Alatko mua?

Kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa, eräänä iltapäivänä saman luokan tyttö käveli luokseni ja kysyi: Alatko mun kaa? Hieman hämmentyneenä kysyin, että ”Alanko mitä?” johon hän vastasi, että ”No olee mun kaveri”. Tämä keskustelu on jäänyt mieleeni elävästi ainakin siksi, että tietämättömyyteni kysymyksen merkittävyydestä hävetti minua jo tuolloin. Ja myös siksi, että se oli ensimmäinen kerta, kun joku suoraan ja rehellisesti halusi olla kaverini. Vaikkei meistä sydänystäviä sitten tullutkaan, ainakin kokemus opetti minulle, mitä ”Alaks olee?” ikäisteni seurassa merkisti.

Ystävyys on välillä vaikea laji. Hankalina päivinä toivoisi, että voisi palata aikaan, kun kaveruuden aloittamiseen riitti suoraviivainen ”Alatko olee?” -kysymys. Mutta vanhemmiten sitä oppii, että tutustuminen ja varsinkin ystävystyminen on kiemuroista ja koukeroista puuhaa ja vaatii ainakin hyvää tasapainoaistia. Ihmiset ovat eriskummallisia ja välillä sosiaalisinkin ihmismagneetti on ihan hukassa itsensä ja toisten ihmisten kanssa.

Tämän blogin tarkoitus on ihmetellä ja tutkiskella ystävyyden monimutkaista taitolajia kaikenlaisista näkövinkkeleistä. Mitä ystävyyteen tulee, en ole mikään ekspertti, mutta olen kuitenkin valmis auliisti jakamaan omat erehdykseni ja satunnaiset onnistumiseni. Pyrin toki pohdiskelemaan aihetta laajemminkin, sivuten ystävystymistä, ihmissuhteita ja elämää.

Liis

ps. On hilpeä sattuma, että blogi sai alkunsa juuri Helluntaina. Vanhan kansan viisaushan kertoo, että ”jos ei heilaa Helluntaina, niin ei koko kesänä”. Tuo ihmisiä epätoivoisiinkin tekoihin ajava aforismi sai minutkin miltei tarttumaan luuriin ja tekemään harkitsemattomia asioita. Jos nyt kuitenkin luottaisi modernisoituun uskomukseen, että heilaton Helluntai tietää jonoa juhannukseksi ja lopettaisi taikauskoisen sätkyilyn…