Hengaa mun kanssa?

Maailmalla tutustuu. Kääntelin karttaa ja yritin tulla johonkin lopputulokseen sijainnistani Brysselin pölyisellä kadulla, kun olkani takaa kysyttiin voimakkaalla ranskalaisella korostuksella, mihin olen menossa. Ei me yhdessä pähkäilystä tultu kumpikaan hullua hurskaammaksi, mutta sellaisella tarmolla tämä satunnainen ranskalaispoika halusi seuraani tulla, etten kevyestä ärsytyksestä huolimatta käskenyt häntä tiehensä. Tiesin, että pidemmän päälle seuraa kaipaa kuitenkin, varsinkin kun täysin vieraan kaupungin kulmia yrittää tutuiksi tehdä. Niin me sitten yhdessä vierailtiin parkkitalon katolla, etsittiin hukkunutta kameran linssin suojusta ja metsästettiin vuvuzeloista metelöityneiltä kaduilta sopivaa ruokapaikkaa.

Maailma tekee jotenkin alttiiksi uusiin ihmisiin tutustumiselle. Mikä siinä onkin? Suomessa sitä helposti tunkee jonkun mökäkoneen kuulokkeet korviinsa ja sulkee itsensä muiden ulkopuolelle. Maailmalla sitä väkisin huomioi ympäristönsä, ettei eksyisi tai kävelisi uusien kulmien ohitse näkemättä. Ja yksin oleminen houkuttelee tutustumaan uusiin ihmisiin, että olisi joku, jolle sanoa, että ”Katso!!”.

Mutta tämä kyseinen ranskalainen oli juuri se, kenelle väitin, etten sijaitse Facebookissa, kun hän sitä kyseli. Olen jälkikäteen miettinyt, että miksen yksinkertaisesti sanonut, että en halua lisätä häntä. Olisiko se ollut epäkohteliasta? Ja jos, niin miksi? Olen sitä mieltä, ettei jokaista satunnaista seuraan lyöttäytyneitä ihmisiä tarvitse säilyttää elämässään iäti. Joskus sitä vaan haluaa jutella hetken jonkun kanssa ja sitten sanoa kiitos ja hei.

Jos itse tapaisin fantastisen jännittävän ja kiinnostavan uuden ihmisen, enkä haluaisi sanoa kiitos ja hei iäksi, loukkaantuisinko, jos hän sanoisi, ettei halua lisätä minua kavereihinsa? Varmaankin. Ja toisaalta, mitä se yksi nimi jossain online-listassa sitten haittaisi? Eihän se lisääminen tarkoita sitä, että asioille täytyy mitään tehdä. Mutta jos ei aio pitää yhteyttä, ei kai ole pointtia lisätäkään, vai?

Mielestäni pitäisi osata elää sen verran hetkessä, että kun siellä maailmalla niitä uusia ihmisiä kohtaa, nauttisi seurasta heti liiemmin tulevaa miettimättä. Tutustuminen avartaa ja maailman kolkissa toisten kohtaaminen on monesti matkustamisen parasta antia, riippumatta siitä, haluaako noiden ihmisten kanssa viettää hetken, päivän tai loppuelämän.