maanantai 10. syyskuuta 2012

Kuittaaksä?

Minä tulen sellaisesta osasta Suomea, jossa kun jotakin sovitaan, sitä ei tarvitse enää sopimuksen jälkeen vahvistaa. Vaikka sopimus olisi tehty neljän viikon päähän tiistaiksi kello kolme, kun se on kalenterissa, se on kalenterissa ja se pitää. Tämä, niin kuin murresana pahki, on jotain, mikä ei uudessa elinympäristössäni aina mene jakeluun.

Olen tavan takaa törmännyt ilmiöön, että ellen päivää tai muutamaa tuntia ennen sovittua varmista, että onhan sovittu edelleen voimassa, vastapuoli on saattanut sopia jotain muuta. Sitten, kun soittelen perään, hämmentynyt ystävä kertoo, että "Ai, kun susta ei kuulunu mitään, niin oletin, ettei me mennäkään ja sovin muuta."

Ymmärsin lopulta, että kyse on kulttuurierosta. Kotipuolessa sovittu tapaaminen on sitova, täällä Hämeessä tapaamiset sovitaan alustavasti ja kuitataan myöhemmin. Ellei toisesta ala kuulua, Hämeessä oletetaan, että tapaaminen on peruttu ja sovitaan päälle muuta. Kainuussa sen sijaan ei.


Siis siinä, missä minä mökötän kotona tai mahdollisesti jopa tapaamispaikalla, hämäläinen kohauttaa olkapäitään ja alkaa puuhailla muuta. Tästä syystä Hämeen malli saattaa olla parempi, vaikka vaatiikin minulta suurta totuttelua.
 
Samalla kun olen itse opetellut tätä kuittaamistapaa, olen oppinut olemaan hämmentymättä hämäläisten ystävieni viesteistä, joissa varmistellaan jo sovittua tapaamista. Aikanaan ihmettelin suuresti edellisenä iltana saapunutta tekstiviestiä, jossa kysyttiin: "Niin nähdäänhän me huomenna neljältä?". Saatoin vastata jopa, että "eikös me niin sovittu?".

Jälkikäteen olen vasta ymmärtänyt, että vastaukseni on vaikuttanut kohtuuttoman näsäviisaalta niiden korviin, jotka ovat tottuneet tapaan varmistaa. Anteeksi siis tahtomaton näsäviisauteni. Kulttuurit siinä vain kohtasivat.

Miten sinä olet tottunut sopimaan tapaamiset? Pidätkö sovittua sitovana vai kuittaaksä?


6 kommenttia:

  1. Lähtökohtaisesti ajattelen, että sovittu on sovittu, mutta usein siitä huolimatta varmistan vielä sovitun ajankohdan lähestyessä. Silloin varsinkin, kun sovittuihin tapaamisiin liittyy muuttujia, kuten vaikka teatteriin mennessä lippujen lunastamisen järjestelyt ynnä muut. Joidenkin ystävien kohdalla myös muistuttaminen on tarpeen.

    Sitten, jos tilanteeseen ei liity yhtä paljon muuttujia, saatan tapaamista sovittaessa sanoa, että tällä puheella nähdään silloin ja silloin - kuittaaminen tapahtuu siis jo tapaamista sovittaessa.

    VastaaPoista
  2. Tää oli muuten hyvä pointti! Ite oon luonteeltani "varmistelija": mun on jotenki aina pakko varmistaa kaikki, enkä tarkota pelkkiä tapaamisia tällä. En kai luota muistiini tarpeeks hyvin :D

    VastaaPoista
  3. Sovittu on sovittu ja jos tulee muutoksia, asia täytyy erikseen perua. Eikä perumiseksi kelpaa se, että menin nyt sopimaan jotain muuta. On todella loukkaavaa, jos sovittu asia perutaan sen takia että näköpiiriin ilmaantui parempi ja houkuttelevampi vaihtoehto. Todellinen ystävä ei peru sovittua asiaa kuin 40 asteen kuumeessa tai muussa yhtä vakavassa tilassa.
    rh

    VastaaPoista
  4. Ei tää kyl missään tapauksessa hämäläinen tai tamperelainen tapa ole. Veikkaan että kyse on enemmän sukupolvesta. Kyl mä sovin ja pidän sovitut tapaamiset. Olen kyllä tavannut ihmisen Keskisuomesta jola varmisteli tapaamisia, mutta jätti sitten kuitenkin itse tulematta.

    VastaaPoista
  5. En minäkään tätä minään hämäläisenä tapana pitäisi. Ikäni olen Hämeessä asunut, mutta ei silti ikinä ole tarvinnut mitään varmistella. Jos jokin on kalenterissa, niin sitten se on. Ehkä kyse on tuosta, mitä edellinen kirjoittaja arvelee, siis sukupolvieroista.

    VastaaPoista
  6. Hmm, no tuo sukupolviero käy kyllä järkeen. Ehkä se on tämä kännykkään tottunut sukupolvi, joka varmistelee, koska niin voi tehdä? Me, jotka kasvettiin nuoriksi aikuisiksi lankapuhelinten kanssa, on totuttu siihen, että sovittu on sovittu, koska ei voi laittaa tekstaria, että "sori, oon kolme varttia myöhässä".

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails