Tapaus pyykkitupa

Uusimman kaverini kohtasin asuntolani pyykkituvalla muutama viikko takaperin. Olin kiskonut päälleni vaatekaappini uumenista kummallisimman asukokonaisuuden, pyykkipäivä kun oli kyseessä ja ajattelin, että pikaisesti vaan kipaisen pyykit pesukoneeseen ja hiivin kenenkään huomaamatta takaisin. Kampus oli pääsiäisen aikaan hyvin autio, enkä epäillyt suunnitelmani onnistumista, kunnes avasin pyykkituvan ja siellä olikin joku muu.

Hyvin epäsuomalaisittain kajautin ovelta, että ”HI!” ja aloin mättää pyykkiä rumpuun. Mättämiseni keskeytti epävarma pojanääni udellen, että ”Ollaanko me tavattu?”. Totesin, että eihän me olla ja kun siinä käsipäivää sitten nimet kerrottiin, niin tämä zimbabwelaispoika T kommentoi, ettei Englannissa kukaan tervehdi ovelta tuntematta entuudestaan.

Näinhän me tehdään Suomessakin. Vieraita ei tervehditä, ellei siihen ole joku pätevä syy. Mutta kokemukseni mukaan kerrostaloissa naapureille sanotaan kyllä ”Moro!”, kun niihin rappukäytävissä tai pyykkituvissa törmätään. No tästä se keskustelu sitten T:n kanssa virisi ja pelasimme kerhohuoneella erän biljardia pyykkien peseytyessä, koomisesta asustuksestani huolimatta.

Siitä lähtien olemme aika ajoin istuneet alas juttelemaan. Uuden tuttavuuden kanssa keskustelunaiheet eivät ihan heti lopu kesken, kun molempien koko elämän kaikki tarinat on kuulematta. Todellisen potentiaalin tunnistaa vasta sitten, kun keskustelunaiheita pitää alkaa ammentaa nykyhetkessä. Aika näyttää.

Missä ja miten sinä olet kohdannut kavereita? Sanotko sinä ”Moro!” rappukäytävässä?