Jokainen - minäkin - sortuu tähän aika ajoin. On hyvin helppo vaan sanoa, että "no soitellaan joku päivä". Se ei määritä millään tavalla, että kumpi soittaa kummalle ja milloin. Eikä näin ollen kumpaakaan voi syyttää soittamatta jättämisestä.
Passiivi on turvallinen puheen muoto, sillä passiivista puuttuu aktiivinen tekijä. Näinhän se jo koulussa opetettiin.
Samalla, kun passiivi jättää takaportin auki, se aukaisee tien epäröinnille käydä taloksi. Kumpikin miettii tahollaan, että soittaako toinen, vai pitäisikö soittaa itse. Epäröidään, että tarkoittiko toinen vai sanoiko vain, kun ei oikeastaan sanonut mitään varmaa.
 |
| Kuva: Randy Robertson |
Kerran uhosin kummitätini ruokapöydän ääressä iltakahvin aikaan, että jos yksikään treffipartneri enää päättää tapaamisemme sanoihin "no mut hei kattellaan", räjähdän. No, en ole räjähtänyt ja olen välillä vähän "kattellutkin", mutta joka kerta tuo lausahdus on yhtä epämiellyttävä epämääräisyyden tiivistymä.
Toki epämääräisyydet ja passiivit lisäävät jännitystä ja voivat olla orastavassa parisuhteessa parastakin. Harmillisen usein passiivi saa kuitenkin aikaan sen, ettei kumpikaan rohkene tehdä mitään.
Erityisen usein näin käy puolituttujen kavereiden kohdalla: olisi kiva nähdä, mutta kun passiivi ei sido mihinkään, muut kiireet ja elämät vyöryvät ohitse. Passiivi toisensa jälkeen jää ilmaan roikkumaan, lipuu huomaamatta ohitse ja sitten onkin jo liian myöhäistä.
Älkäämme siis piiloutuko passiiviin! Kun seuraavan kerran puheeseen meinaa lipsahtaa, että "ollaan hei yhteydessä ja soit...", katkaiskaamme passiivin lento tykkänään. Valitse aktiivi, ota vastuu, tee jotain, äläkä vaan pölötä! Rohkenetko tehdä niin?
Kyllä, kannatan aktiivia. :)
VastaaPoistaBongasin blogisi Klubin vessasta ja onneksi bongasinkin, on nimittäin parasta pitkään aikaan!
Oho, siistiä! Kiitos vaan ja tervetuloa. :)
VastaaPoistaHei, tälläinen satunnainen kysymys. Kirjoitit joskus ajat sitten jossain sivulauseessa, että 16-vuotiaana ei voi seurustella.
VastaaPoistaMutta kun me ollaan yhdessä edelleen. Missä vaiheessa ei-seurustelu sitten muuttuu seurusteluksi, onko sille ikäraja? :)
Hih, Julia, hauskan hyvä kysymys. Tarkoitat ehkä tätä juttua? :)
VastaaPoistaRehellisesti? Ei aavistustakaan. Sovitaanko, että kun on kuusitoista vuotta, neljä kuukautta ja kaksi päivää ja edelleen yhdessä saman tyypin kanssa pidempään kuin puoli vuotta, se voidaan laskea seurusteluksi jos myös joku blogauksessa mainituista kohdista täyttyy (eli joko yksiavioisuus-sopimus, Facebook-status ja/tai toisen nimittäminen tyttö/poikaystäväksi)? :) Mitä mieltä sinä olet? Milloin ihminen on tarpeeksi kypsä seurustellakseen? Tarviiko ihmisen ylipäätään olla mitenkään kypsä seurusteluun?
Minusta voi yläasteikäisenäkin seurustella, mutta aika harvan parin kohdalla se termi on järkevä.
VastaaPoistaSanoin 13-vuotiaana seurustelevani. Jos seurustelu tarkoittaa yksiavioista yhdessä hengaamista, niin olihan se sitä, mutta toki hyvin erilaista kuin aikuisten seurustelu. Ehkä kuusitoistavuotiaan voi sanoa seurustelevan, mutta ei seurustelevan vakavasti?
- ja suhteen kesto on varmaan aika hyvä "ehto" seurustelulle. Jos en kolmetoistavuotiaana seurustellut, mitä sitten tein sen neljä kuukautta elämästäni?
Julia, ehkä termillä "seurustella" on hieman vanhahtava ja vakavahkon oloinen kaiku. Kun minä olin kuusitoista, taidettiin yleisimmin puhua, että "joku on jonkun kanssa", kun tarkoitettiin heidän seurustelevan. En muista, olisiko tälle olemiselle ollut mitään muuta kätevää termiä, mutta seurustelu-sanaa ei juusi käytetty.
VastaaPoistaEli siis minun teinivuosinani olisi sanottu, että olit sen pojan kanssa neljä kuukautta. Ilman sen tarkempaa rajausta, oliko se tapailua, deittailua, treffailua, seurustelua, hengailua vai jotain muuta ehkä. En kuitenkaan väitä, ettetkö olisi varmasti ollut sitä mieltä, että seurustelit tuolloin ja minun mielestäni vain sillä on loppujen lopuksi väliä, mitä sinä ajattelet. :) Hiiteen kaikki määritelmät, joku on aina kuitenkin sellainen, joka ei istahda mihinkään määritelmään ja hyvä niin!