Minä-aika on laatuaikaa

Hyvän ihmissuhteen salaisuus on itsekäs minä-aika. Uskokaa pois. Minä-ajalla on nimittäin monenlaisia myönteisiä vaikutuksia.

Minä-aika parantaa keskustelujen laatua. Kun ihminen antaa tarpeeksi aikaa itselleen, hän tutustuu itseensä paremmin. Hän tulee tutuksi omien mielipiteidensä ja näkökulmiensa kanssa. "Emmätiiä" ja "ihansama" -vastaukset vähenevät, kun ihminen oppii tietämään, mitä mieltä hän asioista on.

Minä-aika vähentää hermojen kiristystä. Jokainen meistä tarvitsee välillä aikaa, jolloin kukaan ei tivaa menemisiä tai tulemisia, ei roiku niskassa, ei pyydä, ei vaadi, ei odota. Kun saa olla itsensä kanssa rauhassa, alkaa hetken päästä jo kaivata sitä, että joku kyselee perään. Kun stressi vähenee, toisten ihmisten seura kuulostaa paljon paremmalta.

Minä-aika kasvattaa ikävää. Ikävöinti on tarpeellista, sillä se saa ottamaan yhteyttä. Ellei ehdi ikävöidä, ei tule soitettua, eikä piipahdettua kylään. 

Minä-aika tekee onnelliseksi. Kun saa hyvällä omatunnolla tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja rakkaita, ihminen tulee paremmalle tuulelle. Tämän hyvän tuulen nojalla on helpompi pitää yllä parempia ihmissuhteita. 

Minä-aika opettaa toisten ihmisten merkityksen. Kun itsekseen pööpöilee, huomaa paremmin ne asiat, joissa toiset ihmiset ovat korvaamattoman arvokkaita. Itse ei osaa kaikkea, eikä pysty kaikkeen yksin, mutta kuinka sen huomaisi, ellei koskaan joutuisi itsekseen yrittämään? 

Minä-aika on laatuaikaa.

Minä vietin minä-aikaa eilen ja ilmoitin, etten halua nähdä muita kuin Keplerin Hypnotisoijan hahmoja. Illalla teki kuitenkin mieli jo lähteä kaverin kanssa salille. Mitä sinä teit minä-ajallasi viimeksi? Olisitko minä-ajan tarpeessa?

Myöhästyminen on epäkunnioittamista

Tehdään yksi asia heti selväksi. Minä en ole aina ajoissa. Hyvä, jos ikinä. Sen sijaan saavun järjestään kaikkialle aina, jos en myöhässä, niin ainakin viime tipassa.

Koska en ole yksi niitä, joiden on helppo olla ajoissa, en haluaisi missään tapauksessa ajatella, että myöhästyminen olisi toisen ihmisen epäkunnioittamista. Minähän välitän läheisistäni suuresti, enkä missään tapauksessa halua olla epäkunnioittava heitä kohtaan! En minä ole koskaan myöhässä siksi, etten välittäisi ihmisestä, joka minua odottaa.

Samalla minun on pakko tuijottaa yhtä valitettavaa tosiasiaa silmästä silmään: jos on pakko olla ajoissa, niin kyllä minäkin olen ajoissa. Ajoissa oleminen ei ole - minullekaan - mahdotonta. Mistä siis johtuu, etten ole ajoissa aina?

Miksi myöhästyn?

Yksi syy on se, että vihaan odottamista. En lähde ajoissa, koska en halua odottaa. Samalla kuitenkin se joku toinen joutuu odottamaan minua. Ei ole reilua, tiedän.

Toinen syy on se, että tiedän pääseväni kuin koira veräjästä. Töissä olen ajoissa nippa nappa, koska se riittää. Muuten voin olla myöhässä aina, koska ystäväni eivät yksinkertaisesti suutu siitä. Suuttuisivatkin! Oppisinpa ainakin tavoille.

Aina ei tietenkään voi omalle myöhästymiselle mitään. Rehellisyyden nimissä on silti myönnettävä, että ehkä yhden, kaksi kertaa kymmenestä myöhästymiselleni on hyvä syy. Muina kertoina kyse on siitä, etten ole älynnyt lähteä ajoissa. (En voi edes kirjoittaa, että en ole "osannut lähteä ajoissa", sillä jos en osaisi lähteä ajoissa, en olisi ehtinyt yhdellekään lennolle, yhteenkään junaan tai ainoaankaan työhaastatteluun. Olen kyllä ehtinyt.)

Kuva: Brandon Warren

En vaan ole pitänyt myöhästymistä pahana, kunnes koin oivalluksen Aleksis Kiven patsaan juurella neljäs kesäkuuta puoli viideltä.

Sattui kerran Helsingissä...

Istuin ja odotin ystävääni, kun tuli tekstiviesti: "Menee vielä hetki, yksi isä on myöhässä. Sori." Isä oli lähtenyt töistä myöhässä, joten oli myöhässä hakemassa lastaan liikuntaleiriltä. Täten leiriä vetänyt ohjaaja joutui odottamaan isää ja olemaan siksi myöhässä sovitusta tapaamisestamme. Ja täten minä jouduin odottamaan.

Minua ei haitannut odottaa, koska olen lomalla, mutta eihän isä sitä voinut tietää. Ylipäätään isä ei voinut lainkaan tietää, missä leiriohjaajan olisi pitänyt olla töidensä päättymisen aikaan. Isän myöhästyminen ei osoittanut kunnioitusta ystäväni omaa aikaa kohtaan. Päin vastoin.

Jokaisen oma aika on henkilölle itselleen tärkeää ja arvokasta. Myöhästymällä vie toiselta oikeuden päättää, miten oman aikansa käyttää. Myöhästymällä viestii, ettei toisen aika tai yhteinen aika oikeastaan ole niin arvokasta, että viitsisi olla ajoissa.

Omasta epäkunnioittavuuteni määrästä kauhistuneena yritän parantaa tapani. Se on totuttelua ja opettelua, enkä voi luvata onnistuvani. Pakko minun on kuitenkin yrittää! Kuinka voisin myöhästyä kaikkialta tajuttuani, kuinka itsekästä ja epäkunnioittavaa se on?

Voisitko sinä olla myöhässä hyvällä omatunnolla? Miten opitaan olemaan ajoissa?