Rakas 2013...

Noniin, hyvää alkanutta ja parhaillaan kuluvaa vuotta vaan teillekin olevaiset! Ajattelin tehdä pienen katsauksen viime vuoden ensimmäiseen postaukseen, jossa kirosin kahvikuppitreffien piinaa ja esitin toiveita uudelle vuodelle.

Nääs vuoden 2011 alkaessa esitin kosmiselle universumille toiveen, ihan pienen vain, että jos näissä parisuhdehomissa pääsisi edes sen verran eteenpäin, että saman pojan kanssa neljänsille treffeille pääsisin. Ja pääsinkin. Sitten vuoden vaihtuessa uudeksi kirosin teille kahvikuppitreffien kauheutta.

Päätin modifioida toivettani kokemusteni perusteella ja näin ollen vuoden 2012 ensimmäisessä kirjoituksessa esitin uudelle vuodelle uudenlaisen toiveen. Toivon, että vuoden aikana "ihastuisin kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi". Ja ihastuinkin. Kaikkiaan viisi kertaa!

Ihastumisista syntyy hyviä tarinoita.

Sain siis mitä tilasin, kiitoksia vain. No, ei siinä sinänsä mitään vikaa, ihastuminen on mukavaa. Jos nyt kuitenkin pienin askelin kehitetään tätä uuden vuoden toivetta, niin tämän vuoden toive kehittyisi seuraavasti:

Rakas kosminen universumi, voisinko tänäkin vuonna ihastua kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi, mutta tällä kertaa niin, että se ihastuminen kestäisi kauemmin kuin kaksi viikkoa? Lisäksi, jos suinkin mahdollista, olisi kiva, että se pihkaantuminen olisi molemminkätistä.

Jännityksellä jäämme odottamaan, mitä tänä vuonna sitten tapahtuu.

Entäs sinä? Mitä sinä toivot uudelta vuodelta? Entä Alaksilta?

PS. Olen lakannut tekemästä uuden vuoden lupauksia, mutta lupaamatta mitään yritän vähentää Facebookissa roikkumistani etenkin iltakymmenen jälkeen! Mitä sinä et lupaa mutta yrität?

PPS. Jos saan toivoa jotakin teiltä lukijoilta, niin uuden vuoden kunniaksi toivon kasapäin kommentteja, juttuideoita, palautetta, tykkäyksiä, tökkäyksiä ja muuta osallistumista!

How Falling in Love is Like Getting a Puppy

Being in love is like owning a dog. But falling in love is like getting a new puppy.

From the first second you lay your eyes upon love it seems like there is nothing else in the room. Love gets your attention, all of it, immediately. You must have it. You forget all the warnings your mother ever told you. You don't care if it makes a mess, you don't care if it takes all of your time and all of your heart and you simply don't care if it will grow bigger and turn into serious responsibility when time passes by.

The moment you lay your eyes upon love, you can't say no to it anymore. And after you have decided on love you become frightened. You fear that love might not want you, it might fear you or worse - it might already belong to somebody else. But if you're in luck, love doesn't yet have a home and it runs to you like your the most wonderful thing it has ever seen.

When you have a new love at home, you can't stay away. A moment apart seems like eternity. You run home from school, from work, from some meaningless party a friend of a friend of a friend invited you to. You just want to be home with your new love. Watching it sleep is the most fascinating thing you've ever done. Everything love does while awake seems utterly adorable and insanely captivating.

The first days with your new love is the time before you come across the fact that love can also be bad. You've heard love can chew on things you loved before, you know it might leave a mess behind and it might even bite you. You know it to be possible yet you don't care and you can't love love any less even if you know it to be true.

When you get a new love, it makes you wonder how you ever could live without one. It makes you wonder how something so seemingly small can bring you so much joy and meaning. And at the same time you constantly worry you might not know how to take care of it, you might actually accidently hurt it or even loose it. The thought of loosing love is unbearable.

And that's why you hold on to it. You let it fill your life, your daily routine and your home. You get used to not being able to come and go as you wish. You get used to the fact that something relies on you. You get happily adapted to a life with a new puppy.

And that's when you become a dog owner.

(This writing is a reply to Taylor Mali's wonderful and lovable poem: How Falling in Love is Like Owning a Dog)

Katso kahdesti

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua! Tänään asiani on lyhyt, ytimekäs ja yksinkertainen: katso kahdesti. Kaikkea. Kaikkia.

Mieti mielessäsi jotakuta, jonka tunnet hyvin, mutta jonka olet tuntenut vasta vähän aikaa. Tällainen voi olla esimerkiksi joku uusi työkaveri, naapuri tai vaikka uusi lähikaupan kassaneiti. Mieti, miltä hän näytti silmissäsi, kun katsoit häntä ensimmäisen kerran ja muistele, mihin kiinnitit hänessä ensiksi huomiota. Mieti sitten, miltä hän näyttää mielestäsi nyt.

Huomaatko eron? Kiinnitämme ensimmäiseksi huomiota joihinkin tiettyihin ominaispiirteisiin. Yhdellä on iso nenä, toisella jännänmuotoinen suu. Kolmannesta muistaa pelkän ohimolle kaartuvan otsatukan. Erilaiset piirteet tarttuvat silmiimme, koska ne eivät ole tuttuja.

Kuva: D. Sharon Pruitt

Silmä tottuu hitaasti niihin piirteisiin, jotka erilaisuutensa vuoksi kiinnittävät huomiomme ensin. Kun ihmistä katsoo useamman kerran, hahmottuu vasta sitten kokonaisuus. Ja mikä parasta: kun oppii tuntemaan persoonan, oppii näkemään sen, mikä toisessa on kaunista syvemmältä.

Siksi haastan sinut tänään katsomaan kahdesti. Lähditpä kylille, olitpa kotona, menitpä mummolaan tai mitä ikinä sitten teetkin, pysähdy hetkeksi katsomaan jotakuta oikein kunnolla. Näe hänestä muutakin kuin jännittävän muotoinen suu. Näe persoonallisen hymyn tuomat ihanat rypyt silmäkulmissa.

Ennen kuin on katsonut kahdesti, ei voi todella tietää, miltä toinen näyttää.

Mitä ystävyys minulle merkitsee?

Hyvää ystävänpäivää vaan! Tähän aikaan vuodesta lässytetään aina sitä samaa, kuinka ystävänpäivä on joka päivä, kuinka Valentinus vie rahasi ja miten sydän on oikeasti aika ruma elin. Saattaa se olla niinkin, mutta tuohon kitinään hukkuu se olennainen ajatus.

Olennainen ajatus on se, ettemme aina muista sanoa ääneen, kuinka paljon toisia arvostamme. Kyllähän minä tiedän, kuinka paljon minä sinusta tykkään. Välillä tahtoo unohtua se, ettet sinä välttämättä sitä tiedäkään. Siksi meillä on tämä ystävänpäivä, että tulisi hetkeksi pysähdyttyä vaikka sen armottoman ruman sähköisen ystävänpäiväkortin äärellä ja ajateltua ystävää.

Siksi minäkin pysähdyn nyt hetkeksi pyyhe päässä ja rahkakippo nenän edessä miettimään ystäviäni ja kertomaan kaikelle lukevalle kansalle, mitä he minulle merkitsevät. Nimittäin.

Kuva: sono salvo

Ystävät tekevät minusta sellaisen kuin olen. Jokainen yksitellen ja kaikki yhdessä. He tuovat minusta parhaat puolet esiin, auttavat lakaisemaan maton alle ne huonot. Heidän kanssaan saan olla minä, olipa esillä kummat tahansa.

Ystäväni ovat henkireikä, pelastusrengas, turvavyö, kaasu, jarru, kytkin ja pitkät valot. He ovat järkeni, kun tulen hulluksi ja hulluus, kun meinaan olla liian järkevä. Inspiroidun, ihailen ja kunnioitan ystäviäni suunnattomasti.

Ystäväni merkitsevät minulle turvaa. Voin luottaa heihin, olipa hätäni minkämoinen tahansa. Vaikka kaukanakin, he ovat aina lähelläni. He tuovat elämääni jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Ystäväni merkitsevät elämässäni vaihtelua ja erilaisuutta. Ei ole kahta samanlaista, ei kahta samanlaista hetkeä, tarinaa, matkaa tai polkua. He ovat minulle seikkailu, uusi näkökulma, tuoreempi ajatus, erilainen vaihtoehto.

He ovat valinneet minut ja siitä olen ikuisesti kiitollinen ja ihmeissäni. Minä olen valinnut heidät ja heidän kanssaan myös pysyn, vaikka välillä tie olisi roudan vaurioittama. Me olemme valinneet toisemme, tahallaan tai vahingossa. Se on ihme.

Minä rakastan ystäviäni. Teistä jokaista, juuri sinua.

Ystävien avulla

Ei pelkästään tylsempää, vaan usein myös hankalampaa olisi elämä ilman ystäviä. Minut muutettiin keskiviikkona uuteen kotiin neljän mahtavan ihmisyksilön voimin, eikä siinä kauaa mennytkään. Yksin kantaisin niitä laatikoita vieläkin.

Lisäksi tavaroitteni pakkaamisessa ja pakkausmateriaalien kanssa auttoi yksi ja toinen. Uusia huonekaluja haki ja kokosi ystäväpariskunta apunani, kun oma pääni meinasi vallan haljeta. Pelkästään jo pakettiauton ajamiseen tarvitsin vähän kykenevämpiä tovereita.

Kyllähän näihin hommiin voi jonkun toki palkatakin, mutta kalliiksi se tulee. Ja tylsempääkin se on! Niin, että jokaiselle avuliaalle käsiparille vielä erikoiskiitos.



I got by with a little help from my friends. <3

Tutustu naapureihisi!

On viimeinen ilta, kun kirjoittan vanhassa kodissani. Istun lattialla, koska huonekalut on jo jaettu koteihin, joissa niille on tilaa. Tavarat on pinottu laatikoihin lähtövalmiiksi. Huomenna eli siis tänään muutan.

Kiinnyn herkästi asioihin, paikkoihin ja ihmisiin. Vaikka olen kiintynyt tähän taloon talona, naapureita minun tulee kuitenkin suurin ikävä. Viiden vuoden aikana sitä on ehtinyt nähdä kaikenlaista ja tavata tyyppi jos toinenkin.

 

Kun tutustuu naapureihinsa, saa usein enemmän, kuin osaa pyytääkään. Yläkerran humanistiteekkarin kanssa meillä oli hyvin toimiva vaihdantatalous, jossa minä sain apua sähköpulmiin ja vastapuoli sai nivaskan luentomuistiinpanoja. Alakerran laturinlainaus johti vähintäänkin mystisiin uudenvuodenjuhliin. Naapurin parvekkeelta poimittiin eräs paperilla täydellinen...

Katuliitusessio

Minun tyhjät pulloni on viety kaapista kotioluen pullotukseen ja minä taasen olen saanut omenoita. Suustani olen jäänyt kiinni rappukäytävään niin monta kertaa, ettei helmitaulukaan riitä. Kun jäin jumiin hissin oven taa, yksi naapuri rauhoitteli minua varmuuden vuoksi jutuillaan huoltomiehen tuloon asti. Toinen naapuri on ottanut minut yöpaidassani kotiinsa odottelemaan, kun onnistuin taas kerran postinhakureissulla lukitsemaan itseni ulos.

Parvekkeella laulettu suvivirsi herätti hilpeyttä pyöränkorjaajissa, parvekebingo enimmäkseen vain pelaajissa. Talon bileissä istuttiin monesti pidempään kuin pikkutunneille. Asukastoimikunnan kanssa järjestettiin bileet ja kannettiin puut. Kokouksissa juoruttiin sunnuntai-iltaisin reippaasti yli olennaisen asiamäärän, koska toimikuntalaiset olivat yksinkertaisesti niin fantastisia tyyppejä. Isännöitsijästäkin ehti tulla hyvä kaveri.

Paljon tylsempää olisi ollut, jos olisi pitänyt yksin kotona pönöttää.

Tänään haluankin kehottaa teitä kaikkia tutustumaan naapureihinne. Erityisesti, jos asutte TOASilla tai HOASilla tai KOASilla tai vastaavassa opiskelija-asumisratkaisussa. Mutta muutenkin! Ei sitä äkkiä uskoisi, millaisia kultakimpaleita seinän takaa löytyy.

Kiitos Rohdinkuja. <3

Onko sinulla ikävä naapureitasi? Tunnetko yhtäkään?

Uuden pelko ja ihanuus

Siihen aikaan, kun tämä bloggaus putkahtaa internet-eetteriin, minun on pitänyt jo päättää. Päättää, että muutanko vai en. Revinkö juureni alakerran kämpän katosta ja hilaan itseni vieläkin lähemmäs keskustaa, pikkuruiseen yksiöön, jossa ei ole edes uunia.

Olen siis iltapuhteilla miettinyt uuden alkamista ja vanhan taakse jättämistä ja minua ihan rehellisesti pelottaa. Olen muuttanut elämässäni kerran. Olen kiintynyt tähän taloon, näihin seiniin, tähän kämppään. Miksi siis muuttaisin? Siksi, että osaltani alkaa soluasuminen, ainakin toistaiseksi, rittää.

Tämän maiseman jättäisin...

Asken on tavallaan iso. Tavallaan pieni. Mutta askeleen äärellä ymmärrän paremmin kaikkia niitä, joita muutos pelottaa. Olipa se muutos sitten hyvään, pahaan, isoon tai pieneen. Kun miettii askeleen ottamista, tuntuu kuin jalkoja pitelisi maassa kymmenen kiloa rautaa.

Kuitenkin samalla ajatus uudesta kutkuttaa sanoinkuvaamattoman paljon.

Elämässä näitä kohtia tulee aina. Joskus haluaa vielä hetkeksi jäädä paikalleen, jos paikkallaan on ihan hyvä. Joskus on mentävä eteenpäin. Kumpi aika minulla on? Vielä en tiedä.

Huomenna tiedän.

Minkä päätöksen äärellä sinä epäröit viimeksi?

Tule, tule hyvä kakku…

Nykyaikaisiksi ihmisiksi me olemme edelleen melko taikauskoisia. Koputamme puuta, välttelemme tikapuiden ali kävelemistä ja lohduttaudumme sirpaleiden keskellä sanoen, että ne tuovat onnea. Juhannukseenkin liittyy taika jos toinenkin. Kummasti ne tuntuvat liittyvän jotenkin naimaonneen…

Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.
(Toivottavasti se puoliso ei ole siellä kaivossa, lammessa tai lähteessä.)

Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.
(Mitä iloa on sulhosta, joka on jo kuollut?)

Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.
(Minulle on koko pieni ikäni väitetty, että savu seuraa sitä, joka on pienenä kiusannut lehmiä.)

Jos juhannusyönä kerää seitsemän kukkaa ja ylittää seitsemän aitaa ja nukkuu kukat tyynyn alla, niin unessa näkee tulevan sulhasen/morsiamen.
(Miksei mulle ollut kukaan noista aidan ylittämisistä kertonut? Ilmankos eivät ole pelkät kukkaset toimineet.)

Kuva: Paul Williams

Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.
(Eli kannattaa viettää juhannusta paikassa, jossa ei ole käkiä.)

Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.
(Ajatuksena hivenen pelottava… Tulee mieleen kauhuleffa tai pari)

Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärin päin jalassa.
(Vain Suomen suvessa tarvii nukkua sukat jalassa.)

Kun juhannusyönä kiertää kolmikulmaisen pellon kolmeen kertaan alastomana, niin kolmannella kerralla tulee sitten se tuleva elämänkumppani vastaan.
(Kolmikulmainen pelto? For real?)

Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.
(No varmasti ainakin, jos joku sattuu paikalle.)

Kun juo itsensä juhannuksena kaatokänniin, soutaa keskelle järveä ja nousee kusemaan seisaaltaan, voi nähdä rannalla tulevan leskensä.
(Että viisaasti vesillä sitten, eiks juu?)

Erinomaisen hyvää juhannusta ja naimaonnea kaikille!

Toivoo Aliisa, vasemman jalan sukka jalassa väärinpäin

ps. Olisi kyllä kätevää olla irlantilainen, sillä Irlannissa kokon savun yli kolmesti hyppäämällä puhdistuu sekä synneistä että sairauksista. Melko nerokasta!

Kymmenviikkoinen kesä

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että koululaisen kesä on kymmenen viikkoa pitkä? Kymmenen! Vaikka esimerkiksi me opiskelijarentut saamme jatkaa kesälomaamme elokuun loppuun asti, kyllä ilmassa alkaa olla jo selvää kesän lopun tuntua, kun koulureppuja aletaan mainostaa lehdissä. Ei sitä turhaan sanota, että Suomen kesä on lyhyt, vaikkakin vähäluminen.

No tämän ei nyt ole tarkoitus millään tavalla masentaa ketään. Tämän tiedon on määrä toimia samanlaisena herätteenä kuin se oli minulle ja asiasta kertoneelle työkaverillenikin. Kesä on NYT! Just juurikin nyt eikä melkein kohta huomenna.

Olen sivukorvalla kuullut monien käyttävän seuraavanlaista lausetta: ”hei pitäs joskus tässä kesän aikana nähdä ja tehdä sitä tai tätä”. Ehdotankin seuraavaa. Älkää tuudittautuko petolliseen ”vielä on kesää jäljellä” –rallatteluun, vaan ottakaa silmä käteen. Kesä on nyt, joten sitä jotain kesän aikana tehtävää juttua olisi parempi tehdä jo huomenna, ellei tänään.

Älä siis lykkää sen varjolla, että ehtiihän tässä. Kuten tuossa kevään korvalla muistuttelin, tämä hetki tässä ja nyt unohtuu liian usein, vaikka juuri nyt saattaisi olla aivan erinomainen hetki mennä syömään jäätelöä.

Hmm… pitäisiköhän mennä syömään jäätelöä?

Anna miehen voittaa

Näin neuvoo ystävistäni parhain. Se koskee toisinaan myös miehiä, joiden pitää antaa naisen voittaa. Kun tutustuu uuteen ihmiseen ja tulee väittely- tai muu kisatilanne, on oikeasti ihan hyvä idea antaa toisen tahallaan voittaa. Miksi? Siksi, että voittaminen on kivaa.

Kuva: terren in Virginia

Pääsääntöisesti haluamme herättää uusissa tuttavuuksissa positiivisia tunteita. Voittamisessa niitä on kasapäin. Lisäksi jos osoittaa olevansa hyvä häviäjä, se vahvistaa positiivista mielikuvaa. Ei aina tarvitse voittaa vain voittamisen vuoksi. Joskus saattaa voittaa enemmän häviämällä. Tämä ajatus on sukua ehdotukselle, jonka mukaan miehen (tai naisen) pitäisi antaa myös auttaa.

En halua (otsikosta huolimatta) lähteä siitä oletuksesta, että nimenomaan aina miehen tarvitsee voittaa. Vaikka juttua olenkin kuullut, jonka mukaan miehillä olisi suurempi näyttämisen tarve vieraan naisen läsnäollessa. Mutta ylipäätään kannattaa antaa sen voittaa, jonka haluaa hyvällä ja myötämielisellä tuulella olevan.

Aina ei voi voittaa ja miten se nyt meni?

Miten hymyillään?

Ihmisillä on erilaisia pulmia. Pulmia, kuten kuinka paistetaan kala uunissa tai kuinka irrotetaan kalkkisaostumat kaakeleista. Mutta joku piruparka oli eksynyt seuraamme googlettamalla "kuinka hymyillään". Tiedätkö sinä kuinka hymyillään? Miten ihmeessä antaa vastaus moiseen?

Fysiologisesti en osaa kertoa, miten hymyillään. Tiedän kuitenkin, että sillä on jotain tekemistä kasvon lihasten kanssa. Ja kuten mitä tahansa muitakin lihaksia, myös kasvon lihaksia voi treenata. Ota siis peili kauniiseen käteen ja ala nostella suunpieliä tarmokkaasti ylöspäin. Samalla voi ajatella hymyilyttäviä asioita.

Kuva: Amanda

Hymyilläkseen voi ajatella sitä tunnetta, kun koiranpentu nuolee sormia. Miettiä miltä näyttää, kun ystävä avaa oven. Muistella miltä tuntui herätä lapsena jouluaattoaamuna. Voi palata hetkeen, jolloin lumihangessa pyörittyään palaa saunaan ja koko ihoa kihelmöi. Tai miettiä sitä hetkeä, kun puhelin viimein soi. Voi ajatella miten mukavalta tuntuu, kun kevään aurinko lämmittää nenää. Tai kun upottaa varpaat hiekkaan. Tai kahlaa polvia myöten meressä. Tai muistella sitä kertaa, kun näki maailman kauneimman ihmisen ensimmäisen kerran.

Voi miettiä täytekakkua. Tai karjalanpiirakoita. Tai sitä hetkeä, kun sai todistuksen ja kesäloma alkoi. Tai miltä tuntuu mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Voi muistella sitä tunnetta, kun sai ajokortin. Tai oppi ajamaan polkupyörällä. Tai kuuli päässeensä kouluun tai töihin. Voi miettiä miltä tuntuu, kun katsoo kadulla jotakuta silmiin, kääntyy perään katsomaan ja huomaa, että toinenkin kääntyi. Voi muistella sitä hetkeä, kun ensimmäinen lentomatka oli ohi ja pyörät osuivat kiitorataan. Tai sitä tunnetta, kun herää keskellä yötä ja tajuaa, että vielä saa nukkua muutaman tunnin.

Hymyilyttääkö?

Lupauksia uudelle vuodelle

Mikä teidän suhtautumisenne uuden vuoden lupauksiin on? Lupaatteko jotain? Pidättekö lupauksenne? Onko tässä perinteessä mitään järkeä? Itse kuulun siihen kategoriaan, joka aina hyväuskoisesti lupaa jotain, eikä sitten pidä sitä kuitenkaan. Siksi tulin tässä uuden vuoden aaton tuntumassa miettineeksi, mitä tekisin tänä vuonna toisin. Sitten istuin mökissä keskellä metsää, katsoin Dr. Philiä ja sain vaikutteita. Älkää huolestuko vielä!

Phil-setä kertoi, että uuden vuoden lupauksissa pitäytyminen ei ole kiinni tahdonvoimasta vaan uudelleenohjelmoinnista. Hämmentävästä termistä viis, pähkinänkuoressa homma menee näin: pitää muokata ympäristöään niin, että se mahdollistaa lupauksen toteuttamisen. Tästä sain idean ja sanoisin, että jokainen on vapaa kaikessa rauhassa kopioimaan ideani, sillä se on lähestulkoon aika hyvä.

Vuoden 2011 uuden vuoden lupaukseni on seuraava: aion soittaa enemmän ihmisille. Erityisesti siskoille, mutta myös kauempana asuville ystävilleni. Ja miten aion nyt uudelleenohjelmoida ympäristöäni? Aion ottaa ensin kalenterin ja valita satunnaisia päiviä (muutamia kuukaudessa) ja kirjoittaa satunnaisia kellonaikoja ja satunnaisia ystäviä/sukulaisia noiden kellonaikojen perään. Ja piirtää luurin kuvan. Sitten otan puhelimen ja kopioin nuo päivämäärät ja kellonajat tehden niistä muistutuksia, jotten voi unohtaa. Joka kerta, kun puhelin muistuttaa itsestään, minä soitan ja kysyn, että mitä kuuluu.

Kuva: macinate

Ehkä joskus kesäkuussa kerron sitten, olenko pitänyt tänä vuonna lupaukseni. Mitä sinä aiot luvata? Soitatko sinä tarpeeksi sukulaisillesi ja ystävillesi?

Hyvää loulua!!

On aika pienen viestin ennen vetäytymistä tunturille mökkeröiseen joulun viettoon. Rakkaudella koottu, rosoisuus allekirjoittaneen käsialan mukainen.



Vilpitön ja lämmin kiitos. Olette parhaita.

Hyvää joulua!

Käyttäkää aurinkorasvaa

Otsikon neuvo ei ole ehkä kaikista ajankohtaisin, mutta muut tämän videon neuvot ovat. Harvasta videosta tulee yhtä hyvälle tuulelle kuin tästä. Se on pitkä, mutta se on ihana.



Joten, olkaa lempeitä polvillenne, sillä kaipaatte niitä, kun ne ovat poissa.

Mä varaan Paulille paikkaa

Saanko esitellä Paulin. Paulilla ei ole tukkaa, eikä partaa, sillä parta ei pahoille kasva. Ja Pauli on paha, mutta mahdottoman kätevä mies, onhan Pauli sentään Pasin veli. Ainoa huolenaiheeni on, että Pauli lähtee Pasin luokse Lappiin, sillä Paulia tarvitaan paikalla.

Pauli on se kaveri, jolle varataan baarissa paikkaa, kun ei huvita puhua naapuripöydän örveltäjien kanssa. ”Saako tähän istua?”, kysyvät örveltäjät. ”Ei se nyt käy, koska pidän Paulille paikkaa”, kuuluu vastaus. Pauli on mahdottoman kätevä, koska Pauli on aina melkein jo perillä.

Kuva: JapanBlack

Pauli on myös se kaveri, joka juuri oli linjan toisessa päässä, kun sukulaiset kyselevät. ”Kukas sulle soitti?”, utelevat sukulaiset. ”Pauli”, kuuluu selittelemätön vastaus. Pauli on mahdottoman kätevä, koska Paulilla on paljon asiaa, ja siksi se soittelee ja laittaa viestiä tämän tästä. Jos kuitenkin lisäkysymyksiä herää, kuten ”Ai, kuka Pauli?”, voi vastata reippaasti, että ”No se Pasin veli” ja livetä paikalta.

”En se minä ollut, se oli Pauli”, voi vastata silloin, kun on parempi, ettei vastaus ole ”minä”. Kun hylly tippuu seinältä ja isä karjuu naama punaisena tivaten, kuka sen siihen naulasi, oli se tietenkin Pauli. Pauli taisi olla viimeinen, joka lähti autosta ja jonka ovi jäi raolleen, kun aamulla on akku tyhjä koko yön palaneen sisävalon takia. Pauli lienee käynyt myös omenavarkaissa viimepäivinä, onhan Pauli paha mies ja selkeä omenavarkas.

Minä varasin Paulille paikkaa viimeksi maanantaina. Oletko sinä nähnyt Paulia viimeaikoina?

Syyshurmaa ja ystävyystunteja

Nyt on ihana aika vuodesta. Värit hiipivät puihin, ilma on aamuisin kirpeä, iltaisin on tunnelmallisen pimeää. Päivät ovat kuitenkin kohtuullisen pitkiä, eikä ole vielä liian kylmäkään. Ja mikä parhainta, on se sama uuden alkamisen tunne, mikä tuli ennen aina siitä, kun sai muutaman uuden kouluvaatteen ja uudet koulukirjat. Uutta, jännää, syksy.

Kuva: elbfoto

Syksyisin voi myös huijata itseään muuttamaan tapojaan, koska arkea suunnitellaan uudelleen. Aikatauluja muokataan, harrastuksia aloitetaan, suunnitelmia tehdään. Sinne voi sekaan sujauttaa jotain uutta kuin varkain ja toivoa, että se sujahtaa osaksi arkea ja rytmiä. Viikosta voi kuin huomaamatta napata yhden tunnin ja antaa sille uuden tarkoituksen. Minä antaisin sille nimeksi ystävyystunti ja tässä lista asioita, joita tuona tuntina voisi tehdä:

• pitkä kirje sellaiselle ystävälle, joita näkee harvemmin
• piipahdus kotimatkalla jonkun oven taakse
• puhelu mummolle tai ukille
• ylimääräinen kuppi kahvia lounaan jälkeen
• portinpielessä suustaan kiinni jääminen naapurin kanssa
• Skype-sessio sisaruksen kanssa
• poikkeaminen lähipubiin työkaverin kanssa
• lahjan tai kortin itse tekeminen
• Facebookissa kaikkien ystävien hyvien statuspäivitysten peukuttaminen
• perusteellinen kommentti blogiin / foorumikeskusteluun

Ystävyystunnin funktio ei olisi se, että tekisi sitä, mitä muutenkin tekee ystäviensä kanssa mielellään. Vaan sitä, mikä kaiken muun alle aina hautautuu ja tekemättä jää ja ehkä jotain, mitä tietoisesti välttelee. Esimerkiksi minä en pidä sähköpostista yhtään välineenä, en tykkää lainkaan kirjoittaa sähköpostia ja siksi se lipeää aina listan viimeiseksi. Sähköpostia on kyllä kiva saada ja minulla on muutama hyvä ystävä, joihin pidän yhteyttä ainoastaan sähköpostilla. Mutta tarvitsisin ystävyystuntia, jotta se patistaisi minua sähköpostilaatikolle vähintään kerran viikossa.

Tarvitsisitko sinä ystävyystuntia? Tai kenties jotain muuta tuntia? Mikä tunti se olisi?

Karhunpoika sairastaa

Sairastaminen on ikävää. Olipa kyseessä pikkuruinen flunssa tai sänkyyn kaatava kokonaisvaltainen vatsatauti. Kipeänä oleminen on juuri sitä aikaa, kun yksin oleminen tuntuu ikävimmältä. Tietysti omaa sängynpohjalla ruokottomaksi muhjuuntunutta olemusta ei haluaisi kenenkään näkevän. Paitsi ehkä parhaan ystävän, joka on varmasti nähnyt pahempaakin.

Minulla on käynyt hyvä tuuri, sillä vaikka yksineläjä olenkin, on sairastamistani aina helpottanut ystävä tai pari. Vaikka muiden vaivaaminen tuntuu ikävältä, on puolentoista viikon influenssa melko toivoton kokemus, ellei joku tuo välillä kaupasta mustaviinimarjamehua. Jos ei voi kotikotiin kömpiä sohvalle perheen paijattavaksi, on ystävän auttava käsi heti seuraavaksi parasta, mitä sairastava voi toivoa.

Elämme pahinta flunssa-aikaa, yksi toisensa jälkeen joutuu hetkeksi vuoteen omaksi. Kun soittaa kaverille ja kuulee tämän olevan flunssan kourissa, on todellinen ystävyyden teko kysyä, voiko hänelle viedä kurkkupastilleja ja carmolis-tippoja, vaikka kuinka tekisi mieli pysyä turvavälin päässä sairastavasta.

Minäkin olen kipeä ja siksi päivitykset ovat jääneet viime päivinä vähemmälle. Jospa se tästä pian helpottaa. Nyt kuitenkin teekupin kimppuun. Millä sinä taltutat syysflunssan?