Puhumisen lisäksi ystävyys on aikaa. Mitä tuo aika on, sitä ei määrittele kukaan muu. Se voi olla yhdessä pelaamista, syömistä, juttelemista, ulkoilua tai ihan vaan vierekkäin hiljaa istumista. Mutta yhtä kaikki sitä aikaa on annettava. Merkitystä ei löydy onko aika kasvotusten annettua, puhelimitse vietettyä tai internetitse käytettyä. Pääasia on, että molemmat ovat läsnä, kun aikaa otetaan ja annetaan yhteiseen käyttöön.
Mutta miten käy maailmassa, jossa on aina kiire? Yhteiset kahvihetket täytyy varata useita viikkoja etukäteen, että ne saa mahtumaan. Spontaani yhteinen ajanvietto käy yhä vaikeammaksi. Joskus pelkkä pitkähkö puhelu tuntuu vievän enemmän aikaa kuin olisi hyväksi. Ketä ja mitä varten elämme elämäämme, ellemme niitä ihmisiä varten, joiden seurassa meidän on hyvä olla? Haluaisin kysyä mikä oikein on elämämme tarkoitus, mutta se lienee liian iso kysymys näin perjantaipäivään. Vai mitä tuumitte elämämme tarkoituksesta?
Uskon kuitenkin, että ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin. Ei täysin yksin. Loppujen lopuksi jokainen tarvitsee aikaa, jonka jakaa joku toinen, joku rakas ja läheinen. Ja jos me täytämme kalenterimme stressillä, joka ei jätä sijaa pysähtymiselle, kuinka meidän käy?
Viime sunnuntain Aamulehden Su Ihmiset –liitteessä oli Kirsikka Otsamon vinkkejä syksylle. Ensimmäinen niistä oli erinomainen: kun syksyn alkaessa kalenterissa on vielä tyhjää, täytyy ottaa kynä käteen ja ripotella pitkin syksyä erinäisiä merkintöjä. Kahvihetkiä, kavereiden kesken käytyjä lenkkejä, puhelun paikkoja, postikorttien lähetysmuistutuksia, kylään menoja ja muita ystävyyttä ja ihmissuhteita lujittavaa toimintaa. Kun kalenteri sitten alkaa täyttyä arjen vaateista, on helpompi pitää kiinni elämänlaatuajasta, jonka on kalenteriin etukäteen jo kirjoittanut.
Aion tehdä nyt lupauksen, vaikkei uusi vuosi olekaan. (Toisaalta syksy on aina ollut minulle enemmän uusi vuosi, kuin tammikuun uusi vuosi.) Lupaan, että tästä eteenpäin joka viikko teen jonkun sellaisen ystävyysteon, jota muuten ajanpuutteen nimissä lykkäisin tai karttaisin. Raporttia seuraa ja ehdotuksia kommentteihin. Otan melelläni haasteitanne vastaan!
Mä yritän vain pitää kalenterin tarpeeksi tyhjänä, jolloin sinne mahtuu enemmän sellaista spontaania meininkiä, mutta vaatii kylläkin kavereita jotka tekee samoin. :-)
VastaaPoistaOsaan kuitenki paljon paremmin vain soittaa kamulle notta moi ootko kaupungissa voinko tulla kylään, verrattuna että sovin treffejä viikon päähän. Mistä mä tiedän mitä viikon päästä huvittaa tehdä? :-D
"Osaan kuitenki paljon paremmin vain soittaa kamulle notta moi ootko kaupungissa voinko tulla kylään, verrattuna että sovin treffejä viikon päähän. Mistä mä tiedän mitä viikon päästä huvittaa tehdä? :-D "
VastaaPoistaHeh, sama homma. Joskus olen lähtenyt fillarilla kauniina kesäpäivänä keskustaan ja sitten soitellut kavereita läpi, että lähtisikö joku sterballe (eli terassille). Liian usein ihmisille se on tullut liian lyhyellä varoitusajalla. :(
Mikael, noin päin sen nimenomaan pitäisikin mennä! Mutta harva pystyy siihen enää, kun pitää olla niin yber ja tehokas ja super ja vaikka mitä. Mä yritän pyrkiä nyt ihan samaan, eli karsin kalenteristani kaikkea ylimääräistä, että siellä olisi enemmän tilaa vain olla. Ans kattoo kuinka mun käy. :)
VastaaPoistaultrix, niin, se ongelma siinä just on, että juuri sinä päivänä, kun itse on spontaani, yllättäen kaikilla muilla onkin jotain menoja. :/