Puhelinnumeron kanssa saattaa olla ihan solmussa. Viestin lähettämisajankohta pitäisi mitoittaa siten, ettei vaikuttaisi liian innokkaalta eikä liian hankalaltakaan. Juontajaparka sanoi, että lähettipä sen viestin ennemmin tai myöhemmin, aina tuntuu menevän pieleen.
Nyt kerron teille salaisuuden.
Sillä ei ole mitään merkitystä, koska viestin laittaa. Jos se toinen on kiinnostunut, mikä tahansa aika tunnista pariin päivään on ihan hyvä. Jos taas toinen ei ole kiinnostunut, mikä tahansa aika on väärä. Niin yksinkertaista se on.
Tein tapaustutkimuksen ja testautin teoriaa kavereillani. Jotakuinkin jokainen vastasi samalla tavalla. Jos tyyppi on ollut ihana, viesti on ihana myös, olipa se lähetetty heti perään tai vasta vähän myöhemmin. Jos tyyppi ei ole ollut ihana, viesti ei ole ihana. Näin se vaan kuulkaa on.
Kuva: Johan Larsson |
Viestin sisältö on selvästi olennaisempi seikka. Suhteellisen neutraali mutta mahdollisuuksien rajoissa hauska viesti toimii parhaiten. Liian innokkuuden voi karsia viestin sisällöstä ja keskittyä tunnustelemaan maaperää.
Yksinkertainen on kaunista, kuten: "Oli tosi kivaa äsken/eilen/lauantaina. Oiskohan yhtä kivaa nähdä uudestaan paikassa, jossa kuulee ilman kolmea toistoa?" Esimerkki on hyvä erityisesti siksi, että se sisältää kysymysmerkin. Etenkin miehet tuntuvat reagoivan varmemmin viesteihin, joissa on kysymysmerkki.
Yksi juttu on kuitenkin syytä pitää mielessä: aikateoria pitää paikkansa vain ensimmäisen viestin kohdalla. Ensimmäisen jälkeen on syytä pitää viestien välillä pidempää taukoa ja aluksi ei missään nimessä pidä lähettää yhtä viestiä enempää ennen vastausta.
Lisäksi toimitus haluaa huomauttaa, että samat säännöt ja ohjeet pätevät myös kaveritutustumiseen.
Vai pätevätkö?
Anteeksi anonyymi, poistin viestisi vahingossa. Tässä kuitenkin kommenttisi kokonaisuudessaan:
VastaaPoistaItse asiassa olen oppinut äärimmäisen varovaiseksi siinä, että annanko edes puhelinnumeroani saati sitten vastaanko, jos vastapuoli laittaa viestiä esimerkiksi saman illan aikana.
Syy on juurikin tuo stalkkaaminen ja sitten se, että minulla on ollut todella huonoja kokemuksia takertujista. Erityisesti, jos olen ehtinyt tapailla jonkin aikaa ihmistä, alkaa syyttely, stalkkaaminen, mustamaalaaminen tai ripustautuminen kun totean, etten olekaan kiinnostunut. Tein sen sitten kuinka ystävällisesti ja ymmärtäväisesti kuinka. Ja selitinpä suhteen päätyttyä kuinka paljon tahansa perustelujani sille, miksi ei nyt toimi.
Pahimmillaan on ollut vuosia jatkunut piina - juurikin miehistä - ja saan suurin piirtein vaihtaa kauppaa, huoltoasemaa ja autoakin, että saan olla rauhassa.
Siksi minusta on ihan jees joko laittaa heti tunnin sisään se viesti tai sitten vasta kahden päivän päästä. Ja tosissaan se, että tarvitseeko viesteillä ja puheluilla pommittaa taukoamatta - muutama mies on tällä menettänyt kyllä mahdollisuutensa, koska pelkään jatkuvaa kyttäämistä ja ripustautumista.
Mutta siis niin. Älkää olko friikkejä älkääkä stalkatko liikaa.