Hamsteri hamstraa. Hamstraajat keräävät asioita usein liiallisia määriä. Liiallisista määristä seuraa ongelmia. Mutta ominaisuudesta tulee ongelma vasta, kun sen myöntää ja minä myönnän sen nyt:
Hei kaikki, oon Liis, kaverihamstraaja.
Oikeasti olen saavuttanut elämässäni pisteen, jossa olen priorisoinut sosiaalisen elämäni niin pahasti arjen yli, etten ole ehtinyt kauppaan. Ihmiset ovat ihania ja vietän aikani mieluiten hyvässä seurassa. Toisinaan unohdan kuitenkin, että oma seurakin olisi hyvää seuraa, kun vaan malttaisi joskus pysähtyä.
Elämän varrella sitä sekä vahingossa että tahallaan tutustuu lukemattomaan määrään ihmisiä. Kaverihamsterit ovat ihmisrotu, jolle ihmisistä luopuminen on täysin mahdotonta. Koska he eivät osaa luopua, he yrittävät pitää elämässään
kaikki tapaamansa ihanat ihmiset.
No, mutta miten ihmisestä muka voi luopua? En ymmärrä!
Nyt tämä hamstraus on kuitenkin lähtenyt ihan täysin lapasesta. Siinä vaiheessa, kun ei malta sanoa kenellekään ei ja huomaa, että jääkaapissa on pelkkää maapähkinävoita, on syytä tehdä itsetutkiskelua.
Itsetutkiskeluni suuntasi kalenteriani kohti, jossa havaitsin sopineeni jokaiselle illalle menoa tästä hetkestä heinäkuun alkuun asti. Samalla havaitsin menojen karsimisen suoranaiseksi mahdottomuudeksi. Osasin siis ottaa silmän käteen ja todeta tilanteen olevan pielessä, mutta en kuitenkaan osannut auttaa itseäni ulos itse aiheutetusta ongelmasta.
Siksi käännynkin nyt teidän puoleenne. Kertokaa minulle, oi armaat olevaiset, että miten ihmisasioissa priorisoidaan?
Miten ihmisestä voi luopua? Millä perusteella jollekin riittää aikaa ja jollekin toiselle ei?
