Olipa parisuhteellinen tai parisuhteeton, omaa statustaan joutuu kantamaan mukanaan tilanteesta toiseen. Eikä vain Facebookissa, josta statuksen voi näppärästi stalkata. Reaalielämän ilanteissa joutuu miettimään, pitäisikö juttelemaan tulevalle kertoa, jos on varattu, ettei toinen tuhlaa aikaansa? Voiko vieraalle jutteleminen koskaan edes olla ajan tuhlaamista? Entä jos on itse varattu ja menee juttelemaan vieraalle? Pitääkö tehdä selväksi, että tässä tutustutaan nyt ihan muuten vain? Tilanteita, jolloin oma siviilisääty pitäisi jotenkin paljastaa, tulee väistämättä eteen. Miten sen oikein tekisi?
Helppoja tilanteita on ne, joissa oman parisuhteensa voi sujauttaa keskusteluun jo alkuvaiheessa ihan huomaamatta. Sanoipa keskustelukumppani mitä tahansa, vastauksen voi jotenkin kääntää me-muotoiseksi lauseeksi ja siten paljastaa statuksensa: ”Meidänkin piti muuttaa sille seudulle, mutta mun puolisko ei halunnut toiselle puolelle koskea.” ”Me mennään vapuksi sukuloimaan.” ”Ruokaa on vaan niin paljon helpompi ostaa kahdelle.”
Jos sopivaa kohtaa ei sitten kuitenkaan tunnu tulevan ja alkaa näyttää siltä, että toiselle pitäisi mainita omasta statuksesta, täytyy ottaa kepulikonstit käyttöön. Voi esimerkiksi kaivaa puhelimen ja sanoa, että ”nyt on varmaan hyvä hetki ilmoittaa kotiin, että mulla menee yli kotiintuloajan, ettei siellä huolestuta suotta”. Tai voi kaivaa puhelinta ja todesta, että ”odottelen, että puolisko ilmoittaa, koska se tulee mua hakemaan”. Vieraan ihmisen lähestyessä voi jo sanoa, että ”kyllä sinä siihen mahdut, kunhan jätetään vaan yks paikka mun poika/tyttöystävälle”.
Väärä tapa on töräyttää paniikinomaisesti heti juttelemaan tulevalle, että ”MÄOONVARATTU!” Ystäväni on kiukustunut tästä, kun hän haluaisi löytää kavereita, mutta lähestyessä muita hän saa vastaan pelkkää mäoonvarattu:a. Eipähän tietenkään jää epäselväksi, mutta ei sen jälkeen toisen kanssa tee paljon mieli jutellakaan.
Päinvastaisessa tilanteessa, jossa itse varattuna etsii kavereita, on tilanne hankalampi. Mutta voihan kortit lyödä pöytään kirjaimellisesti heti kättelyssä: ”Moi, saanko tulla juttelemaan sulle, vaikka oonkin varattu enkä aio iskeä sua?”. Antaapahan ainakin toiselle mahdollisuuden sanoa, että ”no mä etsin mun unelmien prinsessaa, joten pidän paikan mieluummin vapaana, mutta kiitos vain”.
Onneksi aina voi ihan vaan kysyä suoraan. Kysyvä ei kuulemma tieltä eksy.
Musta on hirveän ärsyttävää, kun ei voi jutella kellekään miehelle ilman että se ajaa heti vaimonsa/tyttöystävänsä mukaan keskusteluun. Ihan kuin mä olisin pokaamassa! Vakuutan, että sen kyllä HUOMAISI jos olisin pokaamassa, mutta kun ei ylipäätään huvita pokata ketään.
VastaaPoistaToinen ääripää on sitten nää, joille syttyy pillunkuva silmiin jos niille puhuu ikinä mitään.
Eli johtopäätös: Suomessa ei voi jutella heteromiehille muuten vaan, ellei halua samalla pahaa mieltä kaupanpäällisinä.
Zepa, mutta se juuri onkin jännä, että niin sitä luulisi, että pokaamisen ja juttelemisen eron huomaisi. Mutta ei sitä vaan aina huomaa! Tai oon törmännyt siihen, että itse ja vastapuoli on välillä NIIN eri kartoilla, eikä toisella ole kompassiakaan.
VastaaPoistaMutta ihan hölmöähän se on, ettei ihmisille voi jutella kaverustumsimielessä. Kai tähän jonkinlainen ratkaisu olisi?
Mä en ole huomannu tuota ongelmaa koskaan. Tosin en oo varattu, joten mua ei yleensä haittaa että ihmiset tulee mulle juttelemaan enkä ajattele heti että yrittääkö tuo nyt iskeä mua. Mulla on myös monia miespuolisia kavereita, ne on kaikki varattuja yleensä, eikä niiden puolisot ole koskaan kokeneet mua mitenkään ongelmaksi. Varattujen kanssa on helppo olla ystäviä, koska molemmat tietävät silloin, että kumpikaan ei ole mitenkään iskemismielessä, koska en ikinä lähtisi ystävieni miehiä iskemään.
VastaaPoistaKysymykseesi viitaten, kyllä mun mielestä vastakkaiselle sukupuolelle voi puhua ihan kaverustumismielessä, kunhan pitää aiheet yleisinä eikä mennä mitenkään henkilökohtaisuuksiin.