Juttelin eilen ranskalaisen ystäväni kanssa siitä, kuinka hän tuntee olonsa vanhaksi. Poika on 21-vuotias. Hetken mäiskin ja läiskin häntä virtuaalisten yhteyksien takaa sanoen, että ei voi olla mahdollista, kunnes hän selitti. Hänen kaikki ystävänsä ovat järjestään häntä vanhempia. Hiljattaen hänen elämäänsä on ilmaantunut valtava joukkio kahdeksantoistavuotiaita ja BOOM! Yhtäkkiä hän tuntee olonsa vanhaksi.
Näinhän voi käydä, voisi käydä minullekin. Ystäväni ovat pääasiassa vähintään ikäisiäni, elleivät vanhempia ja parhaimmat ystäväni ovat minua selkeästi vanhempia. Koska vietän huomattavan paljon aikaani vanhempien ihmisten seurassa, se luonnollisesti muokkaa minua ja ajatusmaailmaani kovin. Seuran sanotaan tekevän kaltaisekseen. Jos minut nyt yhtäkkiä pistettäisiin juuri täysi-ikäistyneiden ihmisten keskelle, tuntisin vaatimattomalla 22-vuoden iälläni taatusti jonkinlaista vanhuuskompleksia. Oireita tästä oli välillä havaittavissa vaihdossakin, kun vietin aikaa keittiön kanssani jakaneen, 18-vuotiaan englantilaistytön ja hänen kavereidensa kanssa.
Aiemminkin olen miettinyt, että hakeutuvatko ihmiset sellaisten ihmisten seuraan, jotka tekevät meistä sellaisia, kuin haluaisimme olla. Hakeudummeko vanhempien tai nuorempien ihmisten pariin siksi, että haluaisimme olla vanhempia tai nuorempia? Muutummeko itseämme nuoremmassa seurassa itsekin jälleen hetkeksi nuoremmaksi? Ja missä kohtaa emme enää osaa asettua nuorempien ajatusmaailmaan sisälle vaan tunnemme pysyvää vieraantumista ja selvää vanhemmuutta? Entä jos sellaista kohtaa ei tule, onko se vain kykyä tulla toimeen kaikkien kanssa vai jonkinmoinen kasvamiskyvyttömyys?
Jotkut ovat ikäänsä vanhempia tai nuorempia henkisesti ja siksi hakeutuvat mieluummin seuraan, jossa tuntevat kuuluvansa joukkoon. Ja luonnollisesti ystävät eri ikäluokista tuovat elämään vaihtelua ja uusia näkökulmia, mikä sekin selittää viihtymisen eri-ikäisten parissa. Jonkun yksittäisen ihmisen kanssa voi tuntea selvää samanhenkisyyttä ja aaltojen pituuksien yhteneväisyyttä, olipa ikäero minkämoinen hyvänsä. Ikähän on kuitenkin vain sattuman kauppa, toiset syntyvät aiemmin, toiset myöhemmin, väistämättä.
Kuulisin mielelläni näkemyksiänne aiheesta kommenteissa.
Luultavasti on tärkeää viettää aikaansa ikäistensä parissa, he kun yleensä ovat samassa elämäntilanteessa, ns. vertaisryhmä. Vanhempana kyllä on suht helppo samaistua nuorempien ajatusmaailmaan, koska on joskus itsekin ollut samassa iässä. Tosin ei jaksa enää sitä nuoren ihmisen energiaa. Ja vanhemmat ihmiset ovat niin ihanan suvaitsevaisia.
VastaaPoistaTosin tästä kaikesta on olemassa myös negatiivinen versio. Nuoremmista voi sanoa, että pilalle on nuoriso mennyt, "ei sitä meidän nuoruudessa noin"-kauhistelu. Vanhemmat ihmiset ovat pudonneet kelkasta ja vain muistelevat "vanhoja hyviä aikoja". rh
Itselläni on nuorempia kavereita sekä vanhempia, on myös reilusti vanhempia joiden kanssa tulee juteltua koska niillä on sama harrastus.
VastaaPoistaSamanikäisiä ei oikeastaan ole yhtään..
jälleen hyvä aihe! :)
VastaaPoistaitse huomasin viime vuonna saman ilmiön yliopistossa. lukion jälkeenhän jatkoin opiskelua vasta muutaman välivuoden jälkeen ja viime vuonna kun kävin lopulta sivuaineeni perusopinnot loppuun, kurssikavereistani olivat lähes kaikki 2-3 vuotta minua nuorempia fukseja.
etenkin syksyllä ikäero tuntui: osa uusista kavereistani oli vasta muuttanut vanhemmiltaan pois ja olivat aivan innoissaan siitä, että asuivat omillaan, yms asioita, joita itse kävin läpi kolme vuotta aiemmin.
mutta kun asiaan suhtautuu ennakkoluulottomasti, ei mitään ikäeroa kyllä minun mielestäni huomaa, ainakaan paremmin oman henkisiin ihmisiin tutustuttuaan. olen sitä mieltä, että ikäerot ovat aivan eri tavalla huomattavia kun ikä on 13, 14, 15 tai 16 kuin jos se on 19, 20, 21 tai 22. päinvastoin, nykyään tuntuu että oman ikäiset kaverini ovat pariutuneet ja käyttäytyvät hirvittävän aikuisesti ja sitoutuneesti, ja suunnittelevat tulevaisuuttaan, kun itse en aio enkä haluaisikaan esimerkiksi valmistua vielä lähivuosina! :)
miten muuten, minä olen lähdössä erasmus-vaihtoon ensi vuodeksi, minkä ikäisiä muut vaihtarit olivat teillä englannissa? olenkohan aivan ikäloppu heidän joukossaan? :D hei ja kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta!
t. matleena
rh, tuo vertaisryhmä on toki olennainen ja se selittää myös, miksi koulukaverit ovat aika keskeisessä roolissa. He kun tietävät, että mitä se arki ja elämä omissa kuvioissaan on.
VastaaPoistaHanski, se onkin jännä, jos on sekä selvästi vanhempia että selvästi nuorempia ystäviä, muttei siitä väliltä. Mitä luulet, miksi niin on?
Matleena, on totta, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähäisempi se ikäero tuntuu olevan. Ikävuodet syntymästä teini-ikään ovat kai kaikista rankimman muutosmyrskyn ja kehityksen vaihetta ja sen jälkeen se alkaa hiljalleen tasaantua, eikä muutama vuosi suuntaan tai toiseen tunnu enää juuri missään.
Englanissa vaihtarit olivat laajalla skaalalla 19-26 -vuotiaita ja olettaisin, että näin on kaikkialla, kun vaihdon voi tehdä niin eri opiskelujen vaiheessa. Paikalliset olivat sitten selkeästi nuorempia, Englannissa kun mennään suoraan lukiosta yliopistoo ja suoritetaan aika vauhdilla kandi ja vain osa jatkaa maisteriin. Ainakaan suoraan. Niin tai näin, vaihtoaika on hulvatonta. :)
Kiitos perusteellisesta kommentoinnista. :)
"osa uusista kavereistani oli vasta muuttanut vanhemmiltaan pois ja olivat aivan innoissaan siitä, että asuivat omillaan, yms asioita, joita itse kävin läpi kolme vuotta aiemmin."
VastaaPoistaTämä tulin itsekin kohdanneeksi kun ammattikoulun asuntolassa hetken asuin kolmen sisäoppilaitoksessa vietetyn vuoden jälkeen. Kaipa se teini-ikäiselle hienoa on kun äiti ei ole katsomassa perään (Lue: Saa ryypätä ja tupakoida ilman riskiä jäädä kiinni), mutta kun samassa tilanteessa on ollut 13-vuotiaasta saakka, niin eipä sitä montaa viikkoa jaksanut vierestä katsoa.
Tätänykyä uusia ystävyyssuhteita syntyy lähinnä harrastusten parista, missä ikä ei ole millään tapaa rajoittava tekijä.
Janne, harrastus yhdistää taatusti paremmin eri-ikäistä jengiä kuin yhteisasuminen. Sehän se vähän näissä asuntoloissa tuppaa olemaan ongelmana, että aina sekaan mahtuu niitä yksilöitä, jotka sekoavat kuin seinäkellot äkisti saavutetusta itsenäisyydestä ja vapaudesta.
VastaaPoistaOnneksi seuransa voi valita. :)