MORO!

Kun nyt tultiin puhuneeksi tervehtimisestä muutama päivä takaperin, niin puhutaan vähän lisää, koska puhuminen on kivaa. Täällä vaihdossa ollessani olen tullut törmänneeksi moneen erilaiseen tervehtimiskulttuuriin. Italialaiset ja ranskalaiset suukottelevat kerran molemmille poskille, hollantilaiset yhteensä kolmesti ja saksalaiset kättelevät suomalaiseen tapaan. Kuitenkin Erasmus-piireissä on meille tavaksi vakiintunut tervehtiä kahdella poskisuudelmalla kansalaisuuteen katsomatta. Isäni kysyi Skypessä, että miksi minun pitää muuttaa tapojani, mutta heidän ei.

Tulin pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että enempään päin on kohteliaampaa mennä kuin vähempään päin. Meille pelkkä tervehdys ilman fyysistä kontaktia on riittävä, mutta jos joku ei sano moroa lainkaan, sitä pidetään epäkohteliaana. Samaten eteläeurooppalaisille poskisuudelmat on normaali käytäntö, kun taas suutelematta jättäminen on epäkohteliasta. Ja pakko se on myöntää, että poskisuukkoihin totuttua niitä jakelee kyllä ihan mielellään.

Yksi rajanvetokysymys on taas se, että missä vaiheessa tervehtiminen muuttuu luontevaksi. Jos on töissä kioskissa ja tuntee vakioasiakkaidensa kasvot unissaankin, tervehditäänkö, kun kohdataan kadulla? Jos kävelee jotakuta vastaa jokainen aamu matkalla kouluun, voiko jonain aamuna sanoa hei? Kun menee hissiin ja siellä seisoo joku muu, tuntuu oudolta seisoa hiljaa kuusi kerrosta ja tuijotella vaivaantuneesti kenkiä, mutta tuntuuko oudolta sanoa hei? Joskus päätyy tilanteeseen, jossa ei tiedä pitäisikö sanoa hei vai ei ja sitä pohtii niin kauan, että tilanne menee ohi. Sitten jääkin miettimään, että pidetäänkö itseä nyt ylpeänä ja tylynä. Tylystä tuli muuten mieleen entinen naapurini, joka ansaitsi lempinimensä siitä, ettei koskaan tervehtinyt. Hän taisi kuitenkin olla nimestään enemmän mielissään kuin pahoillaan…

Suomalaisia pidetään jöröinä, mutta olemmeko me oikeasti? Vai onko se vain meidän kulttuuriimme iskostettu toimintamalli joka toteuttaa itse itseään? Minua kiinnostaisi tietää, että voisiko tämä stereotypia kadota, jos ihmiset alkaisivat tietoisesti vaan muuttaa sitä. Kohtasin reissuillani kanadalaisen Garyn ja hänen kokemuksensa Suomesta perustuivat kahteen tuntiin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Hänen mukaansa suomalaiset ovat kauhean ystävällisiä: ”Kävin ostoksilla ja myyjä hihkaisi kassalla, että ’Hei hei!’Se oli iloinen tervehdys.” Muutama tällainen tarina lisää ja sana kiirii, ettei Suomi olekaan pelkkiä itsemurhatilastoja ja murheellisia lauluja.

Minulle saa aina sanoa MORO! Saako sinulle?