maanantai 6. elokuuta 2012

Tiukkapipo tuohtuu

Viimeksi kun tuohtuneena kirjoitin, sain hyvää palautetta. Aion kokeilla samaa taktiikkaa tänäänkin. Ensin ajattelin, että hengitän rauhassa ja otan etäisyyttä, mutta katin kontit.

Kun tutustuu uusiin ihmisiin, treffeillä tai muuten, sitä joutuu tutustumaan samalla itseensä. Viimeisimmän itsetutkiskelun suoritin hiljattain ja sen aiheena oli tiukkapipoisuus. Jouduin kysymään itseltäni, olenko todella tiukkapipoinen ja asiat liian vakavasti ottava. Vastaus saattaa olla kyllä.

Seuramies, joka tämän itsetutkiskelun sai aikaan, kertoi minulle kaveristaan. Kaveri on sen verran naisenkipeä mies, että oli mennyt helluntaiseurakunnan nuorteniltaan esittämään helluntailaista päästäkseen pukille. Seuramiehen mielestä tämä oli hauska juttu.

Kuva: Tom Hart

Anteeksi nyt vain, mutta minä en voi nauraa tälle asialle. Oikeastaan en tiedä kumpi on mielestäni ällöttävämpää: se, että joku oikeasti tekee jotain tuollaista vai se, että se on jonkun mielestä ihan ok ja itse asiassa melko hauska vitsi.

Tässä pyritään käyttämään toista ihmistä ja hänen luottamustaan hyväksi. Se on mielestäni lähtökohtaisesti väärin, eikä mikään vitsi.

Se saattaa olla sekunnin ajan hauska läppä, kun kyseessä on joku random helluntailaistyttö tuolla jossain. Mutta entä sitten, kun tällaisen tempun kohteena onkin oma sisko? Oma tytär? Paras ystävä? Vieläkö naurattaa?

Tarina ei kerro, että montako kertaa kaveri iltamissa kävi tai että onnistuiko hän suunnitelmassaan. Mutta jo pelkästään se, että hän sitä yritti, kertoo mielestäni piittaamattomuudesta. Tästä on toisen ihmisen kunnioittaminen niin kaukana, että minua ällöttää.

Saatan olla tiukkapipoinen ja asioihin liian vakavasti suhtautuva, mutta ainakaan minä en leiki toisten ihmisten luottamuksella, enkä heidän kustannuksellaan.


Kuinka tiukkapipoinen sinä olet?

20 kommenttia:

  1. Mietin äskettäin samantapaista, nimittäin sitä, kuinka eri tavalla näämme tuntemamme ihmiset ja muut. Monen mielestä taitaa tuntua helpolta inhota jotain itseä ärsyttävää puolituttua tai käydä iskemässä huijaten jotain "randomhelluntalaisia", mutta tilanne on ihan erilainen, jos he ovat tuttuja tai jos joutuu tutustumaan tekojensa seurauksiin.

    Mitä tuohon tiukkapipoisuuteen tulee, niin itsekin taidan tässä asiassa olla aika tiukkapipoinen. Juttu olisi ihan hauska, jos hän haluaisi vain tutustua uuteen ympäristöön tms., mutta ihmissuhteilla leikkimisessä voi oikeasti satuttaa jotakuta.

    VastaaPoista
  2. Jutustasi saa kuvan, että seuramiehen kaveri käytti törkeästi hyväkseen helluntalaisten sinisilmäisyyttä saadakseen pesää. Mielestäni olettamus on loukkaava juuri helluntalaisia kohtaan. Jos vikittelyyn ei ole liittynyt pakottamista, niin kai vastuu on sillä joka antaa, eikä sillä joka pyytää?

    VastaaPoista
  3. Ei todellakaan ole tiukkapipoista ajatella, että ihmisten hyväksikäyttö on väärin! Eipä olisi kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun mies esittää olevansa jotakin mitä ei ole "saadakseen pesää". Tuollaisia kusiaisia notkuu baarit pullollaan. Se, että esittää helluntalaista on kuitenkin todellakin riman alitus. Ja jos tällaista joku tosissaan pitää hauskana, ei hänelläkään taida olla moraali- ja eettisyysasetukset ihan päivitettyjä...

    VastaaPoista
  4. Ei ole tiukkapipoista vaan inhimillistä. Eikä tässä mielestäni ole mistään helluntailaisuudesta kyse, ihan samanlaista valheeseen perustavaa ihmissuhdetta voidaan luoda missä tahansa porukassa jossa ollaan kiinnostuneita samanhenkisistä ihmisistä. Jos halutaan vaan piparinhimoissaan huijata ihmisiä kuvittelemaan että on kyse jostain sielun sukulaisuudesta niin on se nyt ihan moraalitonta.
    Mielestäni tässä pohditaan nyt eettisiä kysymyksiä, eikä luokitella ketään sinisilmäisyytensä perusteella.

    -Selma

    VastaaPoista
  5. Ei ihan nyt aukea. Kaksi ihmistä siis harrasti seksiä, mikä käsittääkseni useimpien mielestä on miellyttävää. Miten tässä kukaan voi olla uhri.

    VastaaPoista
  6. Pff. Joku menee esittämään koiraihmiselle pitävänsä koirista saadakseen pesää ja todellisuudessa vihaa koiria.

    Eikö sitä pesää muka oikeasti saa ilman valehtelua?

    Olen itsekin metsästänyt seksiä baarista, mutta tehnyt sen aina aika reilusti selväksi, etten muuta etsi. Ja silti irtoaa.

    Vituttaa telkkarisarjoista opittu kusipäisyyden arvostus. Jostain syystä kusettaminen, huijaaminen ja ilkeily ovat nykyään mukamas jotain tavoiteltavia piirteitä ja toimintatapoja.

    Rehellisyydellä saa enemmän. Ja sitä mitä haluaa (parisuhteen, kavereita, seksiä... pick your choice). Uskokaa pois.

    VastaaPoista
  7. Noh, helluntailaisilla tytöillä on monesti tapana odottaa avioliittoon saakka, joten miekkonen ei välttis valinnut sitä helpointa paikkaa etsiä pillua.

    Melko käsittämätöntä toimintaa.

    VastaaPoista
  8. Kyllähän ihmiset baarissakin esittävät itsensä kiinnostavammaksi kuin ovat. Periaatteessa jo meikkaaminen on totuuden peittelyä. Kuinkahan moni on baarissakin esittänyt hienomman koulutuksen tai työn kuin todellisuus on. Mutta vaikea tässä silti on nähdä mitään hirveän väärää tapahtuneen. Kaksi ihmistä sai seksiä.

    VastaaPoista
  9. Anonyymit ja muut,

    jos seksi olisi kaikille yhtä itsestäänselvästi vain mukavaa ajanviettoa, niin miksi silloin pitäisi huijata? Eikö voisi vain pyytää? Kuten yksi anonyymi kirjoittaa: luulis, että lohkeis valehtelemattakin.

    Toisille seksi on kuitenkin vähän monimutkaisempi asia. Se saattaa olla jotain, mitä halutaan harkita ja kumppani halutaan valita niin, että tähän on jonkinlainen yhteys (esimerkiksi uskonnollinen vakaumus) tai ainakin luottamus. Selmaa lainatakseni, hengenheimolaisuuden esittäminen on silloin valheellisen luottamuksen tuottamista omia päämääriä varten ja se on minusta moraalitonta. Se on ihan yhtä väärin yökerhossa kuin helluntai-iltamissa.

    Tarina ei kerro, saivatko "kaikki" seksiä, mutta sen sijaan tarina kertoo, että vain toinen lähtökohtaisesti tiesi suhteen jäävän pelkkään seksiin. Kaikille seksi ei ole päämäärä.

    VastaaPoista
  10. En näe ristiriitaa siinä, että nauran jollekin asialle, joka pohjimmiltaan on mielestäni iljettävä. Huumori on oiva keino käsitellä kohdattuja asioita, olivat ne minkälaisia vain. Pystyn nauramaan huomattavasti inhottavammillekin vitseille (kansanmurhista, lasten hyväksikäytöistä, jne), joista ainakin osalla on jonkinlaista todellisuuspohjaakin, eikä se silti tarkoita, että sietäisin vastaavia tapahtumia omien läheisteni kohdalla. Se, että tämän touhun kohteena on nimenomaan "randomhelluntalainen" tekee sille nauramisen mahdolliseksi - vaikka moinen huijaaminen minusta väärin onkin.

    Se, että juttu ei juuri sinua naurata, ei vielä tee sinua tiukkapipoiseksi. Mutta jos mielestäsi tällaiselle jutulle nauraminen on jotenkin väärin tai tuomittavaa, silloin olet todellakin tiukkapipo.

    Ja tähän loppuun aihetta sivuava opiskeluaikoina kuulemani tarina, joka kuulemma on totta. Suomalainen mies reissasi Itä-Euroopassa ja päätyi illalla hotellin baariin. Paikallinen maailman vanhimman ammatin harjoittaja tuli jututtamaan miestä ja pidemmittä puheitta pari päätyi miehen hotellihuoneeseen.

    Hommien jälkeen mies kuitenkin yllättäen vaati naiselta sievoista rahasummaa "palveluksistaan". Hämmästynyt nainen koitti selittää, että ei tämä niin päin mennyt, mutta mies intti kivenkovaa, että hän oli palkkansa ansainnut - olihan hän sentään valmistunut Venetsian gigolo-opistosta ja alan rautainen ammattilainen. Kun nainen kertoi, että myös hän teki tätä työkseen, esitti mies hämmästynyttä. Lopulta parivaljakko pääsi yhteisymmärrykseen ja sopivat, ettei kumpikaan maksa toiselle mitään, ja mies palasi tyytyväisenä Suomeen.

    Törkeästä hyväksikäytöstähän tuossakin oli kai kyse, mutta itseäni ainakin moinen röyhkeys pukkasi suuresti hymyilyttämään.

    -Mankinen

    VastaaPoista
  11. Mankinen, ehkä tekstistäni ei välity riittävän kirkkaasti se, että kyseinen seuramies ei nauranut itse asialle siksi, että se olisi naurettava. Se nauru oli hyväksyvää. Seuramiehen mielestä temppu oli ihan ok.

    Kun sinä naurat vaikkapa lasten hyväksikäytölle, naurat vitsille itsessään ja kuten sanoit, et siitä huolimatta hyväksy asiaa. Siinä se kirkkain ero kyseisen kaverin nauruun.

    En tuohtunut naurusta vaan tempauksesta ja sen hyväksymisestä. Kieltämättä tekstin uudelleen luettuani havaitsen, että vaikuttaa siltä, kuin tuohtuisin nimen omaan siitä, että asiaa pidetään hauskana.

    Nauran itsekin asioille, joista ihmetellään, että "saako tälle edes nauraa?". Asian hyväksyminen on se, mitä en sulata.

    VastaaPoista
  12. Mankinen, pakko kysyä seuraavaa:

    En tiedä ammattiasi tai työnkuvaasi, mutta ajattelepa huviksesi, että joku kutsuu sähkömiehen korjaamaan lamput ja jättää maksamatta laskun. Onko oikein?

    Menet kauppaan ja jätät maksamatta ostoksesi. Onko oikein?

    Teet tilintarkastustöitä yritykselle, joka jättää maksamatta työstäsi. Onko oikein?

    Teet ylipäätään töitä ja sinulle jätetään palkka maksamatta. Reilu peli?

    Toivon, että seuraavan kerran kun juot oikein hiilihappoista limonadia, sitä päätyy nenääsi.

    Terveisin,
    se "lohkee sitä valehtelemattakin" anonyymi.

    Ja Aliisalle pakko sanoa: ei minuakaan naurata toisten huijaaminen ja sille huijaamiselle ja valehtelulle naureskelu. Tiukkapipollaan vain yhdessä.

    Ja jokainen "random"-tyyppi, jota kusetetaan, on jonkun toisen läheinen. Mankinen toivon mukaan kurkkaa joskus ämpäristään uloskin.

    VastaaPoista
  13. Allu: Jeps, arvelinkin että sinä kyllä ymmärrät hyvin, mikä ero asioiden hyväksymisellä ja asioille nauramisella on. Mutta kuten tuo viimeinen kommentoija osoittaa, aivan kaikille tämä ei ole kovinkaan selvää.

    "Onko oikein?"

    Ei. Tämänhän totesin jo edellisessä viestissäni: "vaikka moinen huijaaminen minusta väärin onkin". Mikään, mikä on väärin, ei ole oikein.

    Mutta kuten jo edellä koitin sanoa, väärille asioille nauraminen on ihan oikein. Siitäkin huolimatta, että sinä tai joku muu siitä ei tykkäisikään. Ymmärsitkö?

    "Toivon, että seuraavan kerran kun juot oikein hiilihappoista limonadia, sitä päätyy nenääsi."

    Jos kerron tarinan, jossa imaisen varmaan lähemmäs puoli litraa limpparia nenääni vahingossa, saisiko se sinut nauramaan? (Useimmat ihmiset, jotka kuulevat tarinan, nauravat kyllä sille; sinusta en kuitenkaan ole aivan varma.)

    "Ja jokainen "random"-tyyppi, jota kusetetaan, on jonkun toisen läheinen."

    Luonnollisesti. Michael Jacksonkin oli jonkun läheinen, eikä se estä minua vitsailemasta hänen kustannuksellaan- tai tyypin hyväksikäyttämien lasten kustannuksella. Pitääkö minun tähän vielä erikseen mainita, etten tästä huolimatta erityisemmin suosi lasten hyväksikäyttöä?

    Oikeasti, kunnon vahingoniloiset naurut tuntuvat usein paremmalta kuin keskivertoseksi - suosittelen kokeilemaan edes kerran elämässäsi.

    -Mankinen

    VastaaPoista
  14. Huokaus. Ja uudestaan huokaus. Taas Mankinen pitää itseään parempana kuin muut. Ensin nauramalla asioille, joille ei saa nauraa ja sitten moittimalla toista huumorintajuttomuudesta. Aika tyypillinen hyökkäys siihen, että on ollut törkeä ja sopimaton.

    Mutta tiedoksesi: minä nauran paljon. Ja monelle asiallekin. Jopa sopimattomille asioille.

    Olen silti sitä mieltä, että jokainen ansaitsee palkkansa työstään ja sen lisäksi naurun kohteen asiaa ei kuulu hyväksyä JA jos jollekulle läsnäolijalle tulee paha mieli asiasta niin nauru muuttuu minusta ei-hyväksyttäväksi.

    En esimerkiksi haluaisi vastaanottaa enää lapsipuoltani kertaakaan siten koulusta, että hänelle on naurettu koulussa vahingoniloisesti, koska hän kaatui portaissa. Turha kouluikäiselle on yrittää valottaa, että eivät ne toiset sitä pahalla tarkoittaneet - kunhan pitivät hauskaa samaan aikaan kun hänelle tuli kurjempi ja kurjempi olo. Tai häntä on kusetettu tahallaan ja kun hän on mennyt ja luottanut, hänelle on taas naurettu kovaan ääneen.

    Ja kyllä, minusta sinun elämänasennettasi voidaan soveltaa myös koulukiusaamisen alkusyihin.

    Nauru on aina ihana asia, mutta jos jollekulle tulee naurusta paha olo tai naurulla pilkataan tahallaan jotakuta, nauru on vain irvikuva alkuperäisestä ilosta.

    VastaaPoista
  15. "Mankinen pitää itseään parempana kuin muut."

    Pidän itseäni tässä keskustelussa parempana kuin sinä - pitkälti sen vuoksi, että olen selkeästi parempi ymmärtämään lukemaani kuin sinä. Jospa sen tuohtuneen huokailun sijaan koittaisit tajuta, mitä koitan sanoa?

    "Ensin nauramalla asioille, joille ei saa nauraa"

    Mitähän moiset asiat mahtavat olla ja kuka niille nauramisen on kieltänyt?

    "ja sitten moittimalla toista huumorintajuttomuudesta"

    En moittinut, vaan esitin kysymyksen: nauraisitko sinä vahingonilosta minulle? Aiempien kirjoitustesi perusteella tulin siihen tulokseen, että jonkinlaisen moraalisen ylemmyydentuntosi johdosta et moiseen kykenisi. Entäpä jos sanoisin, että nauramalla minun "limpparia nenässä" -tarinalleni et suinkaan pahoittaisi mieltäni, vaan saisit vain minut entistä paremmalle tuulelle, kykenisitkö nauramaan silloin?

    "Aika tyypillinen hyökkäys siihen, että on ollut törkeä ja sopimaton."

    Lainaatko tähän vielä sen kohdan, missä olen ollut törkeä ja sopimaton, niin saat jotain sisältöä tyhjänpäiväisille väitteillesi, jotka tähän asti perustuvat näemmä vain omiin puutteisiisi luetun ymmärtämisessä.

    "Olen silti sitä mieltä, että jokainen ansaitsee palkkansa työstään ja sen lisäksi naurun kohteen asiaa ei kuulu hyväksyä"

    Tästä olen täysin samaa mieltä - ja ilmaisin sen hyvin selkeästi jo molemmissa aiemmissa viesteissäni. Vielä kerran: asioiden hyväksyminen ja niille nauraminen ovat kaksi eri asiaa. Joko viimein tajuat tämän, vai pitääkö minun vääntää tämä rautalangasta vielä neljännen kerran?

    "jos jollekulle läsnäolijalle tulee paha mieli asiasta niin nauru muuttuu minusta ei-hyväksyttäväksi."

    Maailmassa on niin paljon huumorintajuttomia pahanilmanlintuja ja turhanpäiväisiä mielensäpahoittajia, että moisten kunnioittaminen omaa käyttäytymistään rajoittamalla olisi vahingollista koko ihmiskunnalle. Jos aikuinen (huom!) ihminen pahoittaa mielensä naurusta, olipa naurun syy mikä tahansa, se on kyseisen henkilön oma ongelma ja hän saa etsiä siihen omat ratkaisunsa. Muussa tapauksessa tuntemattomien seurassa nauraminen muuttuu yksinkertaisesti mahdottomaksi, koska milloinkaan et voi tietää, pahoittaako joku idiootti mielensä.

    Lasten, varsinkin pienten, kohdalla allekirjoitan kuitenkin näkemyksesi: lapsen on todellakin hankala käsitellä vahingoniloa tai erotella hänelle tapahtuneille asioille nauramista hänelle itselleen nauramisesta. Näinpä jopa minä vältän nauramasta vahingonilosta pienten lasten läsnäollessa, enkä suosittele sitä muillekaan. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä aiemman keskustelumme kanssa, koska emme puhuneet lapsista.

    Ja vastatakseni aiempaan kysymykseesi, työskentelen mm. koulukiusattujen nuorten kanssa - ja huumori on keskeinen väline työssäni. Kun nuori oppii kohtaamaan ikävätkin asiat huumorilla, auttaa se hallitsemaan potentiaalisesti vahingollisia tunteita, kuten vihaa. Minulla on perinpohjainen koulutus ja pitkälti toistakymmentä vuotta työkokemusta alalta, joten väitän tietäväni tästä asiasta huomattavasti enemmän kuin sinä.

    "Ja kyllä, minusta sinun elämänasennettasi voidaan soveltaa myös koulukiusaamisen alkusyihin."

    Vai niin. Minusta sinun elämänasennettasi voidaan soveltaa myös kansanmurhien alkusyihin.

    -Mankinen

    VastaaPoista
  16. Huh, kylläpäs täällä on kiivasta kommentointia. :) Ihanaa, kun ihmiset ottavat kantaa!

    VastaaPoista
  17. Oho. Monta kommenttia.

    Hajatelmia:

    Ihan jees että "tiukkapipoillaan". Sen verran löyhää meininkiä tuntuu olevan liikkeellä että reality check on vaikka just nyt paikallaan. Oikeesti, välillä katson jengiä ja ajattelen että eikö millään ole mitään väliä. Jonkun toisen tiukkapipoilu palauttaa uskon (heh) että ehkä sittenkin on. Samalla voi tarkastella omaa moraaliaan ja muistella että ehkä itsekin on tullut oltua joskus tahditon.

    Ei, en ole kuitenkaan teeskennellyt tunnustavani jotain uskontoa harhaanjohtaakseni jotakuta uskovaista. Kovasti tyylitöntähän semmoinen on, ja puijaamisen hyväksyminen ei tosiaan ole kovin viehättävää.

    Ihmetyttää myös että eikö yhtään hankalampaa menetelmää kaveri keksinyt metsästääkseen irtoseksiä.

    Nauraminen noin yleisesti saattaa olla hyvin kaukana mistään logiikasta. Kasvuiässä minulta murtui nilkka ja kun lääkäri sanoi että pituuskasvun seurauksena toinen jalkani saattaa jäädä lyhyemmäksi, alkoi minua yhtäkkiä naurattaa vaikka minua ei oikeastaan huvittanut mitenkään ja ymmärsin kyllä tilanteen vakavuuden.

    Höm. Tuliko nyt lähinnä peesailtua. No olkoon. :P

    VastaaPoista
  18. jyrik, ihana kommentti. Minulla oli huono päivä ja usko maailmaan, elämään ja ihmisiin kadoksissa, mutta kommenttisi muistutti minua siitä, että on vielä ihmisiä, jotka ajattelevat ja hyväksyvät - meidät tiukempipipoisetkin. Siis kiitos.

    Se on muuten jännä, miten joskus tulee naurettua ihan hysteerisesti tilanteessa, jossa "oikeampi" reaktio olisi jotain muuta. Ehkä se on se terapeuttinen ja/tai puolustusmekanisminauru?

    VastaaPoista
  19. Hei, tämä ei liity enää alkuperäiseen tekstiin millään tapaa, mutta selailin tässä kun oli kommentteja ja mietin tuota lapsen vahingonilon ymmärtämistä, itselle tapahtuneille asioille nauramista, itselle nauramista ja sen semmosta. Ehkä tämä liittyy vähän siihen tiukkapipoisuuteen?

    Sirkustreeneissä lasten kanssa tulee luonnostaan tilannekomiikkaa, joka perustuu epäonnistumiseen, josta vahingonilo ei ole oikeastaan kaukana. Yksipyöräisillä kaatuillaan ja akrobatiaharjoituksissa pyllähdellään. Esitysharjoituksissa kämmitään ihan muuten vaan. Tilannekomiikkaa syntyy luonnostaan: joku kompastuu, kaatuu, törmää toiseen, lukee sosiaalisen tilanteen väärin jne. Klovneriassa tällaisten herkullisten hetkien löytäminen on jopa päämääränä.

    Mietin vaan lapsia katselleena, että kyllä yllättävän pienetkin lapset pystyvät ymmärtämään melko hienovaraisia eroja siinä, milloin on hauskaa nauraa yhdessä toisen epäonnistumiselle, ja milloin epäonnistunut tarvitsee tukea ja kannustusta. Kaipa se on osa sirkuksen piilo-opetussuunnitelmaa, että opitaan nauramaan itselle ja muille ei-vahingoittavaan sävyyn. Joskus ryhmässä jopa keskustellaan näistä asioista, lasten tasolla tietty.

    Vahingoniloa en sinänsä tuomitsisi, mutta se on tottakai tarkka laji, että milloin sen joku kokee loukkaavana. Oli sitten kyseessä lapset tai aikuiset. Aikaisemmissa kommenteissa puhuttiin, että jos tulee "paha mieli" niin ei ole ok. Minusta saa tulla paha mieli, ja saa loukkaantua, mutta kasvattajalla on tietenkin tietty vastuu siitä, että purkaa tilanteet lasten kanssa ennen kuin niistä syntyy pidemmälle kantavaa vahinkoa. Ehkä samaa voisi jotenkin soveltaa aikuisiinkin.. ainakin jos puheyhteys syntyy.

    VastaaPoista
  20. Tuosta tiukkapipoisuudesta ! Tämä ympärillämme oleva maailmahan on mieletön. Ihmisenä olemisen perusarvot ovat monilta unohtuneet. Tuota adjektiiviakin MIELETÖN telkkarissakin nämä ns julkkikset käyttävät asiassa kuin asiassa ja se kai tarkoittanee HIENOA.
    Seksikin liitetään joka asiaan. Kaikkien pitäisi näyttää seksikkäältä ja keinoja sen toteutumiseen esitellään uusia ja uusia. "Pesää" pitää saada , vaikka sitten menemällä helluntaiseurakuntaan, kuten noissa edellisissä puheenvuoroissa mainittiin. Vaan mitäpä olette mieltä siitä, että pieniä lapsiakin käytetään jo seksin välikappaleena ? Facebuukin sivulle sain linkin "Naiset sekoittavat miesten päät" Siinä on pienten lasten kuvien avulla kerrottu tarina parisuhteesta, joka menee pieleen. Ja viimeinen kuva n. ehkä 1 v pojasta,joka pippeliänsä vatkaa varpaat heiluen. Mielestäni tuo on sairasta. Ja millainen äiti ja isä suostuvat tuollaiseen, omien lastensa kuvien yleiseen jakeluun ? Siinäpä pedofiileille vapaata riistaa. Olen myös huomannut, että hyvin monet isovanhemmat esittelevät lastenlastensa kuvia samaisella sivustolla. Kun kerroin tämän mielipiteeni hyvälle ystävälleni, hän kehoitti minua menemään peilin eteen ja tutkiskella sisintäni. No menin ja myönnän : Olen tiukkapipoinen , ainakin tässä asiassa pipo kiristää nyt todella.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails