tiistai 1. kesäkuuta 2010

Sinkkuystävien elämää

Hyvää kesäkuuta! Huomenna Suomenkin valkokankaat valloittaa Sinkkuelämää (Sex and the City) TV-sarjaan perustuvien elokuvien kakkososa, yllättävällä nimellään Sex and the City 2. (Linkki spoilaa.) Sinkkuelämää on ensimmäisistä jaksoistaan alkaen ollut kertomus sinkkuudesta, seksistä, New Yorkista ja muodista, mutta ennen kaikkea ystävyydestä. Tunsin suoranaista haikeutta, kun luulin jättäväni taakseni Carrien, Mirandan, Charlotten ja Samanthan seikkailut sarjan päätyessä pakettiin You’ve Got The Love:n (Florence And The Machine) soidessa taustalla. Sittemmin olen palannut sarjan pariin paitsi ensimmäisen elokuvan myötä, mutta myös kaikki kuusi tuotantokautta sisältävän Shoe boxin kanssa. Joo, se on ihan kauheaa tyttöhuttua, mutta välillä sitä tarvitsee. Tyttöhuttua nimittäin.


(Varoitus: sisältää K-15 kuvamateriaalia ja kiljumista.)

Nyt elokuvateattereihin rantautuu uusi kaksi ja puolituntinen katsaus tutuksi tulleiden naisten tarinaan ja taas päästään juomaan Cosmopolitaneja ja aukomaan ihmissuhdesolmuja. Trailerista päätellen ystävyys pysyy keskeisessä roolissa, kuten olettaa saattaa.


(Spoilaa.)

Ellei tälle elokuvalle (ja sarjalle) mistään muusta krediittiä anna, niin edes siitä, että se muistuttaa meitä yhdestä olennaisesta tosiasiasta: puoliskoja tunnetusti tulee ja menee, mutta ystävät ovat ja pysyvät.

Aiotko hilpaista elokuviin kesäkuun alun kunniaksi? Meinaatko ottaa ystäväsikin mukaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails