Joulutarina - hiiret, karhu ja tonttu

Poikaystäväni kerrostalon aulassa on kivipuutarha, jossa on pitkän aikaa seikkaillut kaksi pehmoleluhiirtä. Tiesimme, että kerrostalossa asuvan vanhan pariskunnan lapsenlapset olivat aina vierailulla käydessään innolla tutkineet, mihin hiiret olivat sillä kertaa menneet. Eräänä perjantai-iltana nuo hiiret olivat kuitenkin kadonneet mystisesti jäljettömiin.

Hiiristä oli tehty myös katoamisilmoitus.

Ensin meitä harmitti hiirten katoaminen - erityisesti, koska arvelimme lasten kaipaavan noita pieniä pehmoleluhiiriä. Sitten mieleemme juolahti, että voisimme selvittää, mihin hiiret olivat joutuneet. Näin se kävi.

***

Kun kivipuutarhan hiiriä ei näkynyt eikä kuulunut, oli luonnollista, että kivipuutarhan kolosta esiin ryöminyt karhu tuli surulliseksi.

Missä ovat hiirulaiset?

Esiin ryöminyt karhu.

Karhu ikävöi hiiriä kivipuutarhassa.

Mutta karhupa ei tiennytkään, että hiiret olivatkin vain lähteneet pienelle seikkailulle, eivätkä suinkaan olleet unohtaneet kivipuutarhan karhua.

Hiiret lähettivät terveisiä...

... Napapiiriltä.

Eikä karhukaan voinut olla enää murheellinen, saatuaan hiirten terveiset Napapiiriltä!

***

Yllätystä naapuripariskunnan lapsenlapsille junaillessamme emme osanneet aavistaa, että mekin saisimme osamme joulun ihmeestä. Nimittäin ennen kuin karhu sai postia, hänen murheitaan oli ilmestynyt lohduttamaan tonttu. Nyt he saavat yhdessä lukea hiirten terveisiä Korvatunturilta.

Taianomaista ja ihmeen ihanaa joulua, rakkaat olevaiset! *<|:)

Vieraskynä: Nauti anteliaisuudesta

Pitäisikö kaverille soittaa tai tehdä palvelus, jos tämä kaveri ei välttämättä ole valmis soittamaan takaisin tai tekemään vastapalvelusta? Oman elämänfilosofiani mukaan ratkaisu on kyllä: pitäisi soittaa ja pitäisi tehdä se palvelus. Ensiksi kannattaa toki huolehtia itsestään, mutta sen jälkeen on hyvä auttaa muita monin tavoin, ilman pakkoa vastapalveluksista.

Antelias ja mukava tyyppi on erittäin kiva olla ihan vain antamisen ilosta. Jos jokin tekosi saa jonkun muun iloiseksi, niin mitä muuta palkintoa siitä tarvitset? Jos joudut tekemään palveluksia useammin kuin itse niitä saat, niin entäs sitten? Saat kuitenkin jokaisesta tekemästäsi palveluksesta itsellesi antamisen ilon. Usein kitisevien palvelustenlaskijoiden mielestä he tekevät enemmän jokaiselle ihmiselle kuin he itse tältä saavat. Tämä ajatus ei tietenkään voi pitää paikkansa, ja aiheuttaa vain turhaa mielipahaa kaikille.

Kuva: lorenkerns

Jos mietitään asiaa täysin itsekkään henkilön näkökulmasta, niin hänenkin kannattaa olla varauksettoman antelias kahdesta syystä. Ensiksi, palveluksia saa itse eniten, kun niitä tekee muille. Toiseksi, näitä tehtyjä palveluksia ei kannata kenenkään laskea, koska se vähentää ihmisten halukkuutta tehdä jatkossa vastapalveluksia. Varaukseton anteliaisuus näkyy ulospäin ja parantaa ilmapiiriä.

Mieti palveluksien tekemistä tänään, kun kirjoitat jollekin sähköpostia tai keskustelet jonkun kanssa. Miten voisit tehdä hänen päivästään paremman? Voisitko esimerkiksi kysyä kiinnostuneena kuulumiset, tarjota kyydin jonnekin tai antaa hänelle tarpeellista tietoa vaikka työtehtävään liittyen? Nauti antamisen ilosta ja ideoi läheistesi päivät paremmiksi.

Miten paljon ja millaisia palveluksia sinä teet? Entä odotatko vastapalveluksia? Mitä muita ajatuksia kirjoitus herätti?

Tämänpäiväisen, Alaks olee?:n kolmannen vieraskynäkirjoituksen on kirjoittanut ihmissuhdetaitokouluttaja Karla Nieminen Jäänmurtajista. Hän haluaa kertoa ihmisille, miten elämästä voi nauttia entistä enemmän treenaamalla ihmissuhdetaitoja entistä paremmiksi. Karlan blogi löytyy täältä. 

Tartteisko auttaa?

Miksi autamme? Onko pyyteetöntä apua olemassakaan? Onko auttaminen itsekkäitä tarkoitusperiä ajatellen silti jalo teko? Ehtiikö ihminen ajatella auttamisensa syitä vai ovatko syyt alitajuisia?

Sonija pyysi kommenteissa minua lukemaan kirjoituksensa, joka käsittelee auttamista ja sen pyyteettömyyttä ja minä olen tehnyt työtä pyydettyä. Kirjoituksessaan hän pohtii, kuinka epäitsekästä auttaminen lopulta on. Sonija kysyy, miettiikö ihminen auttaessaan auttamatta jättämisen tuomaa huonoa omatuntoa, auttamisen tuomaa mahdollista kiitollisuuden velkaa, mainetta ja kunniaa tai muita itsekkäämpiä motiiveja?

Kysymys on kiinnostava. Altruismi, eli toisten edun ajatteleminen ja ajaminen vailla itsekkäitä motiiveja (eli äärimmillään itsensä uhraaminen muiden puolesta) on ajatuksena toki kaunis, mutta onko se ylipäätään mahdollinen?

Otetaan  Sonijan esimerkki lapsensa puolesta uhrautuvasta vanhemmasta. Olen kuullut kerrottavan, että äidinrakkaus (Yleensä esimerkki on ollut äidistä, liekö isistäkin vastaavia juttuja? Tietääkö kukaan?) olisi välillä niin vahvaa, että äiti on valmis uhraamaan itsensä lapsensa hengen säilymisen edessä. Entäs jos on useampia lapsia? Uhraako äiti itsensä silloinkin, jotta yksi lapsi elää, mutta kaikki jäävät äidittömäksi?

Toisaalta, kuten Sonija huomautti, onko äidillä vaihtoehtojakaan? Pystyykö hypoteettinen äiti elämään itsensä kanssa, jos antaa lapsensa kuolla, vaikka olisi voinut estää lapsen kuoleman oman henkensä hinnalla?

Minusta tuntuu, että tämä aihe herättää päässäni vain lisää kysymyksiä vastauksien sijaan. Uskon kuitenkin, että auttamisen ei varsinaisesti tarvitsekaan olla pyyteetöntä.

Tartteeko auttaa siiliä?
Kuva: Tomi Tapio

Autettava tuskin välittää, auttaako ihminen häntä siksi, ettei halua huonoa omatuntoa vai siksi, että toivoo osakseen kiitosta ja kunniaa. Kun on todella pulassa, apu kelpaa kyllä auttajan tarkoitusperistä huolimatta. Eikä avun vastaanottaminen sido (muutoin kuin ehkä autettavana olleen omatunnon nimissä) täyttämään avunantajan salaisia toiveita.

Jos taas auttajalla on riittävästi pokkaa sanoa, että "autan sua, jos...", kyse ei enää ole mielestäni auttamisesta vaan kaupankäynnistä.

Uskon, että ihminen auttaa alitajuisesti, koska olemme empaattisia emmekä halua nähdä toisten kärsivän. Lisäksi uskon, että auttamisen tuoma hyvä mieli on tavallaan osoitus siitä, että ihminen on luonnostaan auttavainen eläin. Jos uskoisin suurempiin voimiin, sanoisin, että ihminen on luotu auttamaan, koska auttamisesta tulee hyvä mieli.

Toisaalta taas meille rakkaiden ihmisten auttaminen tuottaa suurempaa mielihyvää ja heidän kärsimyksesä katsominen satuttaa meitä enemmän. Tästä syystä autamme rakkaitamme enemmän ja mieluummin kuin vieraita ihmisiä. Onko se itsekästä? Ehkä. Mutta se on myös luonnollista. 

Auttamisesta tuli mieleeni, että Tampereella lanseerataan "Saa auttaa" -hihanauhoja vanhuksille. Juutalaisassosiaatiot sivuuttaen totean, että tässä on hyvä idea. Joskus tuntuu vaikealta tarjota apua, kun ei ole varma, onko avuntarpeessa olevan näköinen tyyppi niitä, joita "ei tartte auttaa!". Hihanauha antaa luvan lähestyä ja auttaa, eikä lähestyvän tarvitse pelätä, että toinen loukkaantuisi tai torjuisi avun.

On toki mietittävä, kuten paras ystäväni Hanna minua muistutti, estääkö hihanauhan puuttuminen entisestään auttamasta niitä, joiden avuntarpeesta ei ole aivan varma. Eihän sen pitäisi, mutta niinkin saattaa käydä: ajatellaan, että kun hihanauhaa ei kerran ole, toinen ei halua apua. Kynnys lähestyä vierasta on nimittäin yllättävän korkea.

No, yritetään me kuitenkin parhaamme mukaan edes kysyä, tarvitseeko toinen apua, oli hihanauha eli ei. Ja toisaalta opetellaan myös ottamaan vastaan apua, silloin kun sitä tarjotaan.

Tartteeko sua auttaa?

Kiitos Sonijalle juttuideasta ja paljon kysymyksiä herättäneestä tekstistä. :)

Satunnaisia sydämellisyyksiä

Minulla on inspiroiva työkaveri. Kun puhisin ja tuskailin töissä ideoiden puutetta, hän esitteli minulle ihastuttavan ajatuksen. Sen nimi on Random Acts of Kindness (RAK) eli satunnaiset sydämelliset teot.

RAKin idea on toteuttaa spontaaneja tekoja, joilla tuotetaan hyvää mieltä sattumanvaraiselle joukolle ihmisiä. Ei siis aina omille parhaille ystäville, vaan kenelle tahansa, joka sattuu paikalle. Tällä tavoin unohdetaan hetkeksi minä, minä, minä -mania ja keskitytään siihen, mikä on tärkeää: toisiin ihmisiin.

Työkaverilleni RAK tuli mieleen siitä, kun hän kerran töihin tullessaan kohtasi työpaikan pihamaalla satunnaisen pojan, jolla oli luuta kädessään. Poika pysäytti työkaverini ja kysyi: "Onko sulla kova kiire? Saisiko sua kenties hiukan tanssittaa?" Työkaverini suostuessa poika pyöritti häntä kerran, pari ympäri, kiitti kohteliaasti ja jatkoi matkaansa. Tapaus riemastutti.

Kuva: Missy

Suomi ei ole otollinen RAK-maa. Kun joku pysäyttää ihmisen kadulla, tulee väistämättä ensin epäluuloiseksi. Onko tuo Feissari, kerjäläinen vai jonkin sortin kaupustelija. Jos pysäyttäjä ei ole mitään näistä, vaan haluaa vain antaa toiselle itse tehdyn muffinssin, käy mielessä vähintään, onko muffinssi myrkytetty tai muutoin pilalla. Mutta entäpä jos se toinen tahtookin vain vilpittömästi ilahduttaa?

Haluaisin tänne lisää satunnaisia sydämellisyyden tekoja. Siksi lupaan, että toteutan parhaan (ja toteuttamiskelpoisimman) idean, jonka joku teistä arvon lukijoista kommenttikenttääni kirjoittaa. Dokumentoin luonnollisesti tapahtuman.

Eli miten on, millaisen satunnaisen sydämellisyyden teon haluatte minun tekevän?

Inspiraatiota voi hakea osoitteesta Random Acts of Kindness tai Wikipedian RAK-sivulta.

Mistä löytää kavereita, osa 13

Kannattaa lukea lehtiä, niistä oppii kaikkea mielenkiintoista. Lauantaina opin Aamulehdestä, että on olemassa sivusto nimelta Ole ystävä. Ole ystävä on Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelu, jolla etsitään vapaaehtoisia ystäviä esimerkiksi syrjäytyneille, maahanmuuttajille tai vanhuksille.

Punaiseen Ristiin voi ottaa yhteyttä, jos on todella yksinäinen ja kaipaa ystävää. Yksinäisyydestä kärsii moni ja olisi hyvä, että ihmiset uskaltaisivat ja kehtaisivat hakea apua. Vaatii kuitenkin kanttia myöntää yksinäisyytensä ja hakea siihen helpotusta.

Kuva: Suomen Punainen Risti

Toisaalta taas ystävätoiminnasta voi saada uusia kavereita ryhtymällä itse vapaaehtoiseksi ystäväksi. Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin, auttaa jotakuta yksinäistä ja tuoda iloa tähän maailmaan, on erinomaisen hyvä idea ryhtyä ystäväksi. Kuten Aamulehdessä sanottiin: ystävyys on hyvä harrastus.

Monet sanovat, että olisi kiva tehdä jotain hyväntekeväisyyttä. Ei sen tarvitse olla niin kovin vaikeaa. Jo se, että olisi ystävä esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle tunnin tai pari viikossa, olisi jo aivan valtava apu yksinäisyyden vähentämisessä. Vanhuksilta oppii itse tervettä perspektiiviä ja viisautta.

Jos et tiedä, mistä löytäisit ystäviä, anna Punaisen Ristin auttaa!

Voisitko sinä kuvitella ryhtyväsi vapaaehtoiseksi ystäväksi?

Yhteistä vastuuta

Sunnuntaina alkaa taas Yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna rahoilla poistetaan suomalaisten ja mosambikilaisten nuorten yksinäisyyttä. Enpä paljon parempaa kohdetta taskuroposilleni keksi! Tehkää tekin ystävyyden teko, ja pistäkää kolikko tai pari, kun kerääjän jossain näette. Yritetään yhdessä vähentää maailmasta yksinäisyyttä, eikös juu?

Mies, näytä viiksesi!

Marraskuun viimeistä päivää viedään. Mikä tarkoittaa sitä, että myös Movember lähestyy loppuaan. Tänään on siis korkea aika laittaa valokuva viiksistä tulemaan. Helpotan vähän: ennen-kuvaa ei tarvitse olla. Kunhan on kuva viiksistä ja nimi, jonka perusteella menee lahjoitus oikealle MoVeljelle, niin se riittää. Tai jos et ole rekisteröitynyt Movember-sivustolla, niin laita pelkkä kuva. Laitan kaikista nimettömistä viiksistä yhden könttäsumman Hopearahastoon. Yhdetkään viikset eivät mene hukkaan!

Kuva: Lulu Hoeller

Toivottavasti kommenttilaatikko täyttyy monista viiksistä! Viiksikuvan voi pistää myös Alaks olee? -facebooksivulle.

Marraskuu on viiksikuu!

Muistuttaisin teitä rakkaat ystävät, että marraskuu on alkanut. Tämähän tarkoittaa sitä, että hymiölakko on päättynyt! ;) No tarkoittaa se sitäkin. Mutta ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että Movember potkaisee itsensä liikkeelle ja viiksiä alkaa kasvaa kuin sieniä sateella konsanaan.

Kuva: Raúl Villalón

Minähän siis reiskasti lupasin laittaa euron jokaisesta blogini lukijasta, joka rekisteröityy, kasvattaa viikset ja ilmiantaa itsensä. Lisäksi kehoitan kaikkia viiksettömiä haastamaan kavereitaan lupaamalla heille rahasumman x komeista viiksistä. Rahat menevät Hopearahastolle, joka rahoittaa eturauhassyövän tutkimusta. Tärkeän asian puolesta puuhaillaan siis!

Niin että eikun kamerat käyntiin ja viiksenkasvatusprojekti pystyyn!

Tissien puristelua ja viiksien kasvattamista

Ihmisiä tuo yhteen hyvä syy. Noustiinpa barrikadeille luonnon puolesta tai herätettiinpä ihmisiä keskustelemaan puhtaasta vedestä, yhteisellä asialla toimiminen tuo ihmisiä tehokkaasti yhteen. Lokakuussa on vietetty rintasyöpätietoisuuden edistämiskuukautta ja ensi kuussa on vuorossa Movember, molemmat yhdistävät kansan syvät rivit syöpää vastaan.

Lokakuun aikana on pukeuduttu pinkkiin (15.10. Roosa nauha -päivänä) ja puristeltu tissejä Facebook-ryhmän Tissienpuristelutalkoot! kehoittamana. Pinkkiin pukeutuminen on tähdännyt siihen, että ihmiset tiedostaisivat, kuinka suuri osa naisista (ja hyvin pieni osa miehistäkin) sairastuu vuosittain rintasyöpään. Tissienpuristelutalkoissa on hyvänä tarkoituksena havaita rintasyöpä aikaisessa vaiheessa itseseulonnan avulla. Tärkeitä asioita molemmat. Lisäksi Roosa nauha -kampanja kerää jatkuvasti varoja suomalaiseen rintasyöpätutkimukseen.

Miehiä sairastuu vuosittain eutrauhassyöpään suunnilleen yhtä paljon kuin naisia rintasyöpään (yli 4000) ja Syöpäsäätiön Hopearahasto rahoittaa eturauhassyövän tutkimusta samalla tavalla kuin Roosa nauha rahoittaa rintasyövän. Siinä missä naiset pukeutuvat pinkkiin, miesten auttamiseen keskittyy Movember, joka kehoittaa miehiä kasvattamaan viiksiä ja keräämään tempauksella rahaa Hopearahastolle.

Kuva: a4gpa

Kuka tahansa voi rekisteröityä Movember-liikeeseen ja alkaa kasvattaa viiksiään, olettaen tietenkin, että sellaiset kasvavat. Keino on helppo ja tarkoitus hyvä. Hankalampaa onkin sitten löytää niitä, jotka suostuisivat laittamaan rahaa Hopearahastoon toisten viiksien kasvattamisen johdosta. Siksi en usutakaan teitä viiksien kasvattajiksi, vaan haastan teidät haastamaan ne, joiden viiksien näkemisestä olette valmiit laittamaan euroja syöpäsäätiölle miesten eturauhassyövän tutkintaan.

Ja minä puolestani lupaan laittaa Movemberiin euron jokaisesta blogini miespuolisesta lukijasta, joka rekisteröityy, kasvattaa marraskuun ajaksi viikset ja ilmiantaa itsensä joko kommenttikentässä tai Facebookin Alaks olee? -sivulla ennen- ja jälkeen-kuvan kanssa.

Kenen viiksistä sinä maksaisit rahaa?

Ilmaisia haleja

Halaaminen on mukavaa. Siinä ihminen pääsee lähelle toista, mikä on tärkeää. Lapsesta asti ihminen kaipaa kosketusta, ymmärtääkseen kehonsa rajapintaa ja tunteakseen itsensä rakastetuksi. Kun muutin pois kotikaupungistani Kajaanista nykyiseen asuinkaupunkiini, olin aluksi ihan hukassa, koska en tuntenut täältä tarpeeksi ihmisiä, jotka olisivat halipulaani taltuttaneet.

Ajan saatossa tilanne on onneksi korjaantunut, mutta on niitäkin, jotka eivät saa tarpeeksi haleja koskaan. Ja siksi onkin onni, että jotkut ovat valmiita jakamaan haleja kaikille. Free Hugs Campaign on levinnyt myös Suomeen, sillä olen nähnyt ainakin kolme kertaa Ilmaisia Haleja –kyltin ja sen mukana ihmisä jakamassa haleja kaikille niitä kaipaaville ja haluaville.



Free Hugs Campaign lähti, kuten tällaiset yleensä, liikkeelle yhdestä miehestä. Juan Mann saapui yksinään lentokentälle, eikä häntä ollut kukaan ottamassa vastaan. Seuratessaan ympärillään halauksin tervetulleeksi toivotettavia kanssamatkustajia häneen iski haikeus. Toive halatuksi tulemisesta sai hänet kirjoittamaan kylttiinsä Free Hugs ja asettumaan vilkkaimman käytävän varteen seisomaan.

Omaa lehmää ojasta kaivaessaan tapahtui kuitenkin jotain mullistavaa. Hänen kylttinsä tarjouksen käytti ensimmäisenä hyväkseen nainen, joka oli murheellinen, koska kyseinen päivänä oli hänen tyttärensä kuolinpäivän vuosipäivä. Kaiken lisäksi hänen koiransa oli kuollut samana aamuna. Juanin vilpitön ja välittävä halaus sai naisen hymyilemään ja tämä riitti vakuuttamaan hänet siitä, että ihmiset tarvitsevat ilmaisia haleja.

Ja nyt niitä ilmaisia haleja jaetaan sitten ympäri maailman. Kerrankin ilmiö, jonka leviämisestä olen iloinen. Viimeisimmäksi ilmaisiin halauksiin törmäsin Madridissa, kuten kuvakin kertoo. Joka kerta olen ilmaisen halauksen lunastanut, kun sellaisia olen nähnyt tarjottavan. Koskaan ei voi tulla liikaa halatuksi. Ja ehkä joku päivä minäkin rohkaistun ilmaisten halien antajaksi. Sitä varten on liikkeen aloittaja kirjoittanut ja Krista Brennan kuvittanut 70-sivuisen Free Hugs Guidenkin.

Sitä ennen halin muita ohimennen ihan muuten vain. Halitko sinä?

10 askaretta, joilla yllättää ihminen iloisesti

Toisen huomioon ottaminen tekee ihmiselle hyvän mielen koko päiväksi.

1. Hae posti
Jos naapurustossasi asuu esimerkiksi vanhempia ihmisiä ja tiet ovat liukkaat, ota aikaa minuutti pari ja hae heidän postinsa. Tai vie posti naapurille ihan muuten vaan. Lajittele soluasunnossa posti kullekin erikseen.

2. Tiskaa tiskit
Käydessäsi kylässä, kysy saatko tiskata tiskit. Työpaikan kahvihuoneessa tartu harjaan, ja tiskaa muidenkin mukit. Yhteisasunnossa tee pitkän työpäivän jälkeen kotiin saapuva asuintoveri onnelliseksi ja tiskaa hänenkin astiansa. Kevennä keittiössä häärivän taakkaa ja tiskaa.

3. Lakaise piharappu ohi mennessäsi
Kun kävelee lehtisillä tai lumisilla kaduilla, voi ohi mennessään sipaista harjalla toisenkin rappuset puhtaaksi.

4. Pyyhkäise auton tuulilasi
Kadunvarteen pysäköidyn auton tuulilasista voi ottaa lehdet pois. Lumen alle jääneeseen autoon voi kirjoittaa mukavan viestin. Myös jäät voi raapata valmiiksi, jos sattuu raappa käteen.

5. Kutsu syömään
Valmiiseen pöytään on mukava mennä.

6. Pidä auki ovea
Jotta toisenkin on helpompi päästä sisään.

7. Vie marjoja, sieniä, muuta satoa
Harva ehtii metsään, mutta valtaosa ottaa litran mustikoita vastaan suu messingillä.

8. Tartu lakanoiden toiseen päähän
Jos satut olemaan paikalla, kun lakanoita viikataan. Yksin lakanat on ikävä viikata, mutta kaverin kanssa se käy kätevästi.

9. Pumppaa polkupyörään ilmaa
Samalla kun huollat omaa pyörääsi, pistä ilmaa myös pyörävaraston muihin pyöriin. Edes osaan niistä.

10. Nosta
Kumolleen kellahtanut kukkaruukku, nurin muksahtanut muksu, maassa oleva lapanen, pudonnut kauppakassi, makaava polkupyörä, ojaan joutunut auto, pitkällään kenottava aurauskeppi, vinksahtanut postilaatikko, kallelleen kiepsahtanut ovikoriste, bussiin pyrkivät lastenvaunut.

Erilainen leikkipuisto

Olen vähän sitä mieltä, että koskaan ei pitäisi olla liian vanha leikkimään. En ole selkeästi näkemykseni kanssa yksin, sillä Aamulehti uutisoi viime kuun puolella, että vanhempi sukupolvi saa oman leikkipuiston. Tampereen Nekalan Norrköpinginpuistosta tulee senioripuisto, jonne on suunniteltu vanhemmalle väestölle sopivat vimpaimet ja obstaakkelit, joissa näyttää, kuinka jalka nousee.

Kuva: Aamulehti

Tämä on nerokkuutta! Koska puistossa ei ole ikärajaa, voi sinne mennä kuka vaan, mutta se on silti ihana huomionosoitus ikääntyvää väestöä kohtaan. Ja mikäs sen parempi paikka vanhojen ihmisten kohdata toisiaan, kuin puisto. Ikäihmiset jäävät liian helposti yksin kotiin, kun ei oikein tiedä, mihin menisi ja kenen kanssa. Senioripuisto on oiva paikka tavata vanhoja ystäviä tai löytää uusia.

Nyt jokainen, joka asuu jossain lähettyvillä, voi tehdä vuoden parhaan teon, ja viedä oman mummonsa tai ukkinsa senioripuistoon näkemään muita ihmisiä ja kokeilemaan laitteita. Tällainen senioripuisto on myös ainakin Loviisassa ja moista kaavaillaan esimerkiksi Helsinkiin (Pikku Huopalahteen), Ilomantsiin ja Joensuuhun.

Ps. Ihanaa elokuun alkua!

Ystävyyden teolla nälkää vastaan

Joskus on hyvä muistaa muu maailma oman ystäväpiirin ulkopuolella. Jokapäiväistä leipää muistuttaa meitä siitä, että maailmalla on nälkä. Yli miljardi ihmistä on kehittyvässä maailmassamme edelleen aliravittu ja ihmisiä kuolee jatkuvasti nälkään. Juuri tälläkin hetkellä.



World Food Programme:n sivuilla on lisätietoja kampanjasta. Ja esimerkiksi täällä voi antaa oman lahjoituksensa. Pieni ystävyyden teko ruokkii monta nälkäistä lasta.