Toinen sanonta, josta en liiemmin välitä on ”hädässä ystävä tutaan”. Mutta niin kuin sanonnat yleensä, sekin on totta. Missään ei punnita ystävyyttä niin kuin hädässä. Minä olen välillä varsinainen kriisipallo ja silloin soitan jollekulle järkevälle ja tyynelle, joka pystyy puhumaan solmuni auki. Yleensä valintani on paras ystäväni Jokiksen Hanna, sillä hänellä on kyky taltuttaa pahinkin paniikkiaalto. Vaihdossa oli keksittävä korvike ja silloin metkujani hillitsi Claudia. Itse kukin kehittää itselleen joskus kriisin ja silloin on hyvä, jos on ystävä, joka auttaa siitä yli.
Kuunteleva korva on onneksi usein kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Kriisin ei tarvitse olla kovin isokaan, kun ystävän rauhallinen ääni on jo tarpeen. Jos meinaa maailma heittää volttia, kun matkalaukku on liian pieni, tavaraa liian paljon ja painoa ainakin tuplat, niin ystävän tarjoama ”hengitä, kaikki järjestyy, aloitetaanpa alusta, niin mitä siellä sun matkalaukussa oikein on?” –rauhoittelu on kullan kallista. Ei se paljon sen enempää vaadikaan.
Palaamiseni on nyt jo alkanut aiheuttaa hiipiviä maailman kaipuun ensi merkkejä. Muiden vaihdossa olleiden ystävien kesken olemme kaavailleet perustavamme kriisilinjan, johon voi milloin vain soittaa, kun vaihtoikävä iskee. Sitten mennään lähipubiin puhumaan lontoota ja lievittämään tuskaa. On hyvä, että on muita samaa tilannetta eläviä ympärillä, sillä toisen kriisiä on helpompi lievittää, jos sen on itsekin kokenut.
Lopuksi vielä vähän Ismo Alankoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti