Flirtti päivässä ihmisen tiellä pitää

Olen sivupolkuuntunut ystävyydestä jokusen mutkan, mutta aion pysyä täällä sivupolulla vielä hetken. Nimittäin tahdon pohtia kanssanne toista kulttuurisidonnaista ihmisten välisen kanssakäymisen muotoa: flirttailua. Vietin juuri päivän viiden italialaispojan seurassa ja en voi kuin ihmetellä, kuinka he onnistuivat jotenkin flirttailemaan ihan joka käänteessä. Jäin miettimään, että miksi flirttailuakin pidetään enemmän eteläeurooppalaisten taitona?

Mitä flirttailu on? En ole tyytyväinen Wikipedian määritelmään: ”Flirttailu eli keimailu on ihmisten välistä vuorovaikutusta, jolla yleensä osoitetaan seksuaalista tai romanttista kiinnostusta toiseen henkilöön, mutta toisaalta sitä voidaan harrastaa ajankuluksi ilman tavoitteita. Flirttailu voi sisältää ystävällisiä sanoja, kehon ilmeitä tai hetkittäistä fyysistä kontaktia.”

Kuva: iwolkow.de

Mielestäni flirttailu on enimmäkseen tavoitteetonta ja viatonta; positiivista, leikkimielistä ja pilkehtivää huomion kiinnittämistä toiseen ihmiseen. Se on kepeä vuorovaikutuksen muoto, jossa sanoin ja ilmein elehditään toisen olevan viehättävä, mielenkiintoinen, huomion arvoinen. Raja iskemisen ja flirttailun välillä on aika ohut, mutta ehkä raja kulkee päämäärätietoisuudessa. Flirttailu voi olla tahatonta, tiedostamatontakin, iskeminen sen sijaan on tiedostettua ja tarkoituksellista.

Miksi on niin, että mitä etelämmäksi mennään, sitä flirttailevammaksi meno muuttuu? Onko ero juomavedessä vai missä? En suostu selittämään eroa sillä, että Suomessa on kylmää ja pimeää. Enkä sillä, etteikö Suomessakin osattaisi, sillä poikkeuksia tähänkin sääntöön löytyy pilvin pimein. Mutta yleisesti ottaen, kasvatetaanko ihmiset etelässä ottamaan toiset huomioon eri tavalla? Vai onko tämä nyt taas kulttuurikysymys ja jos, niin miksi?

Jakakaa viisauttanne tai jatkokysymyksiänne, koska tämä vaivaa minua!