Kiire tekee kiukkuiseksi

Hiljattain Mankinen kommentoi yksin selviämisestä virinneessä keskustelussa seuraavasti: "harva meistä jaksaa oikeasti ärsyyntyä kaupan kassasta, vaikka täti tiskin takana jaarittelisi niitä näitä jonon seisoessa - eiköhän se todellinen syy ärsyyntymiseen ole useimmiten jossain ihan muualla". Olen samaa mieltä ja yksi tuollainen syy on kiire.

Kuten olen kertonut, olen usein liikkeellä niin, että minulla on kiire. Silloin saan raivokohtauksia edessä tupeksivista mummoista, keskelle käytäviä jumittuneista teinilaumoista, myöhästelevistä junista ja muista hidasteista, joita väkisin matkan varrelle aina osuu. Ei syy ole mummojen, teinilaumojen eikä junienkaan, syy raivostumiseen on minussa itsessäni.

Kuva: Tuan Minh Pham

Kun on kiire, kaikki ottaa helpommin hermosta. Jaarittelevat lehtimyyjät tuntuvat aivan sietämättömiltä, kun vievät kallisarvoista aikaa. Ellei ole kauhea kiire, jaksaa hieman ystävällisemmin sanoa, että "ei, en vieläkään halua MeNaisia". Itse huomaan sen, että edessä saa tupeksia vaikka kolmetoista mummoa ilman, että haittaa, kun mieli on kiireetön ja levollinen.

Tämä noidankehä vielä ikävästi ruokkii itseään: Kun on kiire, hermostuttaa. Kun hermostuttaa, tulee äkäännyttyä kaikesta harmillisesta, mitä tielle osuu. Kun äkääntyy, hermostuttaa entisestään.

Siis tee itsellesi palvelus, etenkin näin erään j:llä alkavan jutun lähestyessä, ja varaa itsellesi tarpeeksi aikaa. Karsi turhat ja ylimääräiset asiat, keskity olennaiseen, lähde liikkeelle ajoissa ja hengitä. Silloin asiat eivät ota ihan niin paljoa hermoon, eikä tule purettua omaa kiirettä ja stressiä suotta ympäristöön.

Tämä on etenkin muistutuksena minulle itselleni.  
Entä sinulle? Tuleeko kiire? Äkäännytkö?