maanantai 15. marraskuuta 2010

Seurassa: vältä vähättelyä

Uudenlaisia ihmisten välisen kanssakäymisen mietteitä on herännyt, kun olen viime viikonloput ollut sidottu erinäisiin ryhmärientoihin. Puhuimmekin orpona piruna juhlissa olemisesta, mutta entäs sen jälkeen, kun on päässyt soluttautumaan johonkin seurueeseen, upouuteen tai puolituttuun? Seurassa oleminen on erilainen taitolaji kuin ystävystyminen.

Toisilleen vieraan seurueen yksi toimintaedellytys on vallitseva yhteinen hyvä henki, jossa kaikkien on helppo olla. Vierauden tuoman epämukavuuden eliminoi se, että ryhmässä pidetään yllä tiettyä mukavuuden tasoa. Jos jokin horjuttaa tuota vallitsevaa mukavuuden ilmapiiriä, silloin täytyy tasapaino saavuttaa uudelleen ja se vaatii läsnäolijoiden tilannetajua ja kykyä neutralisoida ilmapiiri jälleen mukavaksi. Mukavuuden ilmapiirissä ei pelasteta maailmaa, mutta siinä tehdään kevyt tutustuminen uusiin ihmisiin mahdolliseksi.

Jotta tuo mukavuus pysyy yllä, ei yhdenkään ryhmäläisen pidä vähätellä itseään, eikä muita. Jos joku seurassa olevista vähättelee, se rikkoo yhteisen hyvän hengen ja tuo todennäköisesti vaivaantumisen tunteen valtaosalle. Itsensä vähättely ei muutenkaan ole järkevää, ajateltiinpa kaverustumista tai elämää ylipäänsä, koska meidän tulee ensisijaisesti olla itsemme kavereita hamaan hautaan asti. Toisen vähättely sen sijaan on yksinkertaisesti epäkohteliasta. Vaikka jollakulla olisi miten suuret luulot itsestään, ei toisen tuominen maan tasalle seurueessa ole hyvä siirto, koska se rikkoo seuradynamiikan.

Kuva: BitchBuzz

Periaatteessa tämä kuulostaa yksinkertaiselta, jopa helpolta, mutta muutamia vaikeuksien paikkoja on. Ensinnäkin nyt se tilanne, että jollakulla todella on ihan ylimaallisen suuret luulot itsestään. Silloin on vain purtava kieleen ja pidettävä omana tietonaan. Yleensä aiheen vaihtaminen helpottaa, ainakin hetkeksi. Vielä suurempi rikos on kuitenkin vähätellä ihmistä, joka kertoo jostain henkilökohtaisesta asiasta, josta on vilpittömän onnellinen. Vaikka itsestä toisen onni tuntuisi miten älyttömältä tahansa, ei toisen onnen kohteeseen pidä puuttua. Siinä tekee vain itsestään ääliön.

Toinen vaikea paikka on se, jos joku kehuu toista seurueessa olevaa koko seurueen kuullen, sillä otamme usein kohteliaisuuksia huonosti vastaan. Jos toisen kohteliaisuuden mitätöi vähättelemällä, kohteliaisuuden sanojalle tulee siitä hankala olo. Jos taas siirtää kohteliaisuuden eteenpäin sanoen, että ”Niin, mutta entäs sitten tämä Jaakko, jolla on vähintäänkin yhtä komeat henkselit”, tulee asettaneeksi tiukkaan paikkaan Jaakon. Pelkkä kiittäminen tappaa keskustelun ja jättää hiljaisuuden jälkeensä. Joten mitä siinä sitten tekisi?

Taitava on se, joka ei vähättele itseään, eikä tapa keskustelua, vaan ensin kiittää ja sitten vaihtaa aihetta tai laajentaa sitä yleisesti puhuttavalle tasolle. Tilanteesta voisi siis keplotella eroon sanomalla ”No kiitos. Henkseleissä on vaan se paha vika, että niihin tahtoo kaikki aina tarttua kiinni!” ja siitä tilannetajuinen seurueen jäsen pystyy nappaamaan kiinni ja viemään keskustelua eteenpäin.

Itsensä vähättelyyn tahtoo sortua meistä jokainen. Se on kuitenkin tapa, josta olisi hyvä opetella eroon. Terve itseriittoisuus on aina parempi kuin perusteeton itsensä vähättely. Mutta miten siihen sitten oppisi?

5 kommenttia:

  1. Otanpa kiinni tuosta kohteliaisuuksien vastaanottamisesta.

    Joskus aikoinani huomasin että otan itse vastaan huonosti kohteliaisuuksia. Kyse ei ollut lopulta kuitenkaan itsensä vähättelystä vaan jostain ihan muusta. Tämä sama ilmiö nimittäin päti myös negatiivisissa kommenteissa.

    Kuvaisin tilanteen näin: Ihmisillä on järkyttävä kasa sellaisia keltaisia post-it muistilappuja lätkäistynä hänen päälleen. Näitä muistilappuja laittaa ihminen itse itselleen, mutta myös muut ihmiset lätkivät niitä jatkuvalla syötöllä. Post-it lappujen kokoelmaa voisi kutsua vaikka egoksi, sosiaaliseksi minäksi tai vale-minäksi. Yleensä egosta puhutaan muuten negatiiviseen sävyyn, mutta tässä kohtaa vain kuvaan, en arvota.

    Lopulta huomasin että kohteliaisuuksien tai haukkujen vastaanotto on hankalaa ihan vaan siksi että puhe oli yleensä vain niistä muistilapuistani, konstruktiosta, määreistä joita olen itselleni antanut tai joita muut minulle antavat. Esim. olet hyvä, paha, mukava, ilkeä jne. Siksi pikkuhiljaa päätin lähteä katsomaan että kuinka paljon näitä lappuja voi pudotella ja kuka niiden alta löytyy.

    Prosessi on hankala, mutta palkkio yllätävänkin mukava. Löysin oikean minäni, tai sielun (tosin sanaa en niin tykkää käyttää kun sitä käyttävät lähinnä uskonnolliset ihmiset, itse en näihin kuulu).

    Ja kun löytää itsensä löytää myös kyvyn rakastaa aidosti. Silloin myös voi rakastaa muitakin.

    -Antti

    VastaaPoista
  2. Antti, kuulostaa jännittävältä! Voitko kertoa miten pääsit prosessissa alkuun, kuinka lähdit puottamaan noita post-it lappuja pois? Entä miten estät niiden takaisin tulemisen?

    VastaaPoista
  3. Se vaan oli sellainen huomio eräänä päivänä. Totesin vain että "hei, en mä näköjään osaa ottaa kehuja enkä haukkuja vastaan, mistähän se johtuu? Johtuisikohan siitä etten koe että ne varsinaisesti kohdistuvat itseeni? Ja jos eivät kohdistu minuun, niin mihin sitten?"

    Eli se on sellainen huomio jota ei välttämättä tule ajatelleeksi, mutta sitten kun sen huomaa niin se on ilmiselvää. Eli että aika suuri osa persoonastamme on vain rakennettua ja opittua ehdollistumista. Vähän kuin jotkut Pavlovin koirat.

    Otetaan käytännön esimerkki. Lapsi jolle hänen elämänsä alkuajat jankataan että jotkut asiat, tai tietyt ihmiset tai ihmisryhmät ovat pahoja tai vaarallisia (esim. värin perusteella) todennäköisesti omaksuu näitä malleja ja ne iskostuvat niin syvälle että varmasti pelottaa kun näkee vaikka mustan ihmisen. Ja pelko johtaa suuttumukseen, ja suuttumus vihaan (tämä oli Jedimestari Yodalta, fiktiiviseltä hahmolta, mutta silti aika osuvasti sanottu).

    Kysymys siis kuuluu lopulta näin: kenen annat päättää sinun asioistasi? Muiden ihmisten (parhaassa tapauksessa nämä ovat jopa kuolleet ja menettäneet ajankohtaisuutensa)? Vai päätätkö itse kuka olet ja mitä päässäsi liikkuu?

    Itse valitsen aina jälkimmäisen. Ja post it-laput ovat lopulta tarpeettomia, sitten kun on huomannut että ne ylipäätään ovat olemassa.

    VastaaPoista
  4. Antti, mites nyt sitten, jos joku sinua kehuu jostain, mikä kuului ennen post-it lapulle? Miten suhtaudut siihen? Entä jos joku kehuu jotain sellaista, joka sitten on sitä, mitä koet olevasi? Osaatko nyt ottaa kohteliaisuuksia paremmin vastaan kuin ennen?

    VastaaPoista
  5. Yksiselitteisesti kyllä.

    No joo, mä oon alkanut huomaamaan viime aikoina, että ehkä mun jutuissa on aika paljon perää ja totuutta. Mun pelkkä oleminen saattaa ihmiset raivon valtaan.

    Otetaan esimerkiksi viime viikonloppu. Menin baariin. Viereeni istui joku "mestari", diplomi-insinöörien kouluttaja ja rahamies joka totesi että lapset pilaavat hänen maansa jonka on jo rakentanut seitsemän kertaa. Kuulemma kurittomia mukuloita pitäisi piestä kettingillä takapuolelle. Siis jätkä oli ihan täysi mielipuoli, mutta...

    ...kuinka paljon tällaisia ihmisiä on olemassa? Aika monta. Itse asiassa todella monta, kaikki eivät ole ihan yhtä aggressiivisia kuitenkaan. Eivätkä kaikki halua piestä kettingillä.

    No, tämä "mestari" kuulemma lehtien sijaan lukee internetistä mitä opiskelijat nykyään puuhastelevat, ja hän päätti muuttaa Tampereelle vissiin joko opiskelemaan tai professoriksi kouluttamaan diplomi-insinöörejä.

    Ja mitä minä tein? Istuin pöytään juomaan olutta ja polttamaan tupakkaa. En sanonut juuri mitään, pällistelin vain. Ja lopulta se jätkä alkoi uhkailemaan että heittäisi minut baarin ikkunan läpi...

    Myöhemmin illalla sain nyrkistä muuten otsaani. Jalkani kuulemma olivat väärässä paikassa. Itse olin sitä mieltä että laitan jalkani minne lystään. Sitten tuli nyrkistä.

    Totesin että nyt kun olet aloittanut niin murra vaikka jalatkin sitten saman tien. Täällä sitä uhotaan 163-senttisille käppänille, ja luulisi että homma olisi sitten todella helppoa viedä loogiseen loppuunsa.

    Kysymys kuuluu? Miten oma olemassaoloni voi aiheuttaa tuon luokan aggressioita ihmisissä? Kolahtaako ihmisten liian pieniin egoihin nykyään vähän liiankin helposti? Ja miksi?

    Turpaansaamisen uhallakin, on kuitenkin kiva huomata että tytöt tykkää :P

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails