Keskiviikkona 25.9. julistettiin vuotuinen koulurauha. Tänä vuonna koulurauhatyön motoksi nousi Lujitetaan luokkahenkeä! Ole rohkea – puolusta kiusattua. Paljon tätä tärkeämpää tavoitetta ei koulurauhalla voisi ollakaan. Lapset voivat olla toisiaan kohtaan äärettömän julmia. Koulumaailma on raaka, nokkimisjärjestys on selvä. Kiusaaminen ei vaadi edes mitenkään kummoisia syitä, sitä vain tapahtuu.
Minä tiedän, minua kiusattiin monia vuosia. Näin jälkikäteen ajatellen kiusaamisen syyt olivat aivan naurettavia. Kiusattiin, koska olen pitkä, koska minulla on punaiset hiukset ja pisamia. Ja mikä kaikkein älyttömintä, minua kiusattiin, koska pärjäsin koulussa eli koska en ollut tyhmä. Ja kaikesta tästä seurasi pitkäksi aikaa epäluottamus itseä kohtaan, vääristynyt minäkuva ja heikentynyt itsetunto.
Kiusatut ovat yleensä niitä, jotka ovat liian kilttejä sanoakseen takaisin. Niitä, jotka itkua nieleskellen ja vastaan laittamatta kuuntelevat pilkkaavat puheet, lällätykset ja huutelut. Ryhmäkiusaamisen kohteeksi joutuessaan on hyvin vaikea puolustaa itseään. Olivatpa lyönnit fyysisiä tai sanallisia, kiusattu on ihmisjoukon edessä voimaton. Ellei joku tule apuun. Ellei joku sano, että nyt riittää. Ellei joku ole viisaampi ja näe, että tämä on väärin.
Koulurauhan julistuksessa sanottiin, että kovin tyyppi on se, joka uskaltaa sanoa kiusaajille vastaan ja puolustaa heikompaa. Se on kova pyyntö, sillä kiusattujen puolella on kaikista helpoin olla. On kaikista helpointa sulkea silmät ja olla hiljaa. Silti toivon ja toivon kovasti, että edes yksi ottaa koulurauhan ohjeen tosissaan ja asettuu heikomman puolelle.
Jos sinulla on kouluikäisiä läheisyydessäsi, teroita heidän päähänsä, että kiusaaminen on väärin. Kiusaaminen on typerää, ajattelematonta, lapsellista, selkärangatonta ja alhaista. Kysy heiltä, että ethän kiusaa. Kitketään kiusaaminen pois tapaus tapaukselta. Sillä kaikille ei käy, niin kuin minulle. Kaikista ei tule loppuviimein vahvoja ja ehjiä. Joidenkin haavat eivät koskaan parane.
No todella, lapset osaa olla julmii!
VastaaPoistaNuo mainitsemasi syyt kuulostavat ihan siltä, että olivat varmasti vain kateellisia. Jonkun olisi pitänyt vain sanoa se sinulle silloin arviolta 10 vuotta sitten. Todella noloa, nimenomaan kiusaajien kannalta. Taitavat nykyään hiljaa mielessään hävetä...?
Toinen yleinen syy kiusaamiselle on erilaisuus, vaikka ne erilaiseksi tekevät ominaisuudet olisivat oikeasti syntymälahjoja. Eli koska et hukkunut massaan vaan erotuit pitkänä punaisena majakkana joukosta, siinä syytä pilkalle. On se niin siistiä olla massateini, jota ei löydä edes luokkakuvasta.
Mulla oli nimittäin vähän samanlaista, ja toisaalta olin jossain vaiheessa jo aika herkkä provosoitumaan ihan pienistäkin asioista. Erona kuitenkin ehkä se, että pilkkaa revittiin enemmänkin mm. pukeutumisestani kuin varsinaisesti itsestäni. Nörtin maineen onnistuin kuitenkin ala-asteella hankkimaan ja siitä minua vähän kiusoiteltiinkin, mutta olin itse asiassa vain ylpeä siitä, että keskiarvoni oli lähellä ysiä ja että tietokoneiden kanssa en ollut todellakaan sormi suussa.
Vanhemmilla on vaatetuksen kautta aika iso valta vaikuttaa siihen, altistuuko oma lapsi kiusaamiselle. Äidilläni on aina ollut tosi outo maku valita meille – etupäässä toki minulle esikkona – vaatteita. Ei sillä, että olisin jotain riisseleitä, pronkseja tai leviksiä koskaan tahtonut, mutta jotenkin suurin osa hänen meille ostamistaan vaatteista on ollut – ja vielä edelleenkin ovat – suorastaan noloja.
Toki olen joskus omalla tyylitiedottomuudellanikin onnistunut antamaan toisille aihetta pilkkaan. Yläasteella yksi rinnakkaisluokkalainen keksi alkaa kutsua minua Spacemaniksi, joka oli aluksi ihan hauska läppä, mutta sen jatkuessa kuukausitolkulla siihen alkoi jo kyllästyä. Syynä oli sellainen asbestihaalarin värinen talvitakki ja mun C-kassu-Walkman, joka päässä kuljin yhdessä vaiheessa kaikki välitunnit... :D Ja toisaalta joku yläasteen ensimmäinen enkunaine, jossa kerroin lukevani tieteiskirjallisuutta.
Virhe oli myös käyttää seiskaluokan elokuussa sellaista hivenen erähenkistä takkia ja maastohousuja: yksi jopa minua pari päätä lyhempi käppänä keksi sitten sanoa minua Erämaaketuksi, joka jossain vaiheessa lyheni vain Ketuksi, ja Kettuilua sitten sai kuulla koko yläasteen ajan. Kerroin näille sankareille, että tiedän kyllä yhden, ketä voisi ihan oikeasti kutsua Ketuksi – hänen sukunimensä kun on Repo.
Sampola tosin oli sellainen yläaste, että sinne pakkautui pari luokallista nörttejä loppujen ollessa enemmän tai vähemmän typeryksiä.
Nyt kun katsoo tuon ajan luokkakuvia, niin oikeastaan kaikki näyttävät niissä vähän jotenkin hölmöiltä.
Sentään oman luokan sisällä oli lähinnä viatonta kiusoittelua, vaikka ulkopuolisen korviin ne jutut saattoivat olla joskus ronskejakin. Joskus myös niistä pahoitti mielensä, mutta koska herjanheitto ei ollut luokan sisällä yksisuuntaista vaan herjapallo osui vähän kaikkiin, se ei ollut mikään ongelma.
Onneksi minua ei koskaan varsinaisesti syrjitty porukan ulkopuolelle tai tuupittu yms. Se olisi ollut hirveää.
Ja vielä yksi sana. Koululiikunta.
Jatkuu:
VastaaPoistaLukiossakin minua vielä vähän yritettiin kiusata, mutta se epäonnistui: ainoastaan välit rikkoutuivat näihin idiootteihin.
Toinen oli itse varsin turpea "Tuohimaha" (sukunimi muutettu yhdellä kerakkeella), joka joskus koulun IRC-kanavalla uhkasi vetää minua turpaan. Tähän vastasin valistamalla tätä Rikoslaista. Sitten tämä yritti vielä pilkata minua Paistiksi, koska epävarmuudestani johtuen esitelmien pidon aikana saatoin olla varsin punastunut.
Toinen, sukunimen äänneasultaan "Runkvist" oli taas stereotyyppinen highschool-jetsetter, joka oli itse asiassa juuri muuttanut Känädästä takaisin Suomenmaahan. Hän vain jostain tuntemattomasta syystä dissasi minua varsin nonverbaalisesti, joskus ircissä tosin yritti erheellisesti väittää, että olisin kiinnostunut hänen niinikään pintaliito-tyttöystävästään (jonka Facebook-tunnuksessa sivumennen sanoen on etunimen ja sukunimen välissä lisänimet "Nuori Madonna" :^D).
Vielä lukioikäisenäkin mulla oli välillä todella outoja vaatekomboja ja hirveä wannabe-hevipiiska, jonka ansiosta näytän joissain 2003-04 kuvissa ihan tytöltä. Ihme kyllä en enää lukiossa joutunut muistaakseni pukeutumiseni takia kuulemaan vittuilua, vaikka joidenkin sen ajan kuvien perusteella olisin sen todellakin ansainnut. :D Täytyy pistää varmaan parhaat karseudet näytille.
Olen hieman huolissani nuoremmasta pikkuveljestäni, joka on nyt kolmannella luokalla. Hänellä on silmälasit, eivätkä ne ole todellakaan mitään katu-uskottavinta hipster-mallia. Ja vaatteet ovat pitkälti sitä ysäriä mitä minä ja vanhempi pikkuveljeni olemme käyttäneet. Harkitsen vakavasti antavani hänelle joululahjaksi pehmeän paketin, jotain mitä kehtaa vielä neljännellä ja viidennelläkin luokalla käyttää.
Oman jälkikasvuni aion pukea kouluun tyylikkäästi ja pitää todellakin huolen, ettei kiusaamista tapahdu kumpaankaan suuntaan. Teroitan, että se on dorkaa ja noloa ja että haukut ovat todennäköisesti juuri kateellisten puhetta.
Ja olet ehdottoman oikeassa: vaatii jumalattomasti pokkaa puolustaa kiusattua. Itse en olisi pystynyt siihen esimerkiksi yläasteella, paitsi tietenkin jossain ääritörkeässä tilanteessa. Katselin joitakin yksin hiihtäviä tyyppejä säälien, toisaalta häpeäkseni myös vähän oudoksuen.
Se vahva, joka on pystynyt puolustamaan kiusattua ja sanomaan takaisin kiusaajille pahasti, ansaitsisi palkinnon.
JK: Matti Saari ja Pekka-Eric Auvinen olivat koulukiusattuja. Siinä tarpeeksi syytä kiusaamisen nollatoleranssille.
ultrix, lapset ovat välillä toisiaan kohtaan paljon julmempia kuin aikuiset. Sääliä ei tunneta, kun joku otetaan silmätikuksi.
VastaaPoistaYksi minua kiusanneista pojista yritti ryhtyä hiljattain Facebook-kaverikseni. Kyllä tuntui vähän koomiselta sitä ignore-namiskaa painaessani. Olisi miettinyt silloin kymmenen vuotta sitten. Näin jälkikäteen olen kyllä tullut siihen tulokseen, että hän taisi todella lihavana poikana kiusata minua siksi, ettei häntä vain kiusattaisi. Hyökkäys on paras puolustus?
Juu, hivenenkin poikkeavat yksilöt ovat vaarassa joutua kiusauksen kohteeksi. Luonnollisesti osa erottuvista on eroistaan vain ylpeä eikä juuri välitä, mitä joku kateellinen yrittää aiheesta känistä. Kateuttahan se hyvin usein varmaankin on.
Keskinäinen läpänheitto ja kiusoittelu on onneksi asia erikseen. Se on normaalia ja yleensä täysin harmitonta, ellei sitten joukossa ole joku herkempi, joka ottaa helpommin itseensä ja pahoittaa mielensä. Tilanteenlukutaito ja herkkyys havaita ne hienojakoiset rajat, joiden yli kiusoittelussa ei saa mennä kehittyy kuitenkin osalla vasta myöhemmin ja siksi ylilyöntejä tapahtuu.
Syrjiminen ja yksin jättäminen ovat taatusti yhtä kivuliaita kokemuksia kuin pilkan ja huutelun kohteena oleminen. Olipa kyse sitten välituntileikeistä tai koululiikunnan huutosakeista.
ultrix, usein ne, jotka kiusaavat antaisivat vaikka kuinka paljon aihetta sanoa takaisin. Mutta kilttinä ja ujona sitä ei jotenkin osaa. Nyt toki jos joku yrittäisi, olisi tilanne ihan toinen.
VastaaPoistaPikkuveljelle suunnattu pehmeä paketti kuulostaa ihanalta. Yleensä se auttaa, kun vähän sulautuu paremmin muihin. Itseään tietenkään kadottamatta. Minä kerroin pienimmälle siskolleni, kun hän tuli kanssani samalle ala-asteelle ekaluokalle, että jos joku vatipää yrittää häntä kiusata, niin kertoo välittömästi. Kuutosella oleva 165-senttinen tytönhuitale ois pistänyt ne ykkösen kiusaajanaperot ojennukseen helposti.
Paljon vaikeampaa on puuttua omien ikätovereidensa tekemisiin. Paljon vaikeampaa on seistä sitä luokan kovinta tyyppiä vastassa omien kasvojensa uhalla ja sanoa, että ei noin saa tehdä.
Ja olet oikeassa, koulusurmaajat ovat yksi kiusaamisen seuraus. Muita lieveilmiöitä on syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat, jotka kaikki ovat kovia hintoja siitä, ettei kukaan näe tai puutu.
Joo, näinhän se on, että jos on itsellä huono itsetunto, sitä voidaan koittaa pönkittää kiusaamalla toisia. Esimerkiksi levottomat kotiolot voivat olla monilla taustalla.
VastaaPoistaItse näin tuossa muutama viikko sitten muutaman ala-asteaikaisen kiusaajani. Jälleennäkeminen oli yllättäen ihan mukava puolin ja toisin, eikä vanhoja muisteltu pahalla. Olivat kasvaneet henkisesti hyvin paljon.
Yksin jättäminen on sanoisinko kiusaamisen pahin muoto. Pilkatulla voi olla kavereita, mutta kenen kanssa syrjitty leikkisi?
Lupasin laittaa näytille ne parhaat karseudet, tässä niitä nyt on:
VastaaPoistaRasvalettimoshausta videopajalla kevättalvella 2002
Katu-uskottava asukokonaisuus toukokuun puolivälistä 2004
Jälkimmäisen kuvan osalta jätän kotitehtäväksi selvittää, minkä tapahtuman yhteydessä kuva on otettu. :)
No sen nyt ehkä jotenkin ymmärtää, että lapset kiusaa toisiaan, jos ajattelee, että ovat vielä kehittymättömiä tunne-elämältään. Mutta kuulkaas, ei se tähän lopu, karseinta on, kun ns. aikuisten ihmisten työpaikalla vielä harrastetaan kiusaamista. Ollaan ylimielisiä besserwissereitä, ei siedetä edelleenkään erilaisuutta pukeutumisessa tai mielipiteissä. Ja aikuiset osaa usein tehdä sen niin hienovaraisesti, että...kevyitä vihjauksia, kulmakarvojen kohotuksia, piiloteltuja hymyjä ja syrjäkareinvilkaisuja. rh
VastaaPoistarh, aikuisten kiusaamisesta tuleekin juttua myöhemmin. Mutta juu, työpaikkakiusaaminen on monien työpaikkojen ongelma. On se kumma, etteivät aikuiset ihmiset osaa käyttäytyä ja hyväksyä toisiaan. Sitä luulisi, että jokainen on niin erilainen, ettei olisi vara arvostella. Eihän kaikista tarvitse tykätä, mutta kypsä aikuinen ihminen onnistuu kuitenkin käyttäytymään niin, että kaikki tulevat keskenään toimeen.
VastaaPoistaMiuta syrjittiin ala-asteella, vietin yhden luokan yksin.
VastaaPoistaYläasteella miuta kiusattiin ja syrjittiin, pahimmillaan jopa lähetettiin tekstiviesti nimettömänä jonkin systeemin kautta missä haukuttiin miuta ja miun vaatteita.
Miut myös pullautettiin pois porukasta ja olin sielläkin pitkään yksin ku sitte kaks tyttöö alko sitten pyytämään mukaan ryhmätöihin yms.
Opiskeluaikana miulla oli loppuajasta kavereita mut nyt sitten taas on jostain tullu jotain henkilökohtasta miuta kohtaan ja nykyää miulla ei oo ku muutama kaveri joita nään harvoin mut miulla on sitten tuttuja kyllä joita lähinnä harrastuksen kautta on tullu.
Hanski, juuri tuo syrjiminen on sellainen ongelma, johon on vaikea puuttua. On helpompi sanoa, että haukkuminen on väärin. Mutta aina hoetaan, että kaikkien kaveri ei tarvitse olla, kunhan tulee toimeen. Onneksi ne kaksi tyttöä ottivat sinut mukaan ryhmätöihin. Vaatii hyvää sydäntä ja pelisilmää mennä sen yksinäisen luo ja pyytää se mukaan kuvioihin.
VastaaPoistaTilanteet luonnollisesti ystävienkin kesken vaihtelevat. Toivottavasti saat uusia kavereita, joiden kanssa viettää enemmän aikaa ja ehkä välit nykyisiin vilkastuvat myös. Harrastuksista saakin usein hyviä kavereita, kun niitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita on enemmän.