Lupasin laittaa listalle ja sitten aloin miettiä, että miksi suotta laittaa listalle, kun voin kerran kirjoittaa asiasta vaikka heti. Näin siis teen. Kyllä näihin rakkauden kesiin aina erojakin mahtuu ja mikäs sen riistävämpää. Kun ihminen huomaa yhtäkkiä olevansa yksin, mitä siinä tilanteessa voi tehdä?
Kuva: Meg Wills
1) Sending out an SOS
Tee kuten Police ja pistä SOS menemään. Kerro, että nyt kävi näin ja että on vaikea paikka. Tosiystävät tulevat hätiin. Jokunen kaverikin todennäköisesti tarjoutuu olkapääksi, jäätelöseuraksi, oluttuopin vartijaksi tai muuksi vertaistueksi. Vaikea paikka on se, että tunnustaa oman hätänsä ääneen.
2) Älä jää tuleen makaamaan
Velloa saa ja pitää. Ainakin kuukauden saa velloa. Mutta sen jälkeen on tehtävä pari olennaista korjausliikettä. On noustava pystyyn ja lähdettävä ulos. Hakeuduttava ihmisten ilmoille, seuraan ja piireihin. Ei heti tarvitse jaksaa kaikkea ja kaikkia, mutta edes jotakuta vähän ja toisinaan. Ihmisten seura parantaa, vaikka itse istuisi enimmäkseen hiljaa. Sillä kun aikansa istuu ja on, tulee tilanne, joka vaan alkaa naurattaa ja nauraminen on jo puoli voittoa.
3) Ennaltaehkäise tyhjän puhelimen ongelma
Jos on päässyt käymään niin, ettei puhelimessa ole ketään kenelle soittaa, on tilanne kinkkinen. Tästä syystä painotan kaikkia onnellisessa parisuhteessa olevia soittamaan ystävilleen vähintään kerran viikossa. Ihan oikeasti. Koskaan ei tiedä mitä käy ja niitä ystäviä vaan tarvitsee ennemmin tai myöhemmin. Vaikkei eroaisikaan! Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä etsiä uusia kavereita, jos vahinko on jo tapahtunut. Niitä voi etsiä esimerkiksi näillä konsteilla.
4) Pidä huoli eronneesta ystävästä
Jos sinä et olekaan se eronnut osapuoli, vaan ystäväsi on, pidä toverista huoli. Toveri ei ehkä aluksi halua seuraa tai apua, mutta ennen pitkään kaipaa seuraa kyllä. Ole sitkeä, kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Ja ihan totta soita, sillä toisella ei ehkä ole voimaa soittaa, mutta arvostaa elettäsi kyllä.
5) Ajattele laajasti
Ihminen voi oikeasti joutua läheisyystyhjiöön tai seuravajeeseen. Silloin lamaantuu. Siksi kannattaa mennä kotikotiin viikonlopuksi kuuntelemaan äidin tai isän tauotonta puhetta ihan mistä tahansa. Saapahan päänsä täytteeksi muutakin kuin ne loputtomat yksinäiset ajatukset. Jopa sisarusten nahistelu voi olla parasta musiikkia korville. Lisäksi suosittelen katsomaan ympärille. Naapurin mummo kaipaa ehkä juttukaveria ja eronnut tarvitsee seuraa, ei aina tarvitse mennä merta edemmäs.
6) Ota pieniä askelia
Älä yritä enempää kuin jaksat ja mihin pystyt. Aluksi riittää, että lähetät tekstiviestin jollekulle, että saat kontaktin edes yhteen ihmiseen. Tai kommunikoi Facebookitse, tai jossain muussa yhteisössä. Rohkaistu ja pyydä joku, tai ehkä useampi, jonnekin. Ala rakentaa ympärillesi uutta turvaverkkoa.
Jotain muuta, mitä? Auttakaa te eroistanne toipuneet kanssamatkustajat pulmassa, josta minulla on hyvin vähän kokemusta!
Entäs jos vain vituttaa kaikki ihmiset eikä jaksa sellaisia katsella? Saati että pystyisi keskustelemaan kellekään...
VastaaPoistaTeemu, no ei kai sitten kaipaakaan ketään ihmistä, jos kaikki vaan vituttaa? Tai ehkä kyse on vaan siitä, ettei ole löytänyt sitä yhtä tai niitä harvoja, jotka eivät vituta? Ei tämä maailma niin läpimätä voi olla, etteikö olisi yhtäkään, jota sietäisi.
VastaaPoistaSe, että kaikki ihmiset vituttaa on ihan tyypillinen masennusoire, ja se täytyy sellaisena tiedostaa ja hyväksyä. Itseään ja pahaa oloaan vastaan väkisin taistelu ei tee muuta kuin pahentaa oloa entisestään. Mutta ihan vain kunnioituksesta toisia kohtaan oma vitutus kannattaa tietysti kaikille kertoa, kohteliaasti ja ystävällisesti. Jos kaveri soittaa, eikä tätä sillä hetkellä jaksa, eikä oikein jaksaisi tälle edes vastata, pitää kuitenkin lähettää perään edes tekstiviesti jossa ihan rehellisesti sanoo, että nyt on niin alavireinen olo että olen mieluummin yksin. Katsellaan joskus toiste. Lähiviikkoina. Tietävätpä sitten missä ollaan menossa, eikä tule turhaan poltettua yhtään siltaa.
VastaaPoistaPainottaisin myös tuohon Aliisan kohtaan 4), pidä huoli eronneesta ystävästä, että vaikka soittaminen eronneelle (tai muusta syystä masentuneelle) on tietysti arvokasta ja hienoa, niin jos se toinen ei juuri siiloin jaksa ja halua puhua, niin anna hänelle tähän mahdollisuus. Kaksikymmentä tekstiviestiä masentuneen kännykässä, joissa tätä syyllistetään siitä että hän ei vastaa vaikka hänen "on pakko vastata koska se tekee sinulle hyvää" vain ja ainoastaan pahentaa masentuneen oloa. Jos tänään ei jaksa, soitetaan takaisin huomenna, jos huomenna ei jaksa, ylihuomenna, jos tällä viikolla tahtoo olla yksin, ensi viikolla sitten. Lopulta masentunutta voi auttaa vain masentunut itse, ja hänen on annettava tehdä matkansa omaa tahtiaan. Ja lisäksi vielä jokainen masentunut on masentunut omalla tavallaan, joten vaikka olisitkin kokenut melko vastikään hyvin samanlaisen eron, ne tunteet jotka itse koit eron jälkeen eivät lähes täydellä varmuudella ole samoja mitä toinen tuntee. Ja ne keinot joilla itse palasit elämään eivät todennäköisesti toimi sellaisenaan kenellekään toiselle ihmiselle.
Yksin ei ole hyvä jäädä, mutta vielä tuhoisampaa on pakottaa itsensä tekemään jotain jota ei oikeasti sillä hetkellä pysty. Ja vielä sitäkin tuhoisampaa on tehdä jotain jota ei pysty sen vuoksi että joku "ystävä" pakottaa siihen, ihan vain että tämä "ystävä" saisi tuntea itsensä tarpeelliseksi.
Tietysti jos vitutus ja muita sietämätön olo (tai itsesääli tai itseviha, tai mikään masennusoire) jatkuu pidempään, useita kuukausia, suosittelen ehdottomasti ammattiapua. Itse olen vaikean masennuksen syvän pohjakosketuksen tehnyt (en tosin eron takia, mutta muista syistä), ja koko sydämestäni toivon ettei kukaan muu koskaan siihen synkkään paikkaan joutuisi astumaan. Sen vuoksi jos teillä on pitkään alavireinen ja vetämätön olo, ja se tuntuu vain pahenevan, hakekaa apua nopeasti. Ja hakekaa sitä jo paljon ennen kuin masennus diagnosoidaan vakavaksi. Koska matka sieltä pohjalta takaisin pinnalle kestää vuosia, vaikka itse synkin piipahdus olisikin kestänyt vain lyhyehkön ajan.
Heh, tämä postaus oli kyllä erinomaisen nopeaa "palvelua". :D
VastaaPoistaIhan asiallisia pohdintoja. Hauskaa huomata että itse olen muutamia noista kohdista toteuttanut sen kummemmin tiedostamatta tai miettimättä asiaa. Ihan fiiliksen mukaan olen mennyt mikä tuntuu sopivalta, ja tosiaan ihmisten ilmoille pyristely kotinurkista on tuntunut just siltä, vaikka joskus se onkin aika vaikeaa ja käy jopa kukkarolle.
Itselläni parisuhteen päättyminen oli ajankohtainen oikeastaan jo talvella, joten nyt siitä on saanut jo etäisyyttäkin. Pahimpien tunnesolmujen syövereitä on jo oppinut jotenkin vain välttämään.
Hyvä että masennus mainittiin kommenteissa. Itselläni eräs aiempi ero johti masennukseen. Nyt saman toistoa osaa aktiivisesti varoa. Tilanne ei tunnu tuhoutumisen arvoiselta.
Masennuksesta tein muuten itse sellaisen havainnon, että ihmiset tuppaavat aistimaan sen melko herkästi, luultavasti osittain tiedostamattaan, ja reagoivat helposti negatiivisesti. Hullunkurisinta on siis että henkilöä joka tarvitsisi tukea tai toisten läsnäoloa, ryhdytään välttelemään.
Ykkös- ja kutoskohdasta tuli mieleen, että toisaalta oman parisuhteettomuuden toitotus, varsinkin sosiaalimedioissa, koetaan jotenkin noloksi ja vähän epätoivoiseksi vedoksi. Tai ainakin sellainen fiilis ajoittain tulee, liekö omaa harhakuvitelmaani? Tai jotenkin helsinkiläisilmapiirille tyypillistä? :P