Ystävyys on rutiini

Alaks olee? on minulle kuin ystävä. Kun annan sille aikaa ja näen sen eteen vaivaa, se palkitsee minut. Haluan huolehtia siitä, välitän siitä ja tulen siitä iloiseksi. Käytännössä tulen teistä iloiseksi. Usein.

Alaks, kuten muutkin ystävyyssuhteet, on osa elämän rutiinia. Jos tuo rutiini muuttuu, on ystävyyskin vaarassa. Näin meinasi käydä viime vuonna, kun tulin yhtäkkiä muka niin kiireiseksi, että aloin laiminlyödä Alaksia.

Ystävyys on vaarassa aina, kun ystävysten elämänrutiini jollain tavalla muuttuu. Kun ystävä muuttaa toiselle paikkakunnalle, työpaikat tai koulut vaihtuvat, toinen löytää puolison, tai ilmaantuu jokin muu elämänrutiinia selkeästi muuttava asia, ystävyyden täytyy taas mukautua uusiin olosuhteisiin.

Ystävyys suorastaan syntyy rutiineista eli yhdessä tehdyistä asioista ja yhteisistä elämäntilanteista. Siksi ystävystymme helposti naapureidemme ja koulu-, työ- ja harrastuskavereidemme kanssa. Ihmiset, joita näemme usein ja joiden kanssa tulee vietettyä paljon aikaa kuin varkain, tulevat meille automaattisesti läheisiksi.

Kun rutiini rikkoutuu, on etsittävä uusia yhdessä olemisen tapoja. Yhteiset koiralenkit, ruokatauot, välitunnit tai iltateet muuttuvat muunlaisiksi ystävyyden ilmenemismuodoiksi. Etäystävyys etsii toteutumistaan kirjein, puheluin, Facebookein, messengerein ja sähköpostein. Lakannut työkaveruus vaatii sovittuja tapaamisia jatkuakseen. Koulussa yhdessä vietetty aika muuttuu muunlaisiksi näkemisiksi.

Skype mahdollistaa uusia etäystävyyden muotoja.

Ellei uutta rutiinia synny, ystävyys helposti hiipuu. Vaikka kuinka välittäisi ystävästään ja haluaisi pysyä yhteyksissä, uudet elämänrutiinit vievät helposti mennessään. Ajan saatossa ystävyyden käy kalpaten, ellei jonkinlaista yhdessä olemisen tapaa ole.

Vaikka nähtäisiin harvemminkin, rutiini ankkuroi ystävyyttä. Tällöin joka jouluiset näkemistraditiot ja muut pienet sanattomat sopimukset muodostuvat korvaamattoman arvokkaiksi. Ne lujittavat ystävyyttä silloinkin, kun oma arkirutiini tahtoo syrjäyttää vanhaa uuden tieltä.

Näin ollen minäkin yritän palauttaa Alaksin lujemmin osaksi arkirutiiniani. Sopivaa hetkeä ei synny, ellei sellaista yksinkertaisesti ota. En ole vielä koskaan löytänyt itseäni tilanteesta, jossa minulla ei olisi kerta kaikkiaan mitään tekemistä.

Aika on loppujen lopuksi priorisointikysymys. Tajusin sen sunnuntaina, kun otin kaksi kokonaista tuntia muka täydestä päivästä siivotakseni lupaa kysymättä sulaneen pakastimen. Mistä se muka olematon kaksi tuntia ilmestyi? Nii-in, sanopa se. :)

Mutta mistäs minä sitten oikein kirjoittaisin? Ovatko sinun ystävyyssuhteesi rutiineja?

Ystävyys on epätäydellisyyksiä

Istuin illan ratoksi iltateellä, kun ystäväni päästi puolihuolimatta suustaan vuoden viisauden. Se meni jotakuinkin näin: "Virheet tekevät ihmisestä rakastettavamman. Jos toisessa ei ole mitään heikkouksia, eikä mitään virheitä, on ystävyys sellaisen ihmisen kanssa vaikeaa. Häntä ei voi koskaan auttaa, eikä hänen tukenaan voi olla. Ei synny symbioosia."

Tämä ajatus pysähdytti. Ajatellaan hypoteettisesti, että olisi olemassa ihminen, jossa ei olisi virheitä. Olisi ihminen, joka olisi aina hyväntuulinen, onnellinen, ongelmaton ja täydellinen. Entä, jos voisi olla ihminen, jolla ei koskaan menisi huonosti ja jolla ei olisi ikinä mitään hätää.

Mitä ystävyys hänen kanssaan olisi? 

Voisiko ihmiseen ikinä syntyä syvempää luottamusta, ellei sitä luottamusta koskaan testattaisi? Uskaltaisiko hänelle koskaan kertoa omista epätäydellisyyksistään, jos hän ei koskaan jakaisi omiaan? Hakisiko häneltä apua, jos tietäisi, ettei voisi koskaan maksaa tuota saatua apua takaisin?

Kuva: Grigory Kravchenko

Kaverit ovat niitä, joille kuuluu aina "ihan hyvää" ja joiden kanssa elo on enimmäkseen kivaa ja huoletonta. Ystävät sen sijaan ovat niitä, joiden synkätkin puolet ovat tulleet tutuiksi. Tuntuu siltä, että ystävyys vahvistuu sitä enemmän, mitä lujemmista karikoista yhdessä luovitaan.

Kaunista säätä ja hyviä puolia on helppo esittää kaikelle kansalle. Vaatii enemmän luottamusta, että voi näyttää arvet ja paljaat kasvot, kertoa murheet ja pyytää apua. Ehkä siinä on siis jotain perustavanlaatuisesti ystävyyteen kuuluvaa.

Täydellistä on vaikea rakastaa. Tasapaino säilyy, kun molemmissa on omat kolonsa ja särönsä. Kaiken järjen mukaan täydellisyys on myös valheellista, sillä ei kai sellaista olekaan, jossa ei särön säröä olisi? Jos varoo ja peittelee kaikkia virheitään, ei anna kenellekään mahdollisuutta kiintyä niihin.

Ystävyys ei pelkää heikkouksia, vaan haluaa auttaa, tukea ja välittää. Älkää siis peittäkö omianne, vaan antakaa ystävyyden lujittua niistä.




PS. Otan edelleen ehdotuksia vastaan siitä, minkä Random Act of Kindnessin toteutan ilmojen vähän viiletessä. Käy ehdottamassa jotain!

Luotan, kun en meikkaa

Yleisesti jakamista pidetään luottamisen merkkinä. Kun toiselle uskaltaa puhua ja avata sydämensä suurimmat salat, silloin uskotaan myös luottamuksen vallitsevan. Eikä se väärä oletus olekaan.

Puhuminen ei kuitenkaan ole ainoa tapa osoittaa luottamusta. Olen tuntenut olevani luottamuksen arvoinen, kun...


1) ... haltuuni on uskottu koira, lapsi, puoliso, kukkaset tai iguaani.
Kun ystävä kokee voivansa laskea käsiini minkä tahansa hänelle tärkeän asian, se on luottamuksen merkki.

2) ... seurassani on oltu ilman meikkiä ja hiuslakkaa.
Meikki on eräänlainen suojamuuri sekin. Se peittää alleen jotain, vaikka olisikin tarkoitettu korostukseksi. Kun seurassani on niin helppo olla, että ihminen uskaltaa näyttää juuri ja täysin omalta itseltään, koen se luottamiseksi.

3) ... minulle on huudettu ja kiukuteltu.
Vain ihmisille, joiden luottaa pysyvän elämässään ehdoitta, uskaltaa kiukutella, mököttää ja huutaa.

4) ... kanssani on lähdetty matkalle.
Reissussa toisesta näkee paljon, toisinaan kaiken. Jos uskaltaa lähteä yhteiselle matkalle, uskaltaa näyttää itsestään arkoja ja hankaliakin puolia.

5) ... seurassani on istuttu hiljaa.
Hyväksyvä ja vaivaton hiljaisuus on siihen luottamista, että ei ole pakko puhua silloin, kun ei vaan ole mitään asiaa.

6) ... minulle on lainattu tavaroita.
Etenkin kirjojen lainaaminen on minulle merkki siitä, että luottotietoni ovat kunnossa.

7) ... olen saanut kuunnella soittamista tai laulamista.
Ujon ihmisen rakkaimman harrastuksen kuunteleminen osoittaa enemmän luottamusta kuin tuhat juorua.

8) ... syliini on nukahdettu.


Mikä sinun mielestäsi kertoo luottamuksesta?

Milloin tapailu muuttuu seurusteluksi?

"Missä vaiheessa "tapailusta" tulee seurustelua? Mikä sen määrittää, kauan se kestää? Mitä se oikeasti on?" Tällaisia kysymyksiä sain pohdittavaksi lukijalta Kysy Aliisalta -nappulan kautta. Kiitos lukijalle hyvästä kysymyksestä.

Mitäkö se seurustelu oikein on? No,  ihan varma en voi olla, koska en loputtomasti ole tätä seurustelemista harjoitellut. Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin en ollenkaan. Sori vaan Tuomas, jos ollaan 16-vuotiaita, niin sitä ei lasketa. Sori vaan kaikki 16-vuotiaat.

Konsultoin tietämättömyyksissäni sitten Selmaa ja Selma vastasi näin: "Seurusteleminen on sitä, kun kaksi aikuista on romanttisessa mielessä ihastuneet toisiinsa ja heidän välillä on sellainen juttu, jota kutsutaan parisuhteeksi. Parisuhteen määritelmähän on sitten se, että siihen kuuluvat osapuolet ovat valmiita tekemään parisuhteensa eteen töitä ja parisuhteella on mahdollisuus evoluutioon."

Kuva: Muareen Didde

Okei. Jos tätä nyt sitten maalaisjärjellä purkaisi vähän palasiin, näkisin, että tapailu muuttuu seurusteluksi yhdessä seuraavista kolmesta tapauksesta.

1) Sovitte olevanne yksiavioisia. Eli, kun toisia miehiä ja naisia ei ole lupa enää tapailla, pussailla tai muutenkaan romanttisessa mielessä lähestyä, se on silloin sitten seurustelua.

2) Molemmat vaihtavat Facebookin parisuhdestatuksen "sinkku"-asennosta ja asettavat tilalle asetuksen "parisuhteessa". It's complicated ei käy.

3) Puoliskosi esittelee sinut tyttö- tai poikaystävänä. Ellet ole (hermafrodiitti tai) asiasta kovasti eri mieltä, silloin tilanne voidaan julistaa seurusteluksi.

Näin väitän. Sen sijaan kysymykseen mitä seurustelu on, en osaa vastata. Auttakaa hyvät lukijat Aliisaa mäessä. Mitä se seurustelu oikein on?

Kaverit kengissä

Ystävänpäivän jälkimainingeissa pitäydytään tässä Alaksin toisessa vierailijapostauksessa. Tänään ystävyyttä pohdiskelee Selma.

Yhdestä ei ole kaikkeen, mutta kahdesta on jo huomattavasti enempään. Esimerkiksi ystävyyteen. Ystävä ei ole ystävä ilman ystävää. Se on siis puolet? Onko ystävyys silloin kaksi puolikasta, jotka yhtäläisyyksillä ja erilaisuuksilla täydentävät toisiaan?

Koska ystävyydessä ollaan yhdessä, ollaan ystäviä toisillemme, olet sinäkin siis jotakin jollekin, jotakin varten. Ystävänä oleminen on muutakin kuin omana itsenään olemista. Toisen huomioon ottaminen ja tukeminen tarkoittavat sanoja ja tekoja, joita et ehkä tekisi yksilönä. Ystävän ominaisuudessa tulee joskus olla lojaalimpi ystävälle kuin itselleen.

Esimerkiksi ennen suunsa aukaisemista, tovin pohdinta aiheesta” mikä on nyt ystävälleni hyödyllistä” ei mene hukkaan. Ehkä maailma on rankka paikka ja asiat joita haluaisit sanoa ovat totta, mutta sillä hetkellä voi olla arvokkaampaa unohtaa raudan kylmä realismi ja tuomitseminen ja tarjota ystävälle veden kestävä olkapää. Kyllä maailma lukee itse lakejaan, ei meidän tarvitse pitää siitä huolta.

Kuva: demandaj

Kun kahden ystävän ominaisuudet yhdistetään, on vahvuuksia sielläkin missä heikkouksia. Toimivassa ystävyyssuhteessa tuomme esille parhaat puolemme ja paikkailemme toistemme heikkoudet. Ystäväsi voi olla sinulle sitä, mitä itse et juuri nyt pysty olemaan. Muovaudumme barbapapan tavoin toistemme tarpeisiin olemalla siinä kohdassa enemmän, missä hän on vähemmän.

Ystäväsi heikkouden hetkellä, häntä säälimällä vajoat vaan heikommaksi ja huolestuneisuutesi muuttuu painolastiksi. Silloin on sinun vuorosi olla vahva hänen puolestaan. Jokaisen täytyy saada olla joskus heikko tuntematta huonoa omatuntoa ystävänsä huolestuttamisesta.

Päättämättömyyden tai valinnan vaikeuden iskiessä, hoputtaminen on turhaa. Sen sijaan on hyödyllisempää auttaa kaveria valinnassa tai jopa päättää hänen puolestaan. Onhan hänellä huomattavan hyvä maku ystäviäänkin valitessa, miksi et siis joskus luottaisi vaikkapa hänen jäätelömakuunsa.

Ystävyydessä on oiva taito osata asettua kaverin kenkiin. Toisen saappaisiin astumisen ohella pääsääntöinen tehtävä ystävyydessä on seurata toinen toistensa askeleita vierestä ja huomauttaa jos toinen laahaa tai kengän nauhat ovat auki. Kävellä vierellä, joskus pitää ehkä kädestä.

Ei kaikkea ystävyydessäkään tarvitse tehdä toisen puolesta, riittää että on hengessä mukana. Niinäkin päivinä kun ihminen haluaa kävellä yksin, hän voi luottaa siihen että ystävä turvaa selustan. Yksi menee edeltä käsin ja toinen tulee jaloilla perässä.

Mitä ystävyys minulle merkitsee?

Hyvää ystävänpäivää vaan! Tähän aikaan vuodesta lässytetään aina sitä samaa, kuinka ystävänpäivä on joka päivä, kuinka Valentinus vie rahasi ja miten sydän on oikeasti aika ruma elin. Saattaa se olla niinkin, mutta tuohon kitinään hukkuu se olennainen ajatus.

Olennainen ajatus on se, ettemme aina muista sanoa ääneen, kuinka paljon toisia arvostamme. Kyllähän minä tiedän, kuinka paljon minä sinusta tykkään. Välillä tahtoo unohtua se, ettet sinä välttämättä sitä tiedäkään. Siksi meillä on tämä ystävänpäivä, että tulisi hetkeksi pysähdyttyä vaikka sen armottoman ruman sähköisen ystävänpäiväkortin äärellä ja ajateltua ystävää.

Siksi minäkin pysähdyn nyt hetkeksi pyyhe päässä ja rahkakippo nenän edessä miettimään ystäviäni ja kertomaan kaikelle lukevalle kansalle, mitä he minulle merkitsevät. Nimittäin.

Kuva: sono salvo

Ystävät tekevät minusta sellaisen kuin olen. Jokainen yksitellen ja kaikki yhdessä. He tuovat minusta parhaat puolet esiin, auttavat lakaisemaan maton alle ne huonot. Heidän kanssaan saan olla minä, olipa esillä kummat tahansa.

Ystäväni ovat henkireikä, pelastusrengas, turvavyö, kaasu, jarru, kytkin ja pitkät valot. He ovat järkeni, kun tulen hulluksi ja hulluus, kun meinaan olla liian järkevä. Inspiroidun, ihailen ja kunnioitan ystäviäni suunnattomasti.

Ystäväni merkitsevät minulle turvaa. Voin luottaa heihin, olipa hätäni minkämoinen tahansa. Vaikka kaukanakin, he ovat aina lähelläni. He tuovat elämääni jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Ystäväni merkitsevät elämässäni vaihtelua ja erilaisuutta. Ei ole kahta samanlaista, ei kahta samanlaista hetkeä, tarinaa, matkaa tai polkua. He ovat minulle seikkailu, uusi näkökulma, tuoreempi ajatus, erilainen vaihtoehto.

He ovat valinneet minut ja siitä olen ikuisesti kiitollinen ja ihmeissäni. Minä olen valinnut heidät ja heidän kanssaan myös pysyn, vaikka välillä tie olisi roudan vaurioittama. Me olemme valinneet toisemme, tahallaan tai vahingossa. Se on ihme.

Minä rakastan ystäviäni. Teistä jokaista, juuri sinua.

Ystävyys on kiinnostumista

Ystävyyden määritelmä on kaikkea muuta kuin selvä. Sitä on yritetty löytää sanakirjoista, enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä. Lisäksi on pohdittu, onko ystävyys aikaa, puhumista, kriisitukiapua, rehellisyyttä ja/tai luottamista. Yksi on kuitenkin mielestäni selvää. Ystävyys on toisesta kiinnostumista.

Kun löytää kiinnostavan ihmisen, häneen haluaa tutustua. Tässä ei liene mitään epäselvää. On helppo olla kiinnostunut kiinnostavasta ja tutustuminen on vaivatonta, kun molemminpuolinen uteliaisuus vallitsee. Mutta ajan saatossa, kun toiseen on jo tutustunut ja hänet tuntee läpikotaisin, on ystävyys sitä, että edelleen jaksaa kiinnostua ja olla kiinnostunut toisen elämästä ja tämän asioista.

Kaikilla meillä on toisten mielestä totaalisen epäkiinnostavia elämänalueita, jotka ovat itselle tärkeitä. Vaikka ideaalitilanteessa ystävät ovat sen verran samanlaisia ja jakavat kiinnostuksenkohteita, että rakkaista asioista vaahtoaminen synnyttää kuulijassa vastakaikua, ei näin kuitenkaan koskaan täysin ole. Vaikka minä haluaisin vaahdota blogin statistiikasta, en voi olettaa, että kaikki ystävistäni olisivat aiheesta vähääkään kiinnostuneita. Mitä sen sijaan voin odottaa, on että he välillä kiinnostuvat asiasta siksi, että se on minulle tärkeää.

Kuva: The Consumerist

Ystävyys on sitä, että muistaa aina välillä kiinnostuneena kysyä "mitenkäs se teidän remontti edistyy?" tai "saitko sen esseen palautettua?" tai "miten siellä anoppilassa sujui?" tai "joko sinusta tuntuu paremmalta kuin viimeeksi?". Se ei siis ole pelkästään sitä, että näennäisen kiinnostuneena kuuntelee ystävän innostunutta pölinää koiran kehitysvaiheesta tai talvirenkaiden metsästyksestä. Vaan kiinnostumista pitäisi osoittaa aktiivisesti. Se paitsi tuo ystävälle tunteen, että hänen asiansa ovat tärkeitä ja että ystävä välittää, mutta myös tuo esiin sen, että ystävä on kuunnellut tarkasti ja noteerannut edellisten keskustelujen annin.

Jokainen meistä unohtuu välillä pölisemään omia asioitaan ja meinaa unohtaa kuulijan. Varsinkin jos on sattunut jotain jännää ja paljon, sitä selittää monesti omia juttuja ihan tohkeissaan. Kiinnostuminen on myös sitä, että muistaa välillä keskeyttää oman puhetulvansa ja kysyä, että "entäs sinä, mitä sinulle kuuluu?". Se on kaksisuuntainen voima, sillä harva jaksaa olla yksipuolisesti kiinnostunut toisen asioista, ellei saa vuorostaan jakaa omia kuulumisiaan. Kiinnostuminen, kuten ystävyyskin, on vuorovaikutteista ja siksi niin tärkeää.

Niin, että vaikka toisen viimeaikaisin ja rakkain puheenaihe ampuisi omasta kiinnostuksen kentästä täysin ohi, ystävä kuuntelee, kiinnostuu ja osallistuu keskusteluun. Ja se onkin jännä, miten paljon voi oppia ruiskuvaletuista muovituotteista, kun jaksaa olla kiinnostunut ystäviensä puuhista.

Kiinnostaako sinua?

Ystävyys on aikaa

Puhumisen lisäksi ystävyys on aikaa. Mitä tuo aika on, sitä ei määrittele kukaan muu. Se voi olla yhdessä pelaamista, syömistä, juttelemista, ulkoilua tai ihan vaan vierekkäin hiljaa istumista. Mutta yhtä kaikki sitä aikaa on annettava. Merkitystä ei löydy onko aika kasvotusten annettua, puhelimitse vietettyä tai internetitse käytettyä. Pääasia on, että molemmat ovat läsnä, kun aikaa otetaan ja annetaan yhteiseen käyttöön.

Kuva: iMorpheus

Mutta miten käy maailmassa, jossa on aina kiire? Yhteiset kahvihetket täytyy varata useita viikkoja etukäteen, että ne saa mahtumaan. Spontaani yhteinen ajanvietto käy yhä vaikeammaksi. Joskus pelkkä pitkähkö puhelu tuntuu vievän enemmän aikaa kuin olisi hyväksi. Ketä ja mitä varten elämme elämäämme, ellemme niitä ihmisiä varten, joiden seurassa meidän on hyvä olla? Haluaisin kysyä mikä oikein on elämämme tarkoitus, mutta se lienee liian iso kysymys näin perjantaipäivään. Vai mitä tuumitte elämämme tarkoituksesta?

Uskon kuitenkin, että ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin. Ei täysin yksin. Loppujen lopuksi jokainen tarvitsee aikaa, jonka jakaa joku toinen, joku rakas ja läheinen. Ja jos me täytämme kalenterimme stressillä, joka ei jätä sijaa pysähtymiselle, kuinka meidän käy?

Viime sunnuntain Aamulehden Su Ihmiset –liitteessä oli Kirsikka Otsamon vinkkejä syksylle. Ensimmäinen niistä oli erinomainen: kun syksyn alkaessa kalenterissa on vielä tyhjää, täytyy ottaa kynä käteen ja ripotella pitkin syksyä erinäisiä merkintöjä. Kahvihetkiä, kavereiden kesken käytyjä lenkkejä, puhelun paikkoja, postikorttien lähetysmuistutuksia, kylään menoja ja muita ystävyyttä ja ihmissuhteita lujittavaa toimintaa. Kun kalenteri sitten alkaa täyttyä arjen vaateista, on helpompi pitää kiinni elämänlaatuajasta, jonka on kalenteriin etukäteen jo kirjoittanut.

Aion tehdä nyt lupauksen, vaikkei uusi vuosi olekaan. (Toisaalta syksy on aina ollut minulle enemmän uusi vuosi, kuin tammikuun uusi vuosi.) Lupaan, että tästä eteenpäin joka viikko teen jonkun sellaisen ystävyysteon, jota muuten ajanpuutteen nimissä lykkäisin tai karttaisin. Raporttia seuraa ja ehdotuksia kommentteihin. Otan melelläni haasteitanne vastaan!

Notebookbabies

Ystävyyttä on yritetty määritellä ennenkin. Mutta Tony Duskon animaatio, on kaikkia teksimääritelmiä parempi. Tässä teille ystävyyttä Notebookbabiesin havainnollistamana.



Lisättävää?

Kriisitukiapua

Toinen sanonta, josta en liiemmin välitä on ”hädässä ystävä tutaan”. Mutta niin kuin sanonnat yleensä, sekin on totta. Missään ei punnita ystävyyttä niin kuin hädässä. Minä olen välillä varsinainen kriisipallo ja silloin soitan jollekulle järkevälle ja tyynelle, joka pystyy puhumaan solmuni auki. Yleensä valintani on paras ystäväni Jokiksen Hanna, sillä hänellä on kyky taltuttaa pahinkin paniikkiaalto. Vaihdossa oli keksittävä korvike ja silloin metkujani hillitsi Claudia. Itse kukin kehittää itselleen joskus kriisin ja silloin on hyvä, jos on ystävä, joka auttaa siitä yli.

Kuunteleva korva on onneksi usein kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Kriisin ei tarvitse olla kovin isokaan, kun ystävän rauhallinen ääni on jo tarpeen. Jos meinaa maailma heittää volttia, kun matkalaukku on liian pieni, tavaraa liian paljon ja painoa ainakin tuplat, niin ystävän tarjoama ”hengitä, kaikki järjestyy, aloitetaanpa alusta, niin mitä siellä sun matkalaukussa oikein on?” –rauhoittelu on kullan kallista. Ei se paljon sen enempää vaadikaan.

Palaamiseni on nyt jo alkanut aiheuttaa hiipiviä maailman kaipuun ensi merkkejä. Muiden vaihdossa olleiden ystävien kesken olemme kaavailleet perustavamme kriisilinjan, johon voi milloin vain soittaa, kun vaihtoikävä iskee. Sitten mennään lähipubiin puhumaan lontoota ja lievittämään tuskaa. On hyvä, että on muita samaa tilannetta eläviä ympärillä, sillä toisen kriisiä on helpompi lievittää, jos sen on itsekin kokenut.

Lopuksi vielä vähän Ismo Alankoa.

Rehellisyys maan perii?

Kuten Flight of the Conchordsin laulu kertoo, ystävät kertovat, jos toisella on ruokaa suunpielessä tai vetoketju auki. Ystävät kertovat myös, jos on rähmät silmissä, vessapaperi roikkuu kengästä tai paita on nurin päin päällä. Mutta jos tukassa mönkii hämähäkki, tosiystävä ottaa sen pois ja kertoo vasta sitten, kun se on jo poissa.

Ystävyyteen kuuluu luottamuksen lisäksi rehellisyys. Jos ottaa ystävän mukaan valitsemaan uutta kämppää, autoa tai silmälaseja, ystävän tehtävä on olla se inhottava järjen ääni. Ystävän on muistutettava vuotavista putkista, käteen jäävistä ovenkahvoista ja päätä pullistavista visuaalisista vaikutuksista silloin, kun toveri meinaa sokeutua ihastuksesta. Näissä tilanteissa on vielä suhteellisen helppoa olla rehellinen.

Entäs sitten, kun ystävä on säveltänyt biisin, kirjoittanut runon, maalannut taulun ja on siitä ihan tohkeissaan. Ja kysyy, että mitä tykkäät. Ja omasta mielestä ystävän hengentuotos sattuu silmiin ja aiheuttaa painajaisia. Mitäs sitten? Periikö rehellisyys maan? Jos ystävä tekee sitä vain omaksi ilokseen, ehkei valkoinen valhe ja hyväksyvä selkään taputus ole synneistä suurin. Mutta entäs jos toveri kaavailee uraa laulajana, eikä saa yhtäkään nuottia kohdalleen? Onko ystävän teko pudottaa maanpinnalle ja ohjata muiden uravalintojen suuntaan?

Kuva: Frazzled Jen

Hankalaan asemaan joutuu myös silloin, kun kaveri tuo näytille uuden puoliskon, josta tämä on suu vaahdossa ja silmät kimmeltäen vauhkonnut useita viikkoja. ”No, mitä tykkäät, eikö ole ihana?” Väitän, että rehellisyys ei tässäkään tilanteessa peri maata, tuskin mertakaan. Ellei ystävän uusi puolisko kohtele tätä todella väärin tai ole jotenkin muuten vahingollinen, on tässä kohtaa syytä pitää oma näkemys omana tietonaan ja nyökytellä, että ”juu, ihana on”.

Luonnollisesti ulkopuolinen ei voi ikinä täysin tietää, mitä kahden ihmisen parisuhteessa tapahtuu ja siksi tuomitseminen on parempi pitää omana tietonaan. Mutta joskus näkee tuskaisen läheltä, ettei parisuhde tee ystävälle hyvää. Näin kävi tässä taannoin, kun erään tuttavani parisuhde tuntui aiheuttavan hänelle pelkkää itkua, murhetta ja pahaa mieltä. Vaikka kumppani olisi välillä miten ihana, ei sirpale onnea ainakaan ystävän silmissä riitä korvaamaan viikon mittaista itkua. Enkä tiennyt, mitä olisin sanonut.

Onko ystävän velvollisuus silloin kertoa, että olisi aika lähteä?
Onko valheella lyhyet jäljet?

Mitä ystävyys on?

Olen nyt viikon verran tyytyväisenä blogannut ystävyydestä määrittelemättä sitä lainkaan. Näin sunnuntain kunniaksi yrittäkäämme selvittää, mitä se ystävyys oikein on.

Yritin itse tiivistää ystävyyden muutaman lauseeseen. En onnistunut. Niinpä olen ottanut avukseni minua viisaamman tahon, joka tunnetaan vanhan kansan keskuudessa Nykysuomen sanakirjana (WSOY, 1973). Kyseisen opuksen mukaan ystävyys on ”ystävysten välinen suhde toisiinsa, ystävysten välinen kiintymys, luottamus, arvonanto tms; vrt. toveruus, kumppanuus | Lämmin, syvä, kestävä, todellinen”. Miltei neljäkymmentä vuotta vanha määritelmä tuntuu kestävän aikaa hyvin.

Modernimman tietolähteen, Wikipedian, mukaan ystävyys tarkoittaa ”kahden tai useamman ihmisen välistä yhteistyötä ja palvelevaa käyttäytymistä. Henkilöitä kutsutaan ystäviksi. Ystävysten välillä on molemminpuolista mieltymystä ja luottamusta. Ystävyyteen sinänsä ei liity mitään romanttista tai seksuaalista, mutta ystävyyden lisäksi kahden ihmisen välillä voi olla muitakin, myös romanttisia ja seksuaalisia tunteita. Ystävyys voi syntyä samankaltaisia kokemuksia omaavien ihmisten kesken tai ystävyydelle voi olla käytännön tarpeita”.

Mielestäni tämä on jokseenkin kliininen toteamus aiheesta. Mitä ylipäätään merkitsee ”yhteistyö ja palveleva käyttäytyminen”? Välittämistä, huolenpitoa, kiinnostumista, ymmärtämistä, puolustamista, kuuntelemista, suojelemista, jakamista, avautumista ja yhdessä tekemistä?

Englantilaiset väittävät Oxford English Dictionary:n sanoin ystävyyden olevan: The state or relation of being a friend; association of persons as friends. Tämä ei siis aukea, ellemme ota seuraavaksi käsittelyyn, mitä ystävät ovat. Samaisen teoksen mukaan ystävä on “one joined to another in mutual benevolence and intimacy’. Not ordinarily applied to lovers or relatives.” Ja tämä taas ei aukea tutustumatta sanaan benevolence, joka on “favourable feeling or disposition, desire to promote the happiness of others, kindness, generosity, charitable feeling, an emotion manifested towards another; affection; goodwill (towards a particular person or on a particular occasion)”. Englantilaiset siis painottavat määritelmässään ystävien välistä, molemminpuolista tunnetta ja halua tuottaa toiselle hyvää mieltä ja onnea.

Wikipedia ei anna erityistä määritelmää sanalle ystävä, mutta nykysuomen sanakirja sivistää meitä sanoen: ”ystävä l. ihmisestä suhteessa toiseen, johon hän on kiintynyt, jonka kanssa hän mielellään seurustelee ja johon hän luottaa ja joka puolestaan suhtautuu häneen samalla tavalla; vrt. toveri, kumppani, kuoma, kaveri | Hyvä, läheinen, rakas, uskollinen, tosi, petollinen” No tämä kävi ihan järkeen aina sanaan petollinen asti. Mitä ihmettä Nykysuomen sanakirja tällä tarkoittaa?

Osaatko sinä tiivistää ystävyyden yhteen lauseeseen?

ps. Kiitos Avee ystävällisestä kirjahyllyn penkomisesta ja Nykysuomen sanakirjan etälainasta.