Tänään ei puhuta Jamesista, koska eihän Jamesia voi olla liikaa. Sen sijaan bondausta voi olla. Bonding on hölmö sanalaina, joka on hivenen hankala kääntää. Hahmottelisin sen niin, että bonding on sitä, kun sitoudutaan toiseen ihmiseen, opetellaan tuntemaan, tutustutaan, kiinnytään, kiinnitytään, kaverustutaan, tehdään tykö ja tutuksi. Ja tämä voi tapahtua liian nopeasti ja liian suurella intensiteetillä.
Joskus ahdistus voi tulla ihan puskasta ja varoittamatta, vaikka periaatteessa kaikki olisi kunnossa eikä ahdistukselle olisikaan ilmeistä syytä. Mutta on myös tapauksia, kun ahdistukseen on oikeasti syytä. Ja noita tapauksia ovat ne tilanteet, joissa toinen alun innostuksessaan hyökkää päälle kuin yleinen syyttäjä. Tilanne on kinkkinen ja varsinkin torjuvan osapuolen kannalta ikävä.
Joskus jostakusta viehättyy niin totaalisesti, että hänet haluaisi heti oppia tuntemaan läpikotaisin. Tai on muuten vaan niin kovasti kavereita vailla, että tarttuu jokaiseen mahdollisuuteen hullun kiilto silmissä. Melko lailla varmaa on, että lopputulos on huono. Erittäin huono. Ihmiset ovat pohjimmiltaan eläimiä, jos vieras henkilö tulee liian nopeasti liian lähelle, tapahtuu peura ajovaloissa –ilmiö: ensin täysi lamaantuminen ja sitten hillitön pakoon puikkelehtiminen.
Ystäväni on sosiaalisessa työssä, jossa hän kohtaa muita vastaavan alan toimijoita. Yksi näistä uusista kasvoista oli sitten alkanut oikein työn teolla ja tarmolla tekemään tuttavuutta ystäväni kanssa. Siinä edettiin parissa tunnissa täysin tuntemattomasta ihmisestä Facebook-ystävyyden kautta ”Voinko tulla teille yökylään joskus”-asteelle ja voitte ehkä kuvitella, että hippasen oli liikaa vauhtia touhussa. Ahdistus siitä seurasi ja nyt roikkuu Facebookissa yksi odottava ystäväpyyntö, johon ei tohdi koskea.
Miten sitten olisi mahdollista tasapainoilla terveen kiinnostuksen ja ahdistavan yli-innokkuuden välillä? Ihmisenlukutaito on laji, joka pitäisi lisätä pakolliseen oppivelvollisuuteen. Koulussa pitäisi opettaa tunnistamaan toisen kiinnostuksen määrä ja kuinka oma innokkuus suhteutetaan siihen. Se on nimittäin vaikeaa. Mutta hyvänä nyrkkisääntönä sanoisin, että aktiivisten aloitteiden määrän tulisi jakaantua jotakuinkin tasan puoliksi. Ja/tai jos jokaiseen omaan aloitteeseen tulee nihkeä, ympäripyöreä ja välttelevä vastaus, silloin on parempi perääntyä ja antaa toiselle mahdollisuus tulla vastaan.
Näin minä tämän näkisin. Miten sinä näkisit?
Tuo ihmisenlukutaito olisi kyllä hyvä oppiaine kouluihin. Lukutaitohan on jo Suomessa joku 100%. Sen sijaan sosiaalinen elämä on Suomessa jäänyt jotenkin puolitiehen. Johtunee jäyhästä "kansallisluonteesta", mutta myös siitä että tätä stereotyyppiä toistetaan, usein jopa turhaan ja ehkä vastentahtoisestikin.
VastaaPoistaJa sitten kun erilaisten ihmisten kanssa ei olla koskaan oltu sosiaalisissa tilanteissa niin ollaankin ihan vieraalla maaperällä. Tottumattomuuden vuoksi sitten käy näitä "peura ajovaloissa" juttuja.
Onneksi tämä ilmiö on muuttumassa. Tai näin ainakin asian näen. Olet siitä muuten yksi aika hyvä esimerkki :)
-Antti
Mä pyrin elämään ja olemaan sellainen, että olisin helposti lähestyttävä ja tulisin toimeen kaikenmoisten ihmisotusten kanssa. Siinä samalla vaan ei saa kadottaa mielipiteitään ja omaa aitoa olemustaan, vaikka pystyykin joustamaan itselleen vähän vieraanlaisenpaankin seuraan.
VastaaPoistaSitten sitä itsekin herkästi tutustuu sellaisiin ihmisiin, jotka ovat hmm, mikä se termi on suomeksi? "Välitön"? Sincere, easygoing, tai jotain. Hah, "helposti menevä"!
Yleensä tutustuminen ottaa oman aikansa, mutta ei sellaisessa äkkipyrähdysystävyydessä mitään pahaa silti ole, jos kukaan vain ei siinä matkalla ahdistu. Esimerkiksi pisimmillään erään tutustumisen kääntyminen parisuhteeksi miulla otti yli 7 vuotta. Toisaalta lyhin sille tasolle pyrähtäminen on tapahtunut yhdessä vuorokaudessa. :-)
Antti, nimenomaan! Ei me välttämättä oikeasti edes olla jäyhiä ja sisäänpäinkääntyneitä. Valtaosa tuntemistani ihmisistä ei ole. Mutta kun meille riittävän kauan tästä kansallisluonteesta järjestään tolkutetaan, niin kai se nyt alkaa sitten toteuttaa itse itseään.
VastaaPoistaSiinä olisikin avain, että pienestä pitäen oppisi olemaan erilaisten ihmisten kanssa. Sitä kohden tässä kai kuljetaan, kun on maahanmuuttajia ja muita ulkomaan edustajia, jotka alkavat olla normaali osa esimerkiksi koululuokkia. Mitä enemmän vieraita vaikutteita lapsille, sitä enemmän suvaitsevaisuutta. Vai?
Ilmiön muutokseen minäkin uskon. On mahtava ajatus, että minäkin voin olla tekijä sen muuttumisessa, joten kiitos sanoistasi. :)
Aliisa; "Ei me välttämättä oikeasti edes olla jäyhiä ja sisäänpäinkääntyneitä."
VastaaPoistaEi ny tietty täysin, mutta kyllä mä voin helposti allekirjoittaa suomalaisten olevan vähän sinne päin. Ei munkaan kaverit ole vaimojaan hakkaavia juroja juntteja, mutta ne extrovertimmätkin yksilöt omaa kyllä melkoisen hillityn luonteen ja paksun "alaks oleen" -muurin ympärillään. Noin niinkuin eurooppalaisiin kanssaveljiin ja -sisariin verrattaessa. Mutta kyllä, sitä toistellaan aivan liikaa.
Mutta suomalaisia teinejä on ilo katsoa; ne höpöttää energiajuomapöhnissään iloisesti ja energisesti, kaikkia kavereitaan halaillen!
Mikael, en tiedä paljon joudut oikeasti pyrkimään helpostilähestyttävyyteen, kun mun ensiajatus suta oli, että oot jotenkin todella välitön. Tai siis että voisin kuvitella sen tulevan sulta jotenkin luonnostaan. Voin väärässäkin olla, monesti olenkin. :)
VastaaPoistaJuu, näinhän se on, että itseä ei saa lähestyttävyyden nojalla kadottaa kuitenkaan. Sitten siitä lähtee vähän se idea. Miksi olla kameleontti, kun sitten ne ihmiset, jotka tutustuvat kameleonttiin, eivät tutustu varsinaisesti kehenkään. Mutta omia terävimpiä kulmiaan ja särmiään voi aina hivenen hioa, silloin lähestyttävyys lisääntyy, mutta oma itseys ei katoa mihinkään. Ellei sitten koe omaksi itsekseen olla siilin ja ohdakkeen risteytys, jolloin täytyy toivoa, että kohdalle osuu monta hyvin suojarukkasin varustautunutta tutustujaa.
Äkkipyrähsdystutustumisessa ei ole kerrassaan mitään pahaa juuri siinä tapauksessa, että molemmat ovat samalla vauhdilla samassa pyrähdyksessä. Ongelmia syntyy vasta sitten, kun toinen kokee tulleensa nurkkaanajetuksi, minkä ei missään nimessä pitäisi olla fiilis, kun kaveruutta kasvatetaan. Päin vastoin, minusta kaverustumisen pitäisi olla kivaa ja vaivatonta. Tai ainakin päivän päätteeksi jäädä plussan puolelle.
No joo, tottahan ne stereotypiat jostain aina kehittyy, eli onhan niille joku pohja olemassa. Mutta ehkä niin, että se ei ole meissä sisäänkirjoitettu vaan kulttuurista omaksuttu. Ja kulttuuri voi muuttua ja muuttuukin koko ajan.
Mäkin halaan aina kaikkia kavereita. Eikä tarvitse juoda edes energiajuomaa!
Osaan näköjään melkein kirjoittaa... Huokaus.
VastaaPoistaJuuu, ei helpostilähestyttävyyden eteen varsinaiseti ole koskaan tarvinnut vaivaa nähdä. :-)
VastaaPoistaUskon myös, että näin kun elän, tulee muistakin vähän sitten samanlaisia.
Mikael, näin oletinkin. Ja varmasti tuleekin. Ihmiset heijastavat toisiaan yllättävän paljon.
VastaaPoista"Hyvänä nyrkkisääntönä sanoisin, että aktiivisten aloitteiden määrän tulisi jakaantua jotakuinkin tasan puoliksi"
VastaaPoistaJos se olisi noin, niin mulla olisi aika monta kaveria vähemmän. Joihinkin kavereihin minä olen yleensä se aktiivinen kontaktia ottava osapuoli, ja jotkut sitten lähinnä ottavat minuun kontaktia.
Yhtäkin jälkimmäiseen kategoriaan kuulunutta homoa olen monta kertaa puolivastentahtoisesti majoittanut, kun mokoma oli Orivedellä opistossa, mutta aamuyötöissä Tampereella. Sai kuitenkin nukkua patjalla. :P
Tuolla periaatteella tapahtuu myös sellainen ilmiö, jota ekolokeroa Facebook hyödynsi: vanhojen, puoliunohtuneiden tuttavuuksien katoaminen, joka sitten "palautuu" helpolla tavalla painamalla sitä kaveriksilisäysnappia. Näkeehän siinä vanhan tutun kuulumiset, mutta aika pinnalliseksi "ystävyydeksi" se silti jää.
Joku sanoi Twitterissä viisaasti, että "Twitter is for strangers that should be friends. Facebook is for friends that became strangers." Olen täsmälleen samaa mieltä, vaikka en edelleenkään omista FB-profiilia.
ultrix, nyrkkisääntö on karkea yleistys, ei joka tilanteessa pätevä toimintaohje. Osa minunkin ystävyyksistäni kuolisi, jos tuo olisi ainoa oikea toimintamalli. Siksi lisäsinkin sen Ja/tai -kohdan siihen perään. Eli jos toisen yksipuolinen aloitteenteko saa kuitenkin vastakaikua, silloin on asiat vielä ihan hyvin. Oletettavasti ainakin. :)
VastaaPoistaMitä tulee lainaamaasi tweettiin, niin en ole ihan samaa mieltä. Useat seuraavat Twitterissä paria, kolmea sataa ihmisitä esimerkiksi ammatillisista syistä. Kun taas Facebookissa on paitsi niitä vieraiksi muuttuneita ystäviä, myös edelleen eloisia ystävyyssuhteita ja niitä, jotka eivät koskaan ystävyyden määritelmien mukaan ystäviksi kuuluneetkaan. Siksi Facebook on oikeastaan enemmän naamaperusteinen kontaktiverkosto, kun taas Twitter on mielenkiintoperusteinen kontaktiverkosto. Yhtäkaikki verkostoja molemmat.
Tottahan toki Facebookissa on edelleen eloisia ystävyyssuhteita, sillä siellä tuntuu olevan "kaikki sans minä".
VastaaPoistaTuo määritelmäsi on ihan kohtalaisen hyvä. Molempiin pätee myös enemmän tai vähemmän "kohteliaisuusperusteinen kontaktiverkosto", eli jos joku painaa Twitterissä followia niin ellei sieltä tule aivan mottipäistä spämmiä niin todennäköisesti painaa followia myös ja unfollowia tulee vain hyvästä syystä.
FB:ssä jokaisella on vissiin vähän omat standardit, toiset hyväksyy vain oikeasti ystävät/kaverit ja toiset sitten keräilee niin paljon porukkaa kuin vain ikinä, vaikka olisi sanonut kerran moi jos edes sitäkään.
Twitterissä en itse seuraa ketään ammatillisista syistä, toki monet someilee nimenomaan siitä syystä ja nimenomaan siellä. LinkedIn taitaakin olla meikäläisen ainoa "ammatillinen" yhteisöpalvelu.
ultrix, ehkä mun ois pitänyt vielä jatkaa Twitteristä hiven. Vaikka kiinnostuksen vuoksi seuraan vaikkapa Incubuksen laulajaa ja minun kannaltani meidän kaveruutemme olisi siisteintä hulluutta ikinä, ei Brandonin vinkkelistä ole ollenkaan olennaista, että meistä tulisi kavereita. Kunhan hän saa mainostaa tulevia keikkojaan minulle, se riittää.
VastaaPoistaMutta joo, nuff said. Kaikenlaisia yhteydenpidon ja kotaktinoton väyliähän nämä somen eri foorumit ovat, käyttipä niitä miten hyvänsä ja millä intensiteetillä tahansa.