Tehdään yksi asia heti selväksi. Minä en ole aina ajoissa. Hyvä, jos ikinä. Sen sijaan saavun järjestään kaikkialle aina, jos en myöhässä, niin ainakin viime tipassa.
Koska en ole yksi niitä, joiden on helppo olla ajoissa, en haluaisi missään tapauksessa ajatella, että myöhästyminen olisi toisen ihmisen epäkunnioittamista. Minähän välitän läheisistäni suuresti, enkä missään tapauksessa halua olla epäkunnioittava heitä kohtaan! En minä ole koskaan myöhässä siksi, etten välittäisi ihmisestä, joka minua odottaa.
Samalla minun on pakko tuijottaa yhtä valitettavaa tosiasiaa silmästä silmään: jos on pakko olla ajoissa, niin kyllä minäkin olen ajoissa. Ajoissa oleminen ei ole - minullekaan - mahdotonta. Mistä siis johtuu, etten ole ajoissa aina?
Miksi myöhästyn?
Yksi syy on se, että vihaan odottamista. En lähde ajoissa, koska en halua odottaa. Samalla kuitenkin se joku toinen joutuu odottamaan minua. Ei ole reilua, tiedän.
Toinen syy on se, että tiedän pääseväni kuin koira veräjästä. Töissä olen ajoissa nippa nappa, koska se riittää. Muuten voin olla myöhässä aina, koska ystäväni eivät yksinkertaisesti suutu siitä. Suuttuisivatkin! Oppisinpa ainakin tavoille.
Aina ei tietenkään voi omalle myöhästymiselle mitään. Rehellisyyden nimissä on silti myönnettävä, että ehkä yhden, kaksi kertaa kymmenestä myöhästymiselleni on hyvä syy. Muina kertoina kyse on siitä, etten ole älynnyt lähteä ajoissa. (En voi edes kirjoittaa, että en ole "osannut lähteä ajoissa", sillä jos en osaisi lähteä ajoissa, en olisi ehtinyt yhdellekään lennolle, yhteenkään junaan tai ainoaankaan työhaastatteluun. Olen kyllä ehtinyt.)
 |
| Kuva: Brandon Warren |
En vaan ole pitänyt myöhästymistä pahana, kunnes koin oivalluksen Aleksis Kiven patsaan juurella neljäs kesäkuuta puoli viideltä.
Sattui kerran Helsingissä...
Istuin ja odotin ystävääni, kun tuli tekstiviesti: "Menee vielä hetki, yksi isä on myöhässä. Sori." Isä oli lähtenyt töistä myöhässä, joten oli myöhässä hakemassa lastaan liikuntaleiriltä. Täten leiriä vetänyt ohjaaja joutui odottamaan isää ja olemaan siksi myöhässä sovitusta tapaamisestamme. Ja täten minä jouduin odottamaan.
Minua ei haitannut odottaa, koska olen lomalla, mutta eihän isä sitä voinut tietää. Ylipäätään isä ei voinut lainkaan tietää, missä leiriohjaajan olisi pitänyt olla töidensä päättymisen aikaan. Isän myöhästyminen ei osoittanut kunnioitusta ystäväni omaa aikaa kohtaan. Päin vastoin.
Jokaisen oma aika on henkilölle itselleen tärkeää ja arvokasta. Myöhästymällä vie toiselta oikeuden päättää, miten oman aikansa käyttää. Myöhästymällä viestii, ettei toisen aika tai yhteinen aika oikeastaan ole niin arvokasta, että viitsisi olla ajoissa.
Omasta epäkunnioittavuuteni määrästä kauhistuneena yritän parantaa tapani. Se on totuttelua ja opettelua, enkä voi luvata onnistuvani. Pakko minun on kuitenkin yrittää! Kuinka voisin myöhästyä kaikkialta tajuttuani, kuinka itsekästä ja epäkunnioittavaa se on?
Voisitko sinä olla myöhässä hyvällä omatunnolla? Miten opitaan olemaan ajoissa?
En juuri koskaan ole myöhässä ja jos olen, omatunto kyllä asiasta muistuttaa säälimättä monta aikaa. Lähden monta kertaa tilanteeseen niin ajoissa, että olen hyvinkin tuntia ennen paikalla (kerran eräässä työhaastattelussakin).
VastaaPoistaSiinä missä sinä et halua odottaa, minä en halua juosta tai muuten vaan kiirehtiä. Kyllä minä sen odotusajan saan jollain täytettyä: lukemalla todennäköisimmin.
Silti siedän muiden myöhästymistä, välillä ehkä turhankin paljon.
Itse stressaannun, jos ehdin paikkoihin juuri ja juuri sovittuun aikaan tai vähän myöhässä. On paljon mukavampaa mennä vaikkapa töihin sopivan ajoissa, niin ehtii juoda kupillisen kahvia ja lukea tovin päivän lehteä. Samalla tulee ns. otettua tila haltuun, eikä ympäristönvaihdos tule niin suurena järkytyksenä, ja työtkin sujuvat mukavammin.
VastaaPoistaItse olin ennen miltei kaikkialla juuri ajoissa tai vähän myöhässä. Koska kiire on itse aiheutettu ongelma, päätin sitten elämänlaadun kannalta parantaa tapojani. Tämän päätöksen myötä etenkin arkielämäni on ollut vapautuneempaa ja antoisampaa. Rentoutumisen keinoja voi opetella meistä kuka tahansa.
Myöhästyminen on aina viesti, jos ei epäkunnioituksesta niin sitten jostain muusta. Silti epäkunnioittamisen nostaminen otsikkoon on hyvä ravistus ihmisille, joilla on taipumusta olla myöhässä.
VastaaPoistaItse pyrin olemaan aina ajoissa, en siis edes ajallaan vaan ajoissa paikalla, ja kerta toisensa jälkeen odotan kavereiltani samaa. Myös niiltä, jotka tiedän aina olevan myöhässä. Jos kyseessä ei ole tilanne, jossa toisen myöhästyminen ei vaikuta minuun (esim. teatteriin ehtiminen tms.) en näe, että "menetetty" aika olisi minulta pois. Toisaalta myös toivon, että silloin, jos itse satun olemaan myöhässä, saan ymmärrystä vahingolle.
Minua tosin yllätti, että vaikka koko kouluaika on enemmän ja vähemmän korostettu, että on hyvä olla ajoissa, on työelämässä myöhästelyä huomattavasti enemmän kuin koulumaailmassa. Ja siihen ei kiinnitetä juuri mitään huomioita. Totta kai on ymmärrettävää, että varsinkin eri tahoilla toimivien ihmisten välisissä palavereissa myöhästyttäviä tekijöitä on enemmän (esim. välimatka kaupunin läpi), mutta silti kyse on valinnasta, oman työn aikatauluttamisesta niin, että ehtii niihin palavereihin, joita sopii.
PS. Hirveä mammuttikommentti taas tulossa, mutta edellisissä viesteissä mainittu kiire kun liittyy jotenkin asiaan, tuli mieleeni yksi äärimmäisen hyvä päätös, jonka tein pari vuotta sitten. Asuin silloin Helsingissä todella hyvien julkisten liikenneyhteyksien ulottuvilla, ja päätin olla juoksematta bussin, metron tai ratikan perään. Vuorovälit olivat niin harvoja, että seuraava tulisi kuitenkin kymmenen minuutin sisällä minun vakiomatkoillani. Tämä onnistui osittain myös siksi, että varasin tarpeeksi aikaa kulkemiseen. Elämä leppoistui. Jyväskylään muutettuani tilanne muuttui siten, ettei täällä ole varaa myöhästyä bussista, mutta välimatkat ovatkin sen verran lyhyempiä, että jalan ja pyörällä pääsee yhtä leppoisasti.
Olen nyt eri mieltä, ainakin osasta. Väitteeseen "Myöhästyminen on epäkunnioittamista" liittyy länsimainen tehokkuutta painottava ajatusmaailma. Jos aika kuvitellaan jotenkin rajallisena asiana, aika on rahaa, ja siihen malliin, niin on epäkunnioittavaa antaa toisten ihmisten odottaa. Sehän on toisen resurssien hyväksikäyttämistä, ja siksi väärin!
VastaaPoistaTämä liittyy vahvasti sellaiseen länsimaalaiseen aikakäsitykseen ja kulttuuriin, ja johtaa myös monenlaisiin negatiivisiin asioihin, kuten stressiin ja kiireeseen. Länsimainen yhteiskunta on aikakäsityksensä vuoksi lukittuna tuottavuuden ja tehokkuuden kulttuuriin, jossa jokainen voi laskea kuinka monta tuntia ajastaan käyttää työhön, kuinka monta tuntia ystävien kanssa viettämiseen ja niin edelleen. Tämä kaava pyritään optimoimaan niin, että lopulta, sitten kun kuolee, voi sanoa, että "elin onnellisen elämän".
Jos siis toinen myöhästymisellään aiheuttaa sen, että toinen joutuu odottamaan, on tämä odotteluun menevä aika toiselta pois, ja siten käytännössä toisen mielekkään elinajan vähentämistä, ja siksi suorastaan rikollista. Onhan HIV:nkin tartuttaminenkin rikollista, samoin tupakoinnin mainonta jne. vaikka tuskin kukaan nyt vuosia myöhästyneitä jää odottelemaan.
Varsin avaavaa, ja psyykkistä hyvinvointiani edistävää, oli oppia asioita afrikkalaisen kulttuurin aikakäsityksestä (ilmeisesti siis aikakäsityksen voi jossain määrin yleistää "afrikkalaiseksi" tai "länsimaiseksi"). Tähän nimittäin törmäsi monta kertaa Afrikassa: Ihmiset eivät tulleet mihinkään ajoissa, ja myöhästymisen aika ei ollut mitenkään ennalta arvattavissa, eli aina joku joutui odottamaan, ja joskus todella paljon. Ennätysaika myöhästyneelle ystävällemme taisi olla vähän päältä 2 vuorokautta.
Edelleen yleistäen: Verrattuna länsimaiseen lineaariseen elämästä kuolemaan -ajatteluun afrikkalainen ajattelee aikaa ympyränä, joka alkaa jostain ja tulee sitten takaisin samaan pisteeseen. Eli ensin tulee aamu, sitten tulee päivä, ilta, yö ja sitten ympyrä pyörähtää jälleen, ja saavumme takaisin aamuun. Ajatus tunnostaa ensin väärältä, kyllähän me nyt olemme oppineet jo koulussa miten aika menee, ja kaikki historiantutkimus ja fysiikkakin perustuu siihen, että aika on ainakin jossain määrin lineaarista.
Kuitenkin tuossa afrikkalaisessa ajattelussa piilee vahva elämänfilosofia, joka voidaan tulkita niin, ettei aika ole koskaan hukkaan heitettyä (koska se ei ole resursoitavissa). Asioita tapahtuu, ja asiat ehkä vaikuttavat toisiin asioihin, mutta on täysin absurdia ajatella, että jonkun myöhästyminen olisi pois odottavan ihmisen ajasta. Odottava ihminen voi toimia, vaikka odottaisi, hänen ei siis tarvitse seistä paikallaan, koska näin on sovittu. Varsinkin jos tietää, että toinen on myöhässä, on mahdollista odottamisen sijaan tehdä jotain mielekästä, ja todella nauttia elämästä.
Eli "myöhästyminen on epäkunnioittamista"? Riippuu vahvasti kontekstista. Myöhästyminen on sitä, että toinen ei pääse paikalle tai ole paikalla silloin kun on sovittu. Suomessa aikaan liittyviä sopimuksia tulkitaan kirjaimellisesti ja eksaktisti, ja oletetaan, että paikalla täytyy olla. Tätä ei kyseenalaisteta, koska se on syvällä kulttuurissa. Mitä etelämmäs (tai idemmäs) mennään, sitä löyhemmiksi aikataulut muuttuvat, ja sitä luonnollisempaa ja hyväksyttävämpää on myöhästyä. Suomessakin tuo on kontekstiriippuvaista: Vapaa-aikana on paljon hyväksyttävämpää myöhästyä kuin töissä, ja varsinkin jos on sovittu, että tavataan esim. toisen kotona tai jossain muualla sellaisessa paikassa, jossa toinen ei koe odottamista epämiellyttäväksi.
Mutta tuo aika-asia on mielenkiintoinen. Pitäisikö meidänkin täällä Suomessa välillä relata ja nauttia hetkestä sen sijaan, että murehtisimme turhaan siitä, että aikamme valuu hukkaan tehdessämme jotain muka merkityksetöntä.
Olen ollut että Myöhässä tai sitten liian ajoissa... koulussa, töissä tai jossain muussa. sattuipa kerran viitisen vuotta sitten ollessa Oulussa työssäoppimassa, molin töistä ainaki 10 minuuttia myöhässä mutta pomo ei ollut siitä moksikaan, nauroi vaan päälle sellaiset kunnon naurut ja sitten käski pukea työvaatteet päälle.
VastaaPoistaKiitos hyvistä kommenteista. Ensiksi kerrottakoon, että olen viimeaikoina onnistunut olemaan enenevissä määrin ajoissa ja se on ollut miellyttävää.
VastaaPoistaMutta sitten haluan vastata Votin kommenttiin. Pointti oli hyvä ja mielenkiintoinen. On totta, että myöhästymisen vääryys ja ajan arvostaminen ovat kulttuurisidonnaisia asioita. Myöhästymiskulttuuri (tai rennosti ajan ottamisen kulttuuri) on sikäli epäkäytännöllinen, että ellei todella tiedä toisen myöhästymisen määrää, on vaikea lähteä tilanteesta tekemään jotain mielekästä. (Ellei tykkää lukea paikallaan, kuten allekirjoittanut.)
Epäilemättä elämän mielekkyys ja odottamisen turhauttavuus ovat nekin osittain opittuja. En vain näe toimivana ratkaisua, jossa kukaan ei koskaan tiedä, milloin kukakin tulee tai mitäkin tapahtuu. Ehkä ihmiset ovat stressittömämpiä siten, epäilemättä ovat. Pitäisi varmaan käydä itse kokeilemassa, jotta näkisi, miten käytännöllistä ja mukavaa epäkäytännölliseltä ja kaoottiselta tuntuva ympyrämäinen aikakulttuuri on. :)
Teknisistä ongelmista johtuen, tässä Essin lähettämä kommentti:
VastaaPoistaItse kuulun niihin, jotka haluavat olla ajoissa paikalla, ja yleensä aina olenkin. Pienet myöhästymiset eivät minua kuitenkaan haittaa, kymmenen minuuttia voi kuka tahansa myöhästyä siksi, että bussi jätti tulematta tai kotiavaimet olivat hukassa. Mutta jos toinen on kovasti myöhässä, niin se on minusta osoitus välinpitämättömyydestä ja tietynlaisesta epäkunnioituksesta. Luultavasti kaikki pystyvät keksimään itselleen jotain olennaisempaa ja mieluisampaa tekemistä kuin ajan tappaminen Stockan kellon alla myöhässä olevaa kaveria odotellessa. Jos toinen on paljon myöhässä, alkaa ihmetellä, miksi itsekään on vaivautunut ajoissa paikalle, kun olisi voinut jatkaa omia tekemisiään vaikkapa puoli tuntia pidempään ja lähteä vasta sitten.
(Ja Voti on toki oikeassa siinä, että myöhästymisajattelu on kulttuurisidonnaista. Mutta jos eletään länsimaisessa kulttuurissa, niin silloin pelataan täkäläisillä säännöillä. Afrikassa ollessa toimitaan puolestaan heidän tapojensa mukaan. Vaikka rento suhtautuminen aikaan ja ”myöhästymiseen” ovat sinänsä hyvä asia, niin täällä se ei vain toimi, eikä ole reilua muita kohtaan puolustautua sillä, että ”kun Afrikassakin tekevät näin ja hyvin toimii”. Kulttuurin idea on juuri siinä, että paikallisilla on yhteiset tavat, joita osataan noudattaa erikseen sopimatta.)
Kysyit, miten opitaan olemaan ajoissa. Perustehtävänä on opetella arvioimaan REHELLISESTI JA REALISTISESTI aika, jonka tarvitsee tapaamispaikkaan siirtymiseen. Jos ennen lähtöä on käytävä suihkussa ja sitten matkustettava bussilla, joka kulkee pysäkiltä pysäkille 15 minuuttia, niin ei riitä, että varaa aikaa 20 minuuttia yhteensä. Vaikka suihkusta selviäisikin 5 minuutissa, niin usein pitää lisäksi etsiä laukku jostain, tarkistaa vaatteet, pukeutua ulkovaatteisiin, kävellä pysäkille ja odotella bussia 5-10 minuuttia - ja kappas, aikaa meneekin todellisuudessa 45 minuuttia. Realistista ajantarvetta voi opetella arviomaan ainakin kahdella tavalla:
1) Ottaa kellosta oikeasti aikaa ja tarkkailee, kuinka pitkään aikaa kuluu lähtemiseen ja matkustamiseen, ja hyväksyy sen. Jos kello näyttää, että lähtövalmisteluihin kuluu kotona puoli tuntia, niin ei se siitä sievene kymmeneksi minuutiksi vain sillä, että ajattelee, että 10min riittää. Aika ei lyhene, ellei välistä ota jotain aikaa vievää tekemistä pois.
2) Yksinkertaisesi lisää ylimääräistä omaan arvioonsa. Lyhyet ajat voi tuplata (10min -> 20 min), pitkät ajat puolitoistakertaistaa (30min -> 45 min). Yliarvioinnin vaaraa tuskin on, sillä ihan oikeasti, kumpi on vakavampaa: se, että arvio itse ajan vähän yli ja on 5min etuajassa ja joutuu sen verran odottamaan, vai se, että ei viitsi lähteä ajoissa ja antaa toisen odottaa 20min?