Ihmisillä on erilaisia pulmia. Pulmia, kuten kuinka paistetaan kala uunissa tai kuinka irrotetaan kalkkisaostumat kaakeleista. Mutta joku piruparka oli eksynyt seuraamme googlettamalla "kuinka hymyillään". Tiedätkö sinä kuinka hymyillään? Miten ihmeessä antaa vastaus moiseen?
Fysiologisesti en osaa kertoa, miten hymyillään. Tiedän kuitenkin, että sillä on jotain tekemistä kasvon lihasten kanssa. Ja kuten mitä tahansa muitakin lihaksia, myös kasvon lihaksia voi treenata. Ota siis peili kauniiseen käteen ja ala nostella suunpieliä tarmokkaasti ylöspäin. Samalla voi ajatella hymyilyttäviä asioita.
Hymyilläkseen voi ajatella sitä tunnetta, kun koiranpentu nuolee sormia. Miettiä miltä näyttää, kun ystävä avaa oven. Muistella miltä tuntui herätä lapsena jouluaattoaamuna. Voi palata hetkeen, jolloin lumihangessa pyörittyään palaa saunaan ja koko ihoa kihelmöi. Tai miettiä sitä hetkeä, kun puhelin viimein soi. Voi ajatella miten mukavalta tuntuu, kun kevään aurinko lämmittää nenää. Tai kun upottaa varpaat hiekkaan. Tai kahlaa polvia myöten meressä. Tai muistella sitä kertaa, kun näki maailman kauneimman ihmisen ensimmäisen kerran.
Voi miettiä täytekakkua. Tai karjalanpiirakoita. Tai sitä hetkeä, kun sai todistuksen ja kesäloma alkoi. Tai miltä tuntuu mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Voi muistella sitä tunnetta, kun sai ajokortin. Tai oppi ajamaan polkupyörällä. Tai kuuli päässeensä kouluun tai töihin. Voi miettiä miltä tuntuu, kun katsoo kadulla jotakuta silmiin, kääntyy perään katsomaan ja huomaa, että toinenkin kääntyi. Voi muistella sitä hetkeä, kun ensimmäinen lentomatka oli ohi ja pyörät osuivat kiitorataan. Tai sitä tunnetta, kun herää keskellä yötä ja tajuaa, että vielä saa nukkua muutaman tunnin.
Hymyilyttääkö?
Ööh, en tiedä onko kovinkaan järkevää harjoitella hymyä peilin edessä. Onhan tietysti ihan hyvä tietää miltä itse näyttää, mutta harjoittelusta tulee vain tekohymyjä. Katselin tuossa muutama päivä takaperin prinssi Williamin ja sen morsion hymyjä. NE OLIVAT HARJOITELTUJA. Ja yököttäviä tekohymyjä :(
VastaaPoistaSen sijaan hymyilyttävien asioiden ajattelu on toki hyvä juttu. Ja voihan sitä tietysti peilin edessäkin hymyillä, ihan vaan itselleen ja elämän ja olemisen hullunkurisuudelle.
Paras keino oppia hymyilemään on kuitenkin sellaisten asioiden tekeminen jotka saa sinut hymyilemään. Hykertelemään sisältä, ja kyllä se uloskin päin näkyy. Jos ei suupielissä niin ainakin silmissä.
-Antti
Helpoimmalla irtoaa hymy peilin edessä kun hommaa itselleen Matti Näsä -viikset. Kokemusta on.
VastaaPoistaAntti: kyllä peilin edessä äimäily ihan järkevää puuhaa on, niin sitä oppii vähän hallitsemaan naaman lihaksia. Puuha on sukua itsensä videoimiselle esiintyessä.
VastaaPoistaPohjoismaisilla on vähän sitä ongelmaa että vaikka hymyilyttää, niin se jää sellaiseksi ihan huomaamattomaksi pikkuvirneeksi vain. Hymyjätkää ihmiset vähän leveemmin! Ja useemmin.
Kirjataan myös ylös, että puolet hymystä on silmissä ja ihan vähän jopa otsassa. ;-)
VastaaPoistaPistipä tämä teksti hymyilyttämään :)
VastaaPoistaFeikkihymyn harjoittelun sijasta kannattaa olla oikeasti onnellinen, koska onnelliset ihmiset hymyilee. Mielestäni ihminen on luonnostaan onnellinen. Se on tila, jossa kaikki itse keksityt negatiiviset ajatukset ovat poissa. Kun pääsee tuohon tilaan hymyä ei pysty hallitsemaan, se voi yllättää koska vaan.
VastaaPoistaTai sitten voi vaan ajatella koiranpentuja :)
Minä hymyilen suurimman osan ajasta kuulemma. Itse en huomaa mitään, jotkut ihmiset vain yhtäkkiä alkavat ihmettelemään miksi hymyilen silloin/aina.
VastaaPoistaPeilin edessä sitä ei harjoittele, näyttää aikas teennäiseltä ja sitten vielä kun alkaa ajattelemaan miten ne kasvojen lihakset menee niin hymy alkaa vetäytymään kasvojen oikealle puolelle...
Kyllä hymyilyttää. Ihanan piristävä teksti harmaan arjen keskelle ! :))))))
VastaaPoistaAntti, AP, se pussi, en tarkoittanutkaan, että pitää ehdoin tahdoin treenata mahdollisimman limainen feikkihymy. Vaan että totutella kasvon lihakset hymyilemään. Ja katsoa, miltä itse näyttää, kun hymyilee. Mihin auttaa niiden koiranpentujen ajattelu, kuten AP lisäsi tai ehkä ne Vesan suosimat Matti-Näsä -viikset.
VastaaPoistaMikael on oikeassa. Peilin edessä itsensä tutkailu opettaa kehon hallintaa ja tietoisuutta siitä, miltä itse näyttää. Esimeksiksi joskus voi ujostuttaa, eikä oikein hymyilyttäisi muuten, mutta jos haluaa näyttää helpommin lähestyttävältä, olisi hyvä osata loihtia esiin edes pieni hymynpoikanen.
Toki ideaalista olisi, että olisimme vain lähtökohtaisesti onnellisia, kuten AP sanoi. Tai luonnostaan hymyileväisiä, kuten se pussi. Ja tietenkin hymyilyttävien asioiden tekeminen on hyvä idea, niin kuin Antti mainitsi. Mutta jos joskus hymy meinaa karata, niin silloin on hyvä tetää, miten hymyn saa houkutelluksi esiin.
Mutta tietenkin suosin AP:n ajatusta siitä, että opettelisimme vain olemaan onnellisia. Olosuhteista, odotuksista, paineista ja muista riippumatta. Ainakin enimmän osan aikaa. :)
Iltasanomat: Miten eroon alaspäin suuntautuneista suupielistä
VastaaPoistahttp://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/Miten%20eroon%20alaspäin%20suuntautuneista%20suupielistä/art-1288361500603.html
Siinä on mun ongelmani! Vaikka olisin täydellisen hyvällä tuulella eikä olis mitään valitettavaa, ulospäin näyttää siltä että vihaan kaikkia ja kaikkea!
Outi, mussa on vähän samaa vikaa! Ovat sanoneet, että jos istun yksinäni ajatuksissani näytän vihaiselta tai kylmältä. Mikä on hassua, kun harvemmin olen noista kumpaakaan.
VastaaPoistaKiitos linkistä, ehkä meistä tulee nyt superhelposti lähestyttäviä. :)
Ja monissa tutkimuksissakin on todettu, että kun laittaa kynän poikittain suuhun niin, että suupielet on pakotettu hymyilemään, aivot tulkitsevat tilanteet, esimerkiksi sarjakuvien lukemisen, hauskemmiksi kuin jos kynää ei ole suussa. Ja meidän laitoksen tutkimusten mukaan hymy, myös keinotekoinen, vaikuttaa sekä omaan mielialaan, että muiden mielialoihin, joten kannattaa hymyillä, vaikka väkisin :) http://aikalainen.uta.fi/2010/03/05/tekohymy-tekee-hyvaa/
VastaaPoistaAnsku, vau! Niin se on ihmismieli hyvin jännä. Joten olen siis kaiken aikaa ollut ihan oikeilla jäljillä, kun olen käskenyt vaan hymyillä, vaikkei niin hymyilyttäisikään. :D Kjeh.
VastaaPoistaHyviä läppiä, sattumuksia ja tilanteita muistellessa tunkee väkisinkin hymy huulille. Samoin käy, jos näkee jonkun ohikulkijan, joka naureskelee itsekseen, ja joka mahdollisesti yrittää vielä peitellä hymyään.
VastaaPoistaTulenpa vähän jäljessä kommentoimaan, mutta nyt oli pakko. Rupesi hymyilyttämään ja kovasti, kunnes tuli kohta "Tai muistella sitä kertaa, kun näki maailman kauneimman ihmisen ensimmäisen kerran." ja meinasi tulla itku.
VastaaPoistaEnsimmäisenä tuli mieleen äiti, jolle en ole varmaan koskaan sanonut, että hän on kaunis. Ei ole varmaan tullut mieleenkään. Mutta nyt se iski samantien mieleen, kun näin tuon lauseen. Joten kiitos, pitää sanoa äidille niin.
Anonyymi, :') Haluaisin sanoa, että "teit mun päivän", koska se englantilainen versio päivän pelastamisesta on vaan parempi. Ei tässä päivässä ollut mitään pelastettavaa, ihan hyvä päivä oli, mutta kun luin tuon sun kommentin, niin siitä tuli täysi. Siis, teit mun päivän. Kiitos.
VastaaPoista