Aloitetaan viikko pohdiskellen. Juttelimme syvällisen siskoni kanssa ystävyydestä ja kaveruudesta ja eritoten tykkäämisen aitoudesta. Hän esitti minulle vaikean kysymyksen: mistä voi tietää, onko toisen tykkääminen aitoa vai kulissi?
Nii-in, sanopa se. Ensin tulee tietenkin mieleen kysyä, että miksi kukaan esittäisi tykkäävänsä, jos ei tykkää. Saman tien mieleen kuitenkin puskee kaikkien aikuisten vaalima lause, jonka mukaan kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Missä menee ”toimeen tulemisen” ja esitetyn tykkäämisen raja?
Muistan myös nuoruudestani sen, että jotakuta kohtaan saatettiin esittää hyvinkin mukavaa ja sitten selän takana nauraa ja ilkeillä röyhkeästi. Siinä vähemmänkin vainoharhainen yksilö alkaa epäillä kaikkea ja jokaista. Kysymys on tärkeä myös silloin, kun oma itsetunto on heikko, eikä tahdo uskoa, että kukaan voisi itsestään välittää. Kuinka vakuuttaa itsensä ja se toinen, että tykkääminen on aitoa ja todellista?
Ensinnäkin kehotan kaikkia rehellisyyteen. Toimeen tulemiseen riittää se, että on asiallinen ja kohtelias. Makeiluun ei ole tarvetta, jos toisesta ei ihan totta tykkää. Näin ehkä vältetään se, että ihmiset ylipäätään joutuvat kyseenalaistamaan ihmisten tykkäämistä.
Jos kuitenkin kyseenalaistaa, niin on kaksi juttua, joita kannattaa tarkkailla. Ensinnäkin tekeekö toinen aloitteita, soittaako ikinä, tuleeko kylään, ehdottaako näkemistä tai pyytääkö ulos. Toisekseen mieti, kuulostaako hän ilahtuneelta vastatessaan puhelimeen, hymyileekö leveästi ja vilpittömästi nähdessään, kiittääkö näkemisestä ja sanooko lopuksi, että ”oli kivaa, nähdään pian taas”. Ei kukaan kauaa jaksa olla ihmisen kanssa, josta ei oikeasti pidä, joten aika näyttää ja aikaan pitää luottaa.
Luotatko sinä siihen, että ystäväsi pitävät sinusta oikeasti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti