Luin tenttiin, sain ajatuksia. Niinkin voi käydä. Tällä kertaa aiheena oli filosofia, tarkemmin etiikka. Kahlattuani läjäpäin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä on hyvä, miten eletään hyvää elämää, miten ratkaistaan eettiset ristiriitatilanteet ja kenellä on oikeus määritellä moraaliset normit, viimeisestä kappaleesta kimppuuni hyökkäsi Aristoteles. Tuo joka paikan filosofi oli eläessään ehtinyt tietenkin keksiä ratkaisun myös hyvän elämän ongelmaan.
Vaikken Aristoteleen hyve-etiikkaa ongelmattomana pidäkään, enkä siihen sokeasti luottaisi, tykkään Aristoteleen ajatuksista. Hän oli sitä mieltä, että ihmisen tehtävä maailmassa on toteuttaa päämääräänsä eli telosta. Kellon telos on näyttää aikaa tarkasti, puutarhurin telos on kasvattaa hyvin kasveja ja ihmisen telos on älyllisten ja moraalisten hyveiden harjoittamista. Aristoteles piti ihmisen korkeimpana hyvänä onnea eli eudaimonia ja tuo onni muodostuu mielen aktiivisuudesta.
Aristoteleen ajatuksista vaikuttui myös Alasdair MacIntyre, jonka kehittelemä virtuismi päätyi lopputulokseen, että ”ihmisellä on olemus, joka määrittelee hänen todellisen päämääränsä”. Etiikka on tie siitä, millaisia olemme nyt, siihen millaisia voisimme olla, jos toteuttaisimme olemuksellisen luonteemme, eli teloksen.
Kiinnostavinta tässä kuitenkin on, että sekä Aristoteles että MacIntyre ovat sitä mieltä, että hyveellinen toiminta on mahdollista vain yhteisössä. ”Hyveet eivät liity henkilökohtaisiin haluihin ja intresseihin ja niiden tyydyttämiseen, vaan niillä on tärkeä tehtävä yhteisön toiminnassa. Ystävyys on hyvin tärkeä hyve silloin, kun se perustuu yhteiseen käsitykseen ihmisen hyvästä ja sen edistämisestä. Kaikkien hyveiden harjoittaminen edellyttää, että löytää oman paikkansa yhteisössä ja hoitaa sen tehtäviä tai rooleja kunnolla: vanhempana, opettajana, ystävänä ja niin edelleen.”
Lisäksi virtuismi kokee, että kun individualistinen yhteiskunta syntyi ja perinteinen yhteisöllinen yhteiskunta väistyi markkinatalouden vaatimuksia vastaavan yksilökeskeisen ajattelutavan alta, hävisi myös ”ihminen” funktionaalisena käsitteenä. Eli käytännössä kun aloimme ajatella minäkeskeisesti, poikkesimme myös polulta kohti onnellista elämää, sillä hyveellinen elämä, joka on eudaimonian pohja, on mahdollista vain osana yhteisöä.
Olemme iät kaiket olleet vaikka mitä mieltä siitä, mitä hyvä elämä on. Enkä sano, että virtuismi on nyt se ainoa oikea tapa katsoa tätä maailmaa, mutta sillä on puolensa. Olen valmis kyseenalaistamaan, että onko uusi aika aina vanhaa parempi ja olemmeko todella onnellisia juuri tässä ajassa. Olen monesti pohtinut, että olisimmeko sittenkin onnellisia, jos saisimme elää heimoissa, osana suurempaa laumaa. Ehkä hyvää ja onnellista elämää olisikin toteuttaa hyvän ihmisyyden päämäärää osana toisistaan välittävää yhteisöä? Ja toisaalta, onhan meillä edelleen yhteisöjä ja sosiaalisia rooleja, ne ovat vain hyvin erilaisia menneisyyteen nähden.
Kuka sanoo, mikä noista ajoista edusti parhaiten hyvää elämää?
Mielestäni kuitenkin selvää on, että tarvitsemme toisia ihmisiä. Ja hyvä ja moraalinen elämä on aina sidoksissa muihin ihmisiin. Sillä jos olisimme maailmassa yksin, voisimme toimia miten tahansa, sillä ainoa joka noista päätöksistä kärsisi, olisimme me itse. Mutta heti, kun kuvioon tulee muita ihmisiä, astumme etiikan alueelle. Joskus on syytä tinkiä omista intresseistään, jotta yhteinen hyvä täyttyisi. Joten mitä itsekeskeisemmäksi yhteiskuntamme muuttuu, sitä suurempi riski on, että livumme kauemmas moraalisen, yhteisöllisen, hyvän elämän toteuttamisesta. Kaksi tuhatta vuotta vanhoine ajatuksineenkin Aristoteles on jännän äärellä. Vai onko?
Lainaukset kirjasta Pietarinen & Poutainen : Etiikan teorioita (Gaudeamus, 1998)
Aristoteles on ollut kyllä siinä aivan oikeassa että tarvitsemme toisia ihmisiä. Mutta tulipa mieleen, että minun mielestäni on tärkeää olla moraalinen myös itseään kohtaan, kohdella itseään hyvin. Näin ollen se ajatus, että moraali on aina sidoksissa toisiin ihmisiin, ei mielestäni pidä täysin paikkaansa. Tuntuu siltä, että monet ihmiset, myös allekirjoittanut aina silloin tällöin, kohtelevat muita ihmisiä hyvin ja armollisesti, mutta eivät itseään.
VastaaPoistaKiitos kivasta blogista!
Fiilosofi, kiitos, kun rohkenit kommentoida. Olen samaa mieltä, että itseään kohtaan on myös syytä olla hyvä ja armollinen, se välillä on kovin vaikeaa.
VastaaPoistaMutta toisaalta, ehkä Aristoteles ja MacIntyre myöhemmin ajoivat takaa nimenomaan sitä, että etiikan alueelle mentäessä joutuu joskus tinkimään omista haluistaan, ollakseen moraalinen. Esim. vaikka ahneus vs. köyhien auttaminen. Toisaalta ei sittenkään hyvin mene, jos heittäytyy moraalin nimissä sellaiseksi hyväntekijäksi, joka vahingoittaa sillä itseään.
Hmm, mutta kaikkiaan kaikkia kohtaan hyvän tekeminen olisi kai se optimaalinen tilanne, johon tulisi pyrkiä. Vaikkei sen saavuttaminen kai koskaan täysin mahdollista olekaan.
Kiitos vain ja toivottavasti viihdyt!
Hyvä kirjoitus, ja hyvä että luit tenttiin. On tuossa kyllä ehdottomasti pointtia.
VastaaPoistaHerää tosin kysymys, että kuinka tuota tulkitaan, jos maapallolla elää kaksi toisistaan eristynyttä yhteisöä: Rikkaat hyvinvoivat ja köyhät joille ongelmat kasaantuvat. Rikkaat hyvinvoivat asuvat aidatuilla vartioiduilla omakotitaloalueilla ja heillä on yhteiskunnassaan saatavilla kaikki palvelut. Köyhät asuvat siellä, minne rikkaat heittävät jätteensä. Heitä voidaan hyväksikäyttää rajattomasti rikkaiden taholta.
Rikkaiden perustarpeet on tyydytetty ja he elävät omassa yhteisössään. Ehkä he ovat onnellisiakin? Köyhillä on ongelmia ravinnon ja terveyden kanssa ja myös sosiaalisia ongelmia, kun köyhien yhteiskunta on retuperällä. Oletteko koskaan käyneet esim. Etelä-Afrikassa?
Nyt.. Luulisin että aika monen mielestä em. yhteiskunnassa rikkaiden toiminta on moraalisesti väärin. Voisiko heidän onnellisuus silti olla totta vai olisivatko syyllisyyden tuskat liikaa?
Entäpä jos.. olisi rikkaat, jotka ovat autuaan tietämättömiä köyhyydestä, sitten on ristiriitainen luokka, joka sensuroi yhteiskuntaa ja alistaa köyhiä.. Ja sitten on tietty köyhälistö. Karikatyyri, mutta tuossakin osa totta.
Mitä tapahtuu nyt Yhdysvalloissa? Terveydenhuoltouudistus, joka takaisi terveydenhuollon myös niille miljoonille ihmisille kenellä ei ole varaa terveysvakuutukseen, yritetään kumota. Kenen mieleen tulee kumota tuollainen? Kenelle tämä tuottaa onnea?
Uoti, hyviä ajatuksia. Mutta kuten Aristoteles totesi: onnessa ei ole kyse henkilökohtaisista intresseistä vaan yhteisestä hyvästä, joka vie kohti onnea. Eli mitä itsekeskeisempiä olemme, sitä kauemmas moraalin alueelta lipeämme. Näin ollen jokainen tiedostava, ajatteleva ja välittävä pyrkisi ajamaan läpi lain terveydenhuollosta. Sen sijaan ahneutta, moraalittomuutta ja itsekeskeisyyttä on ilmennyt iät kaiket ja ilmenee vastakin. Siksi maailmassa on vääryyttä ja pahuutta.
VastaaPoistaKysymys kuuluukin, mitä tälle voi tehdä? Vai riittääkö, että jokainen pyrkii pitämään huolen omansta ja ehkä yhden kaverin tai omien lastensa moraalisuudesta?