

Mitä ajatuksia tämä herätti? Vai herättikö mitään? Kommentoi ihmeessä, olipa kummin vaan. :)

7 asiaa, joita tehdä uuden ystävän kanssa

2011-11-10T08:00:00.001+02:00

Otsikko kertoo enemmän kuin tuhat muuta sanaa. Kaveri on siis löytynyt ja juttelussa on päästy alkuun, mutta mitä sitten tehtäisiin? Kahvilla istuminen alkaa pidemmän päälle puuduttaa, mutta leffassa ei pääse kunnolla tutustumaan. Tässä ensihätään seitsemän pientä suurta ideaa:

1) Pyydä avuksi

Talkoot, muutto, rakennusprojekti, kaikki hyviä syitä pyytää toinen avuksi. Ehkä uutta ystävää ei kannata heti kuormittaa isoilla ja vaivalloisilla jutuilla, mutta jos toinen on innokas muuttomies, hän saattaa osallistua ihan mielellään. Porjektiluontoisessa hommassa ei tarvitse kokoajan keskittyä uuteen ystävään, mutta samalla pääsee juttelemaan paljon. Lisäksi toiselle tulee hyvä mieli auttamisesta.

2) Osallistu tapahtumaan

”Hei, mua kiinnostais mennä, mutten viitsisi yksin lähteä.” Se on paitsi oiva tekosyy, myös hyvä tapa viettää aikaa. Aina on jotkut pitsiviikot, runoyö, kekripukin polttajaiset tai muut hulabaloot jossain. Lehdet ja kaupunkien ja kuntien sivut kertovat, mitä on tulossa seuraavaksi.

3) Lounastreffaile

Seuratta lounastaminen on tylsää ja rupatteluhetki uuden ystävän kanssa keskellä päivää piristää. Tämä käy helpoimmin, jos uusi ystävä on kollega (työ- tai opiskelu), muttei mahdoton muillekaan. Erityisesti tunnin mittainen lounastauko mahdollistaa treffit ravintolassa, joka on jotakuinkin puolessavälin.

4) Kuljeskele

Ei aina tarvitse olla määränpäätä. Kerro vaikka, että tykkäät valokuvata ja pyydä toinen seuraksi. Päämäärätön laahustelu suuntaan ja toiseen, olipa mukana kamera tai ei, on erinomaisen rentouttavaa. Vaihtuva ympäristö tarjoaa myös lukuisia keskustelunaiheita.

Uusia ystävyksiä kuljeskelemassa Dublinissa

5) Osallistu lyhyelle kurssille

Tämä idea noudattaa samaa muotoa kohdan kaksi kanssa. Vilkaise työväenopiston kursseja tai muuta kurssitarjontaa ja ehdota jotain lyhyehköä kurssia. Esimerkiksi kokkauskurssi on yleishyödyllinen ja antaa mukavat puitteet tutustua toiseen tiiviimmin. Yhdessä tekeminen luo muistoja, jotka yhdistävät pitkän aikaa.

6) Tutustuta muihin tuttaviin

Jos et ole kovin mustasukkaista sorttia, pyydä uusi ystävä mukaan vanhojen keskuuteen. Jos teillä on esimerkiksi peli-ilta, voi uusi kätevästi täydentää parittoman määrän pelaajia ja tuoda samalla kivaa lisäväriä tuttuun porukkaan. Suuremmassa joukossa ei ole niin suuri paine sillä, että pitäisi kokoajan täyttää hiljainen hetki tai olla muuten vain suuna päänä.

7) Ota kantaa – aja junalla!

Sain pienenä pinssin, jossa luki noin. Mikset siis lähtisi junaretkelle uuden ystäväsi kanssa? Eipä tarvitse muuta, kuin ottaa päämääräksi seuraava asema, niin ei edes maksa tolkuttomasti. Kehä kolmosen suunnalla ratkaisu lienee lähijunan pääteasema, lähin asema kun on liian lähellä. Siinä voi sitten istua ja rupatella ja käydä vähän katsomassa, miltä näyttää Sukeva.

Näin minä tekisin. Miten sinä tekisit?

BFF #8: To meet'n greet

2011-11-08T11:17:00.000+02:00

Dear all, welcome to another episode of our exciting quest of understanding Finnish culture and people. Today’s topic in BeFriending Finland is the funky habits of meeting and greeting. If you enjoy this, be sure to check out parts #1, #2, #3, #4, #5, #6 and #7 too!

There are some very simple guidelines that will help you through the somewhat awkward moment of meeting completely foreign, Finnish people. You know the moment, when one helds out a hand, the other is about to kiss and the third just stands aside and bows. Well we do not bow and quite as certainly we don't kiss.

Well... to be fair, some of the young, quite international ladies might nowadays kiss on the cheeck. But that is an exception, not the rule and even those kiss only the people they already know. Never ever a complete stranger.

We shake hands when we meet and we shake hands again when we greet. We shake hands when we congratulate. And we even shake hands as we say goodbye and thank for the lovely time. This is the formal and polite way to meet and greet.

Kuva: Boston Public Library

After the point when you became good friends or if you're young and cool, you don't need to shake hands anymore. Then you might nod your head as a greeting and ask something friendly, such as "mitä kuuluu?" (how you're doing). Also hugging is possible, but if you're a man, be sure to remember the correct male hug with patting in the back. But kissing is left for those that are in love.

I need to advice you also on how to shake hands. One might think that's simple, just stick you hand out and that's it. But no. The three main points are: 1) Take a firm grip, don't let your hand just lie there. 2) Do not crush the fingers. 3) Remember to look in the eyes.

If you're unsure what to do, held out your hand. Shaking hands is the safest way to approach a Finn.

Any thoughts about shaking hands? How do you greet?

Suomalaisella miehellä 0,7 ystävää

2011-11-04T12:18:00.001+02:00

Kuulin äidiltä, joka oli kuullut kaveriltaan, että suomalaisella miehellä olisi keskimäärin 0,7 ystävää. Paneutumatta sen enempää desimaaliystävyyden mahdollisuuteen lähdin googlettamaan kuulemaani. En löytänyt tutkimustulosta 0,7 ystävän keskiarvosta. Sen sijaan löysin puhetta tutkimuksesta, jonka mukaan luotettavan ystävän puute vaivaa 45 % miehistä.

Tutkimus oli vuodelta 1991, mutta kuinka paljon olemme päässeet eteenpäin kahdessakymmenessä vuodessa? Jos edelleen 45 prosenttia miehistä kokee olevansa vailla luotettavaa ystävää, voi 0,7 keskiarvo olla hyvinkin lähellä todellisuutta. Se tarkoittaa sitä, että vailla ystävää on joka kolmas.

Kuva: Jessica Ojeda

No, minä tiedän kourallisen miehiä, joilla kaikilla on useampia luotettavia ystäviä. Tämä kasvattaa täysin ystävää vailla olevien miesten määrää entisestään, sikäli kun keskiarvoon on luottaminen. Pelkkä ajatuskin huolestuttaa, sillä yksikin ihminen vailla luotettavaa ystävää, on liian monta.

Eikä kyse ole siitä, etteikö näillä kaikilla miehillä voi hyvinkin olla kavereita. Kyse on nimenomaan luotettavan ystävän puutteesta. Ei se ole ihmekään, että vaimo tai tyttöystävä on ainoa henkisen alastomuuden mahdollisuus, ellei muita luotettavia ihmisiä yksinkertaisesti ole ympärillä. Mitä tällainen syvänlainen yksinäisyys tekeekään ennestään synkkyyteen ja melankoliaan taipuvaiselle kansalle?

Onko tälle mitään tehtävissä? Kuinka tuota keskiarvoa voisi suurentaa, edes 0,3 verran? Eikö olisi kohtuullista, että jokaisella olisi edes yksi luotettava ystävä?

Ehdotan, että katsoisimme kaikki vähän ympärillemme. Ei haittaa ollenkaan kysyä lähellä olevilta pojilta ja miehiltä, mitä heille kuuluu, vaikka heillä ystäviä jo olisikin. Haittaa paljon enemmän jättää kysymättä.

Suomalainen mies, montako ystävää sinulla on?

Who wants to Marry a Finnish Girl?

2011-11-01T08:00:00.054+02:00

I was prepared to hate Phil Schwarzmann. If you know me at all, you hopefully know that I'm not one of those who walk around hoping to hate people. But come on, you gotta hate a man who calls your home town "the capital of hillbilly Finland". Right?

But, it turns out, I do not hate Phil nor did I hate his brand new book How to Marry a Finnish Girl. Actually, I must admit quite liking it, even laughing at it. Phil turns out to have quite a sense of humor, I have to give him that, even if he insults my beloved town severely.

There are other reasons to read his book than his sense of humor. It gives you another side besides the tourist info. Yes, yes. We do have lots of snow, miraculous summer nights, fair and honest people and what not. But we do also have the dark side you can't find in any of the sugar coned, picturesque material aimed for the tourists.

Nobody wants to show their weak sides to strangers. No man, no country. Nevertheless, it would sometimes be a good idea to look at your own culture from the eyes of a stranger. Especially humorous stranger. And it certainly is good to know, that the Finnish winter seems everlasting, if you seriously consider moving here.

What I was a bit disappointed about, though, was that he paid too much attention to meaningless things like how we eat rye bread. Get over it. Every country has it own freaky food stuff. I find eating mayonnaise on everything quite as disgusting as Phil finds our habit of eating porridge. Instead I had been hopeful he'd actually have stronger insights on how to marry a Finnish girl. That's something even the men in Finland might find useful.

I strongly advise you to take a look on the book How to Marry a Finnish Girl. Even if you're a Finn, even if Phil disagrees. And especially so if you're not a Finn. Other than that, keep on marrying Finnish girls. After all, according to Mr. Schwarzmann, girl's in Finland are, right after Sweden, the most beautiful girl's in the world...

Now I only share the question of a good friend of mine: Who would write a book of How to Find and Keep a Finnish Man?

Älkää olko kauniita, olkaa mahtavia!

2011-10-27T08:00:00.002+03:00

Tämä maailma on täynnä hienoja artikkeleita. Viimeisin minua suuresti riemastuttanut artikkeli oli Atlas Saarikosken Rumuutta kohti. Voi kun edes joka kolmas ajattelisi kuten Atlas.

Aluksi ajattelin, että no joopa joo. Taas yksi kirjoitus siitä, kuinka media luo kauneusihanteet ja paineet ja naiset konttaavat perässä kuin päättömät bambit. Olin haluton lukemaan Atlaksen sanoja, kuten ne on tarkoitus lukea: sympatiaa ja vaihtoehtoja pursuten.

Luin kuitenkin eteenpäin, kohtaan jossa Atlas lainaa Mia Mingusta. Sanat "älkää olko kauniita, olkaa mahtavia" pysäyttivät minut niille sijoilleni.

Kuva: Cali4beach

Mikä ihmeen logiikka on siinä, että kauneus on täsmälleen sitä, mitä saa purkista, tuubista ja paketista? Eikä ole logiikkaa siinäkään, että kaunista olisi se, mikä tehdään photoshopilla. Ihan yhtä epätodellista se on kuin vaikka Disneyn prinsessat. Yhtä harhaista olisi tavoitella Pocahontasin vyötäröä tai Jasminen tukkaa. Eikä ole Herculeksenkaan vartalo normaalimmasta päästä.

Ei kauneutta voi määritellä, pelkistää, yleistää tai alistaa myyntitarkoituksiin. Kauneus on niin paljon muutakin kuin symmetriset silmät tai oikean paksuinen tukka. Kauneus on itsevarmuutta, ryhtiä, hymyä, eloa, älykkyyttä, voimaa, karismaa ja rohkeutta. Sen sijaan, että keskittyisi olemaan kaunis, olisi paljon järkevämpää keskittyä vain olemaan mahtava!

Saimi Hoyer on sanonut, että täydellinen on tylsää. Se ilmentää hyvin sitä, miten ne piirteet, joita itse pidämme rumina, saattavatkin tehdä meistä juuri erilaisia ja sitä myöten mielenkiintoisia. Säröt ovat rikkaus, epäkohdat tekevät jännittäväksi.

On ihan turhaa viettää aikaa obsessoiden, ettei näytä keinotekoiselta unelmalta. On ihan turha jättää menemättä, sanomatta tai tekemättä vain siksi, että kuvittelee olevansa epäkelpoinen. Meidän tulisi jokaisen ottaa silmä käteen ja astua askel rumuutta kohti.

Kaipaan kommenttejanne! Onko olemassa joku universaali kauneuden ihanne, jonka nojalla kaikki muu on rumaa?

Mistä löytää kavereita, osa 12

2011-10-25T08:00:00.001+03:00

Tänään etsitään pitkästä aikaa kavereita. Viimeeksi niitä etsittiin nimittäin valmistujaisista ja silloin oli vielä kesä. Tänään kaverinmetsästykseen lähdetään vähän hämmentävään suuntaan, nimittäin ruvetaan pelaamaan Facebook-pelejä.

Pelaten tuhlaa helposti tunnin, kaksi, viisitoista. Omani ja parhaan ystäväni aikarohmu on Scrabble, sitä kun voi ryökälettä pelata Facebookissakin. Scrabblen kyljessä on jännittävä pieni chat, jonka avulla pääsee juttelemaan vastapelurin kanssa.

En olisi koskaan tullut ajateleeksi, että Facebookin pelit voisivat olla kavereiden lähde, mutta sitten istuin vaihteeksi junassa ja salakuuntelin.

"Niin, minä huomasin, että sinä olet mennyt pariutumaan jonku soman brittipojan kanssa..?"
"Joo, niin siinä nyt sitten pääsi käymään."
"Mistä sinä semmoisen oikein löysit?"
"Noh.. *kröh* pelasin Facebookissa sellaista örkkisotapeliä ja siinä ohessa sitten rupesin juttelemaan tämän pojan kanssa ja sitten me juteltiin vähän lisää ja vähän lisää..."
"Sitten te näitte ja siitä se ajatus sitten lähti?"
"Juu, niin siinä kävi."

Tämän keskustelun kuultuani aloin katsoa sitä samaista Scrabblen chattia ihan eri silmin. Kyllä siellä monet rupattelevat, mutta jos ei itse jatka keskustelua liiemmin, se yleensä kuolee. Väitän kuitenkin, että jos vaan jatkaa keskustelua sinnikkäästi, saattaa siitä poikia kaveruus. Tai jopa parisuhde, kuten tytön tapauksessa kävi.

Scrabble on toki vain yksi vaihtoehto monien interaktiivisten pelien joukossa, jonka muassa voi pelitoveriin tutustua rupatellen. Jos joku sattuu tietämään, mikä oli se örkkisotapeli, johon junassa matkustanut tyttö viittasi, voi linkittää kommentteihin. Ja muitakin on.

Löytäisitkö sinä kaverin pelaamalla pelejä? Mitä muuta peliä voi pelata Facebookissa kuin Scrabblea?

Ohjelmoi alitajuntasi

2011-10-18T08:00:00.000+03:00

Epäonnistumisen päivästä puheen ollen. Mitä ihmissuhteisiin tulee, me voimme ohjelmoida alitajuntamme epäonnistumaan. Tai ainakin voimme ohjelmoida sen olemaan epävarma, pelokas, ennakkoluuloinen ja ainakin tusinan verran muita epäonnistumiseen johtavia adjektiiveja.

Lukekaa tämä artikkeli. Se on pelottava. On nimittäin tehty tutkimus, jossa osoitettiin, että testihenkilöiden alitajunta tiesi 7 sekuntia ennen tietoista mieltä, minkä päätöksen henkilö tulee tekemään. Seitsemän sekuntia on pieni ikuisuus aivojen ajassa.

Jos siis alitajuntamme on jo päättänyt valmiiksi, ettemme todellakaan voi mennä juttelemaan kiinnostavaoloiselle uudelle ihmiselle, tietoisen mielen eipäs-juupas -kinastelu on jotakuinkin yhtä tyhjän kanssa. Alitajunta tekee uskomattoman paljon asioita puolestamme: se hengittää, kontrolloi elimiä, ohjailee liikeratoja mutta myös arvioi tilanteita. Seitsemän sekuntia ennen kuin edes ehdimme tietoisesti ajatella asiaa.

Kuva: Lara Torvi

Nyt minä oletan: jos jankutamme itsellemme vuodesta toiseen, että ”minä en pysty, minä en pysty, minä en pysty” alitajuntamme ohjelmoituu ensisijaisesti ajattelemaan jokaisessa tilanteessa, ettemme me pysty. Mieti montako kertaa olet lähtenyt tilanteesta ja harmitellut, kun et tehnyt jotain, mitä olisit salaa halunnut. Oletko samalla miettinyt, mikä sinua varsinaisesti esti tekemästä? Oliko se alitajuntasi?

Uuden asian opettelu vaatii toistoja, että se jää niin sanottuun lihasmuistiin. Kun osaamme jotain lihasmuistilla, voimme keskittyä hienosäätöön lihasten ”muistaessa”, miten homma hoidetaan automaattisesti. Lihasmuisti, kuten mikä tahansa muukin muisti, oppii uutta.

Voimme koulia myös ajatuksiamme, tapojamme reagoida ja toimia. Emme tietenkään voi hallita alitajuntaa, eihän se muuten alitajunta olisikaan. Voimme kuitenkin upottaa asioita alitajunnan lihasmuistiin toistojen avulla. Meidän täytyy asettaa tietoisesti itsemme hankaliin tilanteisiin, jotta pääsemme eroon niistä alitajuisista reagointimalleista, jotka estävät meitä toimimasta haluamallamme tavalla.

Aihe kiinnostaa minua kovasti ja hämmentääkin vähäsen.

Mitä oikeastaan päätämme tietoisesti ja minkä kaiken alitajunta hoitaa tietämättämme? Onko meillä sittenkään vapaata tahtoa? Kuinka pitkät jäljet esimerkiksi traumoilla on? Miten paljon toistoja vaatii, että alitajunnan voi ohjelmoida uudelleen?

Epäonnistu!

2011-10-13T08:00:00.004+03:00

Me elämme kulttuurissa, jossa epäonnistuminen on kauheaa. Sananakin se on jo negaatio: onnistumisen vastakohta. Epäonnistuminen on häpeällistä ja se täytyy piilottaa, kuten onni konsanaan. Näin ei pitäisi olla. Siksipä onkin lanseerattu Kansallinen epäonnistumisen päivä ja se on kuulkaa tänään!

Vaikka päivä on suunnattu yritysmaailmaa silmälläpitäen, elää siinä totuuden siemen. Me pelkäämme aivan liiaksi epäonnistumista. Tuntuu, että epäonnistuminen on sellainen mörkö, että se jäädyttää Muumimamman kukkapenkkien lisäksi kaiken uskon tulevaisuuteen. Se lamaannuttaa ja estää meitä yrittämästä, ellemme voi olla varmoja lopputuloksesta.

Tämä on hedelmätön tapa ajatella. Monet parhaat asiat ovat syntyneet erehdyksen kautta, monet keksinnöt saaneet ideansa vahingossa. Epäonnistuminen sisuunnuttaa ja auttaa näkemään vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja toimia. Vaihtoehtoisia ja ehkä jopa parempia!

Me olemme ihmeellisiä kananjalkoja kaikki, mitä tulee epäonnistumisen pelkoon, myös ihmissuhteissa. Emme puhu vieraille, koska pelkäämme… niin, mitä me oikein muka pelkäämme? Olen kysynyt tätä ennenkin: mikä oikeastaan on pahinta, mitä voisi tapahtua?

Minun tekisi mieleni lisätä tähän lause niistä tekemättömistä asioista, joita vanhana katuu enemmän kuin tehtyjä. En kuitenkaan lisää, koska se on niin loppuun kulutettu. Sen sijaan haluan takoa jokaisen päätä pikkuisen valurautapannulla ja tolkuttaa, että itsestä se muutos tässä maailmassa lähtee.

Ellet sinä, juuri SINÄ SIINÄ, tee ensimmäistä askelta, ei sitä sinun puolestasi kukaan tee. Kaikki eivät ole rohkeita ja uskaliaita, eikä tarvitsekaan olla. Kaikki voimme kuitenkin päättää välillä tekevämme jotain senkin uhalla, että pieleen menee. Tänään on se päivä. Do your thing!

Epäonnistu!

BBF #7: Culture shock

2011-10-11T08:00:00.021+03:00

Dear all, welcome to another episode of our exciting quest of understanding Finnish culture and people. Today’s topic in BeFriending Finland is culture shock and at what point it might hit you. If you enjoy this, be sure to check out parts #1, #2, #3, #4, #5 and #6 too!

Culture shock is what a traveler might experience when visiting cultures that differ that from home. Obviously. Of course every culture has its own things which might cause a “shock” reaction, even for the very well prepared foreigner.

It is what hits you after you stop marveling about all the new and exciting things: the snow, the quietness, the language, the silly, silent people… It is after the "honeymoon" that you realize all the things that are just so different, and somehow WRONG, in the new environment.

It doesn’t necessarily have to be something bad to cause a shock reaction. Even things like kissing on the cheek might do it for, say, a Finn travelling in southern Europe. Even the smallest things might cause it.

Kuva: Alex Schweigert

When you need something from the store and they just don’t have it in their country… culture shock. When you act like you normally would at home and you just repeatedly get misunderstood… culture shock. When you try to get some thing done and nobody simply understands what you’re trying to say… culture shock.

The German girl I told you about earlier had a culture shock when she realized that our sausages taste like bread and the good ones are ridiculously expensive. I had culture shock when I visited Cyprus as a kid and saw all the stray dogs. A friend of mine had a culture shock when she came across quite a few Parisians who were somewhat rude when they noticed that her French wasn’t any that good.

Coming to Finland isn’t any different. After some time here you will most probably experience a culture shock, at least to some extent. You will find the silent Finns extremely annoying. You will get frustrated with our quite selfish way of driving a car. At some point you just want to get home, when you meet a bunch of Finns and they act so very rudely, speak Finnish all the time and don’t open up easily.

But bear with it. Remember that eventually you’ll find a way to get a decent sausage. You’ll break in a Finn's personal space and get a true friend. You’ll learn how to throw a finger for a slow driver in the motorway. And you will find it comfortable to sit silent in a group.

After that point you will go back to marveling the exciting things. The snow, the language, the silly, silent people.

Have you experienced a culture shock? When was it? Did you get over it? How?

Henkisen alastomuuden vaikeus

2011-10-07T08:00:00.004+03:00

Keskustelimme taannoin mustasukkaisten puolisoiden ja eri sukupuolta olevien kavereiden aiheuttamasta yhteentörmäyksestä. Kommenteissa Juho ystävällisesti linkitti Hugo Schwyzerin blogiin, jossa on käsitelty kiinnostavasti miehiä ja heidän naispuoleisia ystäviään. Suosittelen lukemaan jutun, se on oivaltava.

Artikkelissa Schwyzer, eli kavereiden kesken Hugo, pohtii henkistä alastomuutta erityisesti miesten kohdalla. Henkinen alastomuus on sitä, että uskaltaa näyttä tunteensa, olla heikko ja keskeneräinen ja itkeä. Hugo väittää, että vielä nykyäänkin tyttöystävä tai vaimo on monille miehille ensimmäinen tai ainoa henkilö, jonka edessä he voivat olla henkisesti alasti.

Kuva: Aldo Cauchi Savona

Vaikka haluaisin ajatella aikojen muuttuvan, tuntuu se, mitä Hugo kutsuu nimellä ”the guy code”, pitävän sitkeästi pintansa. Mieskoodi elää ajatusmalleissa, kuten ”pojat eivät itke” tai ”vain naiset juoruavat” tai ”suomalainen mies ei puhu eikä pussaa”. Eikö tällainen ajatusmalli olisi jo aikansa elänyt?

Jos oletetaan, että miehen olisi mahdotonta itkeä toisen miehen läsnä ollessa, korostuu naispuoleisten ystävien merkitys entisestään. Samalla, jos puoliso mustasukkaisuuksissaan estää miestään ystävystymästä toisten naisten kanssa, hän ampuu itseään jalkaan. Ennemmin tai myöhemmin tulee riita tai muu tilanne, jossa mies ei voi puhua kenellekään, ellei hänellä ole muita ystäviä kuin tyttöystävä itse.

Väitän, että miehilläkin on tarve puhua ja prosessoida asioitaan. On ihan ihmeellistä hapatusta väittää, että mies voi selvitä sisimpänsä runtelemista haavoista pelkällä viinalla tai nyrkkeilysäkillä. Ehkä ne auttavat, auttavat ne toisinaan naistakin. En kuitenkaan jaksa mitenkään uskoa, etteivätkö mies ja nainen tarvitse ihan yhtälailla kuuntelevaa korvaa ja lohduttavaa keskustelua.

Vai olenko väärässä?

Mikä tämä tämmöinen mieskoodi oikein on vai onko sitä? Eivätkö miehet oikeasti voi puhua keskenään vaikeista ja kipeistä asioista? Mies, oletko sinä itkenyt toisen miehen edessä (urheilua ei lasketa)? Auttakaa minua näiden ajatusten kanssa!

Stressi estää ystävystymistä

2011-10-05T08:00:00.046+03:00

Näin uskallan väittää oman elämäni ja muutaman ystäväni kokemusten perusteella. Vaikka ihmisen stressinsietokyky olisi miten erinomainen tahansa, yhteen elämänalueeseen stressi vaikuttaa ratkaisevasti. Se on uusiin ihmisiin tutustuminen.

Huomaan stressaavani silloin, kun ajatus uuden ihmisen opettelusta tuntuu suorastaan mahdottomalta. Näin kävi viime talvena, kun mukavanoloinen ulkomaalaistyttö yritti kaverustua kanssani. Elämäni stressitaso aiheutti kuitenkin sen, että pelkkä ajatus sai minut näkemään vihreitä palloja.

Kuva: Dave-F

Kun elämä on stressaavaa, menee ihminen helposti lukkoon, kun joku alkaa tehdä itseään tykö. Se, minkä pitäisi olla mukavaa ja kiinnostavaa, muuttuu lisärasitteeksi kaikkien muiden tekemättömien töiden seassa. Aina ei muutenkaan jaksa alkaa uutta ihmistä, mutta stressissä sitä ei ala senkään vertaa.

Jälkikäteen minua harmittaa, etten tutustunut mukavanoloiseen ulkomaalaistyttöön. Annoin epäilemättä itsestäni tarpeettoman tylyn vaikutelman. Torjuminen on kuitenkin oikea ratkaisu, jos stressaa muutenkin valmiiksi, sillä haluttoman asenteen aistii.

Onneksi vika on useimmiten tilanteessa ja tilanteen voi korjata vähentämällä stressitekijöitä.
Vai miten se nyt meni?

Ei se ole rakettitiedettä

2011-09-29T07:00:00.052+03:00

Keskustelun avaaminen nimittäin. Vaikka vaikeaa joskus onkin. Kerron yhden rohkaisevan esimerkin, joka toimii samalla mallikappaleena maailman yksinkertaisimmasta tavasta aloittaa keskustelu ventovieraan kanssa. Tarvitset vain junan ja vieressäsi istuvan matkustajan.

Tiedän, että VR ei ole tehnyt junamatkustuksesta kovin houkuttelevaa viime aikoina, mutta suosittelen silti antamaan junalle mahdollisuuden. Junassa on nimittäin äärettömän helppo alkaa rupatella ihmisten kanssa. Minä olen nuorempana tehnyt sitä paljonkin, nyttemmin tuppaan nukkumaan kaikki junamatkat.

Olin kuitenkin tulossa Pasilasta Tampereelle menneenä viikonloppuna ja istuin täpötäydessä junassa rouvasihmisen viereen. Siinä illan menoja mietiskellen piirtelin naamaa näkyville ja ajattelin lisätä vielä vähäsen hajuvettä, kun pysähdyin.

Ystäväni on kuolettavasti allerginen sitrushedelmille ja meinaa tukehtua junassa tämän tästä, kun ihmiset vain kuorivat hedelmänsä asiaa sen kummemmin miettimättä. Tiedän monien kärsivän myös hajusteallergioista. Kohteliaana kanssamatkustajana käännyin siis ruovashenkilön puoleen: "Anteeksi, mutta haittaako, jos laitan hajuvettä?" Johon nainen vastasi, että "ei lainkaan".

Sen sijaan, että keskustelu olisi jäänyt siihen, jatkoi tämä rouva sanoen, että "olisi se kyllä kauheaa olla allerginen hajusteille". Tästä jatkoimme allergioiden, lisäaineiden, luomuruoan, maatilojen, siskon valmistujaislettujen, koulutusalojen ja opinto-ohjauksen kautta yliopiston rakenneuudistukseen. Sitten olinkin jo Tampereella.

Mistä se kaikki alkoi? Kysymyksestä, jolla varmistin, ettei (ainakaan) vieruskaveri tukehdu. Voiko olla helpompaa tapaa lähestyä vierasta? Se on paitsi kohtelias ja ajattelevainen, myös todella luonteva tie keskusteluun.

Missä ja miten sinä olet viimeksi avannut keskustelun vieraan kanssa? Matkustatko junalla?

PS. Allekirjoittanut suuntaa tänään Saksaan puoleksi viikoksi, joten en ole vastailemassa kommentteihin, mutta tutkin ne kaikki kyllä. Olkaa te toistenne vastailijoita ja pitäkää muutenkin blogi pystyssä sillä välin, kun olen poissa! Palaan pian. :)

Seurassa: älä kajoa mahaan

2011-09-26T08:00:00.042+03:00

Kun kohdattiin kyyneleitä, kehoitin olemaan koskematta mihinkään kylkiluita alemmas. Tähän on syynsä, kuten kutiaminen tai yleinen mukavuusaste. Mitä tulee mahaan, siihen koskeminen ilman toisen lupaa ei ikinä ole hyvä idea.

Maha on herkkää aluetta, suojelemme sitä vaistomaisesti. Kädet puuskassa on puolustusmekanismi, joka samalla tekee ihmisestä vaikeammin lähestyttävän. Vaistomainen liike on kuitenkin hyvin perusteltu: mahan seudulla sijaitsee valtaosa elintärkeistä elimistämme ilman kunnollista luiden suojaa.

Monille maha on herkkä alue myös siksi, ettemme ole tyytyväisiä omaan kehoomme. Joko sitä mahaa on liikaa tai liian vähän, tai sitten se on vain väärässä kohdassa tai väärän muotoinen. Vaikkei sitä häpeäisikään, se on silti usein kohta, johon emme halua huomiota.

Lisäksi, mainitsinko jo sen kutiamisen?

Kuva: atomicpuppy68

Olipa nainen raskaana tai ei, vatsanseudun taputtelu ja mahalle lässyttäminen ovat äärimmäisen huonoja liikkeitä. Osa kokee oman henkilökohtaisen tilan rikkomisen suoranaisena loukkauksena. Toiset saavat slaagin, kun joku yrittää tulla liian lähelle.

Varsinkin seurassa, kun toisen reaktioa ei voi tietää, ei mahaan yksinkertaisesti kannata koskea. Piste. Todennäköisyys sille, että toinen reagoi huonosti ja tilanne menee tilttiin, on vain liian suuri.

Minun mahaani ei saa kajota, parhaan ystäväni mahaan kajoaminen on hengenvaarallista. Miten on sinun mahasi laita?

Läsnä ihmisten kanssa

2011-09-23T15:10:00.000+03:00

Tämä on Alaks olee?:n ensimmäinen vieraskirjoitus. Kirjoittaja on iätön tietoisuustaitojen harjoittaja, joka bloggaa aiheesta eri syvyisiä juttuja. Muulloin Annina viihtyy alati metsässä havainnoimassa itseään ja ajatuksiaan.

Miten tietoista läsnäoloa hmisen kanssa voi harjoittaa tai kehittää? Kuinka ollaan hetkessä, kun meinaa väkisin livahtaa toiseen?

Otetaan käsittelyyn tavallinen tilanne: keskustelet ystäväsi kanssa. Miksi läsnäolo keskustelussa on tärkeää? Se on ensinnäkin toisen arvostamista. Toiseksi se saattaa vähentää väärinymmärryksiä ja väittäisin, että läsnäolo jopa syventää ystävyyttä.

”Muista, että on olemassa vain yksi tärkeä aika. Se on tämä hetki. Tärkein ihminen on se, jonka kanssa olet juuri nyt, sillä emme tiedä, olemmeko kenenkään muun kanssa tämän jälkeen. Tärkeintä on tehdä se ihminen, jonka kanssa olet juuri nyt onnelliseksi. Sillä se on elämän ainut tarkoitus.”

Tämä on Leo Tolstoin vanhan tarinan opetus.

Kuva: Impossible Queens

Miksi siis keskustellessasi rönsyilisit johonkin muuhun hetkeen, toiseen ihmiseen tai tekemiseen? Asian muistaminen vaatii keskittymistä ja ”olen läsnä”- tavoitteen muistamista Keskustelutuokiossa ystävän kanssa voi parantaa läsnäoloaan seuraavasti:

1. Tiedosta ajatustesi harhailu ja pyri kiinnittämään huomio tietoisesti tähän hetkeen, keskustelukumppaniisi ja keskusteluunne. Ajatukset lähtevät aina harhailemaan, se on ihan ok. Palauta ne aina vain sitkeästi takaisin. Saatat huomata sitkeän harjoittelun tuloksena tarkkaavaisuutesi parantuneen, ja ajatukset eivät harhaile enää niin paljon.

2. Huomioi, että mihinkään ei ole kiire. Anna aikaa tunnustelulle: miltä keskustelun aihe tuntuu, mitä kaikki eri aistisi, kehon tuntemukset mukaan lukien viestittävät? Kertooko ystäväsi kehon kieli jotain muuta kuin sanat?

3. Kiinnitä sitten huomio siihen, miten ymmärrät sanotut sanat? Kuunteletko todella, vai annatko ennakkoluulojesi tai menneiden keskusteluiden vaikuttaa ymmärrykseesi? Suhtaudutko hyväksyvästi, ilman arvostelua ystävääsi? Läsnäolo on todellisuuden kohtaamista suoraan ja avoimesti, ilman ennakkoasenteita tai muita esteitä. Hyvä esimerkki ennakkoasenteesta on ajatus: ”Se nyt on aina tollanen.

4. Kun olet varma, että olet saanut selkeän ymmärryksen, tee tietoinen valinta miten reagoit, mitä sanot tai teet. Tässäkin kohdassa kannattaa antaa itselleen aikaa miettiä miten reagoi.

5. Kaikki tämä vaatii tahdonvoimaa. Sitä tarvitaan, että pysyt tässä hetkessä ja palaat siihen. Muista, että sinulla on tahto olla läsnä ystävällesi. Se antaa tahdon harjoitella ja kehittää läsnäoloa tämän listan mukaisesti.

Nämä pienen askeleet täytyy ensin opetella muistamaan ja sitten kun ne muistaa, niitä täytyy muistaa noudattaa. Tahdothan olla läsnä?

Läsnäolo on havahtumista hetkeen, pysähtymistä, ympäristön ja itsen tarkkailua tässä ja nyt. Siitä kirjoitan ja sitä opettelen.

Pidätkö sinä minusta?

2011-09-22T08:00:00.045+03:00

Se on se, mikä meitä kaikkia kiinnostaa. Yksinkertainen kysymys: pidätkö sinä minusta? Se on kuitenkin se ainoa kysymys, jota ei saisi ääneen kysyä. Selitän.

Varsinkin siinä vaiheessa, kun tunnetaan jo, pitäisi luottaa siihen, että toinen tykkää itsestä. Jos nimittäin sitä kaiken aikaa kyseenalaistaa, saattaa se ajaa pisteeseen, jossa toinen lakkaa tykkäämästä. On hyvin raskasta joutua kerta toisensa jälkeen todistelemaan, että "kyllä minä sinusta tykkään".

Kuva: D. Sharon Pruitt

Ajattelepa omalle kohdalle. Sinulla olisi ystävä, josta pitäisit paljon. Silti joka kerta, aina ja kaikkialla, joutuisit todistelemaan hänelle, että pidät hänestä. Kuinka pian, se muuttuisi rasittavaksi? Viikon jälkeen? Kuukauden jälkeen? Vuoden jälkeen? Lakkaisitko lopulta pitämästä hänestä?

Tästä syystä jankutan, että hyvä itsetunto on asia, jonka eteen täytyy tehdä töitä. Paljon! Hyvällä itsetunnolla varustettu yksilö ei kyseenalaista muiden tykkäämistä, vaan hyväksyy sen mutinoitta. Liian hyvän itsetunnon kehittänyt tapaus jopa olettaa muiden tykkäävän; niin pitkälle ei tarvitse mennä.

Sorrun tähän toisinaan itsekin, sen myönnän. Kysyn, että pidätkö minusta varmasti, kun pitäisi sanoa, että "ihanaa, minäkin pidän sinusta". Se lienee osittain koulukiusaamistaustan syy. Kuitenkin olen varma, että jokaiselle meistä löytyy tykkääjänsä, kun vain itse uskoo, että on kaiken sen tykkäämisen arvoinen. Siinä on se ensimmäinen, isoin ja tärkein askel.

Minä ainakin pidän sinusta! Kenestä sinä pidät?

Hei, muistatteko...

2011-09-20T08:00:00.001+03:00

... tarinan pienestä huomaavaisesta eleestä? Se oli tarina pojasta, joka palasi tuomaan tytölleen sanomalehden mennessään tupakalle, ettei tällä olisi tylsää yksin istuessaan. Tapaus lämmitti minua pitkän aikaa, ehkä teitäkin?

No, olin tulossa lauantaiyönä kotiin kyliltä, kun samalla oven avauksella rappukäytävään tuli poika ruusu kädessään. Hississä aloin katsoa poikaa tarkemmin ja kyllä vain! Sanomalehti-poikahan se!

Kuva: Milica Seculic

Ilmeisesti huomaavaisuus on kaverilla verissä. Tai sitten tyttö on sellainen tyranni, ettei yöjalasta ilman ruusua ole kotiin tulemista. Mitä veikkaatte? :D

Ei minulla tänään muuta ollut. Halusin vain kertoa tästä hämmentävästä yhteentörmäyksestä hississäni. Ja on se kuitenkin mukava huomata, ettei kaikki huomaavaisuus ole tästä pikaruokaloiden maailmasta sittenkään hävinnyt.

Miten tullaan jätetyksi oikein?

2011-09-16T08:00:00.093+03:00

Tämä on ollut varsinainen eroviikko. Kun maanantaina pohdittiin sitä, miksi jätetään ja keskiviikkona paneuduttiin siihen, miten jätetään, käännetään näin perjantain kunniaksi katse jätettyyn. On taitolaji jättää reilusti, mutta yhtälailla taitoa vaatii myös tulla hyvin jätetyksi.

Miten niin muka? Eikö kaikki vastuu ole jättäjän? Eikö jätetyllä ole oikeus reagoida juuri niin kuin sydän sanoo? Kyllä ja ei.

Emme voi kontrolloida tunteitamme, emmekä sitä, pillahdammeko itkuun vai menemmekö shokkiin. Ei jätetyksi tulemisessa taitoa vaadikaan se, kun uutisen ottaa vastaan. Itkeä saa, suuttua saa, shokkiinkin saa mennä.

Taitoa vaatii kuitenkin se, että osaa hyväksyä ja luopua. Se ei tapahdu sillä samalla sekunnin siunaamalla, mutta jonkun ajan päästä kyllä. Vaikka sydän sanoo mitä ja vaikka alitajuntakin yrittää väliin huudella omiaan, on otettava silmä käteen. Toinen on päätöksensä tehnyt ja jos eron hetkellä käyty keskustelu ei asiaa muuta, sitä tuskin muuttaa mikään.

Kuva: Jon Callow

Jos jättävä on ollut mahdollisimman reilu, hän on jutellut asian halki ja kertonut mistä kiikastaa. Silloin kannattaa istua alas prosessoimaan. Jos saatu kritiikki on aiheellista, voi siitä yrittää ottaa onkeensa ja mennä eteenpäin. Jos taas ei, se täytyy sivuuttaa ja mennä eteenpäin.

Tärkeää on kuitenkin muistaa tämä: vaikka itse kokisi olevansa erilainen, kuin jättävä väittää tai jos tuntee, että eron syyn voi korjata, ei silti suhdetta välttämättä voi. Joskus, kun jokin on kerran mennyt rikki, ei sitä yksinkertaisesti enää ehjäksi saa. Ellei kyse ole aivan puhtaasta väärinkäsityksestä, jättäjällä on oikeus omaan näkemykseensä ja tunteisiinsa, vaikka ne olisivat jätetyn mielestä vääriäkin.

Esimerkiksi jos eron syynä on ystävän valehtelu, voi jätetty miettiä, että "no selvä peli, lakkaan valehtelemasta, niin ei tarvitse erota". Vaikka tässä onnistuisikin, ei ystävyyttä voi silti enää tähän samaan ystävään rakentaa. Luottamus on mennyttä, ystävyydellinen tunne toiseen ihmiseen on hiljalleen kuihtunut, ei enää edes halua yrittää. Onneksi tilanteen voi korjata uusia ystäviä varten.

Hyväksyminen ja luopuminen ovat äärimmäisen vaikeita asioita ja saattavat viedä vuosiakin. Taitavasti jätetyksi tulemisessa olennaista onkin se, että aloittaa hyväksymisen ja luopumisen mahdollisimman pian. Mikään ei liene raskaampaa kuin se, että jätetty päivin öin muistuttaa jättäjää siitä, että hän tuon vaikean ja ikävän päätöksen joutui tekemään.

Osaisitko sinä tulla jätetyksi? Voiko jätetyltä sellaista vaatia?

Miten ystävä jätetään?

2011-09-14T07:40:00.000+03:00

Maanantaina keskustelimme siitä, missä tilanteessa ja miksi ystävän joutuu jättämään. Kommenteissa kävi selvästi ilmi, että tilanteet, joissa on itse tullut hylätyksi ovat kipeitä. Merkittävintä oli, että jättäjä oli toiminut huonosti. Vai voiko hyvin jättääkään?

Väitän, että jos nyt ei hyvin, niin ainakin reilummin toisen voi jättää. Kommenttien tapauksissa välit oli pistetty poikki yhtäkkiä, selityksettä. Se ei sitten taatusti ole se reilu tapa. Sattuu todella paljon tulla jätetyksi aivan puskasta, ilman mitään selitystä.

Kuva: rachaelvoorhees

Kun syntyy tunne jättämisen pakosta, eräänlaisesta umpikujasta, on tilannetta harkittava tarkasti. On syytä tehdä itselleen selväksi, mistä syystä toisen on jättämässä ja onko se ehdottoman välttämätöntä. Vain siten voi toisen jättää reilusti.

Olipa syy miten kipeä tahansa, on parempi kertoa se. Muussa tapauksessa jätetylle saattaa jäädä tunne, ettei uskalla luottaa kehenkään tai ettei tule koskaan riittämään kenellekään. Se on melko julma karhunpalvelus entistä ystävää kohtaan.

Miten siis jätetään ystävä reilusti? Kasvotusten ja juttelemalla. Niin toiselle jää mahdollisuus kysyä, että miksi. Ja kun on ensin miettinyt valmiiksi miksi, on selityskin helpompi antaa.

Vai voiko reilusti edes jättää?

Miksi ystävä jätetään?

2011-09-12T08:00:00.139+03:00

On ihan kauheaa, kun tajuaa, että toinen pitäisi torjua tai jättää. Se on se kammottava tyhjyyden hetki, kun pääkopassa vain kumisee ja sydän tuntuu valahtavan polviin. Jos romanttisesti lähestyneen torjuminenkin on jo kauheaa, miten kauheaa onkaan torjua ystäväehdokas saati pitkäaikainen ystävä?

Missä tilanteessa tulee tarve torjua uusi tai vanha ystävä? Eihän ystäviä voi olla koskaan liikaa?

Kyllä niitä ystäviä vaan voi olla liikaa. Aikamme on rajallista. Jos tuntuu, että aikaa ei yksinkertaisesti ole, on ihan totta reilumpaa tehdä selväksi, ette voi sitoutua tähän ystävyyteen.

Ystävä voi olla liian erilainen. Vaikka erilaisuus on hyve ja rikkaus, voi joskus täysin erilainen maailmankuva aiheuttaa liikaa hankaluuksia. Toiset rakastavat erimielisyyksiä ja väittelyitä, mutta kaikki eivät. Eikä itseään pidä ruoskia siitä, jos haluaa rinnalleen ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös samaa mieltä.

Joskus ystävä tekee onnettomaksi. Jos havaitsee, että tulee aina ja jatkuvasti toisen seurasta surulliseksi tai ahdistuneeksi, voi olla parempi jättää tällainen ystävä. Toki ystävyydessä on hankaliakin aikoja, niin kuin kaikissa suhteissa on. Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tulla kerta toisensa jälkeen onnettomaksi.

On ystäviä, jotka eivät sovellu toisilleen. Kyllä kemia pätee ystävyyteenkin. Voi olla niin, että esimerkiksi toisen tapa käsitellä asioita ei sovi itselle tai henkilökohtaisen tilan määrä on radikaalisti erilainen. Ellei puhuminen auta tai ellei toiseen voi sopeutua, on vaan pakko todeta tilanne mahdottomaksi.

On myös ystäviä, joiden seurassa itse muuttuu sellaiseksi, jollainen ei halua olla. Jotkut tuovat meistä esiin vain huonot puolemme. Jos näin käy, voi olla parempi vaihtaa seuraa.

Esimerkiksi näistä tai joistakin muista syistä voi joutua joskus jättämään ystävän.
Mistä syystä sinä olet joutunut jättämään ystävän?

Sakot pihtaamisesta avioliitossa

2011-09-09T11:12:00.000+03:00

Tiedän, että tästä aiheesta on puhuttu jo pari päivää ja keskustelu alkaa jo laantua. Itse satuin kuitenkin lukemaan tapauksesta vasta eilen ja haluan siksi käsitellä aihetta vielä vähän lisää. Kyseessä on siis Ranskan tuomioistuimen päätös, jossa mies tuomittiin maksamaan vaimolleen 10 000 euron sakot siitä, että tämä ei ollut harrastanut tarpeeksi seksiä vaimonsa kanssa.

Voitte arvata, mitä mieltä minä tästä olen. Ainakin jos olette lukeneet aiemmat aihetta sivuavat tekstit kommentteineen. Minun mielestä tuo ranskalainen tuomari on väärässä!

En kuitenkaan halua puhua siitä, kuinka jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Saati siitä, kuinka tuon tuomarin päätös kierosti mahdollistaa toisen pakottamisen seksiin, eli karkeasti määriteltynä raiskaamisen. Ei ehkä fyysistä, mutta rahallista pakottamistahan tuollainen sakon uhalla seksin vaatiminen on.

Sen sijaan haluan kysyä, että mihin se raja oikein vedetään?

Voisiko tuo tuomion saanut mies haastaa vaimonsa oikeuteen siitä, ettei tämä ymmärtänyt miehensä väsymystä ja terveydellistä tilaa? Eikö puolison tukeminen, kannustaminen ja ymmärtäminen ole yhtä keskeinen osa "yhteistä elämää" kuin fyysinen kanssakäyminenkin?

Kuva: o5com

Voiko puolison haastaa oikeuteen siitä, että tämä ei silitä tukkaa tarpeeksi? Suukottele aamuin illoin? Kuuluuko yhteiseen, jaettavaan elämään se, että kysyy joka päivä miten toisen päivä on mennyt? Voiko oikeusteitse vaatia korvausta siitä, ettei toinen ehdi ikinä samaan ruokapöytään tai ota kainaloon yöllä?

Entäpä nämä petihommat sitten? Määrittelikö tämä tuomari, että riittääkö pelkkä yhdyntä siihen, ettei sakkoa tule? Miten on esileikin laita, saako sitä vaatia? Entä jos puolisolla on jotain jänniä taipumuksia, mihin kaikkeen täytyy "yhteisen elämän" nimissä ruveta, ettei saa sakkoja?

Kyllä minä olen sitä mieltä, että jos puoliso on tyytymätön avioeloon (ihan mihin tahansa osaan siitä), täytyy molempien mennä itseensä. Yhdessä voi sitten miettiä, missä vika piilee ja miten tuo vika voitaisiin ratkaista. Yhdessä! Kyllä se nimittäin siinä kohtaa olisin minä, joka lähtisin menemään, jos toinen alkaisi kaivaa asianajajan numeroa...

Hullu maailma?

Älä päätä toisen mielipidettä valmiiksi

2011-09-07T08:00:00.033+03:00

"Se pitää mua varmaan ihan kauheena ituhippinä." Väitätkö, ettet ole ikinä sortunut samankaltaiseen ajatusrakennelmaan? Se alkaa sanoin "se pitää mua varmasti" tai "se luulee todennäköisesti" tai "sen mielestä mä oon takuulla". Lause jatkuu jollain stereotypialla tai muulla laatikkoon survovalla määritelmällä.

Pahintahan tässä on se, että kun epäilee vieraan ihmisen ajattelevan itsestä jotain, se vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme. Epäilemme toisen ajatuksia ja yritämme todistella olevamme jotain muuta. Tai pahimmassa tapauksessa vahvistamme omia epäluulojamme, kun yritämme liiaksi vältellä niitä.

Kuva: D. Sharon Pruitt

Olen sanonut, että ennakkoluulot kaventavat maailmankuvaa. Se on totta. Ja me kaikki joskus sorrumme niihin. Emme kuitenkaan läheskään niin usein, kuin luulisi. Pahinta on lisätä ennakkoluulojen määrää maailmassa itse kuvittelemalla niitä lisää!

Älä siis oleta, että toinen ajattelee sinusta sitä, mitä epäilet hänen ajattelevan. Oleta päin vastoin. Älä stressaa siitä, mitä luulet toisen sinusta epäilevän. Päin vastoin vakuutu siitä, että persoonasi hävittää kaikki ennakkoluulot, olipa niitä eli ei.

Mitä ennakkoluuloja oletat ihmisillä olevan sinusta?

BFF #6: Friendly silence

2011-09-05T08:00:00.067+03:00

This is a series called BeFriending Finland and it is about the oddities of Finnish culture and people. I hope you find it not only amusing but useful too. Here are links to parts #1, #2, #3, #4 and #5! Enjoy!

Today's topic came from a lovely German girl I met last Saturday. We had a good five minute conversation about Finnish sausages, which in German point of view taste more like bread. But besides talking about sausages she also shared some of her insights about our culture.

Apparently in Germany, the more close you get the more you talk. And if, God forbid, one didn't have anything to say to a close friend not to mention a spouse... well that's just a bad thing. Silence means one has run out of things to discuss about.

Kuva: daimalu

So when she came here, she tried to fill all the silent moments with just something. And she was surprised how much Finns can just be quiet with each other. It took her quite a while to realize that we see the silence-situation quite the other way round.

The closer you get, the easier it is to stay quiet with a friend. If one can be silent around a person, it means s/he feels comfortable around him/her. The silence no longer bothers and makes people feel awkward. Rather it becomes friendly, accepting, relaxed.

So if you can sit silent with a Finn, it is almost considered a compliment. It says: hey, you're nice, I feel relaxed around you. So relaxed that I do not feel like we need to talk constantly to be comfortable.

But do You consider silence friendly or awkward?

And stay tuned for more, coming up next: culture shock!

Haluutko kattoo, kun mä pelaan?

2011-09-02T08:00:00.046+03:00

Kuten ystäväni asian ilmaisisi: mitäpä lottoot? Kun vietetään aikaa yhdessä, on melko harvinaista, että yhdestä olisi mukava katsoa vierestä, kun toinen puuhaa omiaan. Haluaisitko itse katsoa vierestä, kun minä mapitan papereita?

Pelaaminen on kivaa. Yhdessä pelaaminen on kivaa. Toisen pelaamisen katsominen ei ole kivaa. Erityisesti se ei ole kivaa, jos ei itse pelaa kyseistä peliä, eikä ole siitä millään tavalla kiinnostunut.

Kuva: Vancouver Film School

Pelin vierestä seuraaminen voi olla kivaa, jos pelaava esimerkiksi opettaa peliä pelaamattomalle. Kivaa se voi olla myös, jos pelaamaton saa auttaa tai neuvoa. Harvemmin kuitenkaan saa. Yleensä vieressä olevan oletetaan istuvan hiljaa ja katsovan.

Miksi siis kukaan kysyisi seuraksi tulleelta ystävältä, tahtooko tämä katsoa vierestä, kun toinen pelaa? Eikö pitäisi ennemmin kysyä, haluatko pelata kanssani?

Pikisukkien piinassa

2011-08-29T22:00:00.000+03:00

Koska lupasin parantaa tapani, niin parannetaan sitten kunnolla. Siis tänään käykäämme käsiksi toiseen lukijan pulmaan, jonka lähetti ihanainen Nanna. Tiivistän Nannan ongelman näin.

Nannalla on ystäviä, jotka ovat poikia. Pojilla on tyttöystäviä. Tyttöystävät tulevat Nannasta toisinaan/usein mustasukkaiseksi. Kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä on tehtävissä? Ei kai ystävyyttä tarvitsisi lopettaa siksi, että toinen on parisuhteessa, jossa ollaan mustasukkaisia. En kokisi sitä järkeväksi ratkaisuksi. On monia syitä, miksi jokaisella ihmisellä pitäisi olla vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä. Niistä syistä lisää myöhemmin.

Tahtoisin ajatella, että ihmiset ovat älykkäitä, sivistyneitä ja osaavat suhtautua asioihin rationaalisesti. No näinhän ei vallankaan aina ole, Nannan esimerkki on siitä yksi havaintokappale. En minäkään asioihin aina rationaalisesti suhtaudu, vaikka kuinka tahtoisin. Tunteet kun tahtovat ottaa vallan aina väärällä hetkellä.

Kuva: Vinoth Chandar

Olen ennenkin sanonut sitä, että epävarmuus synnyttää mustasukkaisuutta. Jos puolikas on kuitenkin tehnyt toiselleen selväksi, kuinka platoninen suhde ystävään on, eihän silloin pitäisi asiasta olla epävarmuutta. Yksi kulmakivi suhteessa on luottamus ja ellei toisen anna nähdä ystäväänsä, eikö se kieli luottamuksen puutteesta?

Tilanne on erityisen kinkkinen, jos ystävä on uudempi kuin tyttö/poikaystävä. Silloin puoliso voi helpommin pitää uutta ystävää reviirille tunkeutujana. Sen sijaan arvohierarkiassa saa helposti nenilleen, jos yrittää estää puolisoa näkemästä iän kaiken vanhaa ystävää, olipa tämä mitä sukupuolta hyvänsä.

Kahteen toimeen kehotan. Ensinnäkin rehellinen ja avoin täytyy olla. Puolison täytyy olla kartalla siitä, millaista ystävyys on ja mitä ystävykset puuhaavat. Toisekseen puoliso on syytä esitellä ystäville, uusille ja vanhoille. Tällainen korttien levittely pitkin pöytää helpottaa epävarmuutta ja sitä myöten myös mustasukkaisuutta.

Sanon minä, joka en mustasukkaisuudesta juuri mitään tiedä. Entäs sinä? Oletko ollut mustasukkainen? Tai kolikon kääntöpuolella? Mitä tämmöisessä tilanteessa voi oikein tehdä?

Ystävien avulla

2011-08-26T08:00:00.011+03:00

Ei pelkästään tylsempää, vaan usein myös hankalampaa olisi elämä ilman ystäviä. Minut muutettiin keskiviikkona uuteen kotiin neljän mahtavan ihmisyksilön voimin, eikä siinä kauaa mennytkään. Yksin kantaisin niitä laatikoita vieläkin.

Lisäksi tavaroitteni pakkaamisessa ja pakkausmateriaalien kanssa auttoi yksi ja toinen. Uusia huonekaluja haki ja kokosi ystäväpariskunta apunani, kun oma pääni meinasi vallan haljeta. Pelkästään jo pakettiauton ajamiseen tarvitsin vähän kykenevämpiä tovereita.

Kyllähän näihin hommiin voi jonkun toki palkatakin, mutta kalliiksi se tulee. Ja tylsempääkin se on! Niin, että jokaiselle avuliaalle käsiparille vielä erikoiskiitos.

I got by with a little help from my friends. <3

Tutustu naapureihisi!

2011-08-23T22:00:00.000+03:00

On viimeinen ilta, kun kirjoittan vanhassa kodissani. Istun lattialla, koska huonekalut on jo jaettu koteihin, joissa niille on tilaa. Tavarat on pinottu laatikoihin lähtövalmiiksi. Huomenna eli siis tänään muutan.

Kiinnyn herkästi asioihin, paikkoihin ja ihmisiin. Vaikka olen kiintynyt tähän taloon talona, naapureita minun tulee kuitenkin suurin ikävä. Viiden vuoden aikana sitä on ehtinyt nähdä kaikenlaista ja tavata tyyppi jos toinenkin.

Kun tutustuu naapureihinsa, saa usein enemmän, kuin osaa pyytääkään. Yläkerran humanistiteekkarin kanssa meillä oli hyvin toimiva vaihdantatalous, jossa minä sain apua sähköpulmiin ja vastapuoli sai nivaskan luentomuistiinpanoja. Alakerran laturinlainaus johti vähintäänkin mystisiin uudenvuodenjuhliin. Naapurin parvekkeelta poimittiin eräs paperilla täydellinen...

Katuliitusessio

Minun tyhjät pulloni on viety kaapista kotioluen pullotukseen ja minä taasen olen saanut omenoita. Suustani olen jäänyt kiinni rappukäytävään niin monta kertaa, ettei helmitaulukaan riitä. Kun jäin jumiin hissin oven taa, yksi naapuri rauhoitteli minua varmuuden vuoksi jutuillaan huoltomiehen tuloon asti. Toinen naapuri on ottanut minut yöpaidassani kotiinsa odottelemaan, kun onnistuin taas kerran postinhakureissulla lukitsemaan itseni ulos.

Parvekkeella laulettu suvivirsi herätti hilpeyttä pyöränkorjaajissa, parvekebingo enimmäkseen vain pelaajissa. Talon bileissä istuttiin monesti pidempään kuin pikkutunneille. Asukastoimikunnan kanssa järjestettiin bileet ja kannettiin puut. Kokouksissa juoruttiin sunnuntai-iltaisin reippaasti yli olennaisen asiamäärän, koska toimikuntalaiset olivat yksinkertaisesti niin fantastisia tyyppejä. Isännöitsijästäkin ehti tulla hyvä kaveri.

Paljon tylsempää olisi ollut, jos olisi pitänyt yksin kotona pönöttää.

Tänään haluankin kehottaa teitä kaikkia tutustumaan naapureihinne. Erityisesti, jos asutte TOASilla tai HOASilla tai KOASilla tai vastaavassa opiskelija-asumisratkaisussa. Mutta muutenkin! Ei sitä äkkiä uskoisi, millaisia kultakimpaleita seinän takaa löytyy.

Kiitos Rohdinkuja. <3

Onko sinulla ikävä naapureitasi? Tunnetko yhtäkään?

Kamalan hankala kaveri

2011-08-22T09:29:00.001+03:00

Tänään käsittelemme pitkästä aikaa Kysy Aliisalta -postia! Teiltä on tullut paljon postia ja minua suorastaan hävettää, kuinka hitaasti muistan reagoida niihin. Yritän kuitenkin parantaa tapojani. Joten otetaan heti käsittelyyn lukijan pulma.

Nuori neiti lähestyi minua kaveriongelman kanssa: Hänen kaverinsa on hankala, ei kuuntele ja suuttuu, jos tyttö yrittää olla muiden kanssa. Kaveri ei osaa olla lainkaan yksin ja tuntuu takertuvan tyttöön kuin purkka Cockerspanielin korvaan.

On sanomattakin selvää, että tällainen takertuminen ahdistaa. Varsinkin, kun tytöt ovat juuri aloittaneet uuden koulun, jossa olisi mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Kun vanhasta kaverista ei kuitenkaan halua eroonkaan, miten voi toimia?

Kuva: Russell Bernice

Kylmän viileä ehdotukseni on, että kissa pitää nostaa pöydälle. Kaverille täytyy sanoa, että juttu on nyt niin, että tämmöinen peli ei vetele. Kaverilla pitäisi olla ainakin jonkinlainen selitys sille, miksei hän kuuntele ja miksi hän suuttuu, jos toinen yrittää tutustua muihinkin.

Todennäköisin syy on mustasukkaisuus. Tosikaveri kuitenkin hyväksyy kaverilleen muitakin kavereita. Kuten olen muistuttanut, kavereita on syytä olla monta! Lisäksi se, että toinen on sosiaalinen ja rohkea voi auttaa ujompaakin kaveria saamaan uusia tuttavuuksia. Ei huono diili.

Kavereiden kanssa pitää voida puhua vaikeistakin asioista. Ei se muuten mitään kaveruutta ole. Hankaluuksista selviää vain selvittämällä. Jos ne jäävät hautumaan, niistä tulee melko pahanhajuista soppaa.

Onko sinulla hankalia kavereita? Mitä tehdä, jos hankala kala jää koukkuun?

Googlettaminen on väärin!

2011-08-18T08:00:00.000+03:00

On tiedättekö olemassa vinkeä laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Sen mukaan työnantaja ei saa googlettaa firmaansa pyrkivää työnhakijaa. Se on nimittäin VÄÄRIN!

No miksi se muka on väärin? Siksi, että esimerkiksi Jenni Heikkisiä ja Matti Kemppaisia on palttiarallaa viisikymmentä kumpaakin. Tuleva työnantaja pistää Googleen "Jenni Heikkinen" ja parka työnhakija saa kontolleen kaiken minkä yksikään Jenni niminen Heikkinen on koskaan internetissä tehnyt. Onko tämä nyt sitten reilua Jenniä kohtaan?

Ehkä ei. Tästä huolimatta jokainen googlettaa työnhakijansa, oli se sallittua eli ei. Jos prosessi olisi avoin ja sallittu, voisi työnantaja työhaastattelussa kysyä kaikesta epäilyttävästä, kuten ystäväni Hanna totesi. Avoimuutta on yleensä pidetty hyvänä asiana, eikö?

Jos viedään tätä ajatusta hivenen pidemmälle, eikö kaikki nimellä googlettaminen olisi yhtä väärin? Kaimojen painolasti roikkuu niskassa, tutkipa sitten juuri kohtaamansa uuden ystävän tai oman lapsensa googletuloksia.

Miettikääpä omalle kohdalle, mitä teidän äitinne löytää teidän nimellänne Googlesta? Saati joku vieras? Kuka tahansa voi googlettaa kenet tahansa koska tahansa ja jokainen voi saada väärän käsityksen tuloksista. On itseasiassa todennäköisempää, että joku on nimeäsi googlettanut, kuin että ei olisi!

Olen sitä mieltä, että holhoamisella ei välillä ole mitään rajaa. Olisi taatusti parempi, että asioista voisi puhua sen sijaan, että pitää sitten keskenänsä pähkäillä, mikä Googlesta löytynyt tieto on totta ja mikä ei.

Sitä paitsi jos tuloksia saisi selittää, kaimojen niskoillehan voisi kätevästi sälyttää kaikki omat nuoruuden internet-hoopoilut... Paitsi jos sattuu olemaan yhtä onnekas (?) kuin allekirjoittanut, jolla ei ole kaimoja ensinkään. :P

Miten sinä tämän asian näet? Onko googlettaminen VÄÄRIN?

Miten kohdata kyyneleet?

2011-08-16T08:00:00.000+03:00

Yhtäkkiä keskustelukumppani purskahtaa itkuun. Hän itkee vuolaasti kuin vesiputous, nenä vuotaen ja silmät tomaatin ulkomuotoa tapaillen. Mitä teet?

a) Tuijotat vaivaantuneena ympärillesi ja toivot, ettei kukaan huomaa.

b) Yrität hyssytellä ja työntää nenäliinaa käteen.

c) Kohmaiset kaverin karhunhalaukseen ja taputtelet tämän selkää kämmenelläsi.

d) Jotain muuta, mitä? ________________________________________

Tilanne voi olla hyvinkin kimurantti, etenkin jos vastapuolta ei tunne läpikotaisin. Jos yleensä menee ihan hämilleen tilanteesta, tässä jokunen ehdotelma toimintamalliksi.

Sivuuta yksi tai kaksi kyyneltä.

Joskus käsillä oleva aihe nostattaa silmäkulmaan kyyneleen tai pari. Jos kyynelehtijä itse sivuuttaa asian pyyhkäisemällä silmäkulmat puhtaaksi ja jatkamalla juttua, on parasta, ettei vastapuolikaan nosta asiasta meteliä. Jokainen kyynel ei muutu tulvaksi. Jos kuitenkin muuttuu, niin:

Anna toisen itkeä.

Jos itkettää, toisen hyssyttely todennäköisesti vain pahentaa tulvaa. Itkevää saattaa itseäkin nolottaa ja jos toista nolottaa, niin tilanne on yksinkertaisesti kamala. Itkeminen on ihan normaalia, luonnollista ja puhdistaa kyynelkanavia. Niin kuin nauruakin, pitäisi tähän maailmaan mahtua myös kyynel tai pari.

Kuva: Shandi-lee

Osoita myötätuntoa.

Katso toista silmiin ja sano, ettei haittaa. Jos se tuntuu luontevalta, ota kädestä tai olkapäästä kiinni. Älä tartu reiteen tai ylipäätään mihinkään kylkiluita alemmas.

Tuttua ihmistä on hyvä myös halata, olkapäätä vasten itkeminen on lohdullista. Vieraampaakin voi halata, jos itse on sinut yhtäkkisen läheisyyden kanssa, eikä toinen vaikuta säikyltä. Jos halaaminen tuntuu vieraalta konseptilta, älä halaa väkisin. Väkinäinen läheisyys ei lohduta vaan saa toisen tuntemaan olonsa vieläkin hankalammaksi.

Puhu rauhallisella ja matalalla äänellä.

Vaikket sanoisi kummiakaan asioita, matala ääni rauhoittaa. Voit jatkaa itkettävästä aiheesta puhumista, jos tuntuu siltä, että asian käsittely on tarpeen. Joskus on kuitenkin viisainta ohjata keskustelupaatti jotakuinkin tyvenempään uomaan. Esimerkiksi aiheeseen, josta puhuitte muutama tovi ennen padon murtumista.

Selvitä itkun syy.

Jos toinen vain alkaa yhtäkkiä itkeä, eikä ole ihan varma, mistä moinen reaktio, suosittelen kysymään sitä. Varovainen "Mikä hätänä?"-tiedustelu saattaa aluksi lisätä tulvaa, mutta todennäköisesti johonkin väliin kaveri saa myös kerrotuksi.

Siitä on paljon helpompi tehdä ratkaisuja, ottaako karhunhalaukseen (vakavuusaste: kuolleita ihmisiä), ojentaako nenäliina (äkillinen allergiareaktio chilistä) vai yrittääkö rupatella toinen tyyneksi (parisuhdeongelmat julkisella paikalla, esimerkiksi ravintolassa).

Mutta miten on: a, b, c vai d?

Miksi katsoisit peiliin?

2011-08-12T08:00:00.049+03:00

Me syytämme helposti toisiamme omasta tilanteestamme. Maailmaa on helppo syyttää, kosmista universumia sitäkin helpompi. Syyttävä sormi on kiva tökätä ihan mihin tahansa muualle, paitsi itseensä.

Itseensä on kuitenkin syytä mennä. Toki, toisinaan ihmisongelmat ovat itsestä riippumattomia. Kuitenkin valtaosassa tapauksista itse on ainakin osittainen syypää. Joskus kannattaisi pysähtyä arvioimaan, mikä ikävään tilanteeseen todella ja objektiivisesti ajatellen on johtanut.

Jos on aina yksinäinen, johtuuko se siitä, ettei pidä ainoatakaan ihmistä lähestymisen arvoisena? Hylkääkö kaikki yrittäjät? Onko tyly ja ikävä toisia kohtaan?

Jos muiden ihmisten seura ahdistaa ja tekee olon tukalaksi, johtuuko se siitä, ettei osaa valikoida seuraansa paremmin? Suostuuko ihminen syyttä kynnysmatoksi? Eikö arvosta itseään tarpeeksi?

Kuva: Sarah G

Jos ihmissuhteet tuppaavat kariutumaan alkutekijöihinsä, johtuuko se siitä, ettei ole riittävän kiinnostunut toisesta? Vai liian kiinnostunut? Jyrääkö toisen yli? Vai eikö anna itsestään tarpeeksi? Eikö muista puhua?

Jos ei ole kuullut yhdestäkään ystävästä viikkokausiin, johtuuko se siitä, ettei ole itsekään soitellut? Onko kenties uusi parisuhde saanut unohtamaan ystävät? Onko laiminlyönyt ystäviään muuten?

Kaikilla on ongelma tai pari ihmissuhteissaan. Moniin niistä yritän keksiä ratkaisuja. Mutta ainoa asia, jota en voi kenenkään puolesta ratkaista, on asenne itse.

Minä olen liiallinen ystävärohmu, minkä seurauksena aika ei riitä kaikkeen ja siksi laiminlyön ihmisiä, joista pidän ja välitän. Se on minun heikko kohtani.

Mikä sinun heikko kohtasi on?

Miten lähestyä vierasta ihmistä?

2011-08-10T08:00:00.059+03:00

Käydään tänään läpi näennäisen yksinkertaista ja totaalisen monimutkaista asiaa. Eli siis sitä, miten vierasta ihmistä lähestytään. Ihminen kun saattaa olla yhtä säikky kuin peura ajovaloissa. Vaikka monet ovatkin rohkeita ja avoimia, ovat nämä ohjeet niitä tilanteita varten, kun vastassa on ujo, arka, sisäänpäinkääntynyt ja/tai pelokas.

Ensinnäkin, älä säikytä. Selän takaa hiipiminen ja toisen yllättäminen eivät helpota ihmispelkoa. Eivätkä tee toista vastaanottavaisemmaksi.

Älä tee kuten tämä kaveri. Kuva Aamulehdestä.

Toisekseen, älä syöksy. Lähesty rauhallisesti, anna toiselle tilaa reagoida saapuvaan ihmiseen. Kysy kohteliaasti, saako seuraan liittyä, saako jutella, saako kysyä ja niin edelleen. Pidä tauot riittävän pitkinä, jotta mietteliäämpikin ehtii vastata.

Kolmanneksi, usko ei. Joskus ihminen on mieluummin yksin. Kuultuaan ein, voi vielä varmistaa, että onko varmasti niin, että toinen ei kaipaa seuraa. Varmistuksen kuultuaan on kuitenkin syytä uskoa ja peruuttaa.

Hymyile. Hymyilevä ihminen on helposti lähestyttävä ja lempeämmän oloinen. Hymy viestii, että lähestyjä ei aio kaataa täyslaidallista kuraa toisen niskaan. Hymy myös rauhoittaa.

Olen ennenkin sanonut, että toista tulisi lähestyä kesyttäen. Jotkut ovat syntymäkesyjä, toiset vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Kuten lempikirjani Pikku Prinssi opettaa: "Kesyttää on sama kuin 'solmia siteitä...'"

Oletko sinä kesyttänyt jonkun? Miten se kävi?

Uuden pelko ja ihanuus

2011-08-09T08:00:00.000+03:00

Siihen aikaan, kun tämä bloggaus putkahtaa internet-eetteriin, minun on pitänyt jo päättää. Päättää, että muutanko vai en. Revinkö juureni alakerran kämpän katosta ja hilaan itseni vieläkin lähemmäs keskustaa, pikkuruiseen yksiöön, jossa ei ole edes uunia.

Olen siis iltapuhteilla miettinyt uuden alkamista ja vanhan taakse jättämistä ja minua ihan rehellisesti pelottaa. Olen muuttanut elämässäni kerran. Olen kiintynyt tähän taloon, näihin seiniin, tähän kämppään. Miksi siis muuttaisin? Siksi, että osaltani alkaa soluasuminen, ainakin toistaiseksi, rittää.

Tämän maiseman jättäisin...

Asken on tavallaan iso. Tavallaan pieni. Mutta askeleen äärellä ymmärrän paremmin kaikkia niitä, joita muutos pelottaa. Olipa se muutos sitten hyvään, pahaan, isoon tai pieneen. Kun miettii askeleen ottamista, tuntuu kuin jalkoja pitelisi maassa kymmenen kiloa rautaa.

Kuitenkin samalla ajatus uudesta kutkuttaa sanoinkuvaamattoman paljon.

Elämässä näitä kohtia tulee aina. Joskus haluaa vielä hetkeksi jäädä paikalleen, jos paikkallaan on ihan hyvä. Joskus on mentävä eteenpäin. Kumpi aika minulla on? Vielä en tiedä.

Huomenna tiedän.

Minkä päätöksen äärellä sinä epäröit viimeksi?

Missä sinun isovanhempasi ovat?

2011-08-05T08:00:00.060+03:00

Tänään minä lähden mummolaan ja kuten olen teille sanonut, mummolassa saan elämääni aina tervettä perspektiiviä. Aion nauttia viikonlopun verran maaseudun rauhasta, nähdä kaiken maailman sukulaisia ja tuijotella virtaavaa jokea. Ja tietenkin kuunnella mummon juttuja.

Olen miettinyt, että mihin sitä sitten vanhana oikein joutuu. Onko vanhoilla ihmisillä ystäviä ja tuttavia? Vaivaako kaikkia vanhuksia yksinäisyys?

Ukkini kuolivat niin kauan aikaa sitten, että heistä en osaa sanoa juurikaan. Toinen mummoni kuoli viime kesänä ja hän eli viimeisiin aikoihin asti kotonaan. Kotihoito kävi kolmesti päivässä, joten täysin yksinäistä päivää ei onneksi ollut. Lisäksi meidän perhe ja sedän perhe sekä muutamat naapurit kävivät kylässä mahdollisimman usein.

Mummo päiväunilla

Toinen mummoni sen sijaan asuu tädin, tätipuolen, enon ja enopuolen kanssa samassa maatalossa. Siellä riittää ihmisiä ja vilinää. Varsinkin, kun sukulaisia tulee kylään. Harmillista vaan, ettei mummo meinaa oikein enää kuulla mitään, joten jutustelu on yksipuolista.

Haluaisin kuitenkin mielelläni kuulla teidän isovanhemmistanne! Missä he ovat? Onko heillä ystäviä, tuttavia ja seuraa? Kerkesin jo Facebookin puolella iloita, että tuhannen kommentin raja on ylittynyt. Hyvä te! Jatkakaa ihmeessä tarinoilla mummoista ja ukeista. :)

Syitä hakata tyttöystäväsi?

2011-08-03T08:00:00.012+03:00

Twitterissä kuohuu, kun tämän hetken yksi trending topics (eli suosittu aihe) on #reasonstobeatyourgirlfriend eli syitä hakata tyttöystäväsi. No, sehän huutaa kirahvin kokoisin neonkirjaimin olevansa vitsi, trolli, tapa saada suuri joukko ihmisiä loukkaantumaan ja metelöimään. Ja siinä se onnistuu erinomaisen hyvin.

Selattuani kyseisiä, hashtagattuja viestejä tulin siihen tulokseen, että reagoijia on kolmenlaisia. 1) Ne, jotka meuhkaavat, että "tämä on väärin, brutaalia, inhottavaa, kenelläkään ei pitäisi olla MITÄÄN syytä hakata ketään". 2) Ne, jotka huomauttavat, että "ainoa syy, miksi aihe on pinnalla on se, että jotkut kauhistelevat sitä, että se on pinnalla". 3) Ne, jotka heittävät hurtilla huumorilla syitä, kuten "se, ettei hän ole keittiössä laittamassa sinulle voileipää".

Ensimmäiset ovat oikeassa siksi, että silmitön väkivalta on väärin. Ketään ei saisi hakata mistään syystä. Ei edes siksi, ettei tyttöystävä tee voileipää.

Kuva: Philippe Put

Toiset ovat oikeassa siksi, että hash tag on todennäköisesti tehty saamaan aikaan hulabaloo heikkohermoisten kustannuksella. Ja mitä enemmän ihmiset siitä raivostuvat, sitä enemmän pinnalla se on.

Kolmansia naurattaa tämän lajin musta huumori.

Minua ei naurata, mutta saatankin olla takakireä ämmä. Minua olisi tasa-arvon kannattajana naurattanut ehkä enemmän, jos hashtag olisi #reasonstobeatyourspouse. Siellä olisivat sitten sekä miehet että naiset saaneet keksiä mitä älyttömämpiä syitä toistensa hakkaamiseen.

Ajattelematon tuo leikki silti on. Parisuhdeväkivalta, kohdistuipa se miehiin tai naisiin, ei ole leikin asia sille, joka siitä kärsii. Aiheen karnevalisointi ei välttämättä helpota asian käsittelyä, ehkä jopa päinvastoin. Kautta aikojen on kuitenkin karnevalisoitu vaikeita aiheita, joten uutta tämä ei ole.

Jonkun mielestä se oli hauska juttu. Oliko sinun mielestäsi?

5 syytä miksi ihminen tarvitsee ystävän

2011-08-01T08:00:00.072+03:00

Sitä voisi pitää itsestäänselvyytenä, että ihminen tarvitsee ystävän. Mieluummin jokusen. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että ihminen tarvitsee ystäviä myös siksi, että:

1) Ystävä laajentaa maailmankuvaa

Ellei koskaan pääse keskustelemaan omasta maailmankuvastaan kenenkään kanssa, se todennäköisesti kaventuu. Ja ehkä myös hämärtyy. Näin voi käydä myös silloin, jos ystävät ovat liian samanlaisia. Useimmiten ystävien kesken saa kuitenkin tervettä perspektiiviä asioihin.

2) Ystävä toimii katalyyttinä ja vastavoimana

Ystävä yllyttää, kun ei itse meinaa uskaltaa. Ystävä tökkii liikkeelle, kun tekisi mieli pitää kaksin käsin kiinni entisestä. Ystävä myös hillitsee syntyviä Napoleon-syndrooman oireita ja estää, ettei kaveri syöksy suin päin pää edellä tyhjään uima-altaaseen.

Kuva: D. Sharon Pruitt

3) Ystävä auttaa näkemään irrationaaliset pelot

Kenellä muka ei ole niitä? Kuka pelkää itsensä nolaamista, kuka kasvojen menettämistä, kuka vanhuutta tai kuolemaa. Paperipussiin hengittäminen auttaa, mutta enemmän kuitenkin auttaa ystävän tukeva karhunhalaus. Ystävä auttaa yli niistä paikoista, kun meinaa pelko tai kriisi ottaa vallan.

4) Ystävyys vaikuttaa terveyteen

Erilaiset tutkimukset osoittavat, että ystävyydellä on myönteisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen. Ystävyys vähentää sydänkohtauksen riskiä ja kehittää aivoja. Puhumattakaan kaikista mielenterveydellisistä vaikutuksista, joita ystävyydellä on.

5) Ystävä pönkittää itsetuntoa

Ystävyys kertoo ihmiselle, että "hei, oon hyvä tyyppi, toikin haluaa hengata mun kanssa". Ystävän huomio on tärkeää ja positiivinen palaute luonteesta ja ulkonäöstä vahvistaa. Se, että joku välittää, kuuntelee ja arvostaa, tekee ihmisestä vahvemman.

Miksi sinä tarvitset ystävän?

Huohottava deittipalvelu

2011-07-29T08:00:00.000+03:00

Tässä on viikon verran keskusteltu yksinäisyyden ja naisen- tai miehenpuutteen vaikutuksista. On juteltu myös ujoudesta ja siitä, että joillekin ihmisten lähestyminen on yksinkertaisesti vaikeaa. Luulisi kuitenkin, että internetin ihmemaa tarjoaisi täydellisen ratkaisun tähän ongelmaan. Miksei näin ole?

Ystävättäreni halusi uusia tuulia deittielämäänsä. Yksinäisyys tai puute eivät nimittäin ole pelkästään nuorten miesten ongelmia, vaan tilanteesta kärsivät monet. Myös kauniit, nuoret ja fiksut naisetkin. Minä tiedän useita.

Mutta takaisin tarinaan. Niin, siis ystävättäreni Selma, teki itselleen profiilin Suomi24-sivuston treffipalstalle. Eikä mennyt vuorokauttakaan, kun alkoi internet laulaa. Yhteydenottoja tuli pilvin pimein, eikä vähiten siksi, että hän on yksi näistä kauniista, fiksuista, nuorista naisista

Kuva: Chris

Muutaman näistä lähestyneistä Selma tapasi kasvotusten, mutta vielä ei ehtinyt se oikeasti sopiva tulla kohdalle. Eikä ehdikään, sillä Selma sulki profiilinsa pari viikkoa avaamisen jälkeen. Miksi? Siksi, että osa viesteistä oli niin törkeitä ja ala-arvoisia, ettei hän halunnut niitä enää lukea.

Nyt te ehkä mietitte, että Selma saisi kasvattaa paksumman nahan tai opetella sivuuttamaan epäolennaisuudet. No ehkä. Ja jos on vahvemmasta päästä, niin mikäpä siinä. Deleteä vaan ja seulomaan jyviä akanoista.

Jos kuitenkin on jo valmiiksi ujo, epävarma ja hivenen ahdistunut, niin miltähän mahtaa tuntua tämäntyylinen viesti:

"Tiiätkös mitä? kun näin sun profiilis ja kuvas ni kikkeli napsahti vatsaan kiinni niin että kuului vaan että: NAPSISTA KUKKUU ja siihen jäi sellanen punainen jälki. Taidanpa nyt harrastaa vähän omaa akrobatiaa sun kuvas kanssa. Kiitos jo etukäteen Muru."

I kid you not.

Että miksiköhän deittisivustoilla on naisia yhden suhde neljään? Miksiköhän ihmisillä on ihan poskettomia ennakkoluuloja pistää profiiliaan mihinkään nähtäville? Kuka perustaisi sellaisen deittisivuston, jossa ei tarvitsisi tulla internet-raiskatuksi?

Haluan mielelläni kuulla kokemuksianne deittisivustoista! Nimittäin kysyttyäni teiltä olevaisilta Facebookissa ja Twitterissä, oletteko deittisivustoja kokeilleet, jokuset myönsivät näin tehneensä.

Millaista touhua se siis oikeasti on? Voisiko internet poistaa yksinäisyyden? Onko olemassa laadukas nettideittisivusto? Miehet hoi, kuka teistä tunnustaa kirjoittavansa tuollaista?

Mitä tulee ennen seksiä?

2011-07-27T12:00:00.000+03:00

Koska seksi ja sen tärkeys on herättänyt vilkasta keskustelua pari viime päivää, pysykäämme aiheen parissa vielä hetki. Haluaisin katsoa aihetta toisesta kulmasta. Kulmasta, joka nykyaikana tuntuu unohtuneen.

Meitä ympäröivä visuaalinen maailma (mainokset, elokuvat, teatteri, lehdet ja kulttuuri ylipäänsä) ensisijaistaa seksin. Seksi myy, seksi kiehtoo, seksi vangitsee. Siitä on tullut itse tarkoitus, se ensisijainen päämäärä, jotain ilmiömäisen itsestään selvää.

Ei tarvitse kuin piipahtaa yhdessä öisessä kerhossa havaitakseen, mikä lihamarkkina maailmassa vallitsee. Mutta onko se sitten ihme, ettei huvita tai tee mieli, kun meno on sitä mitä on? Itsensä liialliseen humalaan juoneet nuoret ihmiset hoippuvat heti liian lähelle ja sönköttävät, että "pannaaks menee... vai... mennäänks... panee!?"

Missä vaiheessa kaikki muu ennen seksiä lakkasi olemasta tärkeää?

Kuva: Bhumika Bhatia

Pelkästään katseen merkitys on olennainen. Katse on kaksisuuntainen voima, kun näkee ja tulee nähdyksi. Katse herättää mielenkiinnon ja tekee uteliaaksi. Silmäpeli on joskus viettelyn jännittävin vaihe, kun toinen on vielä vieras, mutta kiinnostava. Katse on magneettinen, siitä on vaikea kääntyä pois.

Flirttailevat sanat, ohimennen keskustelun sekaan piilotetut kohteliaisuudet kutittavat muutakin kuin itsetuntoa. Kun keskustelun lomassa ohimennen koskettaa toisen käsivartta, vyöryvät sähköimpulssit läpi kehon. Toiseen tutustuminen sanoin ja kosketuksin sytyttää kipinän, ajatuksen, toiveen, halun.

Puhumattakaan tanssimisesta! Tanssiminen on fyysistä ja sähköistä. Tanssimalla kontaktin ottaminen toisen kehoon, vaikkei se johtaisi pidemmällekään, voi olla suunnattoman eroottista. Tanssien mittaillaan askelten ja vartaloiden yhteensopivuutta, etsitään oikeanlaista rytmiä.

Ensisuudelma saa parhaimmillaan koko elimistön heittämään volttia.

Hidas ja varovainen tutustuminen toisen kehoon voi joillekin olla ainoa tapa päästää ihminen lähelleen. Missä vaiheessa lakkasimme nauttimasta niistä tutkimusretkistä, jotka edeltävät seksiä?

Viettelyn merkitys on suuri. Voisimme aloittaa siitä, että ylipäätään katsoisimme toisiamme silmiin. Vai mitä luulet?

Estääkö tyttöystävä joukkomurhan?

2011-07-25T11:04:00.002+03:00

No onpa kiva, ajattelin, kun luin Markus Määttäsen näkökulmakirjoituksen sunnuntain Aamulehdestä. Että nytkö sitten siirretään syyllisyys tytöille ja naisille? Miten kukaan voi edes ehdottaa, että naisen puute olisi joukkosurman syy?

Siinä miettii sitten jokainen tyttö, jota päin Auvinen, Saari tai Norjan Breivik on kuunaan edes katsonut, että: "Jos oisin antanut sille, niin oisko se sitten jättänyt kaikki ne ihmiset tappamatta?" Voiko syyttää nuorta naista siitä, ettei ole tuntenut minkäänlaista vetoa joukkomurhaajaan?

Olen Määttäsen kanssa samaa mieltä, että "yksinäiselle ihmiselle hyvinvointiyhteiskunta on kolkko, antiyhteisöllinen tila". Määttänen jatkaa, että "tähän kylmyyteen ei auta kuin toisen ihmisen fyysinen läheisyys". Mielestäni kuitenkin henkinen läheisyys on se, mitä syrjäytynyt ja ahdistunut ihminen tarvitsee enemmän kuin tunteetonta pupuseksiä.

Kuva: Linus Bohman

Ymmärrettävistä syistä Määttäsen kirjoitus on aiheuttanut paljon närää. Oikeutetusti on närkästytty siitä, että Määttäsen ratkaisu joukkosurmiin olisi se, että pojat saisivat riittävästi piparia. Jokaisella tytöllä on oikeus omaan kehoonsa ja sen koskemattomuuteen!

Kyllä, nuorten naisten, nuorten miesten ja ihmisten yleensä olisi syytä mennä juttelemaan ja tutustua niihin hiljaisiin ja vetäytyviin ihmisiin. Ihmiset tarvitsevat läheisyyttä ja toisia ihmisiä voidakseen hyvin. Mutta se ei tarkoita sitä, että tyttöjen pitäisi antaa ahdistuneille nuorille miehille ihan vain siksi, että heidän elämänsä on vähän synkkää.

Tässä maassa on kuitenkin aika monta nuorta ihmistä poika- tai tyttöystävää ja/tai seksiä vailla. Vaikka se saattaa ahdistaa, ei se kuitenkaan aja ääritekoihin. Jos alkaa suunnitella joukkosurmaa, ovat ne syyt ja seuraukset aika paljon syvemmällä kuin siellä, ettei ole saanut. Henkinen epätasapaino korjataan ihan muilla asioilla kuin henkisiä myllerryksiä aiheuttavilla parisuhteilla.

Lopetan Määttäsen tekstin ainoaan järkevään lauseeseen: "Ketään ei saa jättää yksin, ja pieniinkin koulukiusauksen merkkeihin pitää puuttua heti."

Mitä mieltä sinä olet?