Luulo ei ole tiedon väärti

Tuo on yksi niitä sanontoja, joita syystä tai toisesta inhoan. Se on kuitenkin valitettavasti aivan totta ja yksi perustavanlaatuisia lähtökohtia, kun ystävyyttä ylläpidetään. Tosielämän esimerkki:

Reilu kuukausi sitten olin jumissa Dublinissa mukavan pienen tuhkapilven takia, joka pisti koko Euroopan ihan sekaisin. Noina päivinä kohtasin mielettömän kivan pojan, C:n. Tunnuimme olevan välittömästi samoilla aalloilla ja juttelimme tuntitolkulla puhuen asiasta ja asian vierestä. Lomaromanssi päättyi, kun lautta irrotti minut Irlannin saaresta, mutta olimme kuitenkin vaihtaneet yhteystietoja ennen hyvästejä.

Kun sitten useiden viikkojen kuluttua Facebook viimein ilmoitti, että ”sinulle on yksi uusi kaveripyyntö”, siirryin iloisena tutkimaan uuden Facebook-ystäväni profiilia. Info-sivulle päästyäni sain kuitenkin kokea jotakin, minkä statuksessani kerroin tuntuneen siltä, kuin jättimäinen valurautapannu olisi kalauttanut minua suoraan kasvoihin. ”C on parisuhteessa.” Kiva. Kiskaisin hernemaissipaprikat pusseineen päivineen nenääni välittömästi ja aloitin operaation kylmäkkö-Kyllikin kylmä kylki, enkä sen kummemmin häneen sitten yhteyttä ottanutkaan.

Meni pari viikkoa ja C kommentoi satunnaista kuvaani. Kun vastaukseni ei ollutkaan monipolvinen ja ystävällinen, C loukkaantui ja totesi ykskantaan, että ”oot sitten pahoittanut mielesi jostain”. No minä siitä tulisen luontoni oikuille mitään mahtamatta kirjoittelin puoli A4:sta avautumistekstiä inboksiin, että kai sitä nyt pikkusen loukkaantuu, kun käy ilmi, että toinen on kaiken aikaa ollut parisuhteessa ja unohtanut mainita tällaisen pienen yksityiskohdan.

No, nyt oli sitten C:n vuoro sijoittaa keilapallo nenäonteloon. Hän räjähti takaisin, ettei hänellä Dublinissa ollessaan ollut tyttöystävää. Mutta NYT on. Ja että minun olisi ollut syytä kysyä häneltä selitystä asiaan ennen kuin oletan asioita ja alan kirjoitella sarkastisia statuspäivityksiä valurautapannuista. Ja niine hyvineen hän poisti minut ystävälistaltaan.

Myöhemmin selitin reaktioni, pyysin anteeksi, hän selitti koko kuvion, pyysi anteeksi ja ystäväpyyntö uusittiin. Mutta mitä opimme tästä? Ei pitäisi olettaa. Ei ikinä pitäisi luulla ja pitää sitä tietona. Minun olisi pitänyt kysyä, että mitäs nyt hittoa, jolloin hän olisi voinut selittää ja olisi selvitty paljolta molemminpuoliselta mielipahalta. Vastedes, kun meinaan sijoittaa tunnistamattomia objekteja nenääni poikkiteloin, yritän muistaa kysyä ensin, että onko siihen todella aihetta.

Oletko sinä luullut tietäväsi ja myöhemmin tiennyt luulleesi väärin?