Joskus aikaa sitten pohdin, kuinka ihmiset valikoivat ystäviään, mikä on ystävyyden logiikka. Kommenteissa virisi sitten kysymys vastakohtaisuuksista ja kuinka niiden sanotaan vetävän myös puolisoita toistensa puoleen. Minulla on kylässä ystäväpariskunta ja olen yrittänyt salaa tutkailla, pitääkö vanha sanonta paikkansa. En ole tullut tästä observoinnista kovinkaan viisaaksi, joten ei auta kuin pohdiskella.
Biotieteilijäystävättäreni valaisi minua kertoen, että erinäisten tutkimusten mukaan ihmiset hakeutuvat ominaistuoksujen perusteella sellaisten kumppaniehdokkaiden läheisyyteen, joilla on mahdollisimman erilainen geeniperimä. Tämä perustuu terveempien jälkeläisten tavoitteluun. Käytännössä tämä ei kuitenkaan enää oikein toimi, koska me ympäröimme kehomme vierailla tuoksuilla, jotka sotkevat luontaista parinvalintaa.
Pitäisikö tästä sitten päätellä, ettemme enää hakeudu vastakohtien puoleen? Emme ainakaan hajujen perusteella. Mutta vetävätkö vastakohdat tietoiesti ihmistä puoleensa? Vastakohtaisessa ihmisessä kiehtoo sen vieraus, sen erilaisuus. Mutta kauanko vastakohdat jaksavat viehättää, vaihtuuko viehätys jossain kohtaa eroksi? Ainakin muutamaa myrskyisää tahtojen taistelua vierestä seuranneena epäilen, että liian erilaiset ihmiset ajavat toisensa ennen pitkää hulluuteen. Paremmin tulemme toimeen sellaisten kanssa, jotka ovat joskus myös samaa mieltä.
Toisaalta vanhempani ovat hyvin erilaisia ja heidän parisuhdettaan olen luonnollisesti seurannut sivusta kauiten. Heidän kohdallaan vastakohtaisuuksien toisiinsa etsiytyminen on ilmiömäisen selvää ja silti he ovat tulleet toimeen keskenään yli kaksikymmentä vuotta. Ystäväpariskuntani löysi toisenkin esimerkin, jossa vastakohdat ovat löytäneet toisensa ja lisääntyneet onnellisina. Ehkei yleistystä voi siis tehdä suuntaan eikä toiseen.
Ystävättäreni luennoitsija oli tiivistänyt parinvalinnan hyvin yksinkertaisesti: ”Lopulta nainen valitsee miehen, joka valitsee hänet.” Tähän minäkin uskon.
Ismo on perusasioissa kanssani samaa mieltä, vaikka kuunteleekin erilaista musiikkia ja tykkää erijutuista kuin minä.
VastaaPoistaUnohdit nyt kokonaan sen, kuinka tärkeää seksi ja seksuaalisuus on parisuhteelle. Jos intohimo ja muut hommat toimii, niin toimii suhdekin.
Itselleni paras määritelmä kumppanille on "paraskaveri, johon tuntee intohimoa."
Tv.Maija
Vastakohdathan ei sinaansa vaikuta parhaalta vaihtoehdolta, miun mielestm ihmisil on oltava jotain yhteista mut silti mielenkiintonen ajatus.
VastaaPoistaMaikkiainen, ehkä ne perusasiat täytyy samanlaiset ollakin. Seksuaalisuus on toki tärkeää, mutta riittääkö se pitämään yhdessä kahta ihmistä, jotka ovat muuten täydellisen erilaiset? Koska parisuhteessa on kuitenkin niin paljon sitä aikaa, kun sen toisen kanssa on vaatteet päällä. Tästä haluaisin kuulla lisää näkemyksiä!
VastaaPoistaTorstai, näitä näkemyksiä parinvalinnastahan löytyy. Poikien väititään etsivän äitiään ja tyttöjen isänsä vastakohtaa ja mitä näitä nyt on. Vastakohdat on vain yksi teoria. Geneettisesti toki paikkansapitävä, mutta genetiikka etsii enimmäkseen fyysisiä ominaisuuksia. Luonteen vastakohtaisuuksiin se ei ihan samalla tavalla päde. Yhteiset asiat loogisesti ajatellen yhdistävät, mutta muuttuuko liian samanlainen ihminen myös ajan saatossa tylsäksi?
Seksuaalisuushan on parisuhteen perusta. Ilman seksiä, kyseessä ei ole mielestäni parisuhde vaan jonkinlainen muu kumppanuus. Kun seksi toimii, toimii parisuhdekin.
VastaaPoistaJos ihminen tuntee vetoa täysin itseensä erilaiseen ihmiseen ja seksi toimii, niin miksei suhdekin sitten toimisi, kaikesta erilaisuudesta huolimatta? Vaatteet päällä vietetty aika kasaa intohimoa kahdenkeskisiin hetkiin, jolloin suhde sitten toimii. En tiedä.
On siinä varmaan jotain perää, että geneettiset erot houkuttelevat. Sanoisin tutkimuksia näkemättä, että ehkä joitain enemmän ja joitain vähemmän. Tiedän nimittäin suomalaisia ihmisiä, jotka haluaisivat perustaa perheen nimenomaan mustaihoisen kanssa, jolloin seurauksena on maitokahvivauvoja. =) Toisaalta itse en taas näe esim. tummaihoisia tai aasialaisia mitenkään keskimäärin muita viehättävämpinä, ehkä jopa päinvastoin, me suomalaiset ollaan kauniita ja komioita. :D
VastaaPoistaTämä vastavoima selittynee mielestäni jonkinlaisella heimojutulla. Vaikka geneettisiä eroja olisi paljonkin, pitäisi sen toisen mieluusti olla kieleltään, kulttuuriltaan ja arvomaailmaltaan edes jossain määrin samaa maata, tai on vaarana kolmannen asteen kulttuurišokki.
Kosmopoliitit toki lyövät helposti hynttyyt yhteen, vaikka olisivat ihan eri lähtökohdista lähteneet maailmalle. Oma kummitätini meni libanonilaisen miehen kanssa naimisiin, heillä on kolme lasta. Joillain se kynnys on varmaan hitusen korkeampi, että täytyy olla eurooppalainen, toisille täytyy olla vaalea pohjoismaalainen ja tiukimmille kelpaa vain suomalainen. Suomen sisälläkin riittää vielä jopa valtionrajaa suurempia geneettisiä rajalinjoja, mutta kieli ja kulttuuri on lähes kaikille yhteinen (ruotsin- ja saamenkieliset ym. vähemmistöt asia erikesen).
maikkiainen: vaikka olisi aivan fantastinen seksielämä, ei parisuhde ole kestävällä pohjalla, jos on jatkuvaa vuoristorataa tappelun ja rauhan välillä. Jos toinen on säntillinen ja ahkera kodinhoitaja toisen ollessa laiska, aikatauluista piittaamaton taivaanrannanmaalari, tulee väkisin faittia, vaikka sänkykammaripuoli olisi täydellistä. Samoin jos toinen arvostaa turvallista arkea ja toinen spontaania seikkailua, täytyy olla varsinainen släcklainauksen maailmanmestari yhteensovittamaan molempien toiveet. Tässä konkurssissa ei paljoa paina enää musamaku, pukeutumistyyli tai suosikki-tv-ohjelma.
Mutta vaikka parisuhde, yhteinen arki ei sujuisi, voihan sitä seksielämää aina jatkaa jos se oli erinomaista! :D
Aliisa, en kuitenkaan väittäisi että yhteiset asiat, kiinnostuksen kohteet tekisivät tylsäksi. Itse ainakin tutustun mieluiten sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa voin jutella tuntikausia jostain yhteisestä mielenkiinnon kohteesta kuin että molemmat höpöttävät omiaan, joka ei oikeasti kiinnosta toista.
ultrix, näin minäkin uskoisin. Helpommin sitä jaksaa viettää aikaa sellaisen kanssa, jonka kanssa on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mutta toisaalta jos on vähän myös eroja, niin sitten tulee itsekin tutustuneeksi uusiin asioihin sen toisen myötä ja pohdittua maailmaa eri näkövinkkeleistä. En siis tiedä, kun en ole parisuhteellinen ja siksi kaikenlaisia kysymyksiä muille esitänkin! :D
VastaaPoistamaikkainen, ultrix vei oikeastaan kaikki sanat suustani. :D
Asiaa on näköjään juuri tuoreeltaan tutkittu: http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/188363.shtml
VastaaPoistaVastakohtaiset luonteenpiirteet voivat olla rakkaussuhteen veemäisin erilleenajava kiila, jos ei ole yhtä yhteistä asiaa: halua kuunnella toista, keskustella, kommunikoida, kunnioittaa toisen näkemyksiä ja kiinnostuksen kohteita. Jos - tietenkin välittämisen, kiintymyksen ja rakkauden lisäksi - taito ja halu kommunikoida avoimesti ja toista kunnioittaen on molemmilla/kaikilla suhteen osapuolilla vahva, myös suhde toimii vaikka oltaisiin hyvinkin erilaisia.
VastaaPoistaStanzara, niin, kuinka paljon erilaisuutta on sopviasti ja mikä on liikaa? :) Mutta oikeassa olet siinäkin, että jos on HALU ymmärtää, joustaa, kommunikoida, hyväksyä ja tulla puolitiehen vastaan, eivät suuretkaan eravaisuudet ole haitaksi. Lisäksi tietyt arvot ja esimerkiksi huumorintaju ovat sellaisia, että niiden kanssa pääsee jo pitkälle, vaikka musiikkimaku eroaisikin radikaalisti. :)
VastaaPoista