keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Rakas 2013...

Noniin, hyvää alkanutta ja parhaillaan kuluvaa vuotta vaan teillekin olevaiset! Ajattelin tehdä pienen katsauksen viime vuoden ensimmäiseen postaukseen, jossa kirosin kahvikuppitreffien piinaa ja esitin toiveita uudelle vuodelle.

Nääs vuoden 2011 alkaessa esitin kosmiselle universumille toiveen, ihan pienen vain, että jos näissä parisuhdehomissa pääsisi edes sen verran eteenpäin, että saman pojan kanssa neljänsille treffeille pääsisin. Ja pääsinkin. Sitten vuoden vaihtuessa uudeksi kirosin teille kahvikuppitreffien kauheutta.

Päätin modifioida toivettani kokemusteni perusteella ja näin ollen vuoden 2012 ensimmäisessä kirjoituksessa esitin uudelle vuodelle uudenlaisen toiveen. Toivon, että vuoden aikana "ihastuisin kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi". Ja ihastuinkin. Kaikkiaan viisi kertaa!

Ihastumisista syntyy hyviä tarinoita.

Sain siis mitä tilasin, kiitoksia vain. No, ei siinä sinänsä mitään vikaa, ihastuminen on mukavaa. Jos nyt kuitenkin pienin askelin kehitetään tätä uuden vuoden toivetta, niin tämän vuoden toive kehittyisi seuraavasti:

Rakas kosminen universumi, voisinko tänäkin vuonna ihastua kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi, mutta tällä kertaa niin, että se ihastuminen kestäisi kauemmin kuin kaksi viikkoa? Lisäksi, jos suinkin mahdollista, olisi kiva, että se pihkaantuminen olisi molemminkätistä.

Jännityksellä jäämme odottamaan, mitä tänä vuonna sitten tapahtuu.

Entäs sinä? Mitä sinä toivot uudelta vuodelta? Entä Alaksilta?

PS. Olen lakannut tekemästä uuden vuoden lupauksia, mutta lupaamatta mitään yritän vähentää Facebookissa roikkumistani etenkin iltakymmenen jälkeen! Mitä sinä et lupaa mutta yrität?

PPS. Jos saan toivoa jotakin teiltä lukijoilta, niin uuden vuoden kunniaksi toivon kasapäin kommentteja, juttuideoita, palautetta, tykkäyksiä, tökkäyksiä ja muuta osallistumista!

8 kommenttia:

  1. Hieno valokuva. Ja hienoa huomata, että maailmankaikkeus on noin uskollisesti vastannut toiveisiisi. Tuossa sen nyt näkee, pitää tarkkaan miettiä mitä haluaa. Eikä söhiä vahän sinne päin :) rh

    VastaaPoista
  2. Toivomus voisi olla että oppii runsaasti uusia asioita. Juuri tapahtunut yötehtävien vaihtuminen saattaa auttaa asiaa.

    Lupauksena voisi olla että käyn useammin ulkona asunnosta muutenkin kuin töiden ja elokuvien merkeissä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä hyvä. :)

    Uudelta vuodelta toivon terveyttä ja vähemmän haasteita.
    Alaksilta sitä, että se jatkaa kysymistä.

    PS. En lupaa mutta yritän kommentoida. En lupaa myöskään tiskata mutta yritän.

    VastaaPoista
  4. rh, kiitoksia. Yllättävän hyvää jälkeä tuo älyluuri tekee myös kuvien osalta.

    Teemu, tsemppiä uusiin (t?)yötehtäviin. :) Oppiminen pitää virkeänä. Kannustan myös ulos asunnosta menemiseen. Esimerkiksi uusia asioita voi lukea muuallakin kuin kotona, kiitos äärimmäisen kannettavien medioiden (kirjat ja lehdet) ja lähes yhtä kannettavien medioiden (älyluurit, tabletit, läppärit). Siis lähimpään kahvilaan lukemaan vaan. :)

    Pertti, kommentointiyritystä arvostan. Tiskaaminen on ärsyttävää, mutta olen huomannut, että mitä pienempi tiskipöytä, sitä useammin pitää tiskata, mutta sitä vähemmän aikaa siihen menee ja sitä vähemmän se lopulta myös ärsyttää.

    Terveyttä toivon minäkin teille kaikille ja itselleni myös. Kysymästä en kai koskaan pääse. :D

    VastaaPoista
  5. Jaa niin, taisinkin tulla tehneeksi uuden vuoden lupauksen ihan huomaamattani :D Päätin tuossa vähän aikaa sitten nimittäin itsekin etten olisi koneella iltakymmenen jälkeen.

    VastaaPoista
  6. Pinatapai, se on kyllä hyvä päätös. Mä yritän sitä samaa, mitään lupaamatta, mutta pienin askelin. Esim. sitä ei lasketa koneella olemiseksi, jos katsoo koneelta Frasieria, niin että muut ohjelmat on kiinni, hampaat on pesty ja on yöpaita päällä. :D Tsemppiä... :)

    VastaaPoista
  7. Löysin blogisi vajaa vuosi sitten ja olen siitä lähtien tasaisin väliajoin käynyt täällä kurkkimassa. Olen pysynyt hiljaa taka-alalla ilman kommentoimista mutta nyt uskallauduin :)

    Toivottavasti tämä kosminen universumi vastaa sinulle tänäkin vuonna. Toivon muutenkin sinulle mahtavaa tätä vuotta ja jatka samaan malliin tämän blogin kanssa. Tätä on mukava lukea kun löytyy hienoa ja itseänikin koskettavaa asiaa.

    -cmyk-

    VastaaPoista
  8. -cmyk-, ihanaa. <3 Kiitos palautteesta ja kiva, kun rohkaistuit. Rohkaistu toistekin! Mahtavaa tätä vuotta sinullekin. Tuokoon se tullessaan sitä, mitä salaa (tai avoimesti) halajat. :)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails