tiistai 8. kesäkuuta 2010

Oman elämänsä tähti

(Varoitus: seuraava teksti sisältää Dr. Phil -tasoista self helppiä alá Aliisa.)

Kaiken tutustumisen, kaverustumisen ja ystävystymisen parhain lähtökohta on se, että kummatkin ovat sinut itsensä kanssa. Tietenkään ystävystyminen ei katso sitä, mitä mieltä kukin itsestään on ja monesti ystävyys on parasta lääkettä sirpaleiseen itsetuntoon. Silti ihminen, jonka itsetunto on kunnossa, on helpommin lähestyttävissä, kuin ihminen joka ei osaa olla itsensä kanssa. Varsinkin, mitä parisuhteisiin tulee, kaikki itseapuoppaat luukuttavat samaa sääntöä: parisuhde onnistuu paremmin, jos molemmat ovat tyytyväisiä elämäänsä ja itseensä.


Jos tässä maailmassa haluaa pärjätä, on opeteltava olemaan oman itsensä paras ystävä. Olen kuullut pari kertaa maailman typerimmän argumentin: ”No mutku mä oon vaan tämmönen.” Sana ”vaan” pitäisi unohtaa ihan kokonaan, kun itseään arvioi. Tämä on ihan puhdasta, kylmän rauhallista logiikkaa. Me olemme, mitä me olemme. Ja sen oman itsen kanssa nyt on elettävä kuitenkin koko elämä. On ihan järjetöntä ja typerää ajan hukkaa olla pitämättä itsestään ja käyttää aikaa valittamiseen, murjottamiseen ja peilin tökkimiseen. Ei ole ihmistä, jossa ei olisi vikoja, mutta mitä ihmeen hyötyä niihin vikoihin on tuijottaa?

En minä sano, että tämä helppoa on, minä opettelen vielä itsekin. Mutta itseensä voi ystävystyä ihan kuten keneen tahansa muuhunkin. Täytyy aloittaa tiedostamalla omat hyvät puolensa ja tykkäämällä niistä ja vähän kerrallaan hyväksyä ne huonotkin puolet. Ei siihen ole mitään taikanappia, että "PIM! Nyt tykkäät itsestäsi." Se on työtä, mikä pitää yksinkertaisesti vain aloittaa. Pitää katsoa peiliin ja etsiä naamasta yksi hyvä kohta ja hymyillä sille. Minä aloitin sen useita vuosia sitten. Nyt minä olen itseni kanssa jo aika hyvä ystävä.

Tässä Christina Aguileran biisissä ollaan taatusti oikeilla jäljillä. ”I’m not cocky, I just love myself!”



Oletko sinä itsesi kaveri?

3 kommenttia:

  1. Linkiksi laittaisin vielä lisäksi Chisun miehistä viis -kipaleen. Tiedän, että kyseessä on enemmänkin eroahdistuksen jälkeistä agressiota, mutta on siinäkin ideaa. Kappaleessa käydään jokainen ruumiin osa kerrallaan läpi ja todetaan, että onhan minulla onneksi myös jalka ja toinenkin, joten miehistä (tai muiden mielipiteistä) viis. :)

    VastaaPoista
  2. Kyseinen Chisun biisi löytyy kuunneltavaksi täältä: http://www.youtube.com/watch?v=FiOvAMiSXNY
    :)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails