perjantai 17. syyskuuta 2010

Odottavan aika on ikuisuus

Käsi ylös kaikki ne, jotka ovat joskus kiipineet pitkin seiniä ja odottaneet ikuisuudelta tuntuneen ajan tekstiviestiääntä, jonka kuuluminen on sitten aiheuttanut kevyen rytmihäiriön. (\o) Erinäiset ystäväni ovat sympaattisesti taputelleet minua olkapäälle ja kertoneet, että parisuhteen vakiintumisen myötä sitä kaipaa välillä takaisin aikaan, jolloin kaikki oli epävarmuudesta jännää ja jolloin ei voinut tietää, että koska toinen vastaisi vai vastaisiko ikinä. Samaan hengenvetoon he sanovat, että olen aika onnekas, kun saan elää tuon jännityksen kerta toisensa jälkeen. Voin kertoa: ei lohduta.

Kaikki me odotamme jotain. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät mitään odottaisi, olipa se sitten viikonloppua, joulua, kesää tai kuuta nousevaksi. Mutta kaikista tuskaisinta on ihastuneena ja jännittyneenä vahdata viestintälaitetta ja odottaa pienen kirjekuoren saapumista näytön reunaan. Ja vielä tuskaisempaa on sitten havaita, että viestissä operaattori kertoo, että ”sinulle on lasku”.


Vaikka ikuisuuden mittakaavassa pari viikkoa on ihan lyhyt aika, se tuntuu ihan käsittämättömän kauhean pitkältä, kun se pitäisi viettää odottaen. Odottaen varmistusta sille, onko kiipinyt seinille turhaan, onko taas säpsähdellyt, hätkähdellyt ja saanut pieniä sydänkohtauksia syyttä suotta. Kun odottaa, että saisi ottaa toisesta edes jonkinlaista tolkkua, aika muuttuu kummallisen venyväksi, muodottomaksi janaksi erinäisiä lukemia, jotka eivät etene eivätkä kulu.

Noina hetkinä sitä ei juuri mitään muuta toivoisi, kuin että se viesti viimein tulisi, ja päästäisi piinasta. Että sitä voisi varmuudella tietää, missä mennään, mihin suuntaan ja kenen kanssa. Että koittaisi se aika, kun ei tarvitsisi odottaa, jännittää ja muuttua kurpitsaksi pelkästä poukkoilemisen määrästä. Että saisi olla vakiintunut, tylsä ja yllätyksetön.

Mutta samalla ystävien sanoissa on paljon totuutta. Kun sitä kädet täristen tarttuu luuriin ja tuntee kummallista kihelmöintiä, se tuntuu käsittämättömän kivalta. Se voltti, minkä maailma tekee, kun oikea nimi lukee lähettäjänä, on erityislaatuisen voimakas. Maailman valaiseva hymy, jonka tuon ikiajat odotetun viestin sisältö saa aikaan, on ihan omaa laatuaan. Ja vaikka sitä sitten jossain kohtaa taas pettyisi, niin ainakin voi yrittää lohduttautua ajatuksella, että ennemmin tai myöhemmin se jännittävä, kihelmöivä odottamisen ja seinäkiipeilyn aika tulee taas.

10 kommenttia:

  1. H, joo, pyöreäksi, möhkäleiseksi ja oranssiksi. :D

    VastaaPoista
  2. _ő/ ! Tiedän todellakin tunteen, parhautta. :D

    Nykymaailmassa tosin tekstari alkaa väistyä muiden viestimien tieltä, kun on kaikenmaailman somet ja meset ja mobiilisähköpostit. Toisinaan tekstarin saaminen tuntuu jopa riesalta, kun ei millään jaksaisi näpytellä hankalasti SMS:ää takaisin (riippuu tietysti, kuka lähettää ja mitä). Pitäisiköhän minunkin ottaa se "etk" käyttöön?

    Erityisen hauskaa on vastaanottaa multimediaviestejä, mutta niitä jostain syystä kukaan ei oikein lähetä muuta kuin erityisestä syystä, ikään kuin halpana korusähkeenä, jos on jotain erityistä uutista.

    VastaaPoista
  3. o/ Täällä!! Ja miljoona kertaa, tiedät sen.. ja sitä löytää itsensä taas uudelleen samasta tilanteesta, joka on yhtä aikaa juurikin sitä parhautta ja samalla myös raastavinta ikinä..

    T. Spankhillin eläintarha. ;)

    VastaaPoista
  4. o/ täällä!

    ja sen takia minä vastaan ite aina takasin heti kun ennätän, koska se odottamisen piina on
    k a m a l a a !

    herra x antaa monesti odotuttaa, en tiedä onko se tarkotuksellista pelaamista vai vaan kiireisyyttä vai vastaamisen välttelyä... mutta monet eri vaihtoehdot siinä vastauksen odotuksen ikuisuudessa kyllä ennättävät aina käymään mielessä.

    mutta mutta. eräskin tyyppi jonka viestiä sai odottaa aina tunteja, ja joka yleensä vastasi myöhemmin soittamalla, vastasi supernopeasti kesken töiden kerran kun peruin tapaamisen ja kyseli pitkästi kautta rantain tarkempaa syytä perumiselle. jotenkin iänikuista että olinkin heti kiinnostavampi kun olin niinkin vähän vaikeammin tavoitettavissa.

    parisuhde saattaa olla arkista ja vailla samanlaista jännitystä, mutta välillä viestien odottaminen ja kaikki muut ihastumiseen ja sen epävarmuuteen liittyvät sivuilmiöt ovat kyllä raskaita! hyvä postausaihe taas, mukavaa jakaa tämäkin tunne muiden kanssa!

    t. matleena

    VastaaPoista
  5. ultrix, totta, kohta alkaa tekstiviestissäkin olla sitä peräänkuuluttamaani romanttista havinaa. :D Ja joo, etk on tosi käyttökelpoinen, olen käytännössä havainnut.

    Parahin Spankhillin eläintarha, kyllähän minä tiedän. :) Parhaus ja pahimmuus ovat pahimmoilleen melko lähekkäin toisiaan.

    Matleena, minäkään en yleensä viitsi piinata. Mutta toiset tekevät siitä oikein taiteen lajin. Voi niitä tunteja, kun on kiemurrellut ja yrittänyt olla juoksematta työpaikan takahuoneeseen tsekkaamaan puhelinta... :D

    Ja se on totta, että kummasti se epäsaatavillaolevuus potkii miehiin vauhtia. Mikä juttu siinäkin on? Näkemyksiä? Anyone?

    Tommi, meitähän on jo melkoinen kerho. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa etten ole yksin, tääläkin on yksi kohtalon toveri!

    Ja auta armias sitä fiilistä kun sydän jättää pari lyöntiä välistä tekstiviestin saapuessa ja sitten siellä on joku "KappAhlin clubitarjous" eikä laikaan se herra X:ltä tunnin odotettu viesti. Mutta se on maailman paras tunne kun sieltä tuleekin jotain odottamattoman suloista ja vain hymyilee loppupäivän itsekseen :)

    VastaaPoista
  7. tittako, kirottu KappAhl!! Mutta se itsekseen hymyileminen on kaiken sen sätkyilyn arvoista kyllä!

    VastaaPoista
  8. o/
    Ja tuosta, mitä matleena sanoi odottamisen piinasta, olen ihan samaa mieltä. Koetan myöskin juuri samasta syystä olla nopea ja noheva vastaamaan.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails