Maailmassa on joku vika. Luin lukioikäisenä Tiede-lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että lapset nauravat noin 300 kertaa päivässä. Kolmesataa kertaa. Päivässä! Aikuinen sen sijaan nauraa noin kymmenen kertaa. Mitä ihmettä siinä välissä oikein tapahtuu? Kaikkein pahinta on se, että iskee suorastaan häpeä, jos nauraa syyttä suotta julkisella paikalla. Ja julkisella paikallahan me vietämme suuren osan päivästämme.
Olin taannoin junassa matkalla siskoni luo. Viereisessä penkkiryhmittymässä istui kolme vanhempaa rouvaa rupatellen koko matkan keskenään niitä näitä. Mitä myöhemmäksi kello siirtyi ja mitä lähempänä Joensuuta oltiin, sitä enemmän noita naisia alkoi naurattaa. Lopulta he kaikki kikattivat ja käkättivät hillittömästi niin, että vedet valuivat silmistä eikä puhumisesta tullut mitään. Heidät oli vallannut kokomittainen hepuli ja kuinka riemastuttavaa sitä olikaan vierestä seurata!
Naurunpurskahdusten lomasta yksi nainen sai vaivoin sanotuksi, että ”kaikki varmaan luulevat, että me ollaan kännissä”. Ja jatkoi sitten nauruaan. Tätä jäin miettimään. Onko (ainoa) hyväksyttävä syy nauraa junassa se, että on humalassa? Eikö aikuisella ole lupa saada lapsenomaista nauruhepulia ihan vaan siksi, että naurattaa? Ja toden totta, kun katselin heitä hymyillen, näyttivät he suorastaan noloilta. Ikään kuin ihmisen pitäisi voida kontrolloida kaikki tunteensa. Sen vielä melkein ymmärrän, että itkemistään peittelee, heikkouttaan kun ei saisi näyttää, etteivät pedot vie. Mutta että nauramistakin?
Väitän, ettei kukaan junassa olijoista ollut moksiskaan siitä, että kolme rouvaa nauraa hohotti keskenään ilman ilmeistä syytä. Päinvastoin minua tapaus naurattaa vieläkin, kun sitä muistelen: ihania, rempseitä, runsaita vanhoja rouvia nauramassa mahaansa pidellen. Se oli kuulkaa mahtava näky! Siinä tarttui ihana positiivinen hyrinä koko junanvaunuun. Joten miksi sitä pitäisi hävetä? Ja ennen kaikkea, miksi ihmeessä pitäisi välittää, vaikka joku pahansuovasti ajattelisikin ilon olevan iloliemestä peräisin? Samahan se, miksi naurattaa, kunhan naurattaa. Kyllä tähän vakavaan, kymmenen-naurua-päivässä –maailmaan enemmänkin naurua mahtuisi.
Niin, että antaa naurattaa. Sen sijaan, että hepulia pitäisi hillitä (niin kuin äiti aina iltapalapöydässä yritti, kun siskojen kanssa meinasi mennä kaakaon juonti pelkäksi kikatukseksi), sanoisin, että sitä pitää lietsoa. Että edes silloin tällöin saisi nauraa mahansa ihan kipeäksi. Muistatko milloin viimeksi itse olet nauranut maha kippurassa?
Nauroin mahan kipeäksi viime viikolla, kun Villetys oli käymässä. Naurettiin kyllä erään ystävämme kustannuksella, mut hei, ei kai se haittaa?
VastaaPoistaJa jos nyt saan tunnustaa, niin minä saan olemattomia naurukohtauksia busseissa, ratikassa, junassa, kävellessä, töissä, jossain, koko ajan ja ihan ilman syytä. Tai on niille usein syy, mut se on niin lapsellinen ettenpä ilkiä moista tässä jakaa.
Viimeksi nauroin niin että meinasin kuolla kun katsoin tämän videon http://www.youtube.com/watch?v=qSfi4j9vsPE
VastaaPoistaViimeks varmaan sillon penskana, sillon kun kaakaot oli välillä nenässä ja välillä jossai ihan muualla.
VastaaPoistamaikkiainen, mutta hyvähän se vaan on, jos naurattaa, vaikka syy olisi omasta mielestä lapsellinenkin. Ja ei kai sitä kenellekään kertoa tarviikaan, senkun kikattaa menemään.
VastaaPoistaKatja, ja äiti sanoi, että "elkää remutko" ja sehän se vaan entisestään nauratti. Kaakaota oli otsaa myöten ja pitkin pöytää.
Ei nyt ihan maha kippurassa, mutta spontaaneja tyrskähdyksiä toissailtana, kun venähti kavereiden kanssa ilta ja mm. katseltiin jotain tosi järkeviä nettivideoita, heitettiin læpyskää ja muutenkin hulluteltiin.
VastaaPoistaMutta ei siitä kyllä montaa viikkoa voi olla, kun olen viimeksi nauranut niin, että hyvä ettei siitä tullut loppua. Kunpa muistaisin vielä, mikä nauratti!
Mulla ne pahimmat naurunpyrskähdykset meinaa tulla aina huonoimpaan aikaan, esim. töissä kahvipöydässä insinöörimiehien seassa kun ajattelen jotain ihan omiani, tai kun ensimmäistä kertaa tapaa uuden poikaystävän vanhemmat niin iskee kunnon jännitysnauruhepuli.
VastaaPoistaMutta kyllä mä muuten ihan vapaasti nauran kun naurattaa!
sininensaapas, ekaa kertaa anoppilassa on varmasti jännä paikka, joten en ihmettele, että hepuli saattaa iskeä. Onhan niitäkin kohtia juu, kun sitä naurua on ehkä hyvä vähän hillitä. Työhaastattelu, tiedotustilaisuus ja juuri joku työpaikan palaveri. Mutta onneksi muuten voi nauraa maha hytkyen. :)
VastaaPoista