Törmäsin jo talvella kirjoitukseen, jossa piruparka Jussi Kolehmainen kertoi suuresta vaikeudestaan puhua naista. Suosittelen tekstiä lämmöllä, se on varsin viihdyttävä, vaikka vakava aihe onkin. Tiivistettynä kuitenkin jutussa kävi ilmi, että toistuvasti vuosien varrella naiset ovat sanoneet Jussille yhtä, tarkoittaneet toista ja hylänneet Jussin keskenään epäloogisin syin.
Ymmärrän tuskan. Toisen sukupuolen kryptiset viestit ovat joskus todella kryptisiä.
Vallilan Irma oli sitten tahollaan vastannut Jussin viestiin kertoen, ettei salaperäisyyden verhoon kietoutuminen ole vain naisten yksinoikeus. Vaikka voin eläytyä jokaiseen Irman esimerkkiin, etenkin tähän surullisen kuuluisaan, katteettomaan "mulla oli kivaa, mä soittelen sulle" -lupaukseen, eivät nämä tekstit ole mielestäni keskenään suoraan verrannolliset.
Kas, kun Jussin tapauksessa mielestäni keskeinen ongelma - huonon tuurin lisäksi - oli se, että hän yritti muuttaa kommunikaatiotaan sen mukaan, mitä oli edellisestä tapauksesta oppinut. Lienee selvää, että jos hän olisi pitänyt oman nopean ja suoran tapansa vastata, vaikka se ei Jennin kanssa toiminutkaan, olisi Saara valinnut Jyrkin sijaan Jussin.
 |
| Puhutaanko tässä miestä vai naista? |
Minä olen selvästikin Saara, joka ei viehäty odotuttamisesta ja jahkailusta. Tiedän myös monia Jennejä, jotka pitävät liikaa innokkuutta epäviehättävänä. Jos joku olettaa minun olevan Jenni, pieleen menee ihan niin kuin menee pieleen, jos olettaa Jennin olevan Saara. Siksi on syytä vain olla johdonmukaisesti oma itsensä, eikä yleistää, että jos ensimmäinen kohdattu nainen oli Jenni, kaikki muutkin naiset ovat. Seuraava voi hyvinkin nimittäin olla jo Saara.
Ei siis ole mieskieltä eikä naiskieltä. On yksilöllisiä kommunikoinnin tapoja. Siinä tekee suurimman erheen, jos yrittää toimia omaa luontoaan vastaan. Viisaampaa on puhua ja toimia itselleen luontevalla tavalla ja odottaa, että kohdalle osuu se yksilö, joka ymmärtää ja noudattaa samaa viestintämuotoa.
No okei, joskus joillain yksilöillä on kieltämättä vaikeuksia puhua edes kohteliasta yleiskieltä ja silloin voi olla syytä vähän hienosäätää viestintää. Näitä poikkeusyksilöitä lukuun ottamatta voimme mielestäni kaikki noudattaa Irman ehdotusta, että opettelisimme puhumaan miehen tai naisen sijasta ihmistä. Minusta se on hyvä ehdotus.
Jos tämä kuitenkin tuntuu mahdottomalta, ehkä Manslater auttaa?
Tämä piristi minua!
VastaaPoistaAnonyymi, ja sinun kommenttisi minua! :)
VastaaPoista"Kas, kun Jussin tapauksessa mielestäni keskeinen ongelma - huonon tuurin lisäksi - oli se, että hän yritti muuttaa kommunikaatiotaan sen mukaan, mitä oli edellisestä tapauksesta oppinut."
VastaaPoistaHyvin sanottu. Perusvirhe piilee siinä, että ajatellaan vastakkaisen sukupuolen kaikkien edustajien noudattavan jotain samanlaista kaavaa (sukupuoli)käyttäytymisessään ilman että persoonallisuuspiirteillä olisi mitään tekemistä asian kanssa. On myös erittäin epäloogista etsiä minkäänlaista kumppania muuttamalla omaa olemisen tapaa - eihän silloin voi saada muuta kuin vääränlaisen tyypin. Kuka jaksaa ihmissudetta, jossa pitää koko ajan tsempata käyttäytyäkseen tavalla, joka ei ole itselle millään tavalla ominainen?
Sinulla on kiva tapa kirjoittaa. Löysin tänne Katvealueen kautta. :)
Mie, привет!
VastaaPoista"On myös erittäin epäloogista etsiä minkäänlaista kumppania muuttamalla omaa olemisen tapaa"
En noinkaan sanoisi. Tapanani on ilmoitella ihastuksistani suoraan. Se on minulle ominaista.
Mutta vaikka vastapuolikin vaikuttaisi ihastuneelta ja olisi aktiivisesti hakenut tuttavuutta ja läheisyyttä, on tällainen lähestymistapa usein hedelmätön. Se ei kertakaikkiaan toimi, koska se lopettaa kosioleikit.
Vetoankin biologiaan. Katselkaa eläimiä, etenkin lintuja. Niillä on tietty kuvio, jonka kehyksessä kumppania haetaan. Miksi näin ei olisi myös ihmisillä? Minä uskon, että on.
Niinpä vakavissa ihastuksissa, niissä, joissa en kokeile vain kepillä jäätä, lähestyn naista kierrellen, karttaen, monitulkintaisesti liehitellen, välillä lähelle tunkien, välillä kärkkäästi etäisyyttä ottaen. Kokemukseni mukaan näin pääsee varmimmin haluamaansa lopputulokseen.
Naiseen tehoaa, kun kiinnostuksen tarjoaa paloissa ja ristiriitaisesti. Ei varmasti kaikkiin, mutta moniin. Oleellista on hallita toiveiden, pelkojen ja haasteiden voimakkuutta. Naiselle pitää olla tarjolla, naiselle pitää osoittaa kiinnostuksensa, mutta naiselle ei kannata suoraan sanoa, että mä tykkään susta.
Terveisin Mie, до свидания!
Raiku, olen täsmälleen samaa mieltä! Kiitos ja tervetuloa. :) Toivottavasti viihdyt jatkossakin. Onkin liian pitkä aika siitä, kun olen vieraillut Katvealueella.
VastaaPoistaMie, до свидания, on tuossakin varmasti peränsä. Kaikenlaisia soidintansseja eläimet virittelevät, sehän on ihan taivaan tosi. Mutta tässäkin vetoan siihen, että niille, joille soidinmenot eivät ole luontevia ja mukavia, ei niitä tarvitse väkisin pitää. Ehkä vähemmistönä ovat Saarat, mutta meitä Saarojakin on. Meitä, joille voi oikeasti puhua suoraan.
Toisaalta sen kyllä myönnän, että niissä soidinmenoissakin oma viehätyksensä on. Siis ihan vaan siinä epävarmuuden ja odottamisen tunteessa. Eikä sitä turhan päiten tarvitse kiiruhtaa. Mutta niille, jotka jahkailevat, että pitäisikö laittaa viestiä vai ei, sanon, että pitäisi. Koska jos se toinenkin on kiinnostunut, se toinen ilahtuu siitä viestistä varmasti.
Mie, привет!
VastaaPoistaVaikutuksensa voi olla myös luontaisella ehdokkaiden pyöritysnopeudella. Sosiaalisilla ihmisillä hyrrä saattaa kiertää vinhemmin kuin rauhallisilla ja filosofilla punnitsijaluonteilla.
Jos tyyli on se, että tartutaan, katsotaan, kokeillaan ja tehdään päätökset, niin suora lähestymistapa on varmasti ainakin tehokkain.
Terveisin Mie, до свидания!
Mie, до свидания,
VastaaPoistavaikka "ehdokkaiden pyöritysnopeus" kuulostaa jotenkin kylmältä ja laskelmoivalta, ymmärrän pointtisi kyllä. Kuulunen tähän sosiaalisten ihmisten ryhmään, joka tarttuu, katsoo, kokeilee ja tekee varsin usein päätöksetkin melko nopeasti. En kuitenkaan koe sen johtuvan siitä, että minä "pyörittäisin ehdokkaita nopealla tahdilla".
Sosiaalisena toki tapaan ihmisiä helpommin ja ehkä myös enemmän, koska viihdyn paremmin ihmisten kanssa kuin yksin. Olen myös sitä ihmislaatua, joka kiinnostuu ihmisistä nopeasti ja kärsimättömänä luonteena tartun kyllä varsin nopeasti toimeen. Tästä syystä asiat etenevät vauhdilla, jos ovat edetäkseen. Siksi itseäni viehättävätkin sellaiset ihmiset, jotka tarttuvat tilaisuuteen, eivätkä odottele viikkokaupalla. Mutta. Nyt huomauttaisin, että minä en ole yleinen naisen malli, eikä minun Saaruudestani voi olettaa, että kaikki naiset olisivat Saaroja.
On paljon rauhallisia ja filosofisia punnitsijaluonteita, jotka saavat ahdistuskohtauksen vauhdikkuudestani. Toivon kuitenkin, ettei kukaan luule vauhdikkuuteni johtuvan siitä, että haluaisin saada mahdollisimman nopeasti "ehdokkaat kiertoon". En vaan osaa oikein olla muutenkaan. Vaikka rehellisyyden nimissä opettelen kyllä. Punnitseminen ja kärsivällisyys ovat tässä lajissa ehdottomasti hyveitä, sillä usein toisen oppii tuntemaan oikein todella vasta ajan kanssa.
Olipa se vähän tajunnanvirtaisa kommentti, mutta se näin sunnuntai-iltana minulle toivottavasti suotakoon. :)
Привет!
VastaaPoista"Siksi itseäni viehättävätkin sellaiset ihmiset, jotka tarttuvat tilaisuuteen, eivätkä odottele viikkokaupalla."
Herra paratkoon! On ihan tavallista, että ihmiset jahkaavat kuukausia tai vuosia. Taidat todellakin olla suhteellisen vilkas. Ei siinä tietenkään mitään vikaa ole. Kunhan hämmästyttää.
Mie
Mie, heh, ihana parkaisu. Enpä tiennytkään olevani erityisen vilkas, mutta taidan olla kuitenkin. :D Mukava kuulla, ettei vilkkauteni ole vika, vaikka kuriositeetti epäilemättä onkin.
VastaaPoistaMinua kiinnostaisi tietää, että mitä ihmiset pohtivat jahkailunsa aikana? Mitkä ovat ne kysymykset, joiden ääreen he jäävät puntaroimaan?
Liis
Привет!
VastaaPoista"Mukava kuulla, ettei vilkkauteni ole vika"
Olen lähempänä 40:tä kuin 30:tä oleva mies. Sen verran ikä on muovannut, että löydän elämästä ja ihmisistä paljon vähemmän vikoja kuin nuorempana. Kukin elää niin kuin elää ja kukin pitää mistä pitää tai on pitämättä. Ei siitä tarvitse numeroa tehdä.
"Minua kiinnostaisi tietää, että mitä ihmiset pohtivat jahkailunsa aikana? Mitkä ovat ne kysymykset, joiden ääreen he jäävät puntaroimaan?"
-Onko mahdollisuuksia?
-Hyväksyykö?
-Olenko valmis suhteeseen?
-Olenko toipunut edellisestä suhteesta?
-Tahdonko suhteeseen ja jos tahdon, niin ihanko oikeasti juuri tämän ihmisen kanssa?
-Onko jatkuvuutta välittömien tunteiden ulkopuolella?
Mie
Mie,
VastaaPoistaikä hioo enimmät särmät, tasoittaa pahimman mustavalkoisuuden ja kasvattaa suvaitsevaisemmaksi ja (ainakin toivottavasti) kärsivällisemmäksi. Jo nyt lyhyellä elämänkokemuksela olen huomannut eron, myös iäkkäämmät ystäväni äitiä myöten ovat tällaista tarinaa kertoneet. Se on mielestäni hyvä.
Tätä en juuri oikein ymmärrä, että jäädään jahkaamaan tämänsorttisia kysymyksiä. En tuomitse enkä pidä sitä pahana, mutta ihmettelen! Koska eikö kaikkiin noihin vastaus löydy vain kokeilemalla? Eihän aloitteen tekeminen, treffeille menemine tai tutustuminen tarkoita vielä sitä, että siihen pitää loppuelämäksi sitoutua.
Mahdollisuuksia ei tiedä, ellei koita ja jos niitä ei ole, niin huono tuuri. Mutta jos niitä on ja ei koita, niin sehän vasta älytöntä on. Ellei hyväksy, joutaakin mennä. Ei ehkä tiedä olevansa valmis tai voi luulla olevansa valmis, kunnes koittaa. Niin kauan, kun on itselleen ja sille toiselle rehellinen, niin ei kai sitä heti tarvitse tietää, mitä mieltä on. Ja taas tunteet, niiden todellisuus ja jatkuvuus ovat nekin asioita, joita ei voi kaukaa katselemalla selvittää.
Tämä on siis minun analyyttisen rationaalinen lähestymistapani. Olenkin sitä tuumasta toimeen -sortimenttia. Ehkäpä siksi en juurikaan rakastu ikinä. Olen välillä miettinyt, että onkohan minulla sydäntä ollenkaan, mutta kaipa tuolla rinnassa joku rusina aina välillä sykähtelee. Saattaisi siis olla parempikin olla harkitsevaa ja tunteidensa kanssa marinoituvaa tyyppiä.
Tai, ehkäpä me kaikki ollaan omanlaisiamme just siksi, ettemmu muunlaisiakaan voisi olla. Silti rohkaisen kaikkia toimimaan enemän ja jossittelemaan vähemmän. Koska uskon vakaasti, että jokaisesta ihmisestä oppii jotain ja koska sitä saattaa helposti jahkailla onnensa ohi.
Привет!
VastaaPoista"Koska eikö kaikkiin noihin vastaus löydy vain kokeilemalla?"
Myönteisessä vuorovaikutuksessa tai peruskokemuksessa tehdyt päätökset ohjautuvat herkästi metsään. Minäkin olen aloitellut suhteita vinhasti kantavan tunteen saattelemana. Ja kun kuvioissa on ollut vielä fyysinen läheisyys seksi mukaan lukien, niin arvaahan sen, ettei ratin suuntaa oikeasti havaitse. Kulku käy tällöin herkästi pusikkoon.
Suhteen alkamisen sokea peruskaava on tämä: Minä mies, sinä nainen, meillä kivaa, tyydytys, ollaan yhdessä UGH! Suhteen jatkuvuuteen auttaisi, jos noiden sanojen väleihin saisi attribuutteja.
"Eihän aloitteen tekeminen, treffeille menemine tai tutustuminen tarkoita vielä sitä, että siihen pitää loppuelämäksi sitoutua."
Minä en treffeille käy, jos en ole ihastunut. Ja kun olen ihastunut, niin silloin naisessa on myös potentiaalia, koska tunteeni kertovat yleensä tavattoman tarkasti, osuvatko peruspalikat kohdalleen. Potentiaali ei kuitenkaan toteudu, jos aikaisemmin mainitut sotkut on selvittämättä.
"Olen välillä miettinyt, että onkohan minulla sydäntä ollenkaan, mutta kaipa tuolla rinnassa joku rusina aina välillä sykähtelee."
Ihminen ei rakastu, jos siihen ei ole tarvetta. Jos täytät elämäsi hölötyksellä ja muulla puuhalla ja sosiaaliset suhteesi tarjoavat sinulle sen, minkä monille muille tarjoaa parisuhde, niin rakastuminen voi olla haastavaa.
"Silti rohkaisen kaikkia toimimaan enemän ja jossittelemaan vähemmän."
En siitä toimimisesta tiedä. Oleellisempaa on kohde ja ajoitus. Kiihkeä polskinta lammikossa herättää huomiota ja aiheuttaa törmäilyä, mutta sotkee veden sameaksi ja vaikeuttaa oikeisiin kohteisiin osumista.
Rakkauden tavoittelussa täytyy olla щука, hauki, vihreänniljakas torpedo, jolla on huikea lähtönopeus ja pitävät leuat. Lahnankutumenetelmällä ei saa aikaiseksi kuin sotkun.
Terveisin, Mie
Hei jälleen, Mie.
VastaaPoistaJa kiitos jo tässä vaiheessa suunnattoman kiinnostavasta keskustelusta.
Nappaan pitkästä vastauksestasi nyt sen kohdan, joka herätti minussa eniten kysymyksiä. Kirjoitat:
"Ihminen ei rakastu, jos siihen ei ole tarvetta. Jos täytät elämäsi hölötyksellä ja muulla puuhalla ja sosiaaliset suhteesi tarjoavat sinulle sen, minkä monille muille tarjoaa parisuhde, niin rakastuminen voi olla haastavaa."
Eikö rakastuminen itsessään siis ole perustarve? Tällaista viestiä meille toki enimmäkseen tarjoilee kulttuuriteollisuus, mikä ei ole tiedonlähteistä se luotettavin. Kuitenkin, jos voimme mitään siitä tuhansien rakkauslaulujen, sonettien, murskaavien rakkauskertomusten, romanttisten elokuvien ja muistelmien viidakosta päätellä, ajattelisi herkästi, että rakastuminen olisi jotain, mitä hölötys, muu puuha ja sosiaaliset suhteet eivät voi korvata / sivuuttaa / ehkäistä.
Mutta eikö näin olekaan? Eikö rakkaus olekaan sellainen tunne, joka syttyy huolimatta siitä, kuinka paljon sitä vastaan pyristelisi? Onko rakkaus ensi silmäyksellä myytti? Eikö rakkaus olekaan jotain sellaista, mikä ei kysele lupaa ja jolle ei voi sanoa ei?
Liis
Привет!
VastaaPoista"Eikö rakastuminen itsessään siis ole perustarve?"
Ei. Arvostetuksi ja ihailluksi tuleminen kuuluvat perustarpeisiin, samoin sosiaalinen kanssakäyminen, kuuluminen joukkoon ja sosiaalisten suhteiden luoma turva. Mutta rakastuminen sinänsä tuskin on onnellisen elämän ehto, ei ainakaan kaikille.
"Kuitenkin, jos voimme mitään siitä tuhansien rakkauslaulujen, sonettien, murskaavien rakkauskertomusten, romanttisten elokuvien ja muistelmien viidakosta päätellä, ajattelisi herkästi, että rakastuminen olisi jotain, mitä hölötys, muu puuha ja sosiaaliset suhteet eivät voi korvata / sivuuttaa / ehkäistä."
IHASTUMINEN on poikkeustila. Se pistää ihmisen sekaisin. Se on kaaos aivoissa. Mainitsemasi syntyvät ihastuksen tilassa, mutta ihastuksen kesto on rajallinen, eikä ihastus tarkoita samaa kuin rakastuminen.
"Onko rakkaus ensi silmäyksellä myytti?"
Rakkaus ensimmäiseen neljään vuoteen on myytti. Sen sijaan uskon, että ihmisellä on kaikista eläinlajeista sosiaalisesti ja emotionaalisesti osaavimmat aivot. Pystymme tai ainakin osa meistä pystyy nopeasti aistimaan ilman rationaalisia ja loogisia perusteita, kenessä on potentiaalia omaan laumaan kuulumiseen. Virhearvioita tulee, mutta ei yhtenään.
"Eikö rakkaus olekaan jotain sellaista, mikä ei kysele lupaa ja jolle ei voi sanoa ei?"
Rakkaus on jatkuvaa neuvottelua itsen ja toisen kanssa, koska rakkauden syvimpään olemukseen kuuluu sietäminen ja tyytyminen. Jotta näihin tavoitteisiin päästäisiin, täytyy ihmisen luoda strategioita, kieltää itseään, suhteuttaa asioita ja hyväksyä se, että rakkausliitossa eläminen tarkoittaa paljosta luopumista.
Ihastukselle ei välttämättä voi sanoa ei. Siitä minulla on omakohtaistakin kokemusta. Se on aivojen myrsky, joka tuhoaa ajattelun.
P.s. Kun nainen käyttää sanaa sonetti (niin kuin teit), minulle tulee tunne, että hän on romantiikkapeluri. Tämä on tietenkin vain oma suositukseni, mutta kehotan osoittamaan romanttista luonnetta populaarikulttuurin ytimeen kuuluvan kautta. Minä testaan naisehdokkaani Notting Hillillä, Austenin kirjalla Ylpeys ja ennakkoluulo ja sen perustalta *_vuonna 1995_* julkaistulla minisarjalla, joka lienee paras TV-toteutus ikinä koskaan milloinkaan.
Notting hill: http://www.imdb.com/title/tt0125439/
Minisarja Pride and prejudice: http://www.imdb.com/title/tt0112130/?ref_=sr_1
Jos nuo uppoavat naiseen, uskon, että hänellä on tunne, suhteellisuudentaju, huumorintaju ja kyky viehättyä elämän ja oman itsensä typeryydestä.
P.s.s. Olen naukkaillut sievästi viskiä, koska huomenna ei tarvitse mennä mihinkään. Anteeksi siis laverteluni. Tällainen punaisen Arabia-mukin ääressä istuminen ei kuulu tapoihini.
Terveisin, Mie
Mie, haluaisin osata väittää vastaan, mutta elämänkokemukseni, vastaesimerkkien ja pätevien argumenttien puute estää sen.
VastaaPoistaKysyn kuitenkin, että mitä tarkoitat romantiikkapelurilla? (Sonetit putkahtivat päähäni ihan sattumalta, mutta se lienee sallittua kirjallisuuden pääaineesta valmistuneelle..?)
Ja vaikka p.s. kuuluu oikeaoppisesti lopputervehdysten perään, en takerru epäolennaiseen. Sen sijaan kerron, että olen hiljattain viihdyttänyt itseäni kyseisen romaanin (alkuperäisen teoksen lisäksi, tietenkin) vähän toisenlaisella filmatisoinnilla:
http://www.youtube.com/watch?v=KisuGP2lcPs&list=SP6690D980D8A65D08
Viski on hyvää. Siinä loppukaneettia kerrakseen.
Liis
Привет!
VastaaPoista"mutta elämänkokemukseni puute"
Voin lohduttaa, että mitä enemmän elämänkokemusta kertyy, sitä vähemmän sitä on käytössä. Se on elämän suuria tragedioita, ettei koskaan tule viisaaksi, vaan jotenkin nuivettuu itseensä, kuivaa kasaan eikä enää osaa, jaksa tai halua.
"Joka ukko meistä vanhenee, se on vuorenvarmaa. Kyllä sitä vaan aidastuu, kasettuu, käpristyy pesäänsä jos sellaisen löytää. Viimein nyykähtää sijalleen, niin että kanttuvei. Se on elämän imevä niva ennen tummaa suvantoa." (V. H.)
Terveisin, Mie
P.s. Yäk, kirjallisuustieteilijä, yäk! (eihenkkoht.)
Mie, no jaa. Ehkä se nuivettuminen on eräänlaista viisautta sekin.
VastaaPoistaJa vaikka en enää takaisin väittänytkään, jään silti omaan jääräpäiseen näkökulmaani, jonka mukaan rakkaus on jotain, mistä kannattaa laulaa.
Liis
PS. Äläs yököttele siellä, ihan tavallisia ihmisiä ollaan. :)
Привет!
VastaaPoista"Ehkä se nuivettuminen on eräänlaista viisautta sekin."
Ehkä se on voimattomuutta hulluuden edessä. Siltä minusta tuntuu. Yksi vanhenemisen hyvä puoli on siinä, että elämästä tulee mieletön. Kun elämä käy mielettömäksi, voi ryhtyä johonkin mukavaan, josta on iloa muillekin.
Kun luopuu toiveista, ihanteista ja tavoitteista, viisastuu ja käytännöllistyy. Lue vaikka tuosta.
http://www.gutenberg.org/cache/epub/42116/pg42116.html
"rakkaus on jotain, mistä kannattaa laulaa."
Ehdottomasti. Joko herkästi, kliseisesti, herkästi ja kliseisesti tai kansanomaisesti. Jos et osaa venäjää, voin suomentaa.
http://goo.gl/rlhgw
http://www.youtube.com/watch?v=PtRAOfYtCH0
"Äläs yököttele siellä, ihan tavallisia ihmisiä ollaan. :)"
Sä olet ällöttävä ihminen. Inhoan sua. Tämä ei kuitenkaan ole henkilökohtaista vaan muuan selittämätön tunne, eikä edes perustu muuhun kuin hataraan mielikuvaan.
Mie
Mie, minusta elämä tuntuu nyt jo monesti mielettömältä. En usko sen olevan pelkkää vanhenemista. Toisista taas elämä käy sitä enemmän järkeen, mitä vanhemmaksi tulee.
VastaaPoistaInhota saat ihan rauhassa, sille minä en mitään voi. Enkä oikeastaan edes halua tietää, mikä minusta ällöttävän tekee. On väistämätöntä, ettei ihminen voi miellyttää kaikkia ja hyvä niin. Minä en kuitenkaan inhoa sinua, enkä pidä sinua ällöttävänä. Omalaatuisena, kummallisena ja hivenen kyynisenä ehkä, mutten ällöttävänä.
Liis