perjantai 23. syyskuuta 2011

Läsnä ihmisten kanssa


Tämä on Alaks olee?:n ensimmäinen vieraskirjoitus. Kirjoittaja on iätön tietoisuustaitojen harjoittaja, joka bloggaa aiheesta eri syvyisiä juttuja. Muulloin Annina viihtyy alati metsässä havainnoimassa itseään ja ajatuksiaan.
Miten tietoista läsnäoloa hmisen kanssa voi harjoittaa tai kehittää? Kuinka ollaan hetkessä, kun meinaa väkisin livahtaa toiseen?
Otetaan käsittelyyn tavallinen tilanne: keskustelet ystäväsi kanssa. Miksi läsnäolo keskustelussa on tärkeää? Se on ensinnäkin toisen arvostamista. Toiseksi se saattaa vähentää väärinymmärryksiä ja väittäisin, että läsnäolo jopa syventää ystävyyttä. 

”Muista, että on olemassa vain yksi tärkeä aika. Se on tämä hetki. Tärkein ihminen on se, jonka kanssa olet juuri nyt, sillä emme tiedä, olemmeko kenenkään muun kanssa tämän jälkeen. Tärkeintä on tehdä se ihminen, jonka kanssa olet juuri nyt onnelliseksi. Sillä se on elämän ainut tarkoitus.”

Tämä on Leo Tolstoin vanhan tarinan opetus.
 Miksi siis keskustellessasi rönsyilisit johonkin muuhun hetkeen, toiseen ihmiseen tai tekemiseen? Asian muistaminen vaatii keskittymistä ja ”olen läsnä”- tavoitteen muistamista Keskustelutuokiossa ystävän kanssa voi parantaa läsnäoloaan seuraavasti:
1. Tiedosta ajatustesi harhailu ja pyri kiinnittämään huomio tietoisesti tähän hetkeen, keskustelukumppaniisi ja keskusteluunne. Ajatukset lähtevät aina harhailemaan, se on ihan ok. Palauta ne aina vain sitkeästi takaisin. Saatat huomata sitkeän harjoittelun tuloksena tarkkaavaisuutesi parantuneen, ja ajatukset eivät harhaile enää niin paljon.
2. Huomioi, että mihinkään ei ole kiire. Anna aikaa tunnustelulle: miltä keskustelun aihe tuntuu, mitä kaikki eri aistisi, kehon tuntemukset mukaan lukien viestittävät? Kertooko ystäväsi kehon kieli jotain muuta kuin sanat?
3. Kiinnitä sitten huomio siihen, miten ymmärrät sanotut sanat? Kuunteletko todella, vai annatko ennakkoluulojesi tai menneiden keskusteluiden vaikuttaa ymmärrykseesi? Suhtaudutko hyväksyvästi, ilman arvostelua ystävääsi? Läsnäolo on todellisuuden kohtaamista suoraan ja avoimesti, ilman ennakkoasenteita tai muita esteitä. Hyvä esimerkki ennakkoasenteesta on ajatus: ”Se nyt on aina tollanen.
4. Kun olet varma, että olet saanut selkeän ymmärryksen, tee tietoinen valinta miten reagoit, mitä sanot tai teet. Tässäkin kohdassa kannattaa antaa itselleen aikaa miettiä miten reagoi.
5. Kaikki tämä vaatii tahdonvoimaa. Sitä tarvitaan, että pysyt tässä hetkessä ja palaat siihen. Muista, että sinulla on tahto olla läsnä ystävällesi. Se antaa tahdon harjoitella ja kehittää läsnäoloa tämän listan mukaisesti.
Nämä pienen askeleet täytyy ensin opetella muistamaan ja sitten kun ne muistaa, niitä täytyy muistaa noudattaa. Tahdothan olla läsnä?
Läsnäolo on havahtumista hetkeen, pysähtymistä, ympäristön ja itsen tarkkailua tässä ja nyt. Siitä kirjoitan ja sitä opettelen.

3 kommenttia:

  1. Tämä pisti miettimään omaa käyttäytymistään keskusteluissa. Ajatus meinaa harhailla ihan muihin asioihin ihan liian usein.

    Läsnäolo on oleellista.

    VastaaPoista
  2. Moi!
    En nyt tiedä minkä aiheen alle tämä sopii, mutta löysin äskettäin todella hyvän blogin netistä, josta haluan sinullekin vinkata, koska se liittyy myös sinun blogiisi osittain..
    http://www.fluentin3months.com/life-lessons/

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Maria! :) Otan heti ohjelmistoon.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails