Vieraskynä: Kuinka minusta tuli sosiaalinen

Tämä Aliisan blogihan on täynnä mitä ihastuttavimpia vihjeitä siihen kuinka tutustua uusiin ihmisiin, ylläpitää jo olemassaolevia ihmissuhteita, ja muuten vain elää tässä sosiaalisessa maailmassa jonne kaikki olemme joskus tupsahtaneet. Ne ovat hyviä ohjeita ja olen iloinen että tämä blogi on olemassa, ja salaa toivon että Aliisa päivittäisi sitä vähän useammin.

Mutta blogin ihastuttavuudesta huolimatta sanoisin, että sosiaaliseksi oppii ihan niin kuin kaikki muutkin asiat opitaan: Kävelemään opitaan kävelemällä, pyöräilemään pyöräilemällä, kirjoittamaan kirjoittamalla. Jos haluaa oppia jonglööraamaan, pitää ottaa pallot käteen ja alkaa heitellä, ja jos haluaa oppia soittamaan viulua, täytyy alkaa hieroa jousta viulunkieliä vasten. Ja aivan kuten ensiaskeliaan ottava ihmisentaimi, joka kompastelee joka kolmannella askeleella, tai aivan kuten viulunsoiton aloittelija, jonka korviaraastava ulina kiduttaa koko kerrostaloa, kömpelyys ja virheet kuuluvat myös sosiaalisuuden opetteluun.

Kaikilla on varmasti ne omat kiusalliset muistonsa jostain teinivuosilta, jolloin kaikki on mennyt pieleen. Niitä kertoja, jolloin puoli tuntia on kerännyt rohkeutta mennäkseen puhumaan toiselle, ja sitten kun on saanut rohkeuden kasaan, onkin onnistunut vain sanomaan 'hei', jonka jälkeen on jäänyt seisomaan varttitunniksi hiljaa varpaita tuijotellen.

Se on noloa, se on nöyryyttävää, se on kauheaa ja se syö sielun sisältä päin jättäen jäljelle vain pieniä itsetunnon rippeitä -- ja minä olin nuorempana sen mestari.

Mutta minä huusin itselleni että perhana ei, jos muutkin osaavat puhua toisilleen, niin ei se voi minullekaan olla mahdotonta. Matkustin maan ääriin, pääsin hetkeksi eroon omista rutiineistani ja kotimaisesta roolistani, ja kun tulin takaisin pumppasin itseni täyteen jääräpäistä uhoa, ja valmistauduin hakkaamaan päätäni oman epäsosiaalisuuteni seinään. Sillä oli harmaa kivi miten vahvaa tekoa tahansa, kyllä sekin antaa periksi kun sitä aikansa takoo.

Menin puhumaan ihmiselle, keräsin rohkeuden istahtaa samaan pöytään -- ja sitten istuin varttitunnin hiljaa katsellen kun toinen kiihdytti ruokailutahtiaan päästäkseen kiusallisesta seurastani mahdollisimman pian eroon. Menin toisen kerran juttelemaan ihmiselle, valmistellen päässäni hyviä juttuja joilla saisin jään murrettua ja keskustelun soljumaan sulavasti, ja heti toisen reagoitua tavalla jota en ollut etukäteen osannut odottaa, jäin änkyttämään yksitavuisia sanoja ja nopeutin ruokailutahtiani päästäkseni kiusallisesta tilanteesta eroon. Keräsin rohkeutta mennä puhumaan puolitutulle tytölle, ja vaikkei mielessäni ollut edes käynyt että voisin lähteä häntä iskemään, tytön alettua selittämään että hänellä on poikaystävä ja hän ei ole kiinnostunut, en osannutkaan luovia keskustelua yhtäkkiä tielleni putkahtaneen karikon ohi vaan jollain kömpelöllä tekosyyllä livahdin takaovesta ulos vaatenaulakoiden kätköihin, piiloon ettei kukaan näkisi noloa itseäni.

Kerta toisensa jälkeen lupasin itselleni ja ihmiskunnalle, että vastedes lukittaudun vain huoneeseeni enkä enää koskaan altista kanssaihmisiäni nolostuttavalle olemassaololleni. Ja jos joskus kulkisinkin vielä julkisilla paikoilla, niin ainakin sitouttaisin itseni ehdottomaan vaitiololupaukseen. Mutta sitten aina lipesin, ja päätin yrittää vielä kerran.

Kun viulua rääkkää tarpeeksi pitkään, niin kyllä siitä loppujen lopuksi alkaa yksittäisiä puhtaitakin ääniä irtoamaan. Ja kun vielä jatkaa vonguttamista, sieltä alkaa tulla jopa ihan tunnistettavia melodioita, ehkäpä jopa kauniihkoa musiikkiakin. Ja niinpä minäkin huomasin, että yhtäkkiä aloin löytää itseäni sosiaalisista hetkistä, jotka tuntuivat luontevilta. Löysin itseni istumassa vastapäätä tuntematonta ihmistä yliopistoruokalassa, jonka kanssa jäin juttelemaan vielä lautasten jo tyhjennyttyäkin, ja jonka seurassa tunsin että hänkin jopa nautti seurastani ja jutuistani. Ja pian se toistui toisen ihmisen kanssa. Ja kolmannen. Ja yhtäkkiä huomasin, että niitä kiusaantuneita hetkiä ei enää tullutkaan kuin harvoin, ja lopulta ne katosivat lähes tykkänään.

Minulla oli jääräpäinen tahto muutta itseäni sosiaalisemmaksi, ja kyky olla antamatta periksi (vaikka ehkä minun olisi pitänytkin jo jossain välissä ymmärtää lopettaa kiusaamasta viattomia ihmisparkoja). Mutta hakeutumalla sosiaalisiin tilanteisiin altistin itseni kokemuksen karttumiselle, ja kokemuksen karttuessa taitoni paranivat, ja taitojeni parannuttua… No, nykyisin teen työtä, joka suurelta osin koostuu small talkista ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa. Joidenkin kanssa tulee tietysti toimeen paremmin, toisten kanssa huonommin, mutta siitä huolimatta itse tilanteet tuntuvat luontevilta. En juokse enää vessan piiloon jos en heti keksi mitään hyvää sanottavaa -- ainakaan kovin usein.

Viime vuosina olen törmännyt muutamaan otteeseen "10 000 tunnin sääntöön", ajatukseen, jonka mukaan tullakseen oikeasti taitavaksi millä tahansa alalla sen eteen on tehtävä vähintään 10 000 tuntia työtä. Sama pätee varmasti sosiaalisuuteenkin, mutta sosiaaliseksi oppimisen hyvä puoli on siinä, että niitä tunteja, joissa sosiaalisuutta tulee opittua, tulee tahattomastikin jatkuvasti, vuosi vuodelta lisää, ja kunhan itsensä vain altistaa näille harjoituksille eikä eristä itseään kokonaan pois muusta ihmiskunnasta, 10 000 tuntia tulee täyteen ennemmin tai myöhemmin väistämättä.

Sitä nopeammin mitä jääräpäisemmin taitoa harjoittelee.

Tänään vieraskynään tarttui Kimmo, joka on sosiaalisesti itseoppinut maailmanmatkaaja. Kimmo piirtää myös sarjakuvia, joiden parissa voi viihtyä Katvealueella.

Vieraskynä: Nauti anteliaisuudesta

Pitäisikö kaverille soittaa tai tehdä palvelus, jos tämä kaveri ei välttämättä ole valmis soittamaan takaisin tai tekemään vastapalvelusta? Oman elämänfilosofiani mukaan ratkaisu on kyllä: pitäisi soittaa ja pitäisi tehdä se palvelus. Ensiksi kannattaa toki huolehtia itsestään, mutta sen jälkeen on hyvä auttaa muita monin tavoin, ilman pakkoa vastapalveluksista.

Antelias ja mukava tyyppi on erittäin kiva olla ihan vain antamisen ilosta. Jos jokin tekosi saa jonkun muun iloiseksi, niin mitä muuta palkintoa siitä tarvitset? Jos joudut tekemään palveluksia useammin kuin itse niitä saat, niin entäs sitten? Saat kuitenkin jokaisesta tekemästäsi palveluksesta itsellesi antamisen ilon. Usein kitisevien palvelustenlaskijoiden mielestä he tekevät enemmän jokaiselle ihmiselle kuin he itse tältä saavat. Tämä ajatus ei tietenkään voi pitää paikkansa, ja aiheuttaa vain turhaa mielipahaa kaikille.

Kuva: lorenkerns

Jos mietitään asiaa täysin itsekkään henkilön näkökulmasta, niin hänenkin kannattaa olla varauksettoman antelias kahdesta syystä. Ensiksi, palveluksia saa itse eniten, kun niitä tekee muille. Toiseksi, näitä tehtyjä palveluksia ei kannata kenenkään laskea, koska se vähentää ihmisten halukkuutta tehdä jatkossa vastapalveluksia. Varaukseton anteliaisuus näkyy ulospäin ja parantaa ilmapiiriä.

Mieti palveluksien tekemistä tänään, kun kirjoitat jollekin sähköpostia tai keskustelet jonkun kanssa. Miten voisit tehdä hänen päivästään paremman? Voisitko esimerkiksi kysyä kiinnostuneena kuulumiset, tarjota kyydin jonnekin tai antaa hänelle tarpeellista tietoa vaikka työtehtävään liittyen? Nauti antamisen ilosta ja ideoi läheistesi päivät paremmiksi.

Miten paljon ja millaisia palveluksia sinä teet? Entä odotatko vastapalveluksia? Mitä muita ajatuksia kirjoitus herätti?

Tämänpäiväisen, Alaks olee?:n kolmannen vieraskynäkirjoituksen on kirjoittanut ihmissuhdetaitokouluttaja Karla Nieminen Jäänmurtajista. Hän haluaa kertoa ihmisille, miten elämästä voi nauttia entistä enemmän treenaamalla ihmissuhdetaitoja entistä paremmiksi. Karlan blogi löytyy täältä. 

Toisenlaisia tarinoita: erakko

Välillä sitä tulee varsin sokeaksi omalle olemassa olemisen tavalleen ja unohtaa, että tässä maailmassa on kokolailla monta muutakin tapa olla ja elää. Yksi Alaksin parhaita puolia on se, että se tutustuttaa minut hyvin erilaisiin tapoihin ajatella, kokea, nähdä.

Haluan tutustuttaa myös teidät näihin jännittäviin, erilaisiin ihmisyksilöihin, joten koostan teille pienen sarjan juttuja, toisenlaisia tarinoita. En halua väittää, että näissä toisenlaisissa tarinoissa olisi jotain kummallista tai omituista, päinvastoin. Ne ovat toisenlaisia vain siksi, että ne ovat erilaisia kuin minun.  Mutta ovatko ne kenties samanlaisia kuin sinun?

Erakkomies

Kutsut itseäsi sanalla erakko. Mitä se tarkoittaa?

Erakko on minulle ihminen, joka vapaaehtoisesti minimoi kontaktinsa muihin ihmisiin. Eristäydyn niin hyvin kuin se vain on mahdollista ja järkevää. En normaalisti pidä yhteyttä muihin ihmisiin, en edes vanhempiini. Puhelin on olemassa, mutta yleensä pidän sen äänettömällä enkä välttämättä muista tarkistaa mahdollisesti saapuneita puheluita tai viestejä päiväkausiin. Käyn usein leffassa ja keikoilla, mutta menen niihin yksin. En varsinaisesti välttele sosiaalisia tilanteita eikä minulla ole vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin, en vain pidä sitä tarpeellisena.

Miten suhtaudut erakko-sanaan liitettyihin negatiivisiin mielikuviin?

Muiden negatiiviset mielikuvat eivät minua häiritse. Itselleni erakoituminen on positiivinen asia ja tuo elämään tasapainoa. En koe olevani yksinäinen, ainoastaan yksin.

Mistä luulet sen johtuvan, että sinulle luontevinta on olla yksin? Mikä yksin olemisessa sinua "puhuttelee"?

Olen aina ollut lukutoukka ja viettänyt pitkiä aikoja omissa oloissani. Parhaimpiin muistoihin lapsuudesta kuuluvat mummolan uuninpankolla lukien vietetyt loputtomat tunnit, jolloin seurana on ollut korkeintaan kissa. Pystyn helposti sulkemaan muun maailman tietoisuudestani, koska lapsena lukiessa sitä tuli säännöllisesti harjoiteltua. Olen myös aina viihtynyt pimeydessä, ja yksin kotona ollessa tuli yleensä sammutettua kaikki valot. Jotenkin siitä vain kehittyi paras tapa rauhoittua ja keskittyä itseensä, omiin ajatuksiinsa.

Kaipaatko rakkautta ja jos, miten se on yhdistettävissä erakkouteen?

Rakkaus on hallitsematon voima, joka voi toki viedä jopa minutkin mukanaan. Mutta ei sekään tarkoita muuta kuin sitä että on valmis harkitsemaan toisen henkilön päästämistä osaksi omaa eristyneisyyttään. Tällä hetkellä arvostan kuitenkin yksin olemista niin paljon, että on vaikea uskoa edes rakkauden raivaavan tilaa muille ihmisille elämääni.

Missä tilanteissa ihmisten on vaikea ymmärtää erakkouttasi?

Vanhemmat eivät ainakaan ymmärrä tapaani olla vastaamatta puhelimeen. Mutsin kohdalla kyse lienee enimmäkseen siitä, että hän pelkää minulle sattuneen jotain. Mikä on ihan luonnollista ja ymmärrettävää. Ystävät ovat jo tottuneet siihen ettei minusta kuulu mitään pitkiin aikoihin, joten he ymmärtänevät tilanteen.

Koetko, että erakkoudestasi on sinulle itsellesi haittaa?

Harvemmin. Yleensä se ettei ole tavoitettavissa ei vaikuta omaan tai muidenkaan elämään mitenkään. Toissa lauantaina sattui kuitenkin poikkeustapaus, jolloin olisi ollut parempi että olisin jaksanut vilkaista puhelintani ajoissa. Faija joutui jo päivällä sairaalaan, mutta itse havahduin tilanteeseen vasta kahdeksan jälkeen illalla, kun kauppareissulla tarkistin puhelimesta kelloa. Onneksi asiat olivat edenneet sillä aikaa hyvin ja mutsikin oli jo ehtinyt rauhoittua kun hänelle viimein soitin. Tällaiset odottamattomat tapaukset ovat kuitenkin niin harvinaisia, että ei sellaisten vuoksi voi omaa elämäntapaansa tyystin muuttaa.

Miten toivoisit, että muut toimisivat kanssasi tai suhtautuisivat erakkouteesi?

Nykyinen tilanne on ihan hyvä, pystyn kontrolloimaan osallistumistani sosiaalisiin tilaisuuksiin kuten haluan. Ystäviä voin halutessani tavata, mutta näen heitä hyvin harvoin ja silloinkin yleensä sattumalta kuten eksymällä samaan leffanäytökseen. En kaipaa mitään erityistä suhtautumista, riittää ettei oleta minun olevan tavoitettavissa. Erakkoudesta huolimatta olen kuitenkin aika impulsiivinen, joten minulle voi kyllä ehdotella kaikenlaista tekemistä lyhyelläkin varoitusajalla. Ainakin oluelle minut on helppo houkutella. :)



Haastateltavana: Teemu Ylänne
35-vuotias kulttuurihörhö ja insinööri, työskentelee nykyään testaajana. Nuorempana elämän täytti teatteri, nykyään kuluttaa vapaa-ajastaan valtaosan katsellen elokuvia.  Verkosta löytää nykyään Google Plussasta ja Facebookista.


Jos sinulla on toisenlainen tarina tai tiedät jonkun, joka haluaisi kertoa toisenlaisesta tarinastaan, ota rohkeasti yhteyttä Kysy Aliisalta -nappulan kautta tai sähköpostilla osoitteeseen aliisainwonderland(a)gmail.com.

Millainen on tyypillinen erakko? Onko sellaisia? Löydätkö itsesi Teemun tarinasta? Olisiko erakkous sinulle luonteva tapa olla? 

Kaverit kengissä

Ystävänpäivän jälkimainingeissa pitäydytään tässä Alaksin toisessa vierailijapostauksessa. Tänään ystävyyttä pohdiskelee Selma.

Yhdestä ei ole kaikkeen, mutta kahdesta on jo huomattavasti enempään. Esimerkiksi ystävyyteen. Ystävä ei ole ystävä ilman ystävää. Se on siis puolet? Onko ystävyys silloin kaksi puolikasta, jotka yhtäläisyyksillä ja erilaisuuksilla täydentävät toisiaan?

Koska ystävyydessä ollaan yhdessä, ollaan ystäviä toisillemme, olet sinäkin siis jotakin jollekin, jotakin varten. Ystävänä oleminen on muutakin kuin omana itsenään olemista. Toisen huomioon ottaminen ja tukeminen tarkoittavat sanoja ja tekoja, joita et ehkä tekisi yksilönä. Ystävän ominaisuudessa tulee joskus olla lojaalimpi ystävälle kuin itselleen.

Esimerkiksi ennen suunsa aukaisemista, tovin pohdinta aiheesta” mikä on nyt ystävälleni hyödyllistä” ei mene hukkaan. Ehkä maailma on rankka paikka ja asiat joita haluaisit sanoa ovat totta, mutta sillä hetkellä voi olla arvokkaampaa unohtaa raudan kylmä realismi ja tuomitseminen ja tarjota ystävälle veden kestävä olkapää. Kyllä maailma lukee itse lakejaan, ei meidän tarvitse pitää siitä huolta.

Kuva: demandaj

Kun kahden ystävän ominaisuudet yhdistetään, on vahvuuksia sielläkin missä heikkouksia. Toimivassa ystävyyssuhteessa tuomme esille parhaat puolemme ja paikkailemme toistemme heikkoudet. Ystäväsi voi olla sinulle sitä, mitä itse et juuri nyt pysty olemaan. Muovaudumme barbapapan tavoin toistemme tarpeisiin olemalla siinä kohdassa enemmän, missä hän on vähemmän.

Ystäväsi heikkouden hetkellä, häntä säälimällä vajoat vaan heikommaksi ja huolestuneisuutesi muuttuu painolastiksi. Silloin on sinun vuorosi olla vahva hänen puolestaan. Jokaisen täytyy saada olla joskus heikko tuntematta huonoa omatuntoa ystävänsä huolestuttamisesta.

Päättämättömyyden tai valinnan vaikeuden iskiessä, hoputtaminen on turhaa. Sen sijaan on hyödyllisempää auttaa kaveria valinnassa tai jopa päättää hänen puolestaan. Onhan hänellä huomattavan hyvä maku ystäviäänkin valitessa, miksi et siis joskus luottaisi vaikkapa hänen jäätelömakuunsa.

Ystävyydessä on oiva taito osata asettua kaverin kenkiin. Toisen saappaisiin astumisen ohella pääsääntöinen tehtävä ystävyydessä on seurata toinen toistensa askeleita vierestä ja huomauttaa jos toinen laahaa tai kengän nauhat ovat auki. Kävellä vierellä, joskus pitää ehkä kädestä.

Ei kaikkea ystävyydessäkään tarvitse tehdä toisen puolesta, riittää että on hengessä mukana. Niinäkin päivinä kun ihminen haluaa kävellä yksin, hän voi luottaa siihen että ystävä turvaa selustan. Yksi menee edeltä käsin ja toinen tulee jaloilla perässä.

Läsnä ihmisten kanssa

Tämä on Alaks olee?:n ensimmäinen vieraskirjoitus. Kirjoittaja on iätön tietoisuustaitojen harjoittaja, joka bloggaa aiheesta eri syvyisiä juttuja. Muulloin Annina viihtyy alati metsässä havainnoimassa itseään ja ajatuksiaan.

Miten tietoista läsnäoloa hmisen kanssa voi harjoittaa tai kehittää? Kuinka ollaan hetkessä, kun meinaa väkisin livahtaa toiseen?

Otetaan käsittelyyn tavallinen tilanne: keskustelet ystäväsi kanssa. Miksi läsnäolo keskustelussa on tärkeää? Se on ensinnäkin toisen arvostamista. Toiseksi se saattaa vähentää väärinymmärryksiä ja väittäisin, että läsnäolo jopa syventää ystävyyttä. 

”Muista, että on olemassa vain yksi tärkeä aika. Se on tämä hetki. Tärkein ihminen on se, jonka kanssa olet juuri nyt, sillä emme tiedä, olemmeko kenenkään muun kanssa tämän jälkeen. Tärkeintä on tehdä se ihminen, jonka kanssa olet juuri nyt onnelliseksi. Sillä se on elämän ainut tarkoitus.”

Tämä on Leo Tolstoin vanhan tarinan opetus.

Kuva: Impossible Queens

 Miksi siis keskustellessasi rönsyilisit johonkin muuhun hetkeen, toiseen ihmiseen tai tekemiseen? Asian muistaminen vaatii keskittymistä ja ”olen läsnä”- tavoitteen muistamista Keskustelutuokiossa ystävän kanssa voi parantaa läsnäoloaan seuraavasti:

1. Tiedosta ajatustesi harhailu ja pyri kiinnittämään huomio tietoisesti tähän hetkeen, keskustelukumppaniisi ja keskusteluunne. Ajatukset lähtevät aina harhailemaan, se on ihan ok. Palauta ne aina vain sitkeästi takaisin. Saatat huomata sitkeän harjoittelun tuloksena tarkkaavaisuutesi parantuneen, ja ajatukset eivät harhaile enää niin paljon.

2. Huomioi, että mihinkään ei ole kiire. Anna aikaa tunnustelulle: miltä keskustelun aihe tuntuu, mitä kaikki eri aistisi, kehon tuntemukset mukaan lukien viestittävät? Kertooko ystäväsi kehon kieli jotain muuta kuin sanat?

3. Kiinnitä sitten huomio siihen, miten ymmärrät sanotut sanat? Kuunteletko todella, vai annatko ennakkoluulojesi tai menneiden keskusteluiden vaikuttaa ymmärrykseesi? Suhtaudutko hyväksyvästi, ilman arvostelua ystävääsi? Läsnäolo on todellisuuden kohtaamista suoraan ja avoimesti, ilman ennakkoasenteita tai muita esteitä. Hyvä esimerkki ennakkoasenteesta on ajatus: ”Se nyt on aina tollanen.

4. Kun olet varma, että olet saanut selkeän ymmärryksen, tee tietoinen valinta miten reagoit, mitä sanot tai teet. Tässäkin kohdassa kannattaa antaa itselleen aikaa miettiä miten reagoi.

5. Kaikki tämä vaatii tahdonvoimaa. Sitä tarvitaan, että pysyt tässä hetkessä ja palaat siihen. Muista, että sinulla on tahto olla läsnä ystävällesi. Se antaa tahdon harjoitella ja kehittää läsnäoloa tämän listan mukaisesti.

Nämä pienen askeleet täytyy ensin opetella muistamaan ja sitten kun ne muistaa, niitä täytyy muistaa noudattaa. Tahdothan olla läsnä?

Läsnäolo on havahtumista hetkeen, pysähtymistä, ympäristön ja itsen tarkkailua tässä ja nyt. Siitä kirjoitan ja sitä opettelen.

Miten saan pojan tykkäämään minusta?

Sain kevään kuluessa Dear Aliisa –postia. Kysymys oli vaikea, mutta valtaosalle nuorista naisista tuttu. Lukija kirjoittaa: ”Oisko sul mitään vinkkei miten sais pojan tykkää itestään? Ku mä nii haluisin et se tykkäis musta.” Siinäpä tuhannen taalan kysymys. No, naisena tähän on vähän paha vastata, joten näppäränä likkana ulkoistin tehtävän neljällä alan asiantuntijalle, eli pojalle. Tätä mieltä olivat Matti, Juuso, Juhani ja Antti.


”Poika haluaa olla mies. Älä ehdoin tahdoin haasta poikaa asioissa, joissa tiedät olevasi parempi. Jos olet taitoluistelija, älä pyydä häntä luistelemaan: on noloa olla hitaampi ja kömpelömpi, kun poika kuitenkin haluaisi tehdä vaikutuksen sinuun.

On ihan ok olla "neito pulassa", jos se palvelee tarkoitustasi. Jos ette ole ylimpiä ystävyksiä, vaan hengaatte esimerkiksi porukassa, pyydä poikaa vaikkapa avaamaan limsapullo puolestasi. Hän miettii koko loppupäivän sinua ja sitä, miksi kysyit juuri hänen apuaan. Älä kuitenkaan heittäydy liian avuttomaksi. Pojat arvostavat rehtiä asennetta ja itsenäisyyttä. Korosta naisellisia piirteitäsi, mutta osoita että pärjäät.

Älä esitä vaikeasti tavoiteltavaa, mutta osoita olevasi arvokas. Tee selväksi, että lähellesi ei pääse kuka tahansa, mutta juuri häneen olisit halukas tutustumaan paremmin. Mies haluaa tuntea, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Hän ei halua mitään halpaa, mikäli etsii jotain vakavampaa.”

Matti Nieminen


”Olen huomannut, että mitä paremmin tutustun kehen tahansa tyttöön, ja mitä enemmän aikaa vietän hänen kanssaan, sitä enemmän pidän hänestä.

Voisitko ehkä päästä jollakin tavalla läheisempiin väleihin hänen kanssaan ensin ihan kaveripohjalla? Jos poika huomaa, että olet kiinnostava niin hän varmasti antaa sinun tietää siitä.

En usko, että voit mitenkään väkisin saada poikaa tykkäämään sinusta. Olemalla oma kiinnostava itsesi ja viettämällä enemmän aikaa pojan kanssa, voit kuitenkin parantaa mahdollisuuksiasi todella paljon!”

Juuso Palander, Level up!


”Yhteen lauseeseen tiivistettynä vastaus on "Ole oma itsesi!", ainakin mikäli tarkoitus on, että tykkääminen jatkuu, kun hän oppii tuntemaan sinua. Jos poika on tykästynyt johonkin kulissiin, ei suhde kuitenkaan tule kestämään, eikä sellaisella asenteella mielestäni kannata suhdetta ruveta aloittamaan.

Jokaisella on omat mieltymyksensä yksityiskohtien suhteen, mutta uskoisin, että tärkein asia on että rakastaa. Jos et rakasta, niin opettele. Hyväksy itsesi kaikkine vikoinesi. Toki pahoista tavoista saa pyrkiä eroon, mutta yleisellä tasolla itseinho näkyy ulospäin, eikä se ole viehättävä piirre.

Yleisesti ottaen naiset ovat kauniita. Kauneutta voi kuitenkin lisätä muutamalla helpolla tavalla, joita ei aina tule ajatelleeksi: hymy, hyvä ryhti ja ei liikaa meikkiä. Ajattele itsestäsi hyvää, se näkyy naamasta.”

Juhani Palttala, Juhanin blogi


”Itse jakaisin naisen olemuksen kolmeen osa-alueeseen; kauneus, seksikkyys & söpöys. Kauneuden voisi mielestäni tiivistää ajatukseen, että ihminen ajattelee muitakin kuin itseään. Seksikästä taas on terävä ajatuksenjuoksu. Se helpottaa kommunikointia huomattavasti ja vie huumorin uudelle tasolle. Söpöä on terve itsetunto. Nainen uskaltaa epäonnistua, näyttää tunteensa ja olla oma itsensä.

Toki fyysinen viehättävyys on tärkeää, mutta se on vain puolet olemuksesta, eikä sitä voi eristää kokonaisuudesta. Ei auta, vaikka nainen olisi kuvankaunis, jos hänen ajatuksensa ovat rumia.

Olennaista mielestäni on pohtia, mitä luonteenpiirteitä itse arvostaa. Tällöin ymmärtää paremmin, mitä luonteenpiirteitä toisessa arvostaa. Neuvoisin siis tarkastelemaan itseään ja etsimään asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.

Uskalla olla eri mieltä muiden kanssa, usko omaan asiaasi ja pidä oma pääsi. Muista vielä, että jos yrität olla kaikille kaikkea, et välttämättä ole kenellekään mitään! :)”

Antti Hoppania, Asennevalmennus

Lisättävää? Kysyttävää? Lisää postia Aliisalle?