Onneksi siihen on olemassa varsin helppo ratkaisu: laita se puhelin pois.
Haastan joka ikisen laittamaan puhelimensa taskuun, laukkuun tai muualle pois näkyviltä. Eikä vain hetkeksi, ei tunniksi, ei kahdeksi, vaan kokonaiseksi päiväksi. Tämä haaste koskee myös teitä, joilla on käytössä Foursquare, Instagram tai Facebook. Eikä tämä päästä pälkähästä teitäkään, jotka olette koukuttuneet Candy Crush Sagaan. Tämä koskee kaikkia.
Armoa annan ainoastaan herätyskellon ja puhelintoiminnon kanssa. Ensimmäisen siksi, ettei monella enää ole fyysistä herätyskelloa. Ne, joilla on, eivät saa armoa edes herätyskellon käyttöön. Jokaisella meistä on tekosyitä, mallia "mutta kun siellä on mun kalenteri". Olkoon jos. Päivän tapahtumat voi kirjoittaa paperillekin.
Tällaista ei voinut ottaa mukaan ulos. Siinäkin ajassa oli puolensa. Kuva: Esparta Palma |
Puhelimen irrottaminen kämmenen urista helpottaa myös paitsi reittiurautumisen, myös erityisesti ihmisurautumisen kanssa. Sitä tulee vaihteeksi katsottua ympärilleen, kun ei ole puolikumarassa hohtavan ruudun ylle kyyristyneenä. Saattaa olla, että pöydissä keskustellaan ja väitellään faktoista sen sijaan, että joku kaivaa puhelimen ja googlettaa. Ja mikä parasta, ilman puhelinta olemme yhden päivän verran vähemmän vaaraksi liikenteessä.
Ellemme välillä luovu puhelimista vapaaehtoisesti, saattavat jotkut tahot ruveta järeämpiin toimiin. Kuten tällaisiin:
The Offline Glass from Mauricio Perussi on Vimeo.
Koomaatko sinä? Pystytkö olemaan kokonaisen päivän ilman Instagrammia tai Fouraquarea?
Minäpä ehdotan seuraavanlaista: ottakaa lapsiltanne myös puhelin pois päiväksi, mutta tehkää se niin, että teilläkin on samana päivänä puhelin poissa käytöstä -> olette samassa lirissä.
VastaaPoistaLiian moni lapsi kasvaa kiinni kännyköihinsä jo hyvin nuoressa iässä.
Oi niitä aikoja kun ei ollut vielä kännykkää tai jos oli kännykkä niin se oli vain soittamista/tekstiviestiä tai matopeliä varten. Vaikka luuri saattoi olla painava niin oli se "kevyttä"; ei tarvinnut vilkuilla luuria vähän väliä jos vaikka joku olisi pistänyt päivityksiä naamakirjaan tai muuhun sellaiseen.
VastaaPoistaItse päätin pari viikkoa sitten, että aamulla töihin saapuessani pistän puhelimen laukkuun ja en vilkaisekaan sitä ennen kuin aikasintaan töistä pois lähtiessä. Hyvin on pitänyt ja tuntuu hyvälle.. Aikasemmin oli paha tapa vilkuilla puhelinta kun se oli käden ulottuvilla taskussa.
Anonyymi, ei varmaankaan yhtään huono idea.
VastaaPoistacmyk, hyvä päätös. Itse yritän hillitä puhelimen käyttöä töissä, mutta eihän se aina onnistu. Mutta nyt kun olin mummolassa, jätin puhelimen oikeasti päiväkausiksi kirjahyllyyn ja se oli kyllä hyvä päätös! Puhelintauot tekevät hyvää, muistaa tehdä välillä muutakin. :)