Mitäkö se seurustelu oikein on? No, ihan varma en voi olla, koska en loputtomasti ole tätä seurustelemista harjoitellut. Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin en ollenkaan. Sori vaan Tuomas, jos ollaan 16-vuotiaita, niin sitä ei lasketa. Sori vaan kaikki 16-vuotiaat.
Konsultoin tietämättömyyksissäni sitten Selmaa ja Selma vastasi näin: "Seurusteleminen on sitä, kun kaksi aikuista on romanttisessa mielessä ihastuneet toisiinsa ja heidän välillä on sellainen juttu, jota kutsutaan parisuhteeksi. Parisuhteen määritelmähän on sitten se, että siihen kuuluvat osapuolet ovat valmiita tekemään parisuhteensa eteen töitä ja parisuhteella on mahdollisuus evoluutioon."
 |
| Kuva: Muareen Didde |
Okei. Jos tätä nyt sitten maalaisjärjellä purkaisi vähän palasiin, näkisin, että tapailu muuttuu seurusteluksi yhdessä seuraavista kolmesta tapauksesta.
1) Sovitte olevanne yksiavioisia. Eli, kun toisia miehiä ja naisia ei ole lupa enää tapailla, pussailla tai muutenkaan romanttisessa mielessä lähestyä, se on silloin sitten seurustelua.
2) Molemmat vaihtavat Facebookin parisuhdestatuksen "sinkku"-asennosta ja asettavat tilalle asetuksen "parisuhteessa". It's complicated ei käy.
3) Puoliskosi esittelee sinut tyttö- tai poikaystävänä. Ellet ole (hermafrodiitti tai) asiasta kovasti eri mieltä, silloin tilanne voidaan julistaa seurusteluksi.
Näin väitän. Sen sijaan kysymykseen mitä seurustelu on, en osaa vastata. Auttakaa hyvät lukijat Aliisaa mäessä. Mitä se seurustelu oikein on?
Ei se seurustelu mitään rakettitiedettä ihan oikeasti ole, vaikka moni siitä aikamoisen sopan tuntuu saacan. Minusta aika hyvä mittari seurustelulle on se, että molemmat on sitä mieltä, että seurustellaan. Tosin joskus tuntuu, että tapailun ja seurustelun välissä on joku limbo missä pyöritään, eikä tiedetä mitä tässä oikein tulee tapahtumaan. Mutta sehän on vaan osa jännitystä ^^
VastaaPoista-Julius
Joskus seurusteluun vain ajaudutaan. Itselleni ainakin kävi niin. Ensin vain tapailimme, ei puhuttu sen enempää yhteisestä statuksesta. Tapailun jatkuessa aloin puhumaan tuttavilleni poikaystävästä, vaikka en uskaltanut vielä itse miehen kuullen kutsua häntä poikaystäväksi.
VastaaPoistaNyt myöhemmin olemme päättäneet, että meidän seurustelu alkoi samana päivänä kun tapasimme, sillä tuo päivämäärä on helppo muistaa ja alun tapailuissa kumpikaan ei uskaltanut sanoa, että olemme muutakin kuin ystäviä.
Tapailun ja seurustelun raja on hyvin häilyvä, sillä alussa ei olla varmoja toisen tunteista ja "mitä me nyt ollaan"-keskustelu tulee vasta sitten, kun molemmat ovat jo täysin sitoutuneita parisuhteeseen.
Miulla kävi niinkin, että tapailu muuttui seuraavaksi heilasteluksi (tapailun ja heilastelun ero: tapaillessa käydään kahvilla, heilastellessa ja vähän vaihdellaan katseita siinä kahvin lomassa), sitten tuli ensisuudelma ja lopulta mies kysyi että "Tehäänkö niin että jos joku kysyy siulta että seurusteletko niin vastaat juu, ja jos joku kysyy miulta että oonko mie sinkku niin mie vastaan että ei." :D Samaa komppaan tuosta yllä olevan anonyymin (12:23 AM) kommentista että tapailun ja seurustelun raja on kovinkin häilyvä - mutta joissain tapauksissa (kuten miulla) tuota keskustelua ei tarvinnut konkreettisesti käydäkkään. :) Se vain tuli - ja nyt ollaan oltukin sitten kohta jo puoli vuotta yhdessä!
VastaaPoistaJulius, olet niin oikeassa. Ei ole rakettitiedettä, mutta joskus vähän ydinfysiikkaa kuitenkin. No oikeasti se on kyllä ihanuutta, kun ei vielä tiedä kaikkea ja jännittää.
VastaaPoistaSiinä on oikeassa anonyymi, että tapailu muuttuu seurusteluksi jotenkin vähän liukumalla itsestään. Jossain vaiheessa - hupsista vaan - huomaa olevansa seurustelusuhteessa.
Epe, olipa ihanasti kysytty. :D Noin juuri, ei sen sen mutkikkaampaa tarvitse olla!
Entäs ne pariskunnat, jotka nimen omaan eivät halua olla yksiavioisia? Kyllähän polysuhteetkin usein johtavat jopa häihin, lapsiin, asuntolainaan ja muuhun elinikäistä sitoutumista merkkaavaan, vaikkeivät koskaan olisikaan yksiavioisia.
VastaaPoistaParisuhteiden määrittely ulkoa päin on sikäli kinkkistä, että kahta samanlaista ihmissuhdetta ei ole, ja lopulta kaikki asettavat suhteilleen vähän eri säännöt.
Julianna, niinkuin yllä esitin, nuo ovat vain yksittaisiä tapoja määritellä parisuhteen tilaa. Ei niiden kaikkien tarvitse toteutua, jos yhdenkään. Olet oikeassa, että jokainen ihmissuhde on erilainen ja jokainen menee ihan omien lakiensa mukaisesti.
VastaaPoistaPolysuhteet ovatkin kiinnostava juttu. Haluaisin joskus jututtaa ihmisiä, jotka elävät polysuhteessa. Jos joku on ja haluaa jutella kanssani, niin postia vaan: aliisainwonderland (a) gmail.com :)
Voidaanhan sitä tapailla ja ei kuitenkaan seurustella. Esim. monet miehet pitävät suhdetta pelkällä tapailuasteella ja naiset sitten luulevat olevansa jonkinmoisessa oikeassa parisuhteessa. Omasta mielestäni seurustelu on sitä kun ollaan sovittu että ei tapailla muita ja suunnitellaan joskus yhteistä tulevaisuutta. Esim. mitä tehdään kesällä tai muuta vastaavaa. Eikä tarvitse olla sen kummempia suunnitelmia. Ja aikuisten ihmisten ei tarvitse edes käydä mitään keskustelua tyyliin: "noh, ollaankos me pari vai mitä?". Suhteet kuolee yleensä siihen kun nainen takertuu mieheen ja ei kestä tapailun alussa olevaa epävarmuutta. Ja miehet kyllästyvät takertuviin naisiin, jotka vaikuttavat epätoivoisilta vaikka haluaisivat vaan varmat pelisäännöt.
VastaaPoistaAnonyymi, tietenkin voidaan tapailla seurustelematta. Siitähän koko tekstissä oli kysymys, että mistä voi tietää vai voiko mistään tietää, missä vaiheessa yksi muuttuu toiseksi. Kyllä näkisin myös, että tapailukin on "oikea" parisuhde, se on vaan erilainen parisuhde kuin seurustelusuhde.
VastaaPoistaSanot, että seurustelu on sitä, kun sovitaan ettei tapailla muita, mutta kuitenkin sanot myös, että aikuisten ihmisten ei tarvitse sellaista keskustelua käydä. Miten siis käytännössä sovitaan, jos ei asiasta keskustella?
Olet oikeassa siinä, että naiset ehkä herkemmin haluavat jonkinlaisen varmuuden kuin miehet. Yleistää ei kuitenkaan voi. Itselläni oli täysin päinvastainen tilanne, jossa suhde kuoli siihen, kun minä en vielä halunnut määritellä tai olla vakavasti ja toinen puolisko halusi minulta jatkuvasti vakuutusta siitä, että kyllä tästä jotain tulee. Ei se ole siis puhtaasti mikään sukupuolikysymys. Tai no, harva asia tässä maailmassa on puhtaasti sukupuolikysymys.
Luulen, että jos molemmat tykkäävät toisistaan kauheasti, ei siinä tarvitse kummankaan tuntea kohtuutonta ja liiallista epävarmuutta tai tivata, että missä mennään. (Toki pieni epävarmuus ja jännittäminen kuuluvat alkuvaiheeseen, kun ei ollenkaan tiedä, tykkääkö toinen vai ei.) Tivaus ja epävarmuus syntyy ehkä siitä, jos toinen (tai molemmat) osapuolet eivät ole tunteistaan tai omasta yhdessä olemisen halustaan aivan varmoja. Luulen siis, koska en tiedä. Oikaiskaa, jos olen aivan tolkuttoman väärässä. :)
Mutta jos oikeasti valtaosa suhteista kaatuu siihen, että nainen haluaa pelisäännöt ja mies ei, niin ehkä sitten olisi hyvä, että:
A) Nainen yrittäisi sietää aluksi suurempaa epävarmuutta ja mennä täten omalta mukavuusalueeltaan pois.
B) Mies antaisi naiselle jonkinlaisia pelisääntöjä, jos tietää, että hauaa tämän ihmisen kanssa todella olla, ettei se toinen turhaudu ja lähde menemään.
Vaiko eikö?
Vieläkö kaipaat juttelemista polysuhteellisen kanssa? :)
VastaaPoistaFii, yhden polyamorisen kanssa olenkin jo rupatellut, mutta mielelläni otan toisenkin näkökulman aiheeseen! Pistä jotakin viestin tynkää osoitteeseen aliisainwonderland (a) gmail.com niin jutellaan. :)
VastaaPoistaFii, minä oon sit se toinen. :D Voitaisiin jutella keskenämmekin joskus.
VastaaPoistaJa Aliisa, tosiaan, seurustelevathan polytkin. :) Se yksiavioisuus (meinaan aina kirjoittaa yksiaivoisuus kun se on vaan helpompi) ei ole pakollinen ehto ollenkaan seurustelussa.
Jos suhde on ollut alkaakseen, se on mulla alkanut heti ja täysillä. Ei ole sellaisia kokemuksia, että kiehnätään ja kierrellään ja vähän niinku ollaan, vaan enemmän sitä, että 247 alusta saakka.
VastaaPoistaTuppukylän Tappuri,
VastaaPoistatoisilla käy noin onnellisesti ja toisilla toisella tavalla onnellisesti. Olen kuullut kaikenlaisia tarinoita polkujeni varrella. Onnellisinta on kuitenkin se, että kun kaksi (tai useampi ;)tykkää toisistaan, juttu tahtoo alkaa tavalla tai toisella. :)
Mielenkiintoinen keskustelu. Mielestäni olettamus on kaikkien suhteiden suurin risti. Jos vain ihmiset osaisivat kommunikoida, niin asiat olisivat niin paljon yksinkertaisempia.
VastaaPoistaMielestäni, jos kaksi ihmistä ovat kumpikin aikuisia, he voivat sopia ne pelisäännöt yhdessä, oli sitten kyse tapailusta, heilastelusta, hengailusta tai parisuhteen aloittamisesta. Yleensä jommallekummalle tulee paha olo, kun ei ole uskaltanut sanoa asiaa x ja toinen henkilö on tietämättään häntä loukannut.
Joskus en vain tajua mitä rakettitiedettä tämä nykyajan deittailua ja hengailu tuntuu monille olevan.
Ja mitä tulee Anonyymin väittämään "takertuviin" naisiin.. Olen huomannut että naiset tuntuvat usein olevan se enemmän "transparent" osapuoli kaikenlaisissa suhdejutuissa. Miehet usein itse vääntävät ihmeellisiä solmuja päässään. Esimerkiksi jos nainen puhuu vaikkapa tunteista, niin miehet valitettavan usein ajattelevat että no niin, nyt se etsii jotain aviomiestä. Miksi syvällisistä asioista ei voisi keskustella ilman suorananaista olettamista siitä, että toinen on kahlitsemassa sinua pallolla jalkaan?
Meni ehkä vähän off-topickiksi, mutta mitä haluan sanoa on se, että kyseenalaistakaa aina, ja kysykää mitä toinen tarkoittaa, oli puhe mistä tahansa. Olettaminen on turhaa, ja menee usein aivan pieleen. On turhaa vatvoa asioita yksin päässä, kun meille on annettu suu joka aukaista kun on jotain sanottavaa.
Anonyymi, kiitos hyvästä kommentista.
VastaaPoistaOlen vankkumaton kommunikaation ystävä! Kyllä! Puhuminen on hyvä idea lähestulkoon aina.
Ymmärrän näkökulman, jonka mukaan suhteen alkuvaiheen epävarmuus, asioiden ääneen sanomattomuus ja tilanteen hiljainen kehittyminen vailla keskustelua on jännittävää ja jopa hyvästä. Tiedän kuitenkin niitäkin, joille tällainen menettelytapa ei alkuunkaan sovi. Eikä kaikkien pitäisi yrittää väkisin olla yhtä, jos ovat toista.
Mikähän siinä onkin, että puhuminen (ihan minkä tason puhuminen tahansa), tuntuu tekevän asioista vakavia ja vaikeita? Itselleni ainakin puhuminen tekee asioista helpompia ja sekeämpiä. Eikä puhumisen tarvitse missään tapauksessa tarkoittaa sitä, että asiat muuttuvat vakaviksi. Puhuen on tehty kaikenlaisia linjanvetoja kevyestä keskivakavaan. :D
Ongelmallisimpia ovat ne tilanteet, jossa jomman kumman mieli muuttuu, eikä saa sitä sanotuksi. Sitten yritetään kovasti toivoa, että toinen olisi ajatuksenlukija ja arvaisi, mitä toinen ajattelee. Tällaista supervoimaa meille ei kuitenkaan ole suotu, joten tästä syystä olen samaa mieltä anonyymin kanssa: puhukaa. Sanokaa ääneen, mitä ajattelette tai toivotte. Muutoin on lähes tulkoon todennäköistä, että toinen käyttäytyy ihan toisin, kuin salaa itse toivoisi.