keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ryhtiliike!

Istuin koneella selaamassa vanhoja valokuvia. Löysin otoksen, jossa pikkusisko ystävineen rymyää etualalla ja minä istun taustalla kotikodin olohuoneessa tietokoneella, takamuksen alla selkänojaton puupenkki, ruoto aivan suorassa.

Havahduin vertaamaan, miltä ruotoni näytti siinä hetkessä, enkä voinut olla miettimättä, mitä näiden kymmenen vuoden aikana on oikein tapahtunut. Järkytyksestä toivuttuani aloin tehdä empiiristä tutkimusta, mutta järkytyin vain kahta kauheammin.

Suurin piirtein yhdeksällä ihmisellä kymmenestä on aivan häkellyttävän huono ryhti. Kävellessä sitä ei niin huomaa, mutta istuessa kyllä. Tarkkailin tilannetta etenkin KuopioRockissa ja työpaikan ruokalassa ja aloin raapia kuuppaani huolestuneena.

Jos tätä tahtia jatketaan, nuo humoristiset t-paidat siitä, miten ihminen taantuu takaisin apinamaisen kumaraan asentoon eivät välttämättä olekaan pelkkä vitsi. Pää älyluurin ylle kumartuneena, selkä mutkalla, hartiat edessä, kasaan painuneena. Tällaisessa asennossa me elämämme teräksisimmässä kunnossa olevat nuoret ihmiset vietämme päivämme.

Edukseen erottuvia poikkeusyksilöitä KuopioRockissa.

Ryhti ei ole mikään ihan pikkujuttu. Fysioterapeuttiystäväni valisti minua kertoen, että kun emme istu ryhdikkäästi, selkäämme ei tue yksikään lihas vaan koko paino on jänteiden varassa. Ajan saatossa lihakset surkastuvat ja ryhdin pitäminen on entistä hankalampaa. Kasassa istuen veri ei kierrä, ajatus ei kulje, selkä rasittuu ja kipeytyy.

Mutta tiedättekö mikä on kaikkein pahinta? Se on myös aivan käsittämättömän epäesteettistä!

Elleivät siis terveydelliset syyt saa selkää oikenemaan, mieti hetki miltä kasaan painunut olemuksesi näyttää. Hilaa penkki peilin eteen ja katso itseäsi kasaan painuneena. Nosta sitten selkä suoraksi ja pää pystyyn. Muista tuo ero joka kerta, kun huonoon kuntoon päässyt selän lihaksisto kapinoi ja yrittää painaa kumaraan.

Tämä ryhtiliike koskee eritoten minua itseäni, mutta koskeeko se sinua myös? Kärsitkö kipeästä selästä? Oletko ryhdikäs? Erottuvatko ryhdikkäät ihmiset edukseen? Missä asennossa istut juuri nyt?



7 kommenttia:

  1. Olen huomannut saman. Itsellä on ollut huono ryhti "aina" kunnes jokunen vuosi sitten aloin kiinnittämään siihen enemmän huomiota ja korjaamaan, nyt tilanne paljon parempi. Väittäisin että ryhti on aika halpa tapa parantaa sekä ulkonäköä että oloa :)

    VastaaPoista
  2. Todellakin vaikutukset koko elämään mielialan ja liikkumisen kautta voivat olla isoja, joten yritän kiinnittää huomiota ryhtiin. Itse käytän usein jumppapalloa tuolina koneella työskennellessä, joka kuulema treenaa syviä lihaksia. Lisäksi hartioiden painelu alas (pilates-tunnilta saatu vinkki) on myös auttanut pitämään ryhdin. Hauskoja nuo edukseen erottuvat poikkeusyksilöt :)

    VastaaPoista
  3. Minä olen huomannut, että nostan aina huomaamattani ryhdin kohdalleen kun olen peilien lähettyvillä, mutta aina jos ei ole peiliä, lösähdän. Siksi minulla on ajoittain harhakuvitelmia siitä, että olisin voittanut ryhtiongelmani.

    VastaaPoista
  4. Marko Suomi, millä konsteilla teit ryhtiliikkeen? Itsekin pitäisi vielä tehostaa tätä hyvää alkua. :) Ja kyllä, tuosta ei olon ja ulkomuodon parantaminen enää halpene!

    Karla, hmm, tuota hartioiden alaspainelua voisi kyllä koittaa. Äskenkin huomasin, että tahtomattani olin useamman sentin vetänyt hartioita korvia kohden. Ei ihme, jos päätä välillä särkee.

    Mankispelkoinen, peili on armoton tuomari. :) (Armottomampi kuin Mankinen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mankispelostakin voi päästä yli. Mankisen pitäisi ottaa tämä nimenvaihdos kunnianosoituksena.

      Muutenkin pelko voitetaan huumorilla. Eikös niin?

      Poista
    2. Olen aivan vakuuttunut, että Mankinen ottaa tämän nimenomaan kunnianosoituksena ja huumorilla. Vai mitä, Mankinen?

      Poista
    3. http://www.youtube.com/watch?v=1W7c8QghPxk

      -Mankinen

      Poista

Related Posts with Thumbnails