keskiviikko 17. marraskuuta 2010

5 syytä, miksi olisin paras työkaveri ikinä

Rakkaat olevaiset, pyydän teiltä apua. Olen vaihdosta palattuani yrittänyt päästä takaisin töihin, mutta se on osoittautunut luultua vaikeammaksi. Hain ensin sisukkaasti takaisin entiseen työhöni, mutta tuloksetta. Sitten tajusin, että maailmahan on täynnä kaikenlaisia muitakin työpaikkoja. Sellaisiakin, joiden olemassaolosta en edes tiedä. Ja siksi käännynkin nyt teidän puoleenne.


Iät kaiket on tiedetty, että tehokkain media on viidakkorumpu. Siksi päätin kaivaa bongon esiin ja alkaa paukutella. Jos koette viestini tärkeäksi, tehkää ystävyyden teko ja pistäkää se kiertoon: jakakaa, linkittäkää ja huudelkaa ympäri turuja ja toreja, että täällä olisi yksi mainio Aliisa töitä vailla. Tässä viisi syytä sille, miksi niin kannattaa tehdä, eli miksi minä olisin paras työkaveri ikinä.

1) Olen ihmisihminen

Tulen toimeen kaikkien kanssa (myös niiden, joiden kanssa pitäisi olla täysin mahdotonta tulla toimeen) ja toisinaan sulatan ihmisiä melkoisten arktisten napajäidenkin alta. Siksi olen hyvä ihmiskohtaamisissa. Tiimityöskentelyssä olen parhaimmillani, koska puheliaana, viihdyttävänä ja hyväntuulisena tartutan hyvän tuulen muihinkin. Olen siis ehdottoman tarpeellinen lisä jokaiseen työporukkaan, eräänlainen ilmapiiripuntari.

2) Hallitsen balanssin suunnittelun ja toiminnan välillä

Kaikki Diiliä katsoneet tietävät, että liialla ja liian vähällä suunnittelulla saa tehtävästä kuin tehtävästä aikaiseksi soppaa. Maalaisjärkipitoisuus on minussa sen verran suuri, että tiedän mitkä tehtävät vaativat suunnittelua paperilla ja mitkä voi toteuttaa lennossa. Eli en lähde suin päin torpedoimaan yhteisiä (enkä omia) projekteja, mutten myöskään jää kokoushuoneeseen piirtelemään flappitaululle kun muut jo toteuttavat. Ellen ole ensimmäisten joukossa poistumassa kokoushuoneesta, hörppään todennäköisesti viimeistä hörppyä kahvimukista.

3) Minussa yhdistyvät numerot ja humanismi

Humanistina edusta pehmeitä, ihmisläheisiä arvoja, mutta graafista laskinta ikävöivänä pitkän matikan lukijana looginen matemaattisuuskaa ei ole minulle vierasta. Hallitsen siis sekä humanistisen, akateemisen asioiden pohdinnan, pyörittelyn ja argumentoinnin että ymmärryksen matemaattisesta, tuloksiin pyrkivästä yritysmaailmasta. Pyrin tekemään omalta osaltani maailmaa sellaiseksi, että siellä menestyvät ihmiset voivat silti pitää huolta luonnosta ja toisistaan. Olen siis hyvä työkaveri siksi, että välitän sekä työkavereistani, yrityksestä, jossa työskentelen että maailmasta.

4) En ole turhan ylpeä

Otan vastaan neuvoja ja ohjeita ja jopa kuuntelen niitä. En saa öykkäröintikohtausta saadessani käskyjä ja tehtävänantoja työkavereiltani. Kuuntelen ja prosessoin saamani palautteen, kritiikinkin. Opin viisaammilta. Myönnän virheeni. Uskallan ja kehtaan pyytää apua, kun tiedän, etten osaa. Näin työkaverini eivät joudu korjaamaan virheitäni ja tekemään uudelleen töitäni. En myöskään koe olevani jonkun työtehtävän yläpuolella. Kaikissa töissä joutuu tekemään välillä jotain älytöntä (kuten vaikka tyhjentämään ja lajittelemaan ylipäiväyshilloja biojätteeseen, lasiin ja metalliin), mutta se on tehtävä, eikä se kitisemällä katoa. Joka päivä ei voi olla joulu.

5) Täydennän tiimiä

Erityisesti täydennän tiimiä, joka kaipaa tekstiä: puhetta tai kirjoitusta. Jos jollakulla on kuva, minä voin kontekstoida sen. Jos jollakulla on idea, juttu tai tarina, minä voin tuottaa sen toimivaksi tekstiksi. Siinä missä toiset ovat visuaalisia, minä olen verbaalinen. Pystyn parantamaan jargonin täyttämää, köykäistä alkuperäistekstiä, hallitsen erilaiset tekstityypit (myös ne asialliset), työskentelen sanojen kanssa nopeasti ja yhteistyökykyisesti, enkä jää sanattomaksi kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Lisäksi flirttailen tarvittaessa vastapuolen suohon.

Todettakoon vielä, että entinen kollegani totesi minun olevan paras työkaveri ikinä, koska olen pisin ja punaisin. No, minusta on moneksi. Jos olet sitä mieltä, että minusta tulisi jollekulle paras työkaveri ikinä, pistä bongorumpu soimaan! Voit esimerkiksi tweetata työnhaustani.

Tai jos juuri sinä olet tuleva työkaverini tai työnantajani, ota ihmeessä yhteyttä Kysy Aliisalta –namiskan kautta tai sähköpostilla osoitteeseen aliisainwonderland (a) gmail.com. Lisätietoja minusta löytää LinkedIn-profiilistani.

Kiitos!

PS. Ainiin, olen ollut töissä seitsemillä Hulluilla Päivillä ja olen silti suhteellisen ehjä yksilö. Kai sekin minusta ja sitkeydestäni jotain kertoo. ;)

PPS. Minulta aiheellisesti kysyttiin, että minkälaisia töitä oikein haen. Ihan tarkalleen en ole aluetta rajannut, mutta ensisijaisesti siis kirjoitustöitä, olivatpa ne sitten toimittajan, tiedottajan tai muita tekstintuoton töitä. Myös asiakaspalvelutehtävät, edustusduunit ja myyntityöt tulevat kysymykseen. Koska opiskelen edelleen, etsin osa-aikatöitä, jopa projektiluontoisia, keikkatöitä, tai urakkahommia. Voin ottaa vastaan myös yksittäisiä työtehtäviä (esimerkiksi muutamia artikkeleita tai yhden viikonlopun edustustehtäviä). Mutta eivät nämä mitään rajoituksia ole. Jos joku haluaa tämän hakemuksen pohjalta palkata minut puutarhalle kurkkuja keräämään, niin lupaan harkita sitäkin!

5 kommenttia:

  1. Hyvää tekstiä! Jos yrittäjyys kiinnostaa, voit pistää hakemuksen tulemaan myös minulle:

    http://eioototta.blogspot.com/2010/11/etsin-alihankkijoita-pista-hakemus.html

    VastaaPoista
  2. Katleena, mainiota että sanot noin, sillä laitoin hakemuksen tulemaan jo viime maanantaina!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tietäen potentiaalisi minusta on jokseenkin käsittämätöntä, ettet ole vieläkään saanut töitä. Sinuna lähtisin nyt seuraavaksi:

    1) hakemaan sinulle tutuksi tulleita asiakaspalveluhommia eri firmoista (Pohjolan suurimman sisämaakaupungin keskustassahan on yhteensä kolme tavarataloa ja muut kaupat vielä päälle!)

    2) jälleen kerran retkelle Aarresaarelle. Siellä on paljon sellaisia paikkoja, jotka ovat kuin suoraan Aliisalle räätälöityjä (tosin ongelmana se, että sijaitsevat lähinnä jossain syrjäisissä rannikkokaupungeissa). Itsehän sain käytännössä copyn hommia tuota kautta (vaikken alaa edes opiskele!), mitä oli ihan hauska tehdä.

    3) kaupungin sijaispankkiin. Haluaisin niin nähdä, kuinka nykyisillä pitkämatikkalaisilla suu loksahtaisi auki: "hei, olen kirjallisuudenopiskelija ja tulin pitämään teille luennon aiheesta 'kuinka lasken vektoreilla'".

    4) soittamaan tai sähköpostittamaan talousalueemme eri lehtien toimituspäälliköille, että olisiko tarvetta vähintään kolumnistille (kolumniversio Alaks olee:sta esim. su|ihmisissä olisi aivan über!).

    Ainoastaan telemarkkinoinnin jättäisiin suosiolla vastaanottamatta. Opintolaina on ihan tosi jees siihen verrattuna.

    Tuntisitpa Akateemisen web-toimittajana työskentelevän kummisetäni. Hän suosittelisi sinua varmasti!

    VastaaPoista
  5. ultrix eihän tässä selvästikään ole pointtina se, että "kertokaa mulle mitä mä voisin seuraavaksi tehdä" vaan "jos mitenkään mahdollista kertokaa minusta kavereillenne, joilla mahdollisesti on töitä tarjota". Avoin työpaikkahakemus niin sanotusti. Samaan aikaan Aliisa tekee omaa jalkatyötään.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails