Yksin riiteleminen

Sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi. Se ei ihan välttämättä pidä paikkansa. Olen hiljattain ollut riidoissa ystäväni kanssa ja nyt kävi ilmi, että olen ollut riidoissa yksikseni. Hän ei siis ollut edes huomannut, että olin kiskonut kruununvihannekset nenääni ja aloittanut mykkäkoulun. En ole pitkävihainen, itse asiassa minusta on todella inhottavaa olla suuttunut. Kun menin sopimaan suuttumustani, koska en jaksanut sitä enää, kävi ilmi, ettei toinen tajunnut mitään riitaa olevankaan.

No tästä seuraa väistämättä hankala tilanne. Miten lakataan olemasta vihainen ihmiselle, joka ei tajua tai tiedä tehneensä väärin, eikä ole riidoissa kanssani? Kun sanoin, että olen ollut hänelle vihainen, enkä pidä siitä, hän vain totesi, että ”no älä sitten ole”. Mutta kun ei se ole niin helppoa. On vaikea lakata olemasta vihainen, jos ei voi sopia riitaa, jota ei ole olemassa.

Kuva: John Kennicutt

Kerran kävi myös niin, että ystäväni oli suuttunut minulle vähäisen yhteydenpidon vuoksi. Mutta unohti kertoa minulle aiheesta. Näin ollen en tiennyt tästä, enkä voinut tehdä asialle mitään. Ja sitten kun lopulta soitin, tuli puhelinlankoja pitkin liekinheittimellä tulta ja tappuraa. Olin ihan pöllämystynyt, koska en yhtään tiennyt missä mennään. Tässäkin tapauksessa oltiin riidoissa yksikseen, toisen siitä mitään tietämättä.

Mitä tämmöisessä tilanteessa sitten pitäisi osata tehdä? Ainakin olisi hyvä kertoa myös vastapuolelle riittävän selkeästi, että nyt suututtaa. Koska muuten ei tule riitaa eikä sitä myöten sopua. Riiteleminen on ihmissuhteissa ihan tervettä, normaalia ja välillä tarpeellistakin, kunhan se on vähäistä. Mutta sopimista edellyttää, että pahan mielen aiheuttajat ovat molempien tiedossa, eihän siitä muuten mitään hyötyä ole.

Mutta entä, jos toisen mielestä olen pahoittanut mieleni turhasta ja olemattomasta asiasta, eikä näin ollen ota vihastumistani tosissaan. Mitäs sitten tehdään?