keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Viimehetken peruuttaja

Tänään pureudumme Kipiltä tulleeseen postiin. Kipin ongelma on seuraavanlainen: ennen melko läheinen ystävä on ajan saatossa jäänyt etäisemmäksi. Joka kerta, kun Kipi kysyy ystäväänsä ulos jonnekin, käy tälle oikein mainiosti ehdotettu tapaaminen. Kuitenkin joko edellisenä iltana tai viimeistään sovittuna päivänä ystävä peruu. Että mitäs ihmettä nyt sitten?

Noh, keittiöpsykologinne neiti Aliisa tulkitsee tilanteen näin: ystävä on etääntynyt, mutta haluaisi olla vielä niin kuin ennenkin. Jostain syystä tuntuu kuitenkin mahdottomalta jatkaa siitä, mihin jäi ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeammaksi näkeminen muuttuu. Ajatus yhteisestä kahvihetkestä houkuttelee ja ahdistaa, voiton vie kuitenkin ahdistus.

Kyseessä voi olla myös klassinen ”en osaa kieltäytyä, joten sanon nyt joo ja perun myöhemmin” –tapaus. Sellainen tyyppi suostuu kaikkeen aina ja laskee sen varaan, että voi viime hetkellä johonkin tekosyyhyn nojaten perua ne menot, joihin ei haluakaan mennä. Helppo joskin epäreilu ratkaisu, jota en toivo kenenkään valitsevan.


Olipa kyseessä kumpi tahansa tilanne, vaihtoehtoja on kaksi: joko kysyy suoraan, että mikä on kun ei onnistu tai sitten antaa olla. Suoraan kysymisessä on se riski, että kuulee jotain, mitä ei haluaisi. Toisaalta ystävä tuskin odottaa suoraa kysymystä ja se pakottaa hänet reagoimaan ainakin jotenkin. Reaktion puuttuessa sekin kertoo omaa tarinaansa. Yhtä kaikki suoraan kysymällä saa tilanteeseen ainakin jonkinlaisen selvyyden.

Jos taas antaa olla, on mahdollista, että toinen hiljaisuuden venyessä lähestyykin itse. Tai sitten ei. Ja jos ei, niin siihen se sitten hiljalleen jää. Joka tapauksessa tilanne on kurja ja siinä pahoittaa vain oman mielensä, jos jokainen yritys päättyy aina viime hetken perumiseen. Siksi jossain vaiheessa kannattaa suosiolla lopettaa. Itseään ei pidä määräänsä enempää kiusata.

Mutta mikä on se määrä, jota enempää ei tarvitse itseään kiusata?

3 kommenttia:

  1. Jaa-a. Aika vaikea tietää minkä verran toista kannattaa kiusata ennenkuin lopettaa.

    Oma kokemukseni ystävyydestä on että jos molemmat ovat kohtuullisen kiireisiä ihmisiä niin ehdotellaan tapaamisia suurinpiirtein vuorotellen ja jos vaikkapa kahden, tai kolmen perättäisen (samasta ihmisestä johtuvan) peruuntumiskerran jälkeen ei siitä ainaperuuttajasta kuulu mitään, niin mun suunnaltani sitä seuraava ehdotus tulisi ehkä vasta joskus vuoden-kahden tai kolmen päästä, jos silloinkaan enää. Odottaisin että toinen ehdottaa ja myös näkee vaivaa ehdotuksensa eteen ja jos ei näe, emme näe sitten enää. Aika ainoastaan näyttäisi kestääkö kaverisuhde pidemmänkin tauon ja haluaako toinen nähdä vielä.

    VastaaPoista
  2. ...ja unohtui vielä laittaa että jos kysyy suoraan että mikä on ja kyseessä on ihminen joka ei alunperinkään osaa suoraan sanoa ettei halua tai ehdi nähdä, vaan aina vain sopii ja peruuttaa viimetingassa, niin tokkopa siltä suoraa vastausta saa siinäkään vaiheessa.

    VastaaPoista
  3. junik, no mutta jos ei suoraa vastausta saa, niin silloin voi olettaa, ettei mikään muutu jatkossakaan, eikä yhteyttä kannata ottaa. Mutta joo, kyllä vastavuoroisuus on ystävyyden perimmäisiä kulmakiviä.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails