Mitä hyötyä on luvata, jos lupaustaan ei aio pitää? Miten omatunto antaa periksi, että pettää antamansa lupauksen? Etenkään en ymmärrä sellaisia selkärankoja, jotka eivät voi myöntää, että lupaus jää pitämättä. Käsittämättömät esittävät, kuin mitään ei olisi luvattukaan.
 |
| Kättä päälle? Kuva: Orin Zebest |
Mielestäni sanat "minä lupaan" velvoittavat ihmistä tekemään kaikkensa, että luvattu asia tapahtuu. Jos kuitenkin jostain syystä lupaukseen ei ylety, on myönnettävä ja pyydettävä anteeksi. Hiljaa kasvatettu luottamus romuttuu muutoin hetkessä, kun rikottu lupaus osoittaa lupaajan epäluotettavaksi.
Ehkä se minua kiukuttava passiivi antaa meille liian usein anteeksi sen, ettei asioihin tartuta. Passiivin takana riittävän kauan kökötettyään alkaa kuvitella, etteivät lauseet, kuten "soitan sinulle huomenna", "nähdään ensi viikolla" tai "korvaan tämän sinulle" merkitsekään mitään.
Tästä syystä uskon, että on aina parempi tehdä vähän, kuin maalailla taivaanrantaan puhumalla paljon. Niinhän ne pikkuiset kanteleensoittajatkin, Marjukkaiset, laulussaan lauloivat: "Parempi pieni anti, kuin suuri lupaus."
Mitä muita suurten lupausten sananlaskuja sinä tiedät? Pidätkö lupauksesi? Ymmärrätkö lupaustenrikkojaa?
Minulle lupausten pitäminen on äärimmäisen tärkeää, ja jos en jostain syystä saa niitä pidettyä, syyllisyys kalvaa minua loputtomiin, eikä omatuntoni päästä minua rauhaan millään tavoin. Edes sillä ei ole minulle mitään väliä, vaikka lupauksen kohde ei lupaukseeni mitään huomiota kiinnittäisikään, eikä minulta mitään odottaisi -- siitä huolimatta koen että lupaukset on pidettävä.
VastaaPoistaOlen nyt viisi kuukautta kestäneen flunssakierteen aiheuttaman lievän masennuksen vuoksi ollut pitkään lähes täysin saamaton, ja minulle on kertynyt iso kasa lupauksia joita en ole pystynyt pitämään yrityksistäni huolimatta. Eivät isoja lupauksia, isot ja pakottavat lupaukset saan kyllä pidettyä, mutta lähinnä sellaisia, että olen luvannut kirjoittaa joillekuille sähköpostiviestejä, lähettää joitain tiedostoja jotka vaatisivat pientä käsittelyä etukäteen, tai alkuvuonna lupasin kirjoittaa tännekin blogiin tekstin. Kuitenkaan, tahdostani riippumatta, en vain ole saanut itseäni tottelemaan että olisin saanut näitä sinänsä helppoja ja pieniä asioita aikaiseksi.
Suhtautumisestani lupauksiin kertoneekin kaiken se, että kun luin tämän tekstin, viimeisen parin kuukauden aikana kasaantunut massiivinen syyllisyyskuorma laukesi pienimuotoiseen hermoromahdukseen, ja kaaduin lattialle vartiksi sikiöasentoon itkemään. Siinä pyörin, varmana siitä että olen maailman paskin ja epäluotettavin kusipää, josta ei ole kuin haittaa ympäristölleen. Ahdistus kesti kokonaisuudessaan ehkä puolisen tuntia, kunnes sain rationalisoitua itseni takaisin terveiden kirjoihin.
Vaikka tuo kohtaus itsessään oli pitkälti puhdistava, ei se silti vapauttanut (ainakaan heti) sitä tukosta mikä on estänyt noiden lupausten pitämistä, mutta otan nyt itseäni niskasta kiinni ja rehellisesti myönnän, että en ole juuri nyt siinä kunnossa että saisin lupaamiani asioita oikeasti tehtyä -- ainakaan niin hyvinä kuin minä ihmiset ne ansaitsisivat.
Eli aloitetaan sinusta, Aliisa: Lupaukseni kirjoittaa tänne sinulle teksti on edelleen voimassa, mutta mitään aikataulua en sille valitettavasti voi tällä hetkellä luvata. Anteeksi.
Kimmo Kristian Rajala,
VastaaPoistapyydän vilpittömästi anteeksi, että sain vahingossa aikaiseksi sinussa tällaisen reaktion. En tarkoittanut. Voin rehellisesti muillekin asiaa epäileville vakuuttaa, että tämän tekstin pohjana ei ole kukaan elämäni ihminen vaan viimeaikaiset keskustelut tuttavieni kanssa. Vaikka elämäni täällä vilahtaakin hyvin usein, kaikki ei sentään ole suoraa reflektointia ystävistäni tai perheestäni.
Olen pahoillan, että olet joutuntu flunssakierteeseen ja se on vaikuttanut sinuun masentaen. Vaikka itse olin kipeänä keväällä vain kuusi viikkoa, olin aivan ihmisraunio jo siitä. Voin vain kuvitella, millaista jälkeä elämänilolle viiden kuukauden flunssa tekee. Toivon pikaista paranemista ja kauttaaltaan parempaa vointia!
Voin kaikella varmuudella sanoa, että olet niin kaukana maailman paskimmasta ja epäluotettavimmasta kusipäästä kuin ihminen suinkin voi olla. Pelkästään tuntemasi syyllisyys on siitä - joskin tarpeettoman raaka - osoitus. Kirjoituksessani on yksi kohta, jota en selvästikään painottanut tarpeeksi, ja tuo kohta on "tehdä kaikkensa". Kaikkensa tekeminen EI tarkoita sitä, että kaikkensa täytyy tehdä oman hyvinvointinsa kustannuksella. Kaikkensa tekemisessä vastapuolen on hyväksyttävä, jos lupauksen antaja on sellaisessa kunnossa, ettei saa lupaamiaan asioita tehdyksi. Tällöin annetaan anteeksi se, ettei lupausta pidetä tai sen toteuttamista lykätään.
Olennaista onkin tekstisi viimeinen kappale: Kimmo, tällä lupauksella ei ole mikään kiire. Voit kirjoittaa tekstin juuri sitten, kun sinusta tuntuu siltä. Siihen voi mennä kuukausi, viisi, vuosi tai viisi, eikä se haittaa.
Paheksuntani lupauksenrikkojia kohtaan koskee vain ja ainoastaan sitä ihmistyyppiä, joka ei koe lupauksien pitämistä tärkeäksi. Tästä syystä he lupailevat tieten tahtoen mitä sattuu eivätkä edes aio pitää lupaustaan tai lupailevat kaikenlaista, mutta eivät pysty myöntämään, kun lupaus jää pitämättä. Sinä et tuohon ihmistyyppiin kuulu.
On ihailtavaa, että pidät lupausten pitämistä noin suuressa arvossa. Toivon kuitenkin, ettet olisi itsellesi niin ankara. Kuten sanottua, aina ei voi pystyä ja se on ihan ok. Annan sinulle täysin anteeksi sen, ettet anna tekstille mitään aikataulua. Toivottavasti sinäkin annat minulle anteeksi sen, että olen maailman paskin sähköpostinlähettäjä.
Kaikin puolin parempaa huomista!
Liis
Niin, no, en sentään koskaan ajatellut, että olisit kirjoittanut tekstin minä mielessäni. Olen ehkä itsekeskeinen egoisti, mutta en sentään ihan *niin* itsekeskeinen egoisti. Tekstin ajoitus vain sattui osumaan juuri oikeaan kohtaan, ja aina ilahduttavan moniongelmainen pääni kehitti höpsähtäneen reaktion -- etenkin kun osa syyllisyydentunteestani nyt sattui kohdistumaan juuri sinuun. Mutta kuten sanoin, se oli lähinnä puhdistava reaktio, joten en missään tapauksessa odottanut sinulta anteeksipyyntöä -- ennemminkin haluan kiittää kirjoituksestasi ja sen aiheuttamasta tunnevyörystä.
VastaaPoistaTekstini kannattaakin ensisijaisesti lukea vain tiiviyteen kykenemättömän kirjoittajapolon yrityksenä ilmaista kaunokirjallisin sanakääntein: "Olen samaa mieltä kanssasi."
Kimmo, no hyvä, että suhtaudut siihen itse noin. Ei tietenkään ole kiva aiheutta aihmisissä ahdistusreaktioita, vaikka ne välillä tarpeellisia olisivatkin. Kuitenkin olen iloinen, että näet tässä asiassa positiivisen puolen. :)
VastaaPoista"You can't build a reputation on what you are going to do"
VastaaPoistaYllä oleva on yksi suosikkiohjeistani. Ehkä moni lupaa ja puhuu suuria siksi, että silloin asia tuntuu suoritetulta jollain tasolla. Itse yritän nykyään pitää puheet mahassa tai ainakin vähäisinä kunnes on jotain konkreettista tehty asian toteuttamisen eteen. Useimmiten onnistun, vaikka välillä lipsunkin puhumaan liian aikaisin :)
Karla, hyvä sitaatti. Vaikka toisinaan hyvä aiekin riittää, useimmiten ei paljon lämmitä se, mitä aikoi, jos aie jää toteuttamatta. Itse tykkään puhua paljon ja kaikesta etukäteen, kesken kaiken ja lopuksi. Tästä huolimatta toivon, etten kuulu ihmisryhmään, joka kuvittelee maineen karttuvan tyhjiä puhumalla. :)
VastaaPoista