maanantai 2. toukokuuta 2011

Halaa miestä!

Törmäsin sunnuntaina tärkeään ja vaikeaan aiheeseen. Juhani kirjoitti blogissaan, kuinka vaikeaa erityisesti nuorilla miehillä on saada läheisyyttä ja ei-seksuaalista kosketusta. Kulttuurimme on juro ja tuntuu siltä, että erityisesti miesten on vaikea koskettaa toisiaan. Onko syynä homofobia? Kulttuurinen raja-aita? Tottumattomuus? Vai mikä?

Samaan aiheeseen olivat kaivautuneet myös Urpo Turpo ja Neiti H. Kyseessä ei voi siis olla yksittäinen tapaus, jos aiheeseen ehtii yhden sunnuntain aikana törmätä kolmesti.


Ilmiö on epäilemättä osa suomalaista kulttuuria. Otetaan vastaesimerkiksi vaikka Italia, jossa hiljattain vierailin. Saapasmaassa ihmiset koskettavat toisiaan paljon, paljon enemmän. Poskisuudelmat ovat osa kohtaamisrituaalia joka päivä. Eikä läheisyys rajoitu poskisuudelmiin: nuoret miehetkin kulkevat kädet toistensa hartioilla ja halailevat toisiaan. Julkisesti! Näin ihmiset menevät lähelle toisiaan, oppivat koskettamaan ja olemaan kosketettavana.

Kun sitä oikein miettii, eikö se ole paljon vähemmän omituista kuin olla alasti saunassa? Olemme oppineet olemaan alasti samassa tilassa, emmekö voisi oppia myös halaamaan vaatteet päällä? Kulttuuria voi onneksi muuttaa, ehkä hitaasti, mutta voi.

Juhani aikoo opettaa lapselleen, että mieskin voi halata miestä. Se on hyvä opetus ja toivottavasti muutkin tarttuvat tähän. Mutta ettei meidän tarvitsisi odottaa kokonaista sukupolvea, voisimme yrittää opettaa vanhoille koirillekin uusia temppuja.

Tässä jalossa päämäärässä meitä auttakoon seuraava video.


General Etiquette:
How To Give A Great Man To Man Hug

Haastan sinut halaamaan tänään miestä. Olitpa mies tai nainen.

7 kommenttia:

  1. Hehee, poikaystäväni halasi kaveriaan vappuna, tämän selostaessa vieressä, miten miehet halaavat; "kädet kevyesti toisen ympärille, kaksi taputusta selälle ja nopea irtautuminen."

    Niin se menee, olen tavannut myös erään toisilleen hyvin läheiset miekkoset ja ne halaavat niin, että olo melkein kuin homolla.

    VastaaPoista
  2. Maikkis, universaali homma tämä man hug selvästi. :D On myös selvä ero siinä, onko olo kuin homoilla vai onko vaan rehellisesti homo. Kumpikin tiedettävästi ihan yhtä jees.

    VastaaPoista
  3. Vappuna tuli sattumoisin myös täällä päässä huomioitua aiheeseen liittyvä ilmiö: Paikallisten miehenalkujen juhlintaan näytti jälleen kerran kuuluvan jatkuva perisuomalainen pystypainiminen. Väistämättä tuli mieleen ajatus, että olisikohan siinä juhliessa vain hepuilla tehnyt mieli halata kaveria, mutta epäilysten välttämiseksi kätevintä olikin vain "mitellä voimia" miesten kesken. Tai ehkäpä vain painivat lämpimikseen...

    Urheilu nyt joka tapauksessa on suomalaisille miehille se ainoa viitekehys, jossa halaaminen (ja muukin akkamainen tunteilu, kuten vaikka itkeminen katkeran tappion jälkeen) on sosiaalisesti täysin sallittua. Onnistuneen urheilusuorituksen jälkeen halit (niin joukolla kuin myös kahden kesken) ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Katsokaapa vaikka noita MM-kisoja.

    -Mankinen

    VastaaPoista
  4. Törmäsin töissä tällaiseen ongelmaan: työtoveri (mies) oli ryssinyt vähän kaiken ja tuli mulle siitä tilittämään. Se oli niin surkea että mietin pitäisikö sitä halata. Toisaalta meidän välit on "liian" läheiset ja joku olisi saattanut nähdä! Olisi siis saattanut herätä jotain kysymyksiä (syystä!). En sitten halannut. En tiedä olisiko se ollut tämän toverinikin mielestä epäsopivaa. Että voi olla vaikeaa. :D

    VastaaPoista
  5. Mankinen, se on juu jännä, että halata voi vaan jonkun tekosyyn nojalla. Ihan hyvä, että voivat sitten vaikka painia. Ja osuitpa kyllä aivan asian ytimeen tuon urheilu-kommenttisi kanssa. Asiasta lisää huomenna.

    Anni, se on kyllä paha. Mutta toisaalta, jos toinen oli surkeana, niin ehkä se joku tilanteen nähnytkin olisi tulkinnut sen niin, että lohtua tässä jaetaan. Itse olin ihan surkeana töissä maanantaina, jolloin kolme kolleegaa rutistivat, mikä helpotti kummasti.

    Mä yleensä neuvon, että pitää tehdä niin kuin sydän sanoo. Joskus sydän neuvoo olemaan herättämättä epälyksiä ja silloin se on todennäköisesti oikea ratkaisu. :)

    VastaaPoista
  6. Suomea ristinrastiin reissanneena/asuneena muutens olen oppinut notta idässä miehet halaavatkin hieman herkemmin. Tunnettu totuushan on jo että idän ukot puhuvat enemmän.

    Länsirannikolla jurotetaan paljon enemmän (niin paitsi Suomenruotsalaiset) ja puhutaan ns. "asiaa", kuin että höpötettäisiin mukavasti jonnin joutavia.

    Jokatapauksessa, nyt kun käyttäydyn Suomessakin kuin mikäkin etelänserkku, säikäyttelen tuntemattomia jotenkin tosi herkästi ihan vain Kättelemällä (hui!) tai kommentoimalla vaatteita tai muuta suorasukaisempaa.

    Joskus kun unohdan missä ollaan ja miten pitäisi käyttäytyä, saatan jopa halata ihan miestäkin. Se on Suomessa jotenkin aina paljon kömpelömpää se!

    VastaaPoista
  7. Joo, kulttuurisia eroja Suomen sisälläkin on selvästi. Itse kainuu-karjalalaisena kasvattina huomaan myös eroja mummoloiden seuduilla.

    Lisää etelänserkkumaisesti käyttäytyviä tänne vaan. Pienennetään personal spacea se mikä ehditään.

    Tuli muuten erihyvä radio-ohjelma halailusta ja koskettelusta, suosittelen kuuntelemaan sen: http://areena.yle.fi/radio/2031363

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails