Olin ystäväni Hannan kanssa tapastelemassa paikallisessa ravintolassa, kun tilanpuutteen vuoksi samaan pöytään kanssamme istahti pariskunta odottamaan omaa pöytäänsä. Jatkoimme Hannan kanssa keskusteluamme sivuten kaikenlaista siihen asti, kunnes Hanna päästi suustaan sanaparin punatulkkujen verilöyly. Silloin pöydässämme istunut rouva kääntyi Hannan puoleen todeten, että: ”Nyt on kyllä pakko puuttua keskusteluun, kun kuulin, että puhutte punatulkkujen verilöylystä. Tiedättekö mistä se on peräisin?” No Kummelistahan se. Hanna sen sijaan viittasi drinkkiin, joka kantaa kyseistä nimeä.
Riittävän kummallinen keskustelunaihe madalsi kynnystä niin paljon, että juttelu ventovieraiden kesken sujui kuin itsestään. Mitä siis voimme päätellä tästä? Kannattaa puhua todella eriskummallisista aiheista, jotta pöytäseurueen muut osapuolet voivat ottaa osaa. Mitä absurdimpi juttu, sitä kiintoisampi lopputulos. Kunhan ei niin absurdi, että joku tulee ja kantaa talteen.
Ehdotankin nyt, että kokeilette tätä käytännössä. Seuraavan kerran, kun istutte vieraassa seurassa, aloittakaa kaverinne kanssa keskustelu vaikka sitten punatulkkujen verilöylystä ja katsokaa mitä tapahtuu. Tai jos teidän pöydässänne puhutaan omituisuuksia, tarttukaa siihen! On niin paljon mukavampaa, ettei tarvitse vaivaantuneessa hiljaisuudessa kököttää. Kertokaa myös ihmeessä kokemuksistanne kommenteissa!
Liippaa aika lähelle yleistä itsetuntoa, uteliaisuutta ja ujoutta, mikä korostuu lapsilla ja nuorilla. Selitän tarkemmin:
VastaaPoistaKysyjä uskalsi paljastaa tietämättömyytensä Punatulkkujen verilöylystä, koska asia vaivasi niin paljon, että oli tarve saada tietää, mikä tämä asia, jonka kysyjä oli selvästi kuullut ennenkin, oikein on.
Tietämättömyyden uskaltaa paremmin paljastaa tuntemattomalle ihmiselle. Olettaisin, että kysyjä olisi voinut kysyä asiaa yhtä hyvin tuttaviltaankin, muttei näin ollut tehnyt. On tietty kynnys, uskaltaako paljastaa "tyhmyyttään" tai tietämättömyyttään läheisilleen. (Ilmiö taitaa korostua äijien kesken, kun pitää näyttää kovalta ja piilottaa heikkoutensa.)
Tuo ei siis välttämättä toimi liian tuttujen ihmisten kesken.
Chikara, tarinani on ehkä harhaanjohtava, koska siis kyseinen rouva nimenomaan tiesi, että punatulkkujen verilöyly on Kummelista ja halusi testata, tiesimmekö me. :) Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että omaa tietämättömyyttään on ehkä helpompi tunnustaa vieraassa seurueessa kuin tutussa, jossa muut ehkä olettavat, että tietty asia pitäisi tietää.
VastaaPoistaToisaalta joskus omia tyhmien kysymysten momentteja miettiessään tulee todenneeksi, että onneksi ne sattuivat kavereiden kesken, eikä jossain vieraammassa ja virallisessa seurassa. :)
Vähän samanlainen juttu kävi minulle Tokionmatkalla viime kesänä. (Olenkohan jo kertonut tämän täälläkin.) Aluksi tuntui ettei kukaan oikein kiinnitä erityistä huomiota ulkomaalaiseen, vaan pikemminkin antavat olla omissa oloissaan - tutun suomalainen suhtautumistapa siis!
VastaaPoistaSitten ostin eräästä putiikista sateenvarjon, jonka kahva muistuttaa perinteisen koukun sijaan japanilaisen miekan kahvaa. Tämän jälkeen aina kun päivä näytti sateiselta niin tietenkin otin sateenvarjon kaupungille mukaan kuten minkä tahansa vastaavan sadesuojan.
Ilmeisesti esine oli hieman liian vakuuttava, koska nähtävästi aika monet pitivät minua melko kajahtaneena. Tästä kuitenkin seurasi myös se että aiemmin tuppisuilta vaikuttaneet suurkaupunkilaiset saattoivat jopa tulla vaihtamaan muutaman sanan kunhan olivat tarpeeksi huvittuneita tai hämmentyneitä. Lukiolaistytöt hihittelivät taukille ulkomaalaiselle avoimesti.
Opin jopa poliisien ja muiden turvahenkilöiden varalle kätevän repliikin, joka lausutaan suunnilleen "kasades" ja tarkoittaa, että tämä tässä on sateenvarjo. Myös nämä virkansa puolesta jutustelemaan tulleet henkilöt osoittautuivat erittäin ystävällisiksi. :)