Missä tilanteessa tulee tarve torjua uusi tai vanha ystävä? Eihän ystäviä voi olla koskaan liikaa?
Kyllä niitä ystäviä vaan voi olla liikaa. Aikamme on rajallista. Jos tuntuu, että aikaa ei yksinkertaisesti ole, on ihan totta reilumpaa tehdä selväksi, ette voi sitoutua tähän ystävyyteen.
Ystävä voi olla liian erilainen. Vaikka erilaisuus on hyve ja rikkaus, voi joskus täysin erilainen maailmankuva aiheuttaa liikaa hankaluuksia. Toiset rakastavat erimielisyyksiä ja väittelyitä, mutta kaikki eivät. Eikä itseään pidä ruoskia siitä, jos haluaa rinnalleen ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös samaa mieltä.
Joskus ystävä tekee onnettomaksi. Jos havaitsee, että tulee aina ja jatkuvasti toisen seurasta surulliseksi tai ahdistuneeksi, voi olla parempi jättää tällainen ystävä. Toki ystävyydessä on hankaliakin aikoja, niin kuin kaikissa suhteissa on. Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tulla kerta toisensa jälkeen onnettomaksi.
On ystäviä, jotka eivät sovellu toisilleen. Kyllä kemia pätee ystävyyteenkin. Voi olla niin, että esimerkiksi toisen tapa käsitellä asioita ei sovi itselle tai henkilökohtaisen tilan määrä on radikaalisti erilainen. Ellei puhuminen auta tai ellei toiseen voi sopeutua, on vaan pakko todeta tilanne mahdottomaksi.
On myös ystäviä, joiden seurassa itse muuttuu sellaiseksi, jollainen ei halua olla. Jotkut tuovat meistä esiin vain huonot puolemme. Jos näin käy, voi olla parempi vaihtaa seuraa.
Esimerkiksi näistä tai joistakin muista syistä voi joutua joskus jättämään ystävän.
Mistä syystä sinä olet joutunut jättämään ystävän?
Yläasteella mulla oli ystävä, joka sai mut tekemään sähläämään koulussa jotain typerää. En olisi omin päin ikinä tehnyt niin. Sama hlö myös esti multa kaikki kontaktit muihin ihmisiin.
VastaaPoistaHmmm... jättäminen ei ehkä ole oikea sana. Ehkä ystävyyden hiipuminen olisi parempi tähän mun tapaukseeni.
VastaaPoistaMulla on ystävä... tai oli, miten vaan, jolla on todella paha tapa puhua mulle pahaa toisista ystävistään. Lisäksi tämä henkilö on tuolla ulkona ollessammekin välillä todella ilkeä suustaan. Sellainen joka rannalla saattaa kovaan ääneen todeta minulle miten jollain viereisellä viltillä makaa rantautunut valas tai miten jollakulla ihmisellä on vaatteet niiiiiiiiin rumat että oikein oksettaa. Ja tämä sellaisella äänenvoimakkuudella että se juuri ja juuri saattaa kantautua sen henkiön korviin jota tuo huomautus koskee, mutta ainakin niin että siinä lähellä olevat ihmiset sen kuulevat.
Yhtä kaikki mulle tulee aina äärettömän epämiellyttävä olo. Varsinkin jos tämä henkilö puhuu sellaisia asioita jostain ystävästään missä ei näy suvaitsevaisuutta tai toisten henkilökohtaisten asioiden omana pitämisestä tietoakaan. Itse haluaisin tällaisessa tilanteessa aina liueta paikalta koska puheet nyt vain kuulostavat aivan äärettömän ilkeiltä. Ja sitäpaitsi, ei tee yhtään mieli kertoa tuolle ihmiselle omasta elämästä mitään koska samaahan tuo tekee varmasti myös minulle: paheksuu minua ja tekemisiäni toisille ystävilleen.
Sitten siinä vain käy niin että ystävän kanssa tapaamiset harvenevat ja lyhenevät, ei tavata välttämättä pelkästään kahdestaan vaan porukassa ja lopulta tämän henkilön bileisiinkin olen aina estynyt tulemasta paikalle.
Siinä yksi esimerkki suhteen vähittäisestä ja täysin tietoisesta kuoliaaksikuristamisesta.
Itse en ole oikeastaan joutunut ystäviä jättämään. Välit ovat vain hiljalleen hiipuneet.
VastaaPoistaPuolisen vuotta sitten eräs erittäin läheinen ystäväni halusi yhtäkkiä lopettaa kaiken yhteydenpidon. Hän oli ollut tapahtunutta ennen kolmisen viikkoa ulkomailla enkä tuona aikana ollut yhteyttä häneen saanut. Repi aika pahasti rikki, olin jo sen verran valmiiksi hukassa elämäni kanssa. Vieläkään tiedä syytä ja nyt sitä miettii voiko koskaan yrittää uudelleen.
Komppaan toista anonyymiä, itse en ole koskaan kääntänyt selkääni ystävälle. Joskus kumpikaan ei vain ole enää pitänyt yhteyttä ja ystävyys on haalentunut facebook/koulu/moikkaus-kaveruudeksi. Sitä vastoin minut on heitetty pois vuosien ystävyyden jälkeen, ei ehkä syyttä, mutta syystä, jota ei joko ole kerrottu tai jota en voi vieläkään ymmärtää. Sen jälkeen on vaikea enää uskoa, että kukaan muukaan ystävä minulle olla haluaa. Tai jos haluaa tällä hetkellä, niin kyllä se päivä vielä tulee, kun toisen mitta täyttyy.
VastaaPoistaItse en ole kääntänyt kellekään selkääni elämäni aikana mutta ystävyyden hiipuminen pariin henkilöön on ollut. Peruskoulun päätyttyä vanhat kaverini katosivat ja sain uusia ammattikoulusta. Facebookin myötä olen ollut yhteydessä kaikkiin vanhoihin kavereihin, joita nyt harvemmin näen.
VastaaPoistaMutta eräitä tapauksia on ollut jolloin olen jättänyt ja pistänyt poikki välit, peruskouluaikoinani oli muuan miespuolinen tyyppi kaverina joka määräsi meitä kaikkia eli meidän piti totella häntä, oli myös hiukan väkivaltainenkin ja hänellä oli vaikea lapsuus että olihan se ymmärrettävää. tästä tyypistä ei ollut kuin harmia loppujen lopuksi ja surkeat muistot jäljellä. olemme vanhojen kavereiden kesken silloin tällöin jutelleet tästä tyypistä että ei se nykyäänkään ole kovinkaan elämänmyönteinen tyyppi. Kaikki kääntäneet selän hänelle. ja hyvä niin,
Mutta eräs toinen tapaus, naispuolinen henkilö Kainuusta jonka tapasin ammattikoulussa nelisen vuotta sitten. olihan meillä hauskaat hetkemme mutta valmistuttuani ammattikoulussa aloin erkaantua tästä ystävästä entisestään, Syystäkin. hänelläkin on ollut vaikea lapsuus, sekä mielenterveysongelmia. ja viinaanmeneväksi mennyt. Nykyäänkin se soittelee ja pyytää vaan juomaan joka ikinen kerta, ja juokin joka päivä. ja haukkuu sitten ystäviänsä, muutenkin epä-avoin, epäsosiaalinen tyyppi että alkaa mitta olla täynnä. Eikä meidän kaverisuhde etene, monestakaan syystä.
Että näin, tässä oli ainakin pari syytä esimerkiski miksi ystävä jätetään jos edes oli tosiystävä. Muuassa tapauksia ystäviä on hyvä olla ja niitä ei ole koskaan liikaa.
Vanhoja menee ja uusia tulee.
Minä olen kylmästi joutunut toteamaan, että ystävyys on ohi. Toki se on ollut vaikeaa, mutta se ystävyyssuhde stressasi minua eikä kerta kaikkiaan jättänyt rauhaan, ennen kuin tajusin, että se on ohi nyt.
VastaaPoistaOlimme tunteneet kahden vuoden ajan. Aluksi olimme parhaita ystäviä, pidimme samoista asioista, kannustimme toisiamme, kyläilimme ja hyväksyimme toisemme sellaisina, kuin olimme. Kun minä aloin sitten kasvaa jo vähän aikuisemmaksi, muutuin siitä heppatytöstä astetta kypsemmäksi ja aloin jo ajatella vähän syvällisempiä. Ne ihastuksetkin olivat jo vähän tarkempaan valittuja ja pitkäkestoisempia.
Välimme kestivät vielä sen, että olin ihastunut erääseen tyttöön. Mutta sitten, kun päälleni alkoikin samalla myös kasaantua muita ongelmia ja pahaa oloa, aloin kerätä kuorta ympärilleni ja sulkeutua, hän muuttui täysin.
Silloin joskus me istuimme iltakahdeksaan asti pihakeinussa ja juorusimme, nauroimme ja keksimme mitä typerimpiä juttuja. Surffailimme netissä, joskus jopa innostuttiin härnäämään mielestämme ärsyttäviä tyyppejä ja ehkä vähän trollailemaankin.
Loppuvaiheissa hän kieltäytyi kaikesta, mitä minä halusin tehdä. Olisin halunnut istua siinä pihakeinussa juttelemassa edes kerran viikossa, mutta hän halusi ainoastaan istua sisällä. Tilanne kärjistyi todella pahaksi: tyttö keksi mitä erinäisempiä tekosyitä vältelläkseen seuraani viimeiseen asti. Muiden seura kelpasi, ainakin niin kauan kuin he tekivät niin kuin tämä tyttö halusi. Sitten, kun joku halusi kerrankin tehdä jotain muuta, se sama välttely alkoi.
Kun sain lopulta anella, pyytää, kiristää, käskeä, pakottaa ja anella lisää, jotta hän olisi tullut istumaan keinuun edes viideksi minuutiksi, se loppui siihen. Toki välillä tekisi vain mieli mennä hehkuttamaan taas niitä yhteisiä kiinnostuksenkohteita, mutta tiedän, etten enää koskaan tee samaa virhettä.
Ja kyllä: minä kestin hänen omapäisyyttään, ennen kuin edes aloin pyytää ja anella ko. tyyppiä ulos. Tanssin puolen vuoden ajan hänen pillinsä mukaan, myötäilin ja jaksoin tehdä hänen halujensa mukaan. Olin aina lähellä, kun hän halusi tehdä jotakin. Hän vain ei tehnyt sama palvelusta minulle, vaan jätti minut yksin pahimmassa elämänvaiheessani.
Hän ei kestänyt sitä, että minä aikuistuin asteella, tai että minulla oli omatkin huoleni.
Kiitos kommenteistanne. Kipeitä tarinoita selvästi.
VastaaPoistaHaluan korostaa, että selän kääntäminen toiselle ja ystävän jättäminen ovat kaksi eri asiaa. Huomisessa bloggauksessa selviää, että miksi.
Itse jouduin jättämään ystävän, kun tajusin, etten voi hyväksyä hänen arvomaailmaansa. Nainen, jonka mielestä kaikki kehitysvammaiset pitäisi ampua, ei yksinkertaisesti mahtunut minun maailmaani.
Junik! Kilpailuvoittosi odottaa sinua edelleen. :) Laitatko osoitetta tulemaan (aliisainwonderland (a) gmail piste com), niin saat sen!
VastaaPoistaHmm... Mielestäni laitoin jo kerran, olisikohan mennyt bittiavaruuteen, roskapostien joukkoon tai jos vain ajattelin kovinkin kovasti laittaa mutten sitä sitten tehnytkään.
VastaaPoistaJuuri äsken laitoin aivan varmasti mailia, jos ei vieläkään tule perille niin johan on kumma. Huutele vielä kerran uudestaan jos ei missään näy mitään. Edes siellä roskaposteissa. Tai lähetä voitto sellaiselle jolta maili tulee perille asti. :)
junik, nyt saapui! Hieno homma. :)
VastaaPoista"Nainen, jonka mielestä kaikki kehitysvammaiset pitäisi ampua, ei yksinkertaisesti mahtunut minun maailmaani."
VastaaPoistaVoi voi, minäkin olin aikoinaan tällainen, mulla oli päässä vikaa muutenkin.
"Nainen, jonka mielestä kaikki kehitysvammaiset pitäisi ampua, ei yksinkertaisesti mahtunut minun maailmaani."
VastaaPoistaVoi voi, minäkin olin aikoinaan tällainen, mulla oli päässä vikaa muutenkin."
Niin olin vaan minäkin silloin kun aloitin ammattikoulun (ja vielä jopa ylä-asteella...) myönnän muttei mulla ollut ihan tuollaisia ajattelutapoja. Iän kertyessä sitä tuli viisaamaaksi ja ymmärtämään että erilaisuus on hyväksi.
opiskelin 6 vuotta Ammattiopisto Luovissa jossa oli monenlaisia porukkaa, mielenterveysongelmia sairastavia, Skitsoferniaa sairastavia, pahimman luokan hihhuleita, maahanmuuttajia, kehitysvammaisia, muuten vajaa-älyisiä ihmisiä, sit suht normi ihmisiä joill oli opiskeluvaikeuksia. Ihan alkuaikoina muistan kun eräät kiusasi kehitysvammaisia ja muutenkin vaikea vammaisia ties milla nimellä. edes puhuttelut ja kirjalliset varoitukset ei auttaneet. jotkut ystävistäni haukkuvat niitä edelleen. Itse toki saatoin härnätä mutta en tahallani halunut aiheuttaa mielipahaa kuin eräät. Ovathan kehitysvammaiset jne vammaiset tietysti vähän höppäniä joille voi revetä joskus nauruun mutta luonteelleen ne ei voi mitään. Se joka haluaa ampua tuollaiset, on itse pahasti päästään vialla.