En ole tottunut olemaan pitkiä aikoja sairas. Itse asiassa oivalsin juuri, etten ole tottunut siihen, että jokin olisi ylipäätään ollenkaan vialla. Olen etuoikeutettu ja tynnyrissä kasvanut hyväosainen, sillä minulla on aina ollut asiat aivan hyvin. Ei mitenkään kultalusikka takataskussa -hyvin, mutta kuitenkin aivan hyvin.
En siis ole tottunut siihen, että pitäisi osata elää jostakin huolimatta. En ole tottunut siihen, että pitäisi osata nähdä onni arjessa, vaikka on koko ajan sairas, koska minun ei ole koskaan täytynyt. Siksi tämä on ollut äärimmäisen opettava kokemus.
Samalla se on ollut läheisilleni varmasti todella piinallista. Siksi haluan tässä kohtaa kiittää joka ikistä, joka on joutunut sietämään tätä jatkuvaa marinaa. Kiitos, että olette jaksaneet ja että olette auttaneet minua oppimaan, että on osattava elää siitäkin huolimatta, ettei kaikki ole koko ajan hyvin.
 |
| Vaikka olisi kahden kiven välissä puristuksissa, voi silti kukkia. |
Tämän kokemuksen myötä ymmärrän paremmin ja kunnioitan suuresti ihmisiä, jotka jaksavat pitkäaikaisesta sairaudesta huolimatta säilyttää elämänilonsa. Nostan kaikkia kuvitteellisia hattujani niille, jotka eivät valita, vaikka heillä on terveys-, raha- tai työhuolia, jotka varjostavat jokaista päivää.
Me suomalaiset olemme eräänlaisia elämäntapavalittajia. Aloitin päivää ennen sairastumistani 21 päivän valittamattomuushaasteen ja lienee sanomattakin selvää, että epäonnistuin siinä kirkkaasti. Tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän entistä paremmin, miten turhaa on valittaa etenkin silloin, kun kaikki on ihan oikeasti aivan hyvin.
Me valitamme, vaikka ympärillämme ihmiset, joilla olisi oikeasti syvempiä synkkyyden ja valittamisen aiheita, kärsivät kaikessa hiljaisuudessa. Tai jopa osaavat nähdä onnen ja ilon synkkyydestään huolimatta. Olisi todella syytä ottaa mallia.
Palaan tähän valittamattomuusasiaan myöhemmin lisää. Tulossa on paitsi tarkempaa pohdintaa myös mahdollisesti eräs haastattelu. Sitä ennen kuitenkin menen itseeni ja yritän pistää asiat oikeaan mittasuhteeseen.
Osaatko sinä laittaa synkkyyden sivuun ja olla onnellinen jostakin huolimatta? Kärsivätkö ihmiset ympärilläsi hiljaa vai jatkuvasti valittaen? Miten oppisi elämään sen asian kanssa, että aina kaikki ei voi olla hyvin?
Mulla on tilanne, jossa joutuu oikeasti miettimään elämän pieniä iloja ja yrittää elää kaikesta huolimatta.
VastaaPoistaSilti, SILTI, valitan vain ja ainoastaan pikkuruisista, typeristä asioista! Toivottavasti en ihan niin paljoa kuin ennen, mutta.. Olisihan tässä siis suurempiakin asioita, joista valittaa. Mutta ne jostain syystä jollain tasolla hyväksyn. Sen sijaan niiden ja kaiken muun tuoma pikkupaska vetää mielen matalaksi.
Valittaminen, etenkin pikkuasioista, on kyllä välillä oiva yhdistävä voimavara. Tämän huomaa etenkin työyhteisöissä, joissa NDA:t yms. estävät valittamisen työpaikan seinien ulkopuolella. Sisäisissä kanavissa sitten päästäänkin valittamaan urakalla. Itse kyllä keskityn eniten valittamaan siitä että ulkona on liian lämmintä ja valoisaa...
VastaaPoistaJuno, voi olla helpompaakin valittaa pienistä asioista, kun ne voi useimmiten korjata. Jos valittaa isoista, niitä ehkä miettii liikaa. Ja hyväksyminen lienee avainasia tuon jostakin huolimatta elämisen kanssa. Onnen löytäminen kaikesta kiusasta huolimatta, siinä se vaikeus. Kuten Tommy Tabermann on kirjoittanut:
VastaaPoista"Tulla lujaksi ja pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle."
Teemu, on toki myös sosiaalista ja ryhmähenkeä luovaa valittamista. No doubt. Onkin viisautta osata erottaa, koska valittaminen on yhdistävää ja koska se muuttuu ryhmän tai yksilön tuhoavaksi, negatiiviseksi vellonnaksi.
Väittäisin, että valittamisella (kuten kaikilla muillakin sosiaalisilla toiminnoilla) on eri asteita, ja "taitava valittaja" osaa käyttää kuhunkin tilanteeseen / seuraan sopivaa tyyliä. Valitus voi olla myös humoristista ja viihdyttävää, eikä sen tarvitse aina vaivaannuttaa kuulijoita.
VastaaPoistaEsimerkki:
"Levisi sitten auto tien päälle eilen - ja tietysti keskelle risteystä neljän ruuhkassa! Idiootit tööttäs ympärillä ja mummot tuijotti huuli pyöreenä kun työntelin kotteroa hiki perseessä syrjemmälle. Ja kuinkas ollakaan, eiköhän siitä just sillon painanut pomo ohi uudenkarheella bemarillaan. Harvoin on hävettänyt ja vituttanut yhtä paljon. Noh, jospa se nyt huomas, miten surkeeta palkkaa mä saan ja korjaa asian heti ens tilissä."
Antaa paitsi kertojalle mahdollisuuden purkaa tunteitaan tapahtuneesta, myös tarjoaa samalla kuulijoille hupaisan tarinan, josta nauttiakseen ei tarvitse edes olla erityisen vahingoniloista luonnetta.
Kaikilla meillä on huonot hetkemme ja parempi niistä on puhua kuin pitää kaikki sisällään. Jatkuva tyhjästä kitiseminen on kuitenkin se, mitä en itse yleensä jaksa kuunnella, eli joku raja se pitää toki olla valittamisellakin.
-Mankinen
Mankinen, ei lisättävää. Olen täysin samaa mieltä. :)
VastaaPoista